Kello on kolme aamuyöllä, auringon päivällä lämmittämistä viljapelloista nousee usva. Ilta oli hauska mutta pitkä, juoppokuskilta vaaditaan venyvät hermot. Seuraavalla kerralla vaihdetaan rooleja, sössötys tulee jatkumaan vielä kotipihassa, ainakin viiteen asti. Kun viimeiset jankkaajat on saatu ajettua koteihinsa on hermosauhujen aika. Jännä huomata että hiljaisuus ei olekaan hiljaisuutta, luonto elää omaa elämäänsä vuorokauden ajasta riippumatta. Siili kipittelee tien yli ja katoaa kanervikkoon. Kuikka kutsuu partneria tyynellä metsälammella. Ihana viileys.
Etäisyydet maaseudulla ovat pitkät, kotiin on vielä 15 kilometriä. Hyvä musiikki taitaa pitää kaikkein parhaiten hereillä. Naapuritkin. Aggressivinen rytmi saa tunnetason nousemaan, biisissä on asennetta. Kukaan ei tallo sellaisen varpaille joka näyttää mukiloivan väärästä katseestakin – jo pelkällä asenteella pääsee elämässä pitkälle. Luu pokalle, rööki huuleen vaikka ilmanpaine painaa tuhkat silmille. Tyhjä soratie, pellon halki kiemurrellen. Näkyvyyttä on satoja metrejä, lisävalot piirtävät tietä reunustavaan heilimöivään viljaan kirkasta keilaa. Kaasua!
Muut voivat tulla koettamaan. Subarussa on voimaa, ja neliveto. Sitä paitsi pienessä pelossa tietää elävänsä, kuin omassa pelkokerroinkisassa jossa ei tarvitse voittaa kuin itsensä. Haetaan auton rajoja, ja omia. Kokemusta on. Samoja mutkia on ajettu nappulasta asti. Tien profiili on kirjattu selkärankaan, aivan kuten rallikuskillakin. Nyppylän päältä pieni hyppy, pehmeä jarrutus, takapää luisuun ja vastaohjaus. Etupyörä käy ojan puolella, mutta niin sen pitääkin jos aikoo optimaalisessa kulmassa tulla ulos seuraavaa varten. Talla pohjaan, pitkä suora. Sitten kevyt jarrutus... vasen täys sata, oikee eri viiskymmentä... vasen aukee... jänis! vaistomainen väistöliike, kädet vispaavat, puu!, rustistuvan pellin ontto ääni ja kuolema hetkessä. Verisistä nelipistevöistä roikkuen, aivan kuten kuollut rallikuskikin.
Viikatemiehen mutkaan päättyy tänäkin kesänä aivan liian monen nuorukaisen elämä. Sekunnin murto-osassa, vailla tarkoitusta ja harkintaa. Koska nuoren mieli on sellainen. Impulsiivinen ja epävarma. Elämä on sekavaa, oman paikkansa löytäminen on hankalaa. Oman arvonsa hahmottaminen on vaikeaa, kaikki ovat koko ajan vaatimassa jotain. Kuka oikein olen, ja mitä tunnen? Välittääkö siitä kukaan? Haluaisiko kukaan edes olla tällaisen honkkelin kanssa – tuskin. Ajatus omasta perheestä on kaukainen, äiti ja isä ovat aina olleet olemassa, vaikkei välit tällä hetkellä loistavat olekaan. En tiedä mistä ne riidat aina syntyvät, kaikki mitä sanon tai teen menee väärin. Mitä teen intin jälkeen? Millaisia omista lapsistani tulisi? Toivottavasti parempia kuin minusta.
Kaikki nämä sekavat ajatukset päättyvät viikatemiehen mutkaan. Hetkeä ennen kuin myrsky laantuisi ja palaset loksahtaisivat paikoilleen. Kuva hahmottuisi ja elämä alkaisi. Sen sijaan se loppuu yksin suuren männyn juurella, musiikin vielä soidessa autossa ja ambulanssimiesten käydessä toteamassa höyryävästä peltirusinasta että ruumisautoa tässä tarvitaan.
Ja auringon noustessa punaisen omakotitalon pihaan kaartaa poliisiauto. Äiti herää kumeaan ääneen autonoven sulkeutuessa. Poika sieltä varmaan vihdoin tulee, on aika lukea lakia, pelästyttää tuolla lailla! Pöpperöisenä hän hoipertelee keittiöön, raottaa verhoa ja näkee poliisit rappusilla. Maa pettää alta ja kellot pysähtyvät äkkiarvaamatta useammassa kodissa, ja siitä hetkestä lasketaan alkaneeksi elämän kolmas vaihe. Kuolleen lapsen vanhempana.
Kaikille nuorille haluaisin toivottaa hyvää kesää, nuorina ne ovat parhaita, täynnä seikkailuja. Eikä tätä kesää kannata jättää viimeiseksi. Pojille haluaisin toivottaa harkintaa, ennenaikainen kuolema on todennäköisempi kuin uskottekaan. Ja sen seuraukset lähiympäristölle suurempia kuin kuvittelette. Tytöille toivotan rohkeutta nousta kyydistä kun siltä tuntuu, aavistaminenkin on viisautta.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
torstai 14. toukokuuta 2009
Arki yhteiskunnan vastuulla
Välillä tajuan olleeni todella naiivi. Olin toki tietoinen siitä että toimivan arjen järjestäminen lapsille, kesällä jolloin on kouluista lomaa ja jonka aikana vanhemmat joutuvat käymään ainakin osan ajasta töissä, on vaikeata. Tarvitaan lomat eri aikaan vanhemmilla, ja sisaruksien, mummujen sekä vaarien ajastaan parsimaa tilkkutäkkiä jottei lasten tarvitse olla kaiket kesäpäivät yksin kotona. Silti luulin useimpien siinä jotenkuten onnistuvan, vaikka tiedän että stressiä se aiheuttaa. Mutta en koskaan kuvitellut sen olevan jonkun muun vastuulla kuin vanhempien - esimerkiksi yhteiskunnan.
Espoossa on noussut haloo päivittäisen kunnallisen puistoruokailun lopettamisesta. En edes tiennyt sellaisen olleen olemassa. Sain selville että koululaisten ilmainen kesäinen puistoruokailu aloitettiin yli 50 vuotta sitten, helpottaakseen kotiäitien menemistä työelämän palvelukseen. Ja että on lapsia jotka ovat koko lapsuutensa syöneet puistoissa kesäisin.
Palvelua ovat lisäksi käyttäneet ahkerasti myös kotiäidit, ja perhepäivähoitajat. Eräällä keskustelupalstalla yksi kotiäiti toteaa näin ”Alunperin puistoruokailun on ollut tarkoitus ruokkia kouluikäiset lapset joiden vanhemmat ovat töissä ja lapset kesälomalla, mutta on hienoa, että kotiäitikin saa pariksi kuukaudeksi hengähdystauon, eikä tarvitse laittaa kahta ruokaa päivässä”. Toinen toteaa ” Espoossa on tämä palvelu ollut jo lapsuudestamme saakka. En minäkään yhtä lasta jaksanut sinne viedä, mutta nyt kolmen kanssa helpottaa arkea suunnattomasti”. Kunnallista ateriakorvausta nostava perhepäivähoitaja miettii palvelun helpottaneen myös hänen arkeaan, ei tarvitse aina olla ruokaa laittamassa, ja kai sitä saa joskus vähän fuskatakin ;).
16-vuotias tyttö, joka on syönyt puistossa vuosikausia, on huolissaan lasten luisumisesta epäterveellisempään ruokavalioon, jos yhteiskunta lopettaa palvelusta huolehtimisen.
Anonyymi ”vierailija” pohtii ilmaisen puistoruokailun lopettamisen synkkiä seurauksia seuraavasti: ”kohta on sitten räjähdysmäinen määrä huostaanottoja, masentuneita, ylivelkaantuneita ja ties mitä ja siitä vasta sitä maksettavaa tulee, vielä pitkäksi aikaa eteenpäin”. Lisäksi painotetaan että kyseessä on ”sosiaalinen tapahtuma”, että siinä ajatellaan lasten parasta ja että ”siinä ei ole kyse vanhemmista tai heidän laiskuudestaan, vaan esimerkiksi puistoruokailusysteemi ehkäisee juuri lasten yksinjäämistä ja syrjäytymistä”. Lopuksi henkilö toteaa että puistoruokailu on hirveän hyvä ja turvallinen tapa välittää lapsesta. Aamen.
Toisille kysymys on puhtaasti taloudellinen, pääkaupunkiseudulla asuminen maksaa heidän mielestään muutenkin hirveästi. Yksi uhkaa muuttaa Helsinkiin koska siellä ruokailu jatkuu. Tiedän itsekin hienoja asuinalueita joissa talojen pihaan, bemareiden ja mersujen väliin, pysähtyy päivittäin kunnallisen kotipalvelun auto. Betonilinnoihin kannetaan lämpimiä ruoka-annoksia styroksilaatikoissa koska lapset näkevät niissä nälkää. Eräs henkilö on keksinyt miten kaavio toimii taloudellisesti. Hän kirjoittaa että palvelu tekee Espoosta halutun asuinpaikan, jolloin hintataso nousee ja asukkaiden keskimääräinen varallisuustaso nousee, mikä tarkoittaa lisää verotuloja.
Entinen palvelun käyttäjä kertoo kesistään seuraavasti, ”meidän vanhemmat olivat töissä ja me käytiin siellä sitten syömässä jos jaksettiin tai muistettiin”. Osa sai sieltä elinikäisiä ystäviä, yksinäisyys yhdisti. Jotkut kertovat lapsena joutuneensa pärjäämään yksin vanhempen viettäessä kesänsä terasseilla, kun ei tarvinnut ruokaakaan laittaa. Havahdun siihen että parin sukupolven ajan on tainnut alueilla elää lapsia kesäkulkureina, laumoissa kuten Kärpästen herrassa toisiaan kasvattaen. Joidenkin mielestä on epäreilua että toiset saavat ilmaisen aterian, johon vastataan ettei ymmärretä miten muovikauhallinen nakkiperunasosetta sateisessa puistossa voi aiheuttaa kateutta – minkä voin kyllä allekirjoittaa. Mutta erehdyin myös uskomaan että sosiaaliset taidot opitaan kotona, ja sitten niitä käytetään ryhmässä. Ja ettei lasten ole tarkoitus kasvattaa lapsia.
Aloitteentekijät, vastaavan palvelun saamisesta Porvooseen, perustelevat ruoanlaiton, syömisen ja jälkien korjaamiseen kuluvan hirveästi aikaa. Älä muuta sano, mutta kun vuorokausipeittoa kiskottaessa vanhempien työelämän, lasten harrastusten sekä kaikkien nettielämän päälle, nukkumisella ja syömisellä on jo nyt perse paljaana.
Parasta lopettaa, sillä päätin kirjoittaa syyllistämättä vanhempia. Sysäänkin sen vastuun yhteiskunnalle.
Espoossa on noussut haloo päivittäisen kunnallisen puistoruokailun lopettamisesta. En edes tiennyt sellaisen olleen olemassa. Sain selville että koululaisten ilmainen kesäinen puistoruokailu aloitettiin yli 50 vuotta sitten, helpottaakseen kotiäitien menemistä työelämän palvelukseen. Ja että on lapsia jotka ovat koko lapsuutensa syöneet puistoissa kesäisin.
Palvelua ovat lisäksi käyttäneet ahkerasti myös kotiäidit, ja perhepäivähoitajat. Eräällä keskustelupalstalla yksi kotiäiti toteaa näin ”Alunperin puistoruokailun on ollut tarkoitus ruokkia kouluikäiset lapset joiden vanhemmat ovat töissä ja lapset kesälomalla, mutta on hienoa, että kotiäitikin saa pariksi kuukaudeksi hengähdystauon, eikä tarvitse laittaa kahta ruokaa päivässä”. Toinen toteaa ” Espoossa on tämä palvelu ollut jo lapsuudestamme saakka. En minäkään yhtä lasta jaksanut sinne viedä, mutta nyt kolmen kanssa helpottaa arkea suunnattomasti”. Kunnallista ateriakorvausta nostava perhepäivähoitaja miettii palvelun helpottaneen myös hänen arkeaan, ei tarvitse aina olla ruokaa laittamassa, ja kai sitä saa joskus vähän fuskatakin ;).
16-vuotias tyttö, joka on syönyt puistossa vuosikausia, on huolissaan lasten luisumisesta epäterveellisempään ruokavalioon, jos yhteiskunta lopettaa palvelusta huolehtimisen.
Anonyymi ”vierailija” pohtii ilmaisen puistoruokailun lopettamisen synkkiä seurauksia seuraavasti: ”kohta on sitten räjähdysmäinen määrä huostaanottoja, masentuneita, ylivelkaantuneita ja ties mitä ja siitä vasta sitä maksettavaa tulee, vielä pitkäksi aikaa eteenpäin”. Lisäksi painotetaan että kyseessä on ”sosiaalinen tapahtuma”, että siinä ajatellaan lasten parasta ja että ”siinä ei ole kyse vanhemmista tai heidän laiskuudestaan, vaan esimerkiksi puistoruokailusysteemi ehkäisee juuri lasten yksinjäämistä ja syrjäytymistä”. Lopuksi henkilö toteaa että puistoruokailu on hirveän hyvä ja turvallinen tapa välittää lapsesta. Aamen.
Toisille kysymys on puhtaasti taloudellinen, pääkaupunkiseudulla asuminen maksaa heidän mielestään muutenkin hirveästi. Yksi uhkaa muuttaa Helsinkiin koska siellä ruokailu jatkuu. Tiedän itsekin hienoja asuinalueita joissa talojen pihaan, bemareiden ja mersujen väliin, pysähtyy päivittäin kunnallisen kotipalvelun auto. Betonilinnoihin kannetaan lämpimiä ruoka-annoksia styroksilaatikoissa koska lapset näkevät niissä nälkää. Eräs henkilö on keksinyt miten kaavio toimii taloudellisesti. Hän kirjoittaa että palvelu tekee Espoosta halutun asuinpaikan, jolloin hintataso nousee ja asukkaiden keskimääräinen varallisuustaso nousee, mikä tarkoittaa lisää verotuloja.
Entinen palvelun käyttäjä kertoo kesistään seuraavasti, ”meidän vanhemmat olivat töissä ja me käytiin siellä sitten syömässä jos jaksettiin tai muistettiin”. Osa sai sieltä elinikäisiä ystäviä, yksinäisyys yhdisti. Jotkut kertovat lapsena joutuneensa pärjäämään yksin vanhempen viettäessä kesänsä terasseilla, kun ei tarvinnut ruokaakaan laittaa. Havahdun siihen että parin sukupolven ajan on tainnut alueilla elää lapsia kesäkulkureina, laumoissa kuten Kärpästen herrassa toisiaan kasvattaen. Joidenkin mielestä on epäreilua että toiset saavat ilmaisen aterian, johon vastataan ettei ymmärretä miten muovikauhallinen nakkiperunasosetta sateisessa puistossa voi aiheuttaa kateutta – minkä voin kyllä allekirjoittaa. Mutta erehdyin myös uskomaan että sosiaaliset taidot opitaan kotona, ja sitten niitä käytetään ryhmässä. Ja ettei lasten ole tarkoitus kasvattaa lapsia.
Aloitteentekijät, vastaavan palvelun saamisesta Porvooseen, perustelevat ruoanlaiton, syömisen ja jälkien korjaamiseen kuluvan hirveästi aikaa. Älä muuta sano, mutta kun vuorokausipeittoa kiskottaessa vanhempien työelämän, lasten harrastusten sekä kaikkien nettielämän päälle, nukkumisella ja syömisellä on jo nyt perse paljaana.
Parasta lopettaa, sillä päätin kirjoittaa syyllistämättä vanhempia. Sysäänkin sen vastuun yhteiskunnalle.
perjantai 8. toukokuuta 2009
Pelimiehet ja hönöt
Kukapa olisi uskonut että Kanki-Kaikkonen on pelimies, itse luulin liikanimen tulleen pökkelöiden tanssisuoritusten vuoksi. Onko Antti ehkä itsekin erehtynyt? Ilkka Kanervan taas tiesin kirjoitusten perusteella olevan naistenmies, mutten ymmärtänyt mistä hyvästä. Vanhasen kohdalla olin viimeistään varma, että eläimellinen vetovoima tulee yhteiskunnallisen aseman myötä. Pikkaisen ovat hönöjä kaikki. Ymmärrän toki mikäli naisissa jyllänneet tunteet ovat äidillisiä. Kaverit nimittäin vaikuttavat juuri sellaisilta, jotka polttavat sormensa uunin luukkuun kolmekin kertaa, vaikka mamma varoitti jo ennen ensimmäistä.
Koska näilläkin kavereilla tuntuu suuri osa päivästä menevän tietty asia mielessä, mietimme yhtenä juhlien jälkeisenä aamuna Sirkan kanssa Suomeen uutta puoluetta. Kyllä kyseinen tarmo ja voimavara täytyisi saada valjastettua. Minä ehdotin yhden vanhan lyhenteen säilyttämistä. Eli SDP (Seksuaalisdemokraattinen puolue) ja sloganiksi ehdotin ”Vatsakkainasettelun aika ei ole ohi”. Sirkka säesti, ja ehdotti puolueen viralliseksi väriksi sinikirjavaa, hyyyyi! Ja sitten hohotettiin.
Kiimansa kanssa kamppailevista miehistä on tehty komediaa antiikin ajoista lähtien. Yksi farssin perusaiheista on ajatuskyvyn sumentava sukupuolivietti. Ja stondis väärään aikaan. Sukupuolivietissä ja seksuaalisissa tunteissa ei sinänsä ole mitään naurettavaa. Terveellä miehellä on halut, ja normaali osaa niitä kontrolloida. Komiikka syntyy kun stondis viedään yllättävään paikkaan, esimerkiksi eduskuntaan. Jolloin ei pääse pystyyn kun oma puheenvuoro alkaa.
Jos katsotaan niitä naisia jotka ovat viime aikoina esiintyneet poliittisissa/seksuaalisissa skandaaleissa, niin he ovat mielestäni aika selviä mediasaalistajia. Motiivina näyttäisi olevan raha, jota saa myymällä mitättömätkin jutut juorulehdille. Lauseen per päivä. Jolloin saadaan aikaan suunnilleen neljän päivän myyntibuumi. Jos minä olisin sellainen nainen, valitsisin kohteekseni nimenomaan kiimaisen hönön profiilia vastaavan poliitikon. Houkuttelisin viestittelemään vähän rivoja, tekemällä niin ensin itse. Sitten pönkittäisin hänen kolhuista nörttiseksuaalista egoaan. Esimerkiksi myötäilemällä uuniperunan olevan kiihottava juures. Vaikka kaikki vihkiytyneet tietävät että oikea vastaus on purjo, tuo härmäläisten fallos. Sitten antaisin ymmärtää että se eksyneen aikamiespojan näköinen kaveri onkin pelimies. Se tekee itsetunnolle eetvarttia, ja silmänräpäyksessä siirtyy kymmenen kiloa vyötäröltä hartioille päin. Alkaa anaalirauhasen vetäminen lattioita pitkin.
Varsinaiset pelimiehet tietävät että ravintolassa kannattaa istahtaa pöytään jossa on kaksi naista. Ja sen jälkeen eleillä ja sanoilla ilmaista kiinnostuksensa sitä vähemmän viehättävää kohtaan. Jolloin viehättävämmän ego brakaa, ja miestä viedään solmiosta kotio päin. Ja mikäli näin ei tapahdu, vähemmän viehättävä nainen on huomiosta niin otettu että vie itse. Politiikassa puhuttaisiin win-win-tilanteesta, jolloin yleensä kohkaillaan. Pelimiehet olisivat viileitä - koska rintaliivien hakaset vaativat sen.
Miehiin tehoaa parhaiten heidän ammatillisen pätevyytensä kehuminen. Pätevyyden todistaminen olisi eri elementtien pitäminen omissa lokeroissaan. Henkisen pääoman käyttäminen eduskunnassa, ja ruumiillisen makuuhuoneessa. Näiden erottamista toisistaan töissä, sekä yhdistämistä kotona. Jolloin työkaverin ei tarvitse antaa litsaria, ja vaimokin saattaa hihkaista.
Itsetuntovajaalle häntäheikille paklatun luuskankin kehu on vastustamatonta – ja sokeuttava. Skandaalilehdet taas eivät voi vastustaa poliitikon asettamista tilanteeseen jossa joutuu pyytämään viettiään anteeksi julkisesti. Kansa tykkää osoittaa sormella, ja saalistajille kelpaa helppo raha. Vaikka se saisikin tuntemaan itsensä haaskalinnuksi.
Pätevän poliitikon täytyisi pystyä ennusmerkit tunnistamaan, ja etukäteen rakennetut ansat välttämään. Edes ne samat johon kaveri jo lankesi. Onko se liikaa vaadittua? Ehkä kylmä suihku auttaisi, tai purjon juuresta nipistely?
Koska näilläkin kavereilla tuntuu suuri osa päivästä menevän tietty asia mielessä, mietimme yhtenä juhlien jälkeisenä aamuna Sirkan kanssa Suomeen uutta puoluetta. Kyllä kyseinen tarmo ja voimavara täytyisi saada valjastettua. Minä ehdotin yhden vanhan lyhenteen säilyttämistä. Eli SDP (Seksuaalisdemokraattinen puolue) ja sloganiksi ehdotin ”Vatsakkainasettelun aika ei ole ohi”. Sirkka säesti, ja ehdotti puolueen viralliseksi väriksi sinikirjavaa, hyyyyi! Ja sitten hohotettiin.
Kiimansa kanssa kamppailevista miehistä on tehty komediaa antiikin ajoista lähtien. Yksi farssin perusaiheista on ajatuskyvyn sumentava sukupuolivietti. Ja stondis väärään aikaan. Sukupuolivietissä ja seksuaalisissa tunteissa ei sinänsä ole mitään naurettavaa. Terveellä miehellä on halut, ja normaali osaa niitä kontrolloida. Komiikka syntyy kun stondis viedään yllättävään paikkaan, esimerkiksi eduskuntaan. Jolloin ei pääse pystyyn kun oma puheenvuoro alkaa.
Jos katsotaan niitä naisia jotka ovat viime aikoina esiintyneet poliittisissa/seksuaalisissa skandaaleissa, niin he ovat mielestäni aika selviä mediasaalistajia. Motiivina näyttäisi olevan raha, jota saa myymällä mitättömätkin jutut juorulehdille. Lauseen per päivä. Jolloin saadaan aikaan suunnilleen neljän päivän myyntibuumi. Jos minä olisin sellainen nainen, valitsisin kohteekseni nimenomaan kiimaisen hönön profiilia vastaavan poliitikon. Houkuttelisin viestittelemään vähän rivoja, tekemällä niin ensin itse. Sitten pönkittäisin hänen kolhuista nörttiseksuaalista egoaan. Esimerkiksi myötäilemällä uuniperunan olevan kiihottava juures. Vaikka kaikki vihkiytyneet tietävät että oikea vastaus on purjo, tuo härmäläisten fallos. Sitten antaisin ymmärtää että se eksyneen aikamiespojan näköinen kaveri onkin pelimies. Se tekee itsetunnolle eetvarttia, ja silmänräpäyksessä siirtyy kymmenen kiloa vyötäröltä hartioille päin. Alkaa anaalirauhasen vetäminen lattioita pitkin.
Varsinaiset pelimiehet tietävät että ravintolassa kannattaa istahtaa pöytään jossa on kaksi naista. Ja sen jälkeen eleillä ja sanoilla ilmaista kiinnostuksensa sitä vähemmän viehättävää kohtaan. Jolloin viehättävämmän ego brakaa, ja miestä viedään solmiosta kotio päin. Ja mikäli näin ei tapahdu, vähemmän viehättävä nainen on huomiosta niin otettu että vie itse. Politiikassa puhuttaisiin win-win-tilanteesta, jolloin yleensä kohkaillaan. Pelimiehet olisivat viileitä - koska rintaliivien hakaset vaativat sen.
Miehiin tehoaa parhaiten heidän ammatillisen pätevyytensä kehuminen. Pätevyyden todistaminen olisi eri elementtien pitäminen omissa lokeroissaan. Henkisen pääoman käyttäminen eduskunnassa, ja ruumiillisen makuuhuoneessa. Näiden erottamista toisistaan töissä, sekä yhdistämistä kotona. Jolloin työkaverin ei tarvitse antaa litsaria, ja vaimokin saattaa hihkaista.
Itsetuntovajaalle häntäheikille paklatun luuskankin kehu on vastustamatonta – ja sokeuttava. Skandaalilehdet taas eivät voi vastustaa poliitikon asettamista tilanteeseen jossa joutuu pyytämään viettiään anteeksi julkisesti. Kansa tykkää osoittaa sormella, ja saalistajille kelpaa helppo raha. Vaikka se saisikin tuntemaan itsensä haaskalinnuksi.
Pätevän poliitikon täytyisi pystyä ennusmerkit tunnistamaan, ja etukäteen rakennetut ansat välttämään. Edes ne samat johon kaveri jo lankesi. Onko se liikaa vaadittua? Ehkä kylmä suihku auttaisi, tai purjon juuresta nipistely?
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Elämänkauppiaat
Elokuussa 2008 Gilead Sciences laajensi toimintansa myös Suomeen. Kyseessä on yhdysvaltalainen tutkimuspainotteinen biofarmasian yritys, joka ”kehittää lääkkeitä sellaisia tauteja vastaan, joille ei ole saatavana hoitoa, tai joiden nykyinen hoitotapa ei ole tyydyttävä”. Heidän kehittämiään lääkkeitä ovat mm. Tamiflu sekä useampi HIV/Aids-lääke, kuten esimerkiksi Viread.
Sikainfluenssan myötä tietoisuus Tamiflu:sta, sekä lääkkeen hamstraaminen on taas meilläkin lisääntynyt. Lääke ei tunnetusti suojaa sika- tai lintuinfluenssan (A-virus/H5N1) tartunnalta, eikä paranna näitä mutta näyttäisi jossain määrin lieventävän niiden oireita. Lintuinfluenssahan ei koskaan levinnyt pandemiaksi, kuten aikoinaan pelättiin. Itse asiassa lintuinfluenssaa on ollut olemassa kymmeniä vuosia, joten jos virus olisi altis muuntautumaan ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi, on todennäköistä että näin olisi tapahtunut jo aikoja sitten. Tamiflu:n kehittämisen aikoihin Gilead:in hallituksessa istui mm. muuan Donald Rumsfeld, josta sittemmin tuli USA:n puolustusministeri. Jos katsotaan Gilead:in osakekurssia, johon hysteria kieltämättä vaikutti suotuisasti, niin nousua on 10 vuodessa kertynyt 1700%. Mikä ei ole voinut olla näkymättä myös herra Rumsfeldin lompakossa. Pelko lintuinfluenssa-pandemiasta sai valtiot ympäri maailman hankkimaan lääkettä varastoon siinä määrin että valmistajalta loppui kapasiteetti kesken. Suomella on edelleen varastossa silloin hankkimansa maksimikiintiön, eli 1,3 miljoonaa hoitoa.
Jonkinasteinen sikainfluenssa-pandemia näyttää nyt todennäköiseltä, ja hankkimamme Tamiflu-erä saattaa olla sen hoitoon sopivaa, kunhan ei ole vanhentunut. Syytä paniikkiin ei silti ole, kyseessä on influenssa, aivan kuten ne muut keskuudessamme kulkevat. Sillä erotuksella että kenelläkään ei ole vielä sikainfluenssalle vastustuskykyä, joten todennäköisesti useimmat tulevat sen sairastamaan. Ja jäämään henkiin kuten niistä muistakin jokavuotisista A- ja B-influenssoista. Koska meillä on hyvä terveydenhuolto, lääkkeet ja sairaalat. Vastaavia kuolleisuuksia kuten vuosisadan alun Espanjan taudin (A-virus/H1N1) aikaan emme tule länsimaissa näkemään, siihenhän menehtyi maailmanlaajuisesti arviolta 75 miljoonaa ja Suomessa 25.000 ihmistä. Influenssan vakavia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta kyetään nykyään hoitamaan tehokkaasti ja laajasti antibiooteilla.
Kehitysmaissa asia on toisin. Afrikka on pyytänyt lääkeyhtiöiltä vanhentuneita lääkkeitä ilmaiseksi, lähinnä aidsin ja hiv:in hoitoon. Lääkeyhtiöt ovat kieltäytyneet niitä antamasta. Vedoten mm. siihen ettei tiedetä tarpeeksi vanhentuneen lääkkeen riskeistä potilaalle. Itse uskoisin että aidsiin kuolemaisillaan oleva ihminen olisi valmis vanhentunutta lääkettä kokeilemaan ja allekirjoittamaan dokumentin joka vapauttaisi valmistajan vastuusta. Uskon että todelliset syyt vastustukseen ovat puhtaasti taloudellisia. Miksi lahjoittaa lääkkeitä kehitysmaihin, kun ne kannattaa myydä kehittyneisiin maihin? Jotka joutuvat antamaan ne kehitysapuna maihin joilla ei ole varaa ostaa niitä.
Kyynisimmilläni ajattelen että virukset ja niihin lääkkeitä kehittävät yhtiöt ovat muuttuneet toistensa kaltaisiksi. Viruksen ei kannata tappaa kantajansa liian nopeasti, muuten se kuolee isäntänsä mukana, eikä levity. Ja lääkeyhtiön ei kannata parantaa sairasta, vaan hoitaa elinikäistä sairautta kalliilla lääkkeillä. Myydä lisää elämää kuukausimaksua vastaan. Gilead:in kehittämät lääkkeet ovat suurelta osin tarkoitettuja vaikeiden, parantumattomien ja kroonisten sairauksien hoitoon. Pyrin toki myös ajattelemaan sitä jatkoaikaa minkä sairaat saavat näiden lääkkeiden ansiosta, kai siitäkin on okei rahaakin ottaa? Eihän muuten lääkkeitä voida kehittää.
Sillä rahasta kehittämisessä, valmistamisessa ja myymisessä on kysymys. Tamiflu:ta valmistaa nykyään lääketehdas Roche, oikeudet omistaa ilmeisesti vielä Gilead Sciences. Löysin tietoja siitä että Tamiflu:n perusraaka-aineena käytetään tähtianista. Ja että kukas muu kuin Roche omistaa 90% maailman tähtianis-viljelmistä. Ympyrä on sulkeutunut, ja vaikka koko kuvio Rumsfeldia myöten kuulostaa salaliitto-teorialta, en ikävä kyllä löytänyt kuviota kumoavia väitteitä.
Lopuksi todettakoon että USA:n hallinto ilmoitti aikoinaan lintuinfluenssaan kuolevan mahdollisesti jopa 2 miljoonaa amerikkalaista, ja hankkivat varastoihinsa 20 miljoonaa hoitoa 100 dollarin kappalehintaan. Nyt tiedetään että maailmanlaajuisesti tautiin, tai lähinnä sen jälkitauteihin, kuoli alle 100 ihmistä. Se tekee 20 miljoonaa per menehtynyt – kerättynä pelkästään pohjois-amerikkalaisilta.
Voin vain arvailla kuka puhalsi ilmaa lintuinfluenssa-hysteriaan, mutta on päivänselvää kuka siitä hyötyi. Gilead Science:lle lintuinfluenssahysteria oli ennennäkemätön kultakaivos, joka nosti sen myyntiä 400% vuoden aikana. Uskon että sikainfluenssa tulee olemaan yhtiölle vieläkin tuottavampi. Onneksi olkoon osakkeenomistajille.
Toisen sairaus näyttäisi olevan toisen etu, ja joidenkin kuolema paisuttavan eräiden tuloja - aika saatanan raaka ansaintamalli.
Sikainfluenssan myötä tietoisuus Tamiflu:sta, sekä lääkkeen hamstraaminen on taas meilläkin lisääntynyt. Lääke ei tunnetusti suojaa sika- tai lintuinfluenssan (A-virus/H5N1) tartunnalta, eikä paranna näitä mutta näyttäisi jossain määrin lieventävän niiden oireita. Lintuinfluenssahan ei koskaan levinnyt pandemiaksi, kuten aikoinaan pelättiin. Itse asiassa lintuinfluenssaa on ollut olemassa kymmeniä vuosia, joten jos virus olisi altis muuntautumaan ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi, on todennäköistä että näin olisi tapahtunut jo aikoja sitten. Tamiflu:n kehittämisen aikoihin Gilead:in hallituksessa istui mm. muuan Donald Rumsfeld, josta sittemmin tuli USA:n puolustusministeri. Jos katsotaan Gilead:in osakekurssia, johon hysteria kieltämättä vaikutti suotuisasti, niin nousua on 10 vuodessa kertynyt 1700%. Mikä ei ole voinut olla näkymättä myös herra Rumsfeldin lompakossa. Pelko lintuinfluenssa-pandemiasta sai valtiot ympäri maailman hankkimaan lääkettä varastoon siinä määrin että valmistajalta loppui kapasiteetti kesken. Suomella on edelleen varastossa silloin hankkimansa maksimikiintiön, eli 1,3 miljoonaa hoitoa.
Jonkinasteinen sikainfluenssa-pandemia näyttää nyt todennäköiseltä, ja hankkimamme Tamiflu-erä saattaa olla sen hoitoon sopivaa, kunhan ei ole vanhentunut. Syytä paniikkiin ei silti ole, kyseessä on influenssa, aivan kuten ne muut keskuudessamme kulkevat. Sillä erotuksella että kenelläkään ei ole vielä sikainfluenssalle vastustuskykyä, joten todennäköisesti useimmat tulevat sen sairastamaan. Ja jäämään henkiin kuten niistä muistakin jokavuotisista A- ja B-influenssoista. Koska meillä on hyvä terveydenhuolto, lääkkeet ja sairaalat. Vastaavia kuolleisuuksia kuten vuosisadan alun Espanjan taudin (A-virus/H1N1) aikaan emme tule länsimaissa näkemään, siihenhän menehtyi maailmanlaajuisesti arviolta 75 miljoonaa ja Suomessa 25.000 ihmistä. Influenssan vakavia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta kyetään nykyään hoitamaan tehokkaasti ja laajasti antibiooteilla.
Kehitysmaissa asia on toisin. Afrikka on pyytänyt lääkeyhtiöiltä vanhentuneita lääkkeitä ilmaiseksi, lähinnä aidsin ja hiv:in hoitoon. Lääkeyhtiöt ovat kieltäytyneet niitä antamasta. Vedoten mm. siihen ettei tiedetä tarpeeksi vanhentuneen lääkkeen riskeistä potilaalle. Itse uskoisin että aidsiin kuolemaisillaan oleva ihminen olisi valmis vanhentunutta lääkettä kokeilemaan ja allekirjoittamaan dokumentin joka vapauttaisi valmistajan vastuusta. Uskon että todelliset syyt vastustukseen ovat puhtaasti taloudellisia. Miksi lahjoittaa lääkkeitä kehitysmaihin, kun ne kannattaa myydä kehittyneisiin maihin? Jotka joutuvat antamaan ne kehitysapuna maihin joilla ei ole varaa ostaa niitä.
Kyynisimmilläni ajattelen että virukset ja niihin lääkkeitä kehittävät yhtiöt ovat muuttuneet toistensa kaltaisiksi. Viruksen ei kannata tappaa kantajansa liian nopeasti, muuten se kuolee isäntänsä mukana, eikä levity. Ja lääkeyhtiön ei kannata parantaa sairasta, vaan hoitaa elinikäistä sairautta kalliilla lääkkeillä. Myydä lisää elämää kuukausimaksua vastaan. Gilead:in kehittämät lääkkeet ovat suurelta osin tarkoitettuja vaikeiden, parantumattomien ja kroonisten sairauksien hoitoon. Pyrin toki myös ajattelemaan sitä jatkoaikaa minkä sairaat saavat näiden lääkkeiden ansiosta, kai siitäkin on okei rahaakin ottaa? Eihän muuten lääkkeitä voida kehittää.
Sillä rahasta kehittämisessä, valmistamisessa ja myymisessä on kysymys. Tamiflu:ta valmistaa nykyään lääketehdas Roche, oikeudet omistaa ilmeisesti vielä Gilead Sciences. Löysin tietoja siitä että Tamiflu:n perusraaka-aineena käytetään tähtianista. Ja että kukas muu kuin Roche omistaa 90% maailman tähtianis-viljelmistä. Ympyrä on sulkeutunut, ja vaikka koko kuvio Rumsfeldia myöten kuulostaa salaliitto-teorialta, en ikävä kyllä löytänyt kuviota kumoavia väitteitä.
Lopuksi todettakoon että USA:n hallinto ilmoitti aikoinaan lintuinfluenssaan kuolevan mahdollisesti jopa 2 miljoonaa amerikkalaista, ja hankkivat varastoihinsa 20 miljoonaa hoitoa 100 dollarin kappalehintaan. Nyt tiedetään että maailmanlaajuisesti tautiin, tai lähinnä sen jälkitauteihin, kuoli alle 100 ihmistä. Se tekee 20 miljoonaa per menehtynyt – kerättynä pelkästään pohjois-amerikkalaisilta.
Voin vain arvailla kuka puhalsi ilmaa lintuinfluenssa-hysteriaan, mutta on päivänselvää kuka siitä hyötyi. Gilead Science:lle lintuinfluenssahysteria oli ennennäkemätön kultakaivos, joka nosti sen myyntiä 400% vuoden aikana. Uskon että sikainfluenssa tulee olemaan yhtiölle vieläkin tuottavampi. Onneksi olkoon osakkeenomistajille.
Toisen sairaus näyttäisi olevan toisen etu, ja joidenkin kuolema paisuttavan eräiden tuloja - aika saatanan raaka ansaintamalli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)