maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kaikuvan rannan kutsu

Voice of Finlandissa kärkisijoille yltäneelle Jesse Kaikurannalle voi ennustaa vahvaa läpimurtoa Suomessa. Vaikka Kari Tapio ja Topi Sorsakoski ovat kuolleet, suomalainen melankolia ei. Vielä tähän maahan mahtuu muutama mies istumaan saunan kuistille, katse horisonttiin liimautuneena, kuikkaa kuuntelemaan kaikuvalta vastarannalta ja jäsentelemässä elämäänsä.

Tämä maa vaatii meiltä paljon. Olemme nähneet isiemme kompuroinnit ja lastemme taaperrukset. Ja siinä välissä yrittäneet keventää omaa raskasta kulkuamme, vaikka Anssi Kelan tavoin tiedämme, että meidän on käveltävä näin. Hän istui kukkulalla katselemassa nukkuvaa Nummelaa, itse käytin aikoinaan harjullamme olevaa, korkeimman kohdan puistonpenkkiä. Kun kävelin kotiin lokit kirkuivat, ensimmäiset vihannesvaunut tuotiin torille ja vastaan tuli posteljooni. Ei se seuraava päivä paljon parempi ollut, mutta aina vähän. Ja musiikki auttoi jaksamaan.

Mietin mitä ruotsalainen vierastuomari ajatteli Idols-illan suomenkielisistä esityksistä? Meissä kun asuu jotain mystistä tumman kaipuuta, mitä ulkopuolisen on varmaan vaikea ymmärtää. Slaavilaiseksi mielenlaaduksi sitä on kai usein mielletty. Itsekin havahdun aina kuikan kaihoisaan kutsuun ja olen leikkinyt pohjattoman silmäkkeen vetovoiman piirissä kauemmin kuin pitäisi. Mutta seuraava sukupolvi on kai jälleen vähän iloisempi kuin minä.

Ja jos Jesseä Kaikurantaa on habituksestaan kiusattu, me tiedämme kuka sen teki: turvattomuudessaan vailla työkaluja harhailevat. He, joilla oli itsellään paha eilinen, ja uhkaavan tuntuinen huominen, eivätkä kestäneet siinä hetkessä enää toisen iloa. Se, että Jesse joutui siitäkin ristin kantamaan on tietysti väärin, mutta Suomi tarvitsee senkin tarinan ja tunteiden kanavan.

Sunnuntain Aamusydämellä-ohjelmassa everstiluutnantti purki tuntojaan maailman kriisipesäkkeiltä. Ammattiapua hän ei ole tarvinnut, saunan tupa ja samaa kokeneet kaverit ovat ajaneet asian. Hyvä niin, mutta miten me tavoitamme ne, jotka sammuvat kesken sooloterapian ja tunneturrutuksen saunoihinsa yksin?

Poikani käy yhdessä harrastuksessa, jossa seuraavalla salivuorolla poika- ja tyttöteinit pelaavat yhdessä sählyä. Kun haen poikani pois, olen seurannut heidän saapumistaan paikalle. Ensin luulin sitä kertailmiöksi, mutta ei, kyllä kaikki halaavat toisiaan joka kerta. Mietin, että silloin on kyllä varmaan vaikeampi seuraavaksi kiusata? Yhdessä koulussa halailu on rehtorin mukaan "karannut käsistä". No, ainahan se puukotukset ja ampumiset voittaa?

Jukka Poika laulaa kappaleessaan Älä tyri nyt: Pystymetsää ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalanpelkoo. Täällä taivas roikkuu uhkaavana päittemme yllä... Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt.

Sitähän tässä on yritetty, mutta kun mieliala, vaatimukset ja kuorma mikä on kannettavaksi annettu, heittävät kuin hallituksen talousarvio. Ja jalkojen alla suo pettää, niinkuin läheisten terveydet. Ja kuokkakin meni poikki. Jolloin tulee polvillaan ensin epäuskoinen nauru ja sitten epätoivoinen itku; In Finland we call it "paskankestoa".

Lööpeissä isät lahtaavat ensin perheitään ja sitten itsensä ja naapurit ihmettelevät kun kaikki näytti ulospäin hyvältä. Niinpä, niin se meidän kulttuurissamme kuuluukin; ei saa tyriä nyt, ei saa lyödä yli nyt. Kieli keskellä suuta nuoraa kävellään, ilmeen värähtämättä, ja jos brakaa niin brakaa.

Joten musiikki soimaan, ja miehelle mascara jos siltä tuntuu, sekä kansalaistottelemattomuutena lapasesta karannutta halailua. Jos nykyinen ei toimi, fiksu kokeilee muuta. Ilmassa on paljon hyvää.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kun Seppo tyhjää potkaisi

Kauan sitä pohjustettiin. Tipotellen lehdistössä vihjailtiin. Jotain järkyttävää tulisi pian tapahtumaan ja ihmiset jännittäen sitä odottivat.

Itse olin risteilyllä kun se sitten tapahtui: Seppo riisti henkensä! Puhelimeni näytöltä sen luin: Seppo oli kiivennyt jakkaralle, lausunut hyvästit ja potkaissut jakkaran alta. Ja kansa vastasi laajalla tunnekirjolla, raivosta hysteeriseen itkuun. Osaa otettiin, Salkkari-Seppo oli poissa, ei sitä voinut ymmärtää.

Wikipedian mukaan Salatut Elämät -sarjassa on kohisten käsitelty muun muassa huumeita, alkoholismia, uusioperheen sisäisiä seksisuhteita, raiskaamista, viiltelyä, perheväkivaltaa, varastamista, rasismia, insestiä, teiniraskauksia, aborttia, peliriippuvuutta, syöpää, psykopatiaa, syömishäiriöitä, narsistista persoonallisuushäiriötä, koulukiusaamista, HIV:tä, psykoottisuutta ja itsemurhaa.

Järkyttäviä aiheita kaikki, mutta ehkä juuri sen vuoksi että alakolululaisetkin tuntuvat seuraavaan sarjaa kuin aikuisaddiktit konsanaan. Onhan siinä toki se hyvä puoli, että vaikeatkin aiheet tulevat lasten kanssa pakostikin perusteellisesti käsiteltyä - toivottavasti.

Minusta lasten olisi kuitenkin hyvä kohdata kyseiset aiheet omassa tahdissaan, ja ehkä samoissa mittasuhteissa kuin oman perheensä elämässä esiintyvätkin. Sillä jos eivät aikuisetkaan osaa erottaa todellisuutta fiktiosta, vaan haukkuvat jonkun pahisnäyttelijän pystyyn vapaapäivänään lähikaupan jonossa, miten lapsi siihen kykenisi?

Vai onko kenties kysymys siitä, että voimakkaasti myötäelämällä ajatellaan itsekin kokevansa kaikkia elämän ulottuvuuksia laajasti ja nopeasti mutta turvallisesti. Ikäänkuin juodaan tiivistemehua vailla vettä. Koetaan todella syvästi ja eletään hetken mukana täysillä. Seistääkseen seuraavana päivänä taas ilmeettömänä naapurin vierellä hississä ja kiertääkseen oikeasti haisevat puistojen hypotermiajuopot kaukaa sekä laittaakseen pään tyynyn alle, kun naapuri luuttuaa vaimollaan lattioita?

Entä jos siinä käykin niin, että tunnetiivisteen jatkuva nauttiminen vesittääkin arjen mauttomaksi ja turruttaa sen hienojakoisemmilta vivahteilta? Jolloin oma elämä ei enää maistukaan oikein miltään: Eestin matka on jatkossa mitätön Dubain rinnalla, kotitekoinen mustaherukkamehu voimaton Cristal-samppanjaa vastaan ja oma avioliitto auttamattoman valju, verrattaessa Bret Michaelsin vaimonetsintään kumitissisten horojen käärmekuopassa.

Onneksi olen 45-vuotias ja normielämän extremestä vähän kuitti. Kulunut vuosi vei mehut ja olo on välillä niin väsynyt ettei jaksa edes jakkaralle kiivetä. Salkkari-Seppo saa siis puolestani vapaasti narahtaa pornon katselusta ja Ismo jäädä moottorikelkan runtelemaksi tai Isabella Holm hysteerisenä kadottaa vauvansa. Ei tunnu oikein missään.

Mutta ihan reippaasti voin yksitoikkoisena setänä moralisoida ihmiskunnan alhaisimmilla ulottuvuuksilla leikkimisen, kevytmielisen musiikin säestämänä ja surkeiden näyttelijöiden tulkitsemana. Kautta aikojen roskakin on ollut viihdettä - turha sitä on lailla kieltää - mutten ymmärrä miksi kyseinen materiaali on pakko lapsille tarjota. Ikäänkuin läksyjen jälkeisenä kevennyksenä, sukurutsaus mieliin yöpuulle matkaevääksi. No, kasvatushan ei olekaan televisioyhtiön vastuulla - toivottavasti.

Ja kerta kauhistelemaan päästiin; onko teiniraiskausten, humalatappojen ja joukkomurhien frekvenssi todellakin liian köyhä, joten uutislehtiäkin on välillä myytävä fiktiivisellä makaaberiudella? Se juuri haiskahtaa jatkuvan tunnetiivisteen nauttimisen aikaansaamalta turtuneisuuden loukulta.

Tuotantoyhtiöhän tietysti kiittää ja kumartaa ilmaisesta lehtipuffista, koska lemuava tarjonta luo uteliaan kysynnän. Itsensähän voi tänä päivänä elättää vaikka netissä, näyttämällä kolareissa kuolleiden luhistuneita kalloja ja puhjenneita silmämunia, mutta on käsittämätöntä että joku yritys laittaa mainosbannerinsa sivuille, koska sinnekin tulee paljon klikkauksia. Minun käsittääkseni brändin rakentamisessa puhutaan myös mielleyhtymistä.

Ai niin, taisin jälleen unohtaa, että kysehän on vain viihteestä ja nekrofilikin on todella potentiaalinen - niin aiheena kuin asiakkaanakin.

Konservatiivin perussairaudet

1. Maanisdefensiivinen elinpiirinsä varjelu. Historialliseen niukkuuteen perustuva luulo, että joku yrittää varastaa puisia arvoesineitämme tai turmella jotain uniikkia arjestamme. Todetaan henkisen immenvaarankalvon ennenaikaisesta puhkeamisesta.

2. Mämmiperäinen hostiili kulttuuriparanoia. Edellisen jälkitauti, joka ilmenee vihamielisenä käyttäytymisenä kaikkea vieraalta kuulostavaa kohtaan. Pashaa on pidettävä rajatapauksena, vakiinnuttanut paikkansa keittiöissämme, siitäkin huolimatta että kuulostaa lähinnä lappilaisen kyykkytryffeliltä.

3. Rautiourretten syndrooma, eli tahaton nettihuutelu. Ilmenee pelkkinä versaaleina ja huutomerkkeinä, esimerkiksi Facebookissa. Valtakunnallisen mediahuomion jälkeen tahaton tappouhkaus ja kansanryhmän vastainen kiihotus aiheuttaa vastentahtoisen katumustunteen ja pitkähampaisen anteeksipyynnön. Työllistää lakimiehiä enemmän kuin lääkäreitä.

4. Europeräinen hiusprogeria. Hiusvärin stressiperäinen ennenaikainen muuttuminen, usein talousalueen epävarmuuden aiheuttama. Usvaisten taloudellisten tulevaisuudennäkymien jatkuessa pitkään, voi kehittyä Rapunzelin oireyhtymäksi, jossa henkilö syö omia hiuksiaan, kunnes karvapallo on niin suuri että joudutaan poistamaan leikkauksella.

5. Obsessiivis-kompulsiivinen persunallisuushäiriö. Tunne siitä, että mikäli ei tee asiat samalla tavalla joka päivä, jotain pahaa tapahtuu. Voi ilmetä esimerkiksi sahurilla, niin että täysin järjenvastaisesti pakkaa aina salkkuunsa edestä keltaiset ja takaa ruskeat kalsarinsa, vaikka niiden luonnollinen paikka olisi pyykkikorissa. Taudinkuvaan voi liittyä katkonaisia muistikuvia sekä femiinisiä fasiaalivirhearvioita, joita yrittää hämmentyneenä paikata, antamalla naisnaamoille satasia.

6. Stressinäppyläinen lingvistinen posttraumaattinen oireyhtymä. Ylimääräisen pakollisen kouluaineen aiheuttama elinikäinen takuuhaava. Oireyhtymän keskeiset tunnistusmerkit: pehmeiden konsonanttien angsti ja krooninen kauna.

7. Hellenistisärtynyt suoli, eli kreikkalaisten aiheuttama kirvely anaalissa. Kaasunmuodostusta, kouristustiloja ja paineennousua pitkin ruoansulatuskanavaa. Oireyhtymästä kärsivät epäilevät usein ruoka-aineiden olevan suolisto-oireiden syynä, vaikka oikea hoito olisi drakman äkillinen paluu ja vakuussopimuksen julkistus. Hoitamattomana aiheuttaa argininosukkiinihappovirtsaisuutta, josta kärsivän elimistöön kertyy ylimääräistä ammoniakkia, joka saa lopulta sapen kiehumaan.

8. Fennonegroismifobia. Pelko ihonväriä ohjaavan vieraan geenin vaikutuksesta härmäläiseen perimään. Toimii kuten vyöruusu, välillä piilevänä, välillä orvaskettä kutisevana. Oireita voi lieventää myötäilemällä potilasta mutta lopullista parannuskeinoa ei tunneta.

9. Koraanianemia. Islamistisen kulttuurin läsnäolo vie halun laulaa jouluna, etsiä intona munia piposta pääsiäisenä ja tanssia flanelliyöpaidassa kukkakranssi päässään juhannuksena. Tavallisesta etnoanemiasta poiketen ei johdu naudanpuutteesta, vaan hoidetaan sianlihan provokatiivisella oraalisuspensiolla, jonka hyperlaksatiivinen vaikutus gluteus maximusten väliseen kitkaan lievennetään perunajauhoilla.

10. Populaarierotomaaninen besserwisseröinti on aistiharha, josta kärsivä kuvittelee massojen olevan parantumattomasti rakastunut itseensä. Aiheuttaa ylimielisyyttä, hyperjytkylöintiä sekä röhkivää myhäilyä polyulotteisten ongelmien monoistamisesta.

11. Huora-Justiina -mentaaliteoreema. Viittä prosenttia miespuolisista konservatiiveista jäytävä mahdoton yhtälö; kuinka olla luontevasti kroonispotentiaalisen avioeronottajan kanssa, pitää nyrkin ja hellan välissä, mutta silti samalla toivoa hänen rakastavan ja pitävän poissa äijähankaluuksista, kuten typerät ostokset, rasvamaksa ja hammaslääkärin lykkääminen.