Tiivistetään ja hajautetaan

Pitäisi sulauttaa ja tiivistää sekä vuorotellen keskittää ja hajauttaa. Elinkeinoelämän mielestä toimintojen keskittäminen ja yksiköiden sulauttaminen tuo rahallisia säästöjä. Vihreiden mielestä tulisi tiivistää sekä ikkunoita että yhdyskuntarakennetta, ja molemmat energiansäästösyistä. Kerrostalosta suunnitellaan eräänlaista mehiläispesää jonka lämmittämiseen riittäisi lopulta ihmisten itsensä tuottama lämpö - makkarareaktorista. Mitä pierulle tehdään sen kylmettyä on jäänyt minulle mysteeriksi, ovea kun ei voi raottaa.

Mutta mutta. Mitä tiiviimmässä ja suuremmassa kaupungissa olen käynyt sitä vähemmän olen nähnyt ekologiaa. Olen nähnyt smogista punertavan taivaan kun ihmiset siirtyvät autoilla ja busseilla kaupunginosasta toiseen - töihin ja harrastuksiin. Landella ei mennä mihinkään, kun ei siellä ole mitään. Kävelyistä en tykkää, maisema muuttuu liian hitaasti - aina vaan Nelimarkan latomaisemaa. Liikun mieluummin pyörällä, ja se on jo rajua bönde-actionia.

Entä hajauttaminen? Maalaisserkkukin tietää ettei kaikkia munia kannata samaan koriin laittaa. Siksi pankitkin hajauttivat sijoituksiaan ja lainojaan globaaliin finanssimaailmaan. Kunnes koko maailman hedgemassit olivat yhtä suurta rottinkipunottua koria. Joka sitten romahti kun toisesta reunasta lähti heikkolaatuinen punos purkautumaan. Hajautus olikin kokonaistanut, ja jopa kaupunkilaisserkut olivat ymmällään kuin taikuri Luttisen jäljiltä; kaikki munat olivatkin koko ajan samassa korissa! Hyövinkylän Yhteispankin käteiskassasta Lehman Brothersin investointipankin futuuritaseisiin.

Turussa meni talvella poikki suurempi kaukolämpöputki. Jolloin puoli kaupunkia oli kylmänä ja ihmisiä jouduttiin evakuoimaan etteivät olisi kuolleet kylmään televisioidensa eteen. Landella oltaisiin takan romahdettua menty naapuriin ja 99% kylän asukkaista olisivat olleet asiasta tietämättömiä. Rakenne ei ole erillisenä niin haavoittuvainen

Eipä tuo kehäkolmosen sisäpuolinen elämä tosiaan hirveän ekologiselta näytä - tunti työmatkaa Espoosta Vantaalle, puoli tuntia leffaan sekä toinen kuntosalille. Muuttoa muutaman vuoden välein, koska sosiaalinen paine kertoo mikä asuinalue on milloinkin tullut arvostetuimmaksi, ja mikä muuttunut sellaiseksi ettei kehtaa osoitettaan kertoa. Ja uudet kaakelit sekä mööpelit joka kerralla - sedan farmariksi ja onnensa kukkuloilla citymaasturissa, jonka katolla vielä autokaupan feikkinen surffilauta. Se on lifestyle.

Minulle sellainen maisema avautuu masentavana. Silmänkantamattomiin kuuromykkiä naapuriklooneja, vittuuntuneita vanhuksia ja ostarilla maleksivaa nuorisoa odottamassa omaan vuoroaan - hajoitetaan jotain ennenkuin itsekin hajotaan.

Voin sovittaa vihreän cityköyden niskani ympärille: Suomi olisi paljon parempi maa jos tiivistyminen ei olisi koskaan alkanutkaan. Työpaikat olisivat edelleen siellä kotiseudulla, kymmenen kilometrin säteellä kotoa. Joukkoliikenne olisi ekologista myös maaseudulla, kunhan jokainen bussi olisi täynnä. Nyt ei tietenkään ole koska kaikki tarvitsevat kaksi autoa, kun bussi vie kaupunkiin tiistaina ja kotiin ehkä perjantaina. Pinta-alaa meillä on, neliökilometrillä asuisi 17 ihmistä ( H:gissä 1700 kpl). Luonto kestäisi sen ilman talokohtaisia jätevesipuhdistamoitakin - ihan niinkuin hirvi-, kettu- ja jänispaskankin - nyt tulee hirveä pistekuormitus Suomenlahteen. Ja se risuralli... kuskataan puuta yhteen isoon pannuun ja jaetaan pitkiä putkia pitkin lämpönä takaisin. Miinus hävikin.

Kumman luonto kestää paremmin, kaikkien neljäseiskan hiilijalanjäljet hajautettuna ympäri koko Suomen, vaiko neljäkakkosina vierekkäin ja päällekkäin samaan kohtaan? Taitaa mennä nurtsi puhki - silloin ajetaan tietysti landelle.

Globaali rumba, köyhän zumba

Suuri osa maailman talouskasvusta perustuu elinkaareltaan surkean lyhyisiin tuotteisiin. Ostetaan halpa pesukone joka toimii muutaman vuoden, sitten siitä hajoaa yksi oleellinen osa, jonka vaihtaminen tulee liki yhtä kalliiksi kuin uuden pesukoneen ostaminen. Jolloin ostetaan uusi - tuttu tarina?

Itselläni on vielä kuvaputkellinen televisio, syvyystilaa se vaati hyllystä n. 70 cm. Uusien paksuus on muutaman sentin luokkaa. Mikä on saanut monen vaihtamaan vanhan "fat-screenin" pois - ymmärrän kyllä yskän. Mutta en ole vielä halunnut vaihtaa koska en pidä taulutelkkareiden kuvasta, niiden väreistä tai ruudunpäivityksessä tapahtuvasta blokkiutumisesta. Kuva ei näytä luonnolliselta.

Nyt led-tekniikka on, miellyttävämpänä ja virtaa säästävämpänä syrjäyttämässä vain muutaman vuoden ikäiset lcd- ja plasma-telkkarit ihmisten hyllyistä... anteeksi seiniltä. Pelkäänpä että aika moni päätyy suoraan kierrätykseen. Niiden vielä toimivien kuvaputki-telkkareiden viereen. Tai käyttökelpoisten mutta hitaiden tietokoneiden taakse. Tai yhä toimivien vhs-kuvanauhureiden päälle - sinne junttikapuloiden alle. Joiden ainoa puute lienee väsähtänyt akku, jonka korvaaminen maksaisi melkein yhtä paljon kuin uusi puhelin...

Jossain vaiheessa tämä loppuu, sen on kai jokaisen ymmärrettävä? Maapallolla on rajallinen määrä raaka-aineita, eikä niitä voi valmistaa lisää. Vaikka tehostaisi kaiken kierrätyksen äärimmilleen, tietyistä aineista tulee vääjäämättä pula.

Toinen reilunkokoinen viipale länsimaisesta talouskasvusta perustuu edelleen halvan raaka-aineen "saantiin" sekasortoisista kehitysmaista. Joissa valtaa pitää, ja raaka-aineita myy, pari heimoa tai yksi upporikas suku. Muun maan riutuessa hyperinflaatiossa ja nälänhädässä. Haja-äänet vaiennetaan viidakkoveitsillä niin että raajat lentelevät. Käsi ylös joka haluaa tätä meille kannattavaa kauppaa jatkaa? Vain omat kädet lasketaan.

Oma hyvinvointimme perustuu kuulemma siihen että tuonnin ja viennin suhde on mahdollisimman vientipainotteinen. Jolloin maahan virtaa enemmän rahaa kuin maasta ulos. Eli globaali talouskasvu on mahdottomuus? Jonkun rikastuessa jonkun on vastaavasti köyhdyttävä. Tällä hetkellä rikastuu Aasia, seuraavaksi Etelä-Amerikka. Eli Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat tulevina maksajina - epistäkö?

Jos emme voi elää maailmassa vailla talouskasvua niin aika pian meidän on opittava aineettomaan talouskasvuun. Jolloin kulutamme jotain muuta kuin vempeleitä. Mutta suurin este löytyy tavaroiden huumaavasta vaikutuksesta, uskomme kerta kerran jälkeen sen viimeisimmän version mullistavine ominaisuuksineen tekevän meidät lopulta onnellisiksi; vihdoin täyttävän kaikki tarpeemme. Eikö vain?

Suomessa vierailee tällä hetkellä mies joka on tienannut sata miljoonaa dollaria zumbaamalla; hikijumppaamalla latinomusiikin tahtiin pienet käsipainot käsissään. Ilmiöön kuuluu tietysti kaikenlaisen zumba-oheiskrääsän ostaminen, mielikuva on tärkeä. Zumbaamaan pystyisi ilmaiseksi vaikka alasti autiolla saarella, halot käsissään, muun perheen heilutellessa rytmikkäästi kookospähkinän kuoria joissa on soraa. Mutta kyllä se dvd:n opastuksella sentään on niin paljon mukavampaa. Tai Blu-ray:n, HD-tv:n sekä Dolby Digital 5.1 hifi-kotiteatterin välityksellä... kunnes ne hajoavat mysteerisesti heti takuuajan umpeuduttua. Pähkinät kehiin!

Quis custodiet ipsos custodes?

Yritän kuumeisesti miettiä mikä olisi yhtä mautonta kuin paavi rukoilemassa pedofiilien uhrien kanssa - katolista kirkkoahan on ravisuttanut viimeiset vuodet järkyttävän laajat paljastukset sen pappien harjoittamasta systemaattisesta pedofiliasta. Mietin Harry S. Trumania taputtelemassa Hiroshimassa pahoin palaneita lapsiuhreja päälaelle ja sanomassa että kaikella on merkityksensä - ehkä se olisi.

Arveluihin että pedofiliaan houkuttelisi katolisen kirkon tiukka asenne seksiin - lähinnä siitä pidättäytyminen - katolinen tiedotuskeskus vastasi ettei näin suinkaan ole, vaan että homoseksuaalisuus altistaa pedofiliaan. Mikä on yhtä absurdi väite kuin että heteroseksuaalisuus voisi olla yhtenä hoitomuotona pedofiliaan.

Oikeat syyt löytynevät siitä että kirkko on kokenut elävänsä maallisten lakien yläpuolella, jolloin väärinkäytöksiä on käsitelty vain kirkon sisäisesti, nuhtelemalla harhautumisesta suljettujen ovien takana. Pelkäänpä myös että uhreja on peloteltu hiljaisuuteen helvetillä.

Mahatma Gandhin mukaan ihminen ei ole lähtökohtaisesti paha vaan hänen pahuutensa liittyy hänen asemaansa järjestelmässä - valta korruptoi. Olosuhteet jossa ihminen voi käyttäytyä kuten haluaa, vailla pelkoa rangaistuksesta tuo kieltämättä ihmisestä esille puolia joiden olemassaolosta tietämättöminä nukkuisimme paljon paremmin.

Henki ei oikeasti ole pennin väärti, tai sitten juuri sen verran mitä henkivakuutuksessa lukee. Ja pedofiilin uhriksi kelpaa kadulta siepattu, muutama tunti hoidossa oleva tai oma lapsi, puolison nukkuessa viereisessä huoneessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että jokaisesta tulisi automaattisesti murhaaja tai pedofili tiettyjen palasten loksahtaessa paikoilleen. Mutta katolisen kirkon sisäisen järjestyksenpidon menetelmä on antanut meille osviittaa siitä mitä meille voisi tapahtua maailmassa vailla korkeampaa voimaa. Siis puolueetonta tuomioistuinta.

Usko katolisen kirkon rehabilitoitumiseen ei tule siitä että paavi rukoilee pedofiilien uhrien kanssa. Askelta lähempänä oltaisiin jos paavi antaisi poliisille esteettömän näyn kirkkoon. Ja kaikille laittomuuksiin syyllistyneille kardinaaleille, papeille, vahtimestareille ja talonmiehille langetettaisiin samat maalliset rangaistukset kuin muillekin. Armotta. Ylhäältäpäin näyttää nimittäin olevan yhteys pahasti poikki, vuosikymmenet jatkunut pedofilia saa itseasiassa epäilemään ettei siellä ole ketään. Tai sitten hän ei välitä.

En silti ole toiveikas. Uskon katolisen kirkon edelleen olevan kohusta huolimatta entisellään. Niin kauan kuin ei myönnä syyllisyyttään ei voi hyväksyä rangaistustaan. Ja ennen sitä ei voi rehabilitoitua. Käännöksen tekeminen vaikuttaakin yhtä todennäköiseltä kuin Paavin meneminen itseensä. Ilmeisesti muutama sisäinen muistio poltetaan - eikä savupiipusta tuleva pöllähdys ole valkoinen - ja tiedot koodataan entistä paremmin, yhä syvemmälle Vatikaanin holveihin. Ja muiden tekemien syntien tuomitseminen sekä ihmisten, markettien ja kotieläinten siunaaminen jatkuu - rinnakkain pedofilian kanssa.

Ehkä ihmiset ovat yllättyneitä seksuaalisista väärinkäytöksistä koska uskovia ihmisiä on pidetty moraaliltaan sellaisen yläpuolella? Näinhän ei selvästikään ole, sama kaava toistuisi ilmeisesti samassa mittakaavassa jokaisessa lokerossa mihin muulla yhteiskunnalla ei ole näkyvyyttä. Olisi itseasiassa suoranainen ihme ellei sellainen vetäisi pedofiileja puoleensa, etenkin verkostoitumaan. Se on se syy.

Quis custodiet ipsos custodes? - Kuka valvoo itse valvojia?

Tämä ei ole sitä miltä näyttää

Kun ihminen tiedotustilaisuudessa selittää että tämä ei nyt ole ihan sitä miltä näyttää, aletaan olla tapauksen loppukäsittelyvaiheessa. Housut ovat kintuissa, kamerakännykän tallentamana. Paska on levällään kaikkien nähtävänä ja poliittisista huohotuksista on ääninauhoja sekä puheluista tunnistetietoja. Selittely on turhaa, kaikki ovat jo muodostaneet mielipiteensä.

Mutta silloin ihminen kertoo - ilmeisesti pääasiassa itselleen - että kyllähän tämä näyttää aika pahalta mutta tosiasiat eivät aina ole sama asia kuin totuus. Ainoastaan minä tiedän koko totuuden, ja te näette vain median sensaatioversion, ajojahdin! Kaikkihan tätä tekevät, miksi vain minua vainotaan maan tavasta? Mikä teitä vaivaa!

Mikäkö? Eduskunnan ja hallituksen uskottavuus on mennyt aikoja sitten mutta mitään ei tapahdu, senkin teflon-oliot. Päätätte itse omasta vastuustanne ja puoluekavereidenne kohtalosta, meidän asioidemme lisäksi ja yli ajaen. Ja koska samaa kähmintää on tapahtunut oikealta vasemmalle, kaikki istuvat samassa veneessä. Ei ole oppositiota. Kukaan ei voi vaatia mitään, saati raottaa täkkiä koska silloin ilmoille livahtaa myös oma pieru.

Puhujakorokkeelle marssii päivittäin ylimielisiä puhuvia päitä. Jotka selittävät kaiken näkemämme toiseksi. Yhteydet vain näyttävät ilmeisiltä, totuus on vinkkelöity, lauseet irrotettu asiayhteydestä - väärin lainattu, laittomasti saatu fakta. Olemme yksinkertaisia kun emme tajua kokonaiskuvaa. Ja kiittämättömiä kun vaadimme rehellisyyttä, vaikka toinen on kaikkensa antanut yhteisen päätöksenteon vuoksi. Avioliitto on karilla, omat lapset vieraita ja terveys kuralla - maan etu on sen vaatinut. Ja me vaan intämme että haluaisimme tietää lentolipuista, sohvista ja lautakasoista! Oikeasti emme ole sen tiedon arvoisia, on omaksi parhaaksemme ettemme tiedä kaikkea - emme yksinkertaisesti osaa käsitellä totuutta! Miksei se mene perille?

Koska me olemme kasvaneet oikeassa maailmassa. Meille ei pokkuroida marketeissa ja siltojen avajaisissa kakkupala kädessä. Meitä ei mielistellä suu muikeana torilla eikä työtämme kehuta - koska meillä ei ole kenellekään mitään konkreettista annettavaa. Itseasiassa meille tarvitsee olla hädin tuskin siedettävä, kunnes olemme maksaneet.

Olemme oppineet lukemaan asioiden todellisen laidan rivien välistä, olemuksesta ja silmistä tulkitsemaan mitä suu ei sano. Eikä meillä ole mitään kollektiivista valhetta jota suojella - me kusetetaan umpimähkään. Jätetään naapurilta saatu satanen tilittämättä ja kerran oltiin sairaana koska oli krapula. Autotallin rakennamme lupaa pyytämättä ja poliisille jätetään osinkotulot laskelmassa huomioimatta. Joten erotamme kyllä valheen, näemme tilaisuuden ja tunnistamme sen tekemän varkaan.

Kenkä puristaa siitä että jäädessämme kiinni joudumme vastuuseen. Jolloin kannetaan seuraukset, maksetaan itkien korotetut jälkiverot ja kiroillen sakot. Tai pyydetään anteeksi naapurilta rajapyykin yöllistä siirtoa. Ja tunnustetaan ettei sukupuolitauti ehkä tarttunutkaan latvialaisen huoltoaseman vessanpytyn renkaasta. Me vain sanoimme niin koska emme osanneet ratkaisevalla hetkellä muuta. Ja sitten yksi valhe johti toiseen ja lopulta salailu oli raskaampi kantaa kuin itse erhe. Silloin ymmärsimme että on parempi kertoa kaiken. Jolloin kävi ilmi että muut olivat tienneet koko ajan. Valhe oli elänyt enää vain itsessämme ja itsellemme.

Jälkeenpäin emme voineet ymmärtää mitä oikeastaan olimme suojelleet kaikkina niinä raskaina vuosina. Itsearvostuksemme ei romahtanutkaan siihen tunnustukseen. Päinvastoin, sen jälkeen pystyimme aloittamaan puhtaalta pöydältä, ja entistä vahvempina. Toisilta yhteinen taival päättyi siihen, joku taisi saada potkutkin, ja jälkeenpäin kaikki näytti ennalta määrätyltä. Tuli uusi alku.

Mutta se siitä jäi, että valehtelun tunnistamme entistä paremmin, ja se muistuttaa meitä omastamme; ymmärryksessämme ei siis ole vika, vaan syy. Joten säästäkää meidät edes myötähäpeältä.

Kusti ei enää polje

Jos haluaa nähdä tulevaisuuteen voi lukea viime viikon lehden. Aprillipäivän jälkeisenä aamuna luin, epäuskoisena päivämäärää vilkuillen, lehdestä että Postilla on meneillään koe Anttilassa. Yli sadan ihmisen ja parinkymmenen yrityksen posteja ei enää kanneta päivittäin perille laatikkoon, vaan skannataan ja lähetetään internetin kautta vastaanottajalle. Paketit saa hakea itse automaatista pin-koodilla skannausrakennuksesta. Palvelu pelaa.

Niin siinä käy kun rakennetaan omakustannusperiaatteella valtakunnallinen palvelu josta kaikki ovat riippuvaisia ja sitten tehdään, osittain yhteiskunnan varoinkin rakennetusta monopolista, liikelaitos. Siitä tulee kannattava. Autokatsastustoimintakin on nykyään ruhtinaallisen kannattavaa. Paitsi palvelun ostajalle.

Postin palvelu on johdonmukaisesti huonontunut viimeiset parikymmentä vuotta, ja samanaikaisesti kallistunut törkeästi. Liikelaitoksista halutaan tottakai karsia kannattamattomat osat ja kehittää kannattavat vielä kannattavimmiksi - ei kai kukaan muuta odottanutkaan? Mutta onko se enää meidän Posti?

Ei, se on Itella. Mainostoimiston lanseeraama nimiäpärä jonka tarkoituksena lienee johdattaa ajatukset pois siitä, että kyseessä oli kerran palvelu joka takasi jokaiselle suomalaiselle yhtälaisen postinkulun, Suomen Posti. Kohtuuhinnoin ja säästä riippumatta posti kulki perille vaikka polkupyörällä. Kirjeet tuotiin perille avaamattomina, kirjesalaisuuden turvin. Rikkomuksesta voitiin tuomita vankilaan.

Nyt Kuldkepp ja Sillari nimiset henkilöt rakentavat Anttilassa suomalaisen postilaitoksen rakennusta, jossa anttilalaisten kirjeet tullaan aukaisemaan ja sähköisiksi muuntamaan. Niille kellä ei ole tietokonetta, Itella on valmis sellaisen lahjoittamaan, sekä ilmaisen laajakaistayhteyden - kuinka epäliikelaitosmaisen anteliasta. Ikäihmisille on vakuuteltu että systeemi on sekä helppokäyttöinen että varmatoiminen. Saatuaan tietokoneen he menevät vain kotiin ja kytkevät sen seinään ja voilà kaikki toimii! Näinhän ne kompuutterit, laajakaistat, modeemit ja palomuurit sekä ohjelmat pelaavat, juu...

Mikäli ongelmia tulee, heille on varattu oma palvelunumero jottei tarvitse jonottaa linjoilla kuten muut asiakkaat... hmm... eli jonotusongelman voisi siis halutessaan poistaa meiltä muiltakin?

Entä kirjesalaisuus? Sehän taataan varmaan samalla periaatteella kuin sentraali-santrojen aikoinaan kytkemissä puhelinkeskuksissa - sanotaan ettei saa. Perustuuko luottamustoive siihen että kyseessä on kuitenkin meidän Posti, eikä mikään Google? Itella ei ole pitkään aikaan ollut enää meidän Posti, se on pörssiyhtiö jota Google voisi halutessaan hankkia - ties vaikka ostaakin. Ja ihminen on ihminen riippumatta siitä mitä selässä lukee.

Seuraavaksi odotan että uudistusta perustellaan ekologisin perustein; tulee jakeluautoille vähemmän kilometrejä - ilmastonmuutostahan tässä ollaan pysäyttämässä. Vaikka päinvastaiselta näyttää. Tulee lisää uusia alati rikkoontuvia sähkölaitteita, niin postille kuin kotiinkin, sekä sähköä kuluttavaa serverikapasiteettia. Pilvin pimein lämmitettäviä ja sähköistettäviä skannausrakennuksia. Ja niihin varmaan halpatyövoimaa samalla kotimaisuusasteella kuin rakentamisessakin. Ja voin vain kuvitella, koko maan mittakaavassa, millaista työmäärää oikean postin saaminen oikean ihmisen sähköpostiin, kaikkine optisine lukuongelmineen ja yhteyskatkoksineen ja virheseurantoineen tulee aiheuttamaan. Nopeammin ja ekologisemmin kirjeet veisi varmaan perille autolla...

Mutta ei huolta, copywritereiden parhaimmisto on varmasti jo ongelmien kimpussa.

Oikeasti uudistusta kannattaisi vastustaa viimeiseen saakka - kaikkein viisainta olisi tukahduttaa idiotismi heti alkuunsa.

Maan tavalla, tai toisella

"Maassa maan tavalla" on erinomainen lausahdus. Se uppoaa takuuvarmasti suureen osaan kansasta, poliittisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Se taannee mielenrauhan; ettei joudu tekemisiin minkäänlaisten ikävien yllätysten kanssa. Tapoihin mihin ei ole ennen törmännyt.

Itse olen valmis allekirjoittamaan toteamuksen mikäli sillä tarkoitetaan että joka maassa kuuluu elää sen maan lakien mukaisesti. Jos kävelee kadun poikki siinä missä ei ole suojatietä kuuluu saada sakon, niinkuin ajon aikana kännykkään puhumisestakin. Sosiaaliturvamme väärinkäytöksistä kuuluu periä rahat takaisin ja verokortitta työskentelystä mätkäistä jälkiveroja - jokaiselle väärin tekevälle turistille, maahanmuuttajalle sekä syntyperäiselle suomalaiselle. Summa ei olisi ihan pieni, tehostetulla valvonnalla voitaisiin varmasti kattaa osan tulevista veronkorotustarpeistakin. Kannattaisi.

Sensijaan jos lausumalla tarkoitetaan että jokaisen maassa asuvan kuuluisi syödä pääsisäisenä mämmiä, lotota tai muhia kaavamaisesti vain lauantaisin, ollaan menty liian pitkälle. Ja jos mies hameessa aiheuttaa tyhjän nielemistä kannattaa muistaa että oli päivä jolloin nainen housuissa aiheutti saman. Jolloin tummaihoinen ei päässyt linja-autoon, tai nainen yksin ravintolaan. Asiat muuttuvat.

Nykynuorille tällaiset asenteet voivat tuntua käsittämättömiltä. Joku vanhempi taas voi allekirjoittaa kyseiset "maan tavat" hyvinä edelleen. Se johtuu siitä että maailma uudistuu sukupolven vaihdoksen välein: ihmisen arvomaailma ei hirveästi muutu elämän aikana mutta omilla lapsilla se on jo toinen. Tätä on monen vaikea hyväksyä.

Maassa maan tavalla - sanonta lienee ikivanha. Timo Soini omi sen omaan puolueohjelmaansa vuonna 2007. Minulla olisi muutama vastaava ja käypä seuraavaan ohjelmaan:
- "Älä tee syytä syyttömälle tai vikaa viattomalle". Tarkoittaa ihmisten mielissä sitä että jos toinen ei ole tehnyt mitään häntä ei pidä rangaista siitä mitä muut ovat tehneet.
- "Makunsa kullakin sano koira kun persettään nuoli". Mitä emme ymmärrä ei välttämättä ole väärin.
- "Kiusa se on pienikin kiusa". Osuu yleensä omaan nilkkaan, vastapuoli oppii tekniikan yllättävän nopeasti.
- "Kolme kertaa kun valehtelee, niin uskoo itsekin". Yleisistä väitteistä tulee äkkiä faktaa, mekanismia kutsutaan myös papukaija-ilmiöksi.
- "Edes joku tolkku pitää olla, sanoi hoitaja kun hullua elvytti". Järkevyys on suhteellista ja jokaisen henki samanarvoinen.
- "Ei ketään kukkaro kaulassa hirtetä". Ei niin, rahat otetaan talteen ensin. Tai työpanos.
- "Ei korppi korpin silmää noki". Kyllä nokkii, sellainen joka on valmis nokkimaan yhtä on valmis nokkimaan myös toista.

Oman maamme tavoista tulee lisäksi mieleen muutama joista tulisi hankkiutua eroon mahdollisimman pikaisesti:
- korruptiovapaus maksullisen arvovaltavaikuttamisen muodossa
- aivan järjetön kateus sekä kirjavat fobiat vierasta kohtaan
- sellerin piilottaminen salaattiin muun vihreän joukkoon.

Maahanmuuttajilla saattaisi vastaavasti olla muutamia arvoja edellisten jättämään tyhjiöön:
- meidän mallia laajempi heimo- ja perheajattelu
- rohkeus irtautua vanhasta ja heittäytyä uuteen
- couscous (se on vehnää - eli syötävää)

Mene hyvä mies lääkäriin!

Tammikuisen lauantain iltapäivänä aivan tavallisessa suomalaiskodissa. Mies tulee linkaten sisään, kasvot aivan kalpeana. Ilmassa leijuu palaneen lihan haju.
- Helvetin helvetti, hitsasin tuolla tallissa enkä huomannut että lahke oli syttynyt tuleen. Kun vihdoin huomasin, puolet lahkeesta oli jo palanut! Koppasin pöydältä kahvikuppini mutta se olikin tärpätin trasselikuppi. Hangessa sain lopulta sammumaan...
Vaimo katsoo epäuskoisena käryävää jalkaa, siinä on kuuden sentin avohaava josta näkyy pätkä sääriluutakin.
- Herranen aika, minä soitan ambulanssin!
- Et soita! Ne tänne löydä kuitenkaan, sitäpaitsi ei ne lääkärit mitään tiedä. Viimeksi arvelivat tyrää rasvapatiksi... menen hetkeksi sohvalle lepäämään. Aijaiai!

Helmikuussa mies ottaa ennen saunaa reikään työntämänsä sideharsorullan pois. Haavan reunat ovat tulenpunaiset, jyskytys on silminnähtävää.
- Eiks se oo vähän paremman näköinen jo, mies kysyy.
- No miten sen nyt ottaa, onhan reikä vähän pienempi, vai johtuuko se vaan kaikesta nöyhdästä mikä on reunoihin tarttunut, vaimo vastaa lakonisesti.
- Nyt menet kyllä lääkäriin! Tohon täytyy nyt saada joku tolkku, tarvitsee varmaan ihosiirrännäisenkin!
- En mene, eikä mulla mitään ylimääräisiä palojakaan missään ole! Katsotaan nyt vielä..., mies mumisee.

Huhtikuussa jalka haisee niin pahalle että on pakko nukkua ikkuna raollaan.
- Katos muija, laitoin siihen bebanteenia, eiks näytäkin vähän paremmalta?
- Siihen kraatteriinko sitä työnsit?! Bepanthenia laitetaan vaurioituneen ihon päälle, ei sillä mitään virkaa siinä luun päällä ole. Huomenna menet lääkäriin, aivan varmasti menet!
- Meillä on ne Nikon häät ensi kuussa, ja olet luvannut tanssittaa minua siellä. Katotkin jumalauta että se jalka on hoidettu ennen sitä, vaimo jatkaa.
- Joo joo.

Kaksi viikkoa häihin. Mies väsää sängyllä istuen verkkarinpuntista ja maalarinteipistä rasvaista kangaspalaa lemuavan jalan päälle. Vaimo makaa selkä mieheen päin, kihisten raivosta.
- Et tuo sitä jalkaa tänne peiton alle! Mikset sä voi mennä sinne lääkäriin? Miksi!?
- Ei ne lääkärit mitään osaa mitä en itsekään. Sitäpaitsi katoin netistä että apteekista saa sellaista tekoihoakin.
- No mikset sä sitten mene apteekkiin ja hae sitä? Tolvana.
- Se maksaa 30 euroa per pala, ja tässähän mä nyt vastaavaa jo laitankin.
- Verkkarinpuntista! Voi pyhä Sylvi sun kanssas... Selvä, mutta kahden viikon kuluttua tanssitaan. Etkä valita sitten!

Häihin mennessä tulehdus on levinnyt polveen, eikä jalka enää kanna. Vaimo kieltäytyy puhumasta. Mies on väsännyt omatekoisen polvituen ohuesta muoviputkesta, taivepuolelle hän on sahannut loven jotta tanssiessa pystyy jalalla joustamaan. Buranaa on mennyt kourallinen.
- Ihan hyvinhän tää menee! Eiks menekin kulta?
- En puhu sulle. Tanssi! Ihan sama mulle vaikka irtoaa kokonaan... nonnii... nyt tuleekin polkka! Sit mentiin!

Heinäkuussa mies enää makaa. Hikikarpalot nousevat otsalle pelkästä kauko-ohjaimen painalluksestakin.
- Aaaaij! Aaaaaa! Aijaijaij! En kestä! Pitäisikö mennä lääkäriin kulta?
- Älä mene älä! Älä mene lääkäriin. Eiköhän katsota vielä vähän aikaa?! Sitäpaitsi eihän ne mitään tiedä, turhasta maksaa. Eiks niin, vaimo kysyy ja napauttaa kämmensyrjällä tykyttävää jalkaa.
- AAAAAH! Uijuijui... puuuh... puuh. Hohhoijaa... uuuh. Miten sä nyt tolleen! Et sä näe että mä oon kipeä! Et koske siihen! AAAAAIJ!

Elokuussa, mätäkuun aikaan, mies tuodaan paareilla sairaalaan. Hän on tajunnan rajamailla ja pystyy hädin tuskin puhumaan. Lääkäri katsoo epäuskoisena mustanlilaa ja reidenpaksuista haisevaa säärtä jonka verihyhmässä on kiinni pala verkkarinpunttia, sideharsorulla ja pala muoviputkea. Häissä jalka turposi nimittäin niin pahasti ettei putkea enää saanut pois. Näkee että palaa on yritetty sahata mutta lopetettu aina kun saha on reunoilta mennyt lihaan saakka. Lääkäri kohottaa katseensa miehen kasvoihin.
- Jaahas... että taas näitä tapauksia... Noh, ja mikäköhän sai arvon herran tulemaan sairaalaan?
- Muija käski.