On vuosi 2001, kuljeksimme Porvoon höyryfestivaali-alueella. Yhden makasiinin takaa kuuluu metallin kirkuna ja mäntien äänekäs puuskutus. Meteli yltyy, nurkan takaa ilmestyy suurin koskaan näkemäni katujyrä. Neljä metriä korkea ja kirkkaanpunainen, rakennettu kuten vanhat laivat, paksuista teräslevyistä pienen nyrkin kokoisilla niiteillä. Ohjausveiviä pyörittää pieni koppalakkinen viiksekäs ukkeli pussihousuissaan. Niska linkussa seuraan korsteenista nousevaa ja auringon peittävää savupilveä, kivet pamahtelevat jyrän alla ja murskaa sinkoaa joka puolelle. Sitten kuljettaja vetää narusta ja korvani menevät lukkoon, vihellys kuuluu Hinthaaraan asti. Pieni poikamme huutaa kauhuaan, vedet pyöreissä silmissään, hän on juuri nähnyt Ilmestyskirjan pedon. Jos olisin alkuasukas heittäytyisin alistuvasti maahan. Mutta jään jähmettyneenä seisomaan, silmät ihailusta kiiltävinä, kuten muillakin miehillä ympärilläni. Olo on kollektiivisen miehekäs. Vaimoni istuu jo autossa lohduttamassa poikaamme, ymmärtämättä miksi ylipäänsä tulimme.
Ydinvoimaloidemme turbiinejakin pyörittää höyry, silti en ole tavannut ketään joka intohimoisesti rakastaisi niiden tekniikkaa, kuten ne miehet niiden vanhojen höyryhirviöiden. Miksi? Onko se vain kalvakoiden vätysten tekniikka, josta puuttuu puiden hakkaaminen ja tulen pitäminen kimpassa yön yli, parin kaljatölkin kera? Ketä kiinnostaa kliininen pönttö jossa vesi kiehuu, itsestään kuuman kiven päällä? Ei hirveästi väräytä viisaria. Vai onko minulta mennyt joku intohimon nyanssi ohi? Fissiofetissi?
Sain yhdestä kirjoituksestani kärkevää kritiikkiä blogiini, arvostelijan mielestä olen ”aivopessyt” lapseni pelkäämään säteilyä. Jäin miettimään asiaa, ja totesin että sitähän tuo kasvatus taitaa aika pitkälti olla. Tietojensa ja arvojensa siirtämistä lapsilleen. Pyrkimyksenä että selviäisivät hengissä kunnes omat jalat kantavat, ja välttyvät pipiltä kunnes kestävät sen – sekä ehkä oppivatkin jotain siinä sivussa. Puhumattomuus tekee vain hallaa, yllättävän moni ei esimerkiksi tiedä omien vanhempiensa poliittista kantaa – sisällissodan perujako? Modernimpi ilmiö on ettei ihminen tiedä edes omaa poliittista kantaansa. Ilmeisesti ei tarvitse. Ajatellaan että kyllä yhteiskunta rullaa omalla painollaan, ja tili tulee kahden viikon välein. Mutta yhteiskunnan suuntaa ajatellen olisi kyllä tärkeää käydä arvokeskustelua kotona, siihen pystyy hyvin jo 8-vuotiaskin. Ja teiniin voi jokainen vapaasti kokeilla ”aivopesua”. Kotona oman puheesi älylliset nyanssit eivät paljoa paina. Vastakysymyksenä on ihailtavan usein ”miksi?”, ja argumenttina saattaa olla vaikkapa ”kuulostaa tyhmältä”. Ja jos et osaa tiivistää sanomaasi kahteen lauseeseen, iPod vetää pitemmän korren. Mutta silti ajatuksen siemen jää lapsen päähän itämään, kypsymään ja jonain päivänä kantamaan hedelmää. Se ei välttämättä ole saman värinen kuin omasi, mutta hedelmä se on. Pelkäänpä vain että liian moni on jättänyt puhumasta esim. ydinvoimasta kokonaan, niin lastensa kanssa kuin itsensäkin kanssa
Osa ihmisistä jotka kannattavat ydinvoimaa, puhuvat aika läpinäkyvästi lompakollaan. Heillä on asiassa omia intressejä, työelämän kautta, tai jos ei muuta niin alhaisemman sähkölaskun muodossa. Mikä on kovin inhimillistä, he sietävät asian huonot puolet nauttiakseen hyvistä. Osa pitää myös aidosti tekniikkaa ympäristöystävällisenä. Silti olen toistuvasti törmännyt puolestapuhujissa ilmiöön jonka olen nimennyt ”maahantuojan pojan syndroomaksi”. Eli netin keskustelupalstoilla hyörii jonkun kiinalaisen mopon kestävyyttä vuolaasti kehuva nimimerkki. Hänen mielestään mopo kulkee kuin pieni sika, kromatut muoviosat ovat upeat eikä kyyryssä istuessa väsynyt edes selkä vaikka juuri ajoikin 400 kilometriä putkeen. Bensaakin kului vain vajaa tankillinen. Lopulta nimimerkki paljastuu ip-osoitteen perusteella kyseisen mopon maahantuojan pojaksi. Jonka vakaumus on aika maallista laatua.
Ydinvoimaa itsessään vertaisinkin ilkeään mummoon joka silti antaa juhlapäivinä rahaa. Sitä siedetään (tuotoksia myöten) pitkin hampain, mutta vaikea sitä on luonteensa vuoksi rakastaa.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Kannatetaanko?
Koska minun kantaani ei allaolevissa asioissa olla vielä kysytty, ajattelin itse ehdottaa. Ja tarpeen vaatiessa olen valmis myös kannattamaan.
Koskien Laivasillan tanssipaviljonkia: Tehokkaimmin paviljongin läpinäkyvyyden saisi estettyä käyttämällä tarkoitukseen suurta kylpytynnyriä. Niitähän saa nykyään myös alumiinisina. Tiivis kansi varmistaisi tanssijoiden kuivana pysymisen ja estäisi tehokkaasti melun leviämisen lähiympäristöön. Sitkeimmät joraajathan raakkuvat nykyisellään alueella parikin vuorokautta, joten naapurit olisivat uudistuksesta varmasti mielissään. Olen varma että myös nuoriso kannattaisi hanketta koska rakennelmaa voitaisiin käyttää esimerkiksi vaahtobileisiin. Lisävarusteiksi voitaisiin ajatella sivukahvat, jotka helpottaisivat rakennelman siirtoa, sekä ison kattilahatun teettäminen varmistamaan lämmön pysyvyyden talvisia tapahtumia varten. Lapinjärveltä löytyy alan asiantuntija joka tarpeen vaatiessa varmasti ompelisi hatun vaikka kukonaskel-kankaasta. Ja sen liikennevaloilla varustetun vessanhan voisi tuunata sarjaan sopivaksi muotoilemalla se ulkoa mehumaijaksi. Metallinen sisäpuoli kelvannee sellaisenaan, lähtöletkuun tosin jouduttaneen tilaamaan klemmari.
Koskien uuden Loviisan vaakunaa, minulla on muutamakin ehdotus:
A) ”Peukaloruuvi jossa vasen käsi, vihreällä pohjalla”, kuvaa osuvasti tapaa jolla fuusio syntyi. Maanläheinen väri viittaa maalaisliittoon, käsi ruotsalaiseen yhtymäkohtaan historiassa.
B) ”Umpilisäke (tulehtunut), sinisellä pohjalla”, Ruotsin kuninkaan väitetään vetäneen maamme itärajan Ruotsinpyhtäälle, peukalo kartalla. Peukku oli Vastilan kohdalla jolloin viivaan tuli sen muotoinen uloke. Venäläisiksi itsensä mieltävät vastilalaiset suuttuivat niin että kaivoivat tien poikki, kuoppa täyttyi sittemmin vedellä, jonka jälkeen ainoa kulkureitti Vastilaan kulki Venäjän kautta. Sininen kilpi viittaa Loviisan aateliseen historiaan.
C) ”Bonsai-puu punaisella pohjalla”, luonteva symboli kuvaamaan kaupungin elinkeino- ja väestörakenteen kehittymisestä viimeisten vuosikymmenten aikana. Uskoa tulevaisuuteen kuvaa oksalla oleva yhteinen pesä, sekä siinä makaavat närhen munat.
D) ”Harmaa kivi jossa musta piste, hopeisella pohjalla”, vaatimaton ja liki näkymätön – silti voimakas. Musta pastilli viittaa järjen ja sisun ristiriitaiseen suhteeseen fuusion puskuvaiheessa.
E) ”Kaksipäinen vasikka tummanruskealla pohjalla”, alueella on pitkä kaksikielinen historia, nuori eläin huterilla jaloillaan kuvaa uuden kunnan haasteellista lähtökohtaa ja herkkää vaihetta. Kilven väri viittaa irtirepäistyyn istukkaan, jonka syömällä jaksaa taas kieliriidellä.
Viralliseksi kunnallisruuaksi ehdotan klimppisoppaa, jossa jokainen klimppi lautasella kuvaa jokaisen vanhan kunnan kunnanjohtajan uutta toimialavirkaa, ja muita kiveen hakattuja vanhoja rakenteita ympäri kuntia. Yhteen klimppiin sijoitetaan kaikki rusinat, muissa on pelkkiä jauhoja. Asukkaat ovat liemessä.
Uuden Loviisan kunnalliseläimeksi ehdotan vompattia, sitä ahkerasti maata kaivavaa pikku epeliä. Pernajassa kunnan ylijäämävarat kaivetaan tunnetusti parhaillaan maahan kirkonkylässä, vesi- ja viemäriputkien muodossa. Olen varma että vastaavia poteroita ja tunneleita syntyy kiitettävällä vauhdilla, ennen vuodenvaihdetta, muissakin kunnissa. Ja mainittakoon vielä vompatin yhtäläisyys ihmiseen, eli uros ulostaa sattumanvaraisesti koko reviirilleen, naaras siistiin läjään.
eino-nitti.blogspot.com
Koskien Laivasillan tanssipaviljonkia: Tehokkaimmin paviljongin läpinäkyvyyden saisi estettyä käyttämällä tarkoitukseen suurta kylpytynnyriä. Niitähän saa nykyään myös alumiinisina. Tiivis kansi varmistaisi tanssijoiden kuivana pysymisen ja estäisi tehokkaasti melun leviämisen lähiympäristöön. Sitkeimmät joraajathan raakkuvat nykyisellään alueella parikin vuorokautta, joten naapurit olisivat uudistuksesta varmasti mielissään. Olen varma että myös nuoriso kannattaisi hanketta koska rakennelmaa voitaisiin käyttää esimerkiksi vaahtobileisiin. Lisävarusteiksi voitaisiin ajatella sivukahvat, jotka helpottaisivat rakennelman siirtoa, sekä ison kattilahatun teettäminen varmistamaan lämmön pysyvyyden talvisia tapahtumia varten. Lapinjärveltä löytyy alan asiantuntija joka tarpeen vaatiessa varmasti ompelisi hatun vaikka kukonaskel-kankaasta. Ja sen liikennevaloilla varustetun vessanhan voisi tuunata sarjaan sopivaksi muotoilemalla se ulkoa mehumaijaksi. Metallinen sisäpuoli kelvannee sellaisenaan, lähtöletkuun tosin jouduttaneen tilaamaan klemmari.
Koskien uuden Loviisan vaakunaa, minulla on muutamakin ehdotus:
A) ”Peukaloruuvi jossa vasen käsi, vihreällä pohjalla”, kuvaa osuvasti tapaa jolla fuusio syntyi. Maanläheinen väri viittaa maalaisliittoon, käsi ruotsalaiseen yhtymäkohtaan historiassa.
B) ”Umpilisäke (tulehtunut), sinisellä pohjalla”, Ruotsin kuninkaan väitetään vetäneen maamme itärajan Ruotsinpyhtäälle, peukalo kartalla. Peukku oli Vastilan kohdalla jolloin viivaan tuli sen muotoinen uloke. Venäläisiksi itsensä mieltävät vastilalaiset suuttuivat niin että kaivoivat tien poikki, kuoppa täyttyi sittemmin vedellä, jonka jälkeen ainoa kulkureitti Vastilaan kulki Venäjän kautta. Sininen kilpi viittaa Loviisan aateliseen historiaan.
C) ”Bonsai-puu punaisella pohjalla”, luonteva symboli kuvaamaan kaupungin elinkeino- ja väestörakenteen kehittymisestä viimeisten vuosikymmenten aikana. Uskoa tulevaisuuteen kuvaa oksalla oleva yhteinen pesä, sekä siinä makaavat närhen munat.
D) ”Harmaa kivi jossa musta piste, hopeisella pohjalla”, vaatimaton ja liki näkymätön – silti voimakas. Musta pastilli viittaa järjen ja sisun ristiriitaiseen suhteeseen fuusion puskuvaiheessa.
E) ”Kaksipäinen vasikka tummanruskealla pohjalla”, alueella on pitkä kaksikielinen historia, nuori eläin huterilla jaloillaan kuvaa uuden kunnan haasteellista lähtökohtaa ja herkkää vaihetta. Kilven väri viittaa irtirepäistyyn istukkaan, jonka syömällä jaksaa taas kieliriidellä.
Viralliseksi kunnallisruuaksi ehdotan klimppisoppaa, jossa jokainen klimppi lautasella kuvaa jokaisen vanhan kunnan kunnanjohtajan uutta toimialavirkaa, ja muita kiveen hakattuja vanhoja rakenteita ympäri kuntia. Yhteen klimppiin sijoitetaan kaikki rusinat, muissa on pelkkiä jauhoja. Asukkaat ovat liemessä.
Uuden Loviisan kunnalliseläimeksi ehdotan vompattia, sitä ahkerasti maata kaivavaa pikku epeliä. Pernajassa kunnan ylijäämävarat kaivetaan tunnetusti parhaillaan maahan kirkonkylässä, vesi- ja viemäriputkien muodossa. Olen varma että vastaavia poteroita ja tunneleita syntyy kiitettävällä vauhdilla, ennen vuodenvaihdetta, muissakin kunnissa. Ja mainittakoon vielä vompatin yhtäläisyys ihmiseen, eli uros ulostaa sattumanvaraisesti koko reviirilleen, naaras siistiin läjään.
eino-nitti.blogspot.com
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Keltaisesta violettiin
Julkisuuteen pulpahti viime viikolla tieto, yllättäen ja pyytämättä, että Loviisassakin toimii useampi salaseura, salakapakaksi ei yksikään halunnut tietenkään tunnustautua. Kannatuskupongeilla verhoiltua alkoholimyyntiäkään ei enää ole, vaan käytäntönä on tästä eteenpäin BYOB (Bring Your Own Booze). Poliisin kieltolakihenkinen ratsia porvoolaiseen klubiin sai nähtävästi miettimään rahalla ostetun kannatuslipukkeen ja rahan eroa.
Kutsu on käynyt itsellenikin monenlaisiin seuroihin ja yhdistyksiin. Hyväntekeväisyyttä harrastavat seurat tekevät tuiki tarpeellisia asioita, usein pieniä tekoja jotka muuten yksinkertaisesti jäisivät tekemättä. Svartholman grillifarssi on varmasti vielä monen muistissa, talkoohengellä ja hyvällä tahdolla rakennettu tiiligrillihän teilattiin Museoviraston toimesta, yhden tai parin tiilikierroksen liian korkeana. Rakentajat pahoittivat mielensä niin pahasti että löivät grillin palasiksi, jolloin se tietysti sulautui saumattomasti englantilaisten aikoinaan murukasaksi räjäyttämään ympäristöön. Svartholmassa kokoontui aikoinaan myös mystinen juomaseura Hypotenus, joka järjesti seremonioita viininjumala Bacchuksen kunniaksi, lausuen ja laulaen raittiiden ärsyttämiseen tehtyjä puheita ja lauluja.
Välillä on ollut vähän huono omatunto etten ole antanut vapaa-ajastani useampaan suuntaan. Moni klubi ja seura on järjestänyt paljon lapsille suunnattua ja sairaita auttavaa toimintaa, joissa olen ollut hengessä mukana. Toisinaan myös rahallisesti. Herrakerhoista en ole koskaan ihmeemmin perustanut, ehkä sekin aika tulee vielä. Tiedän että kyse on tärkeästä sosiaalisesta verkostoitumisesta, siis sanan varsinaisessa mielessä. Ennenhän se oli välttämätöntä, mikäli mielit tehdä kauppaa ja menestyä. Väitetään että henkilöt keillä on kyseinen verkosto kunnossa, elävät pitempään. Sietää elääkin, sillä nykyajan kiireissä moni ei yksinkertaisesti ehdi tai jaksa näihin järjestöihin panostaa. Monessa järjestössä on tästä syystä jäsenten keski-ikä jatkuvassa nousussa. Yritysmaailman terävin kärki verkostoituu tänä päivänä kansainvälisesti, urheilun tai harrastusten merkeissä. Mikä saattaa tapahtua esimerkiksi hiihtomajassa Alpeilla, tai rantabaarissa Malediiveilla. Juomaseuroissa heitä ei enää näy.
Eräs veljesseura harrastaa muutakin muuraamista kuin grillien. Ymmärsin että ovi olisi ollut auki mutta jo uskonnottomuuteni esti liittymisen. Näin on käynyt useamman rituaali-järjestön kanssa, mutta en osaa sitä surra. Minä en ollut heitä varten, eivätkä he minua. Joten olen rakentanut aika paljon legoilla lasteni kanssa. Mitä olen kuullut, niin paljoa en ole menettänyt. Tarinat kotiolot voittavasta toiminnasta, ovat lähinnä surullista kuultavaa. Mutta helppohan minun on sanoa, saan juoda kaljaa kotonakin - jos vaan maistuisi. Erakon harhoissani olen joskus miettinyt osan aikuisten kerhotoiminnasta olevan pelkkää intellektualismiin verhottua dokaamista. Ylemmyyden tunteessani olen ajatellut olevani, ainakin toistaiseksi, eri kohtaa alkoholinkäytön kaarta. Ja ettei liittyminen juomaseuraan ainakaan veisi minut haluamaani suuntaan.
Jos haluan humaltua niin siirrän mieluusti keskustelut Claude Monet:n minut kananlihalle saavasta värien käytöstä toiseen kertaan. Alkoholi-euforia nimittäin saa usein puhumaan tauotta koska rakastuu omaan verbaliikkaansa ja tietotasoonsa. Asian voi todeta nauhoittamalla illanistujaiset ja katsomalla yksin jälkeenpäin. Minulla on muutama sellainen nauha. Ne näyttävät siltä kuin nauha jäisi pykimään minuutin looppia, mutta ei, kyllä siinä ihminen vaan toistaa itseään ja sitä loistavaa lausettaan. Opettavaista pätkää voi katsella moneen kertaan, hikikarpalot otsalla, juhlien jälkeisenä päivänä – vaikka siinä köyttä rasvatessaan. Jää juominen vähäksi aikaa vähemmälle.
Nauhaa katsellessa, naamalla näkyvä väri on punainen, haimatulehduksen aiheuttama häivähdys on keltaruskea. Polviin nojatessa puskan takana, kasvojen väri on harmaa. Kompuroiminen portaissa aiheuttavat sääriluihin, lonkkaan ja toiseen olkapäähän, väriskaalan keltaisesta violettiin ja röpöskäisen pintastruktuurin, mikä viittaa ammattilaisen kädenjälkeen. Aamulla peiliin katsoessa kasvojen ilme on ilmiselvää Edward Munchia, olkoonkin että nenän paikka viittaa kubismiin. Ja rappukäytävä on kuin Jackson Pollockin jäljiltä. Perhanan lakeerikengät!
Kutsu on käynyt itsellenikin monenlaisiin seuroihin ja yhdistyksiin. Hyväntekeväisyyttä harrastavat seurat tekevät tuiki tarpeellisia asioita, usein pieniä tekoja jotka muuten yksinkertaisesti jäisivät tekemättä. Svartholman grillifarssi on varmasti vielä monen muistissa, talkoohengellä ja hyvällä tahdolla rakennettu tiiligrillihän teilattiin Museoviraston toimesta, yhden tai parin tiilikierroksen liian korkeana. Rakentajat pahoittivat mielensä niin pahasti että löivät grillin palasiksi, jolloin se tietysti sulautui saumattomasti englantilaisten aikoinaan murukasaksi räjäyttämään ympäristöön. Svartholmassa kokoontui aikoinaan myös mystinen juomaseura Hypotenus, joka järjesti seremonioita viininjumala Bacchuksen kunniaksi, lausuen ja laulaen raittiiden ärsyttämiseen tehtyjä puheita ja lauluja.
Välillä on ollut vähän huono omatunto etten ole antanut vapaa-ajastani useampaan suuntaan. Moni klubi ja seura on järjestänyt paljon lapsille suunnattua ja sairaita auttavaa toimintaa, joissa olen ollut hengessä mukana. Toisinaan myös rahallisesti. Herrakerhoista en ole koskaan ihmeemmin perustanut, ehkä sekin aika tulee vielä. Tiedän että kyse on tärkeästä sosiaalisesta verkostoitumisesta, siis sanan varsinaisessa mielessä. Ennenhän se oli välttämätöntä, mikäli mielit tehdä kauppaa ja menestyä. Väitetään että henkilöt keillä on kyseinen verkosto kunnossa, elävät pitempään. Sietää elääkin, sillä nykyajan kiireissä moni ei yksinkertaisesti ehdi tai jaksa näihin järjestöihin panostaa. Monessa järjestössä on tästä syystä jäsenten keski-ikä jatkuvassa nousussa. Yritysmaailman terävin kärki verkostoituu tänä päivänä kansainvälisesti, urheilun tai harrastusten merkeissä. Mikä saattaa tapahtua esimerkiksi hiihtomajassa Alpeilla, tai rantabaarissa Malediiveilla. Juomaseuroissa heitä ei enää näy.
Eräs veljesseura harrastaa muutakin muuraamista kuin grillien. Ymmärsin että ovi olisi ollut auki mutta jo uskonnottomuuteni esti liittymisen. Näin on käynyt useamman rituaali-järjestön kanssa, mutta en osaa sitä surra. Minä en ollut heitä varten, eivätkä he minua. Joten olen rakentanut aika paljon legoilla lasteni kanssa. Mitä olen kuullut, niin paljoa en ole menettänyt. Tarinat kotiolot voittavasta toiminnasta, ovat lähinnä surullista kuultavaa. Mutta helppohan minun on sanoa, saan juoda kaljaa kotonakin - jos vaan maistuisi. Erakon harhoissani olen joskus miettinyt osan aikuisten kerhotoiminnasta olevan pelkkää intellektualismiin verhottua dokaamista. Ylemmyyden tunteessani olen ajatellut olevani, ainakin toistaiseksi, eri kohtaa alkoholinkäytön kaarta. Ja ettei liittyminen juomaseuraan ainakaan veisi minut haluamaani suuntaan.
Jos haluan humaltua niin siirrän mieluusti keskustelut Claude Monet:n minut kananlihalle saavasta värien käytöstä toiseen kertaan. Alkoholi-euforia nimittäin saa usein puhumaan tauotta koska rakastuu omaan verbaliikkaansa ja tietotasoonsa. Asian voi todeta nauhoittamalla illanistujaiset ja katsomalla yksin jälkeenpäin. Minulla on muutama sellainen nauha. Ne näyttävät siltä kuin nauha jäisi pykimään minuutin looppia, mutta ei, kyllä siinä ihminen vaan toistaa itseään ja sitä loistavaa lausettaan. Opettavaista pätkää voi katsella moneen kertaan, hikikarpalot otsalla, juhlien jälkeisenä päivänä – vaikka siinä köyttä rasvatessaan. Jää juominen vähäksi aikaa vähemmälle.
Nauhaa katsellessa, naamalla näkyvä väri on punainen, haimatulehduksen aiheuttama häivähdys on keltaruskea. Polviin nojatessa puskan takana, kasvojen väri on harmaa. Kompuroiminen portaissa aiheuttavat sääriluihin, lonkkaan ja toiseen olkapäähän, väriskaalan keltaisesta violettiin ja röpöskäisen pintastruktuurin, mikä viittaa ammattilaisen kädenjälkeen. Aamulla peiliin katsoessa kasvojen ilme on ilmiselvää Edward Munchia, olkoonkin että nenän paikka viittaa kubismiin. Ja rappukäytävä on kuin Jackson Pollockin jäljiltä. Perhanan lakeerikengät!
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Rotta ja harakka
Propagandakoneistot käyttivät viime vuosisadalla kampanjoissaan menestyksekkäästi myös pilakuvia, Saksassa juutalaisia kuvattiin ahneen rotan erityispiirteillä, ahmimassa maan vähäisiä viljavaroja, saksalaisten nähdessä hyperinflaation kourissa nälkää. Amerikkalaiset kuvasivat taas japanilaisia käärmeinä, pitkine hampaineen ja viekkaine viirusilmineen. Kyseessä on menetelmä jolla tiettyä ihmisryhmää rinnastetaan johonkin tuholaiseläimeen, jonka jälkeen sitä voi, suuren massan edessä ja avustamana, kohdella sellaisena. Eli hävittää.
Ruotsissa on havaittu toisen polven maahanmuuttajien olevan kaikkein haasteellisimpia. Ensimmäinen sukupolvi muuttaa maahan useimmiten aikuisina, tuoden mukanaan maansa tavat ja traditiot, jotka toimivat eräänlaisena tukipilarina oudossa ympäristössä. Toinen sukupolvi syntyy uudessa kotimaassa, he integroituvat jo päiväkodista asti. Koulun he käyvät rintarinnan tavallisten svenssonien kanssa ja adaptoivat ympäristön heiltä. Teini-iässä alkavat ongelmat, lapset eivät voi hyväksyä vanhempiensa elintapoja, maasta missä he eivät ehkä ole koskaan käyneet. He haluavat poika- ja tyttöystäviä, mennä elokuviin ja festareille, kuten heidän kaverinsa tekevät. Konflikti on valmis. Nuoruus menee tuuliajolla ilman juuria, maassa jossa heitä halveksitaan. Nöyryytyksestä, köyhyydestä ja häpeästä kumpuavat piittaamattomuus, viha ja kostonhalu. Virkavalta tulee tutuksi, samoin systeemin hyödyntäminen.
Loviisan Määrlahti oli levottoman kaupunginosan maineessa vielä 80-luvulla. Tarina oli identtinen tuhansien muiden nopeasti luotujen kaupunginosien ja esikaupunkien kanssa maassamme. Lauma toisilleen tuntemattomia perheitä muuttaa betonilähiöön, joka vain viisi vuotta aiemmin oli kivinen kukkula metsän keskellä. Juurettomuus luo rauhattomuutta.
USA:ssa on syntynyt uusi yhteiskuntaluokka ”white trash”, valkoinen roskaväki. He asuvat usein traileripuistoissa, laajoilla alueilla joilla kaikki asunnot ovat siirrettäviä kuorma-auton perävaunun mittaisia asuntovaunuja ilman pyöriä. Yleinen mielikuva heistä on huono hygienia ja terveys, huume- ja alkoholiongelmat, sosiaaliturvalla eläminen sekä epärehellisyys ja varasteleminen. Syy ongelmiin löytynee syrjäytymisestä normaalista amerikkalaisesta elämäntyylistä, työelämän ja kunnollisen terveydenhuollon ulottumattomiin, ehkä jo sukupolvien takaa. Vai haluaako joku väittää että varasteleminen ja systeemin hyödyntäminen johtuu heidän ihonväristään tai uskonnostaan? Etnisestä taustastaan?
Jos hyväksymme suvaitsemattomuuden itsellemme, ja oikeutamme itseämme määrittelemään minkä maan kansalaiset elävät kuin eläimet, kuka on geneettisesti tyhmä, likainen ja ahne, silloin täytyy hyväksyä että muutkin saavat ajatella meistä niin. Että jos esimerkiksi Venäjällä tulee tämän taloudellisen kriisin seurauksena systeemin romahdus, joka synnyttää häpeää ja nälänhätää, kuten Saksassa tapahtui ennen toista maailmansotaa, niin esimerkiksi Suomen kokoisen maan ryöstäminen on heidän mielissään oikeutettua. Oletetaan että kaaoksessa muutama pommi räjähtää venäläisissä kerrostaloissa, jäljet näyttäisivät johtavan Suomeen, vaikka ketään ei pidätetä. Maiden välit viilenevät, äärioikeisto Suomessa vahvistuu saaden tahtonsa läpi, venäläisiltä evätään oikeus omistaa maata Suomessa. Heidän kesämökkinsä ja kiinteistönsä pakkolunastetaan pilkkahinnalla. Venäjän tiedotusvälineissä leviävät kuvat ulospotkittavista ja nöyryytetyistä venäläisistä, Joku esittelee uutiskameralle häädössä saamiaan ruhjeita. Meistä suomalaisista maalataan kollektiivinen kuva, kansasta joka alistaa, ryöstää ja lyö. Meidät esitetään pilakuvissa harakkana jolla on suussaan hopeakello, istuen pesässä joka on ääriään myöten täynnä lusikoita ja rihkamaa. Ja kaikkihan tietävät millainen harakka on... varasteleva ja viekas, rumaääninen säksättävä ja parvessa lentävä mustanpuhuva elukka. Joka levittää tauteja ja kuolemaa. Sen jälkeen saamme kokea käytännössä, mitä tarkoittaa olla heidän silmissään arvottomia.
Näin pyrin ajattelemaan, kun muukalaisten meuhkaaminen ärsyttää ja törmään tapoihin joita en voi sietää. Tai rahoitan systeemimme hyväksikäyttäjiä, jolloin rasisti sisälläni saattaa nostaa päätään. Sillä totuus lienee että olemme itse luoneet omat ongelmamme, emmekä kyennet ratkaisemaan heidänkään.
Ruotsissa on havaittu toisen polven maahanmuuttajien olevan kaikkein haasteellisimpia. Ensimmäinen sukupolvi muuttaa maahan useimmiten aikuisina, tuoden mukanaan maansa tavat ja traditiot, jotka toimivat eräänlaisena tukipilarina oudossa ympäristössä. Toinen sukupolvi syntyy uudessa kotimaassa, he integroituvat jo päiväkodista asti. Koulun he käyvät rintarinnan tavallisten svenssonien kanssa ja adaptoivat ympäristön heiltä. Teini-iässä alkavat ongelmat, lapset eivät voi hyväksyä vanhempiensa elintapoja, maasta missä he eivät ehkä ole koskaan käyneet. He haluavat poika- ja tyttöystäviä, mennä elokuviin ja festareille, kuten heidän kaverinsa tekevät. Konflikti on valmis. Nuoruus menee tuuliajolla ilman juuria, maassa jossa heitä halveksitaan. Nöyryytyksestä, köyhyydestä ja häpeästä kumpuavat piittaamattomuus, viha ja kostonhalu. Virkavalta tulee tutuksi, samoin systeemin hyödyntäminen.
Loviisan Määrlahti oli levottoman kaupunginosan maineessa vielä 80-luvulla. Tarina oli identtinen tuhansien muiden nopeasti luotujen kaupunginosien ja esikaupunkien kanssa maassamme. Lauma toisilleen tuntemattomia perheitä muuttaa betonilähiöön, joka vain viisi vuotta aiemmin oli kivinen kukkula metsän keskellä. Juurettomuus luo rauhattomuutta.
USA:ssa on syntynyt uusi yhteiskuntaluokka ”white trash”, valkoinen roskaväki. He asuvat usein traileripuistoissa, laajoilla alueilla joilla kaikki asunnot ovat siirrettäviä kuorma-auton perävaunun mittaisia asuntovaunuja ilman pyöriä. Yleinen mielikuva heistä on huono hygienia ja terveys, huume- ja alkoholiongelmat, sosiaaliturvalla eläminen sekä epärehellisyys ja varasteleminen. Syy ongelmiin löytynee syrjäytymisestä normaalista amerikkalaisesta elämäntyylistä, työelämän ja kunnollisen terveydenhuollon ulottumattomiin, ehkä jo sukupolvien takaa. Vai haluaako joku väittää että varasteleminen ja systeemin hyödyntäminen johtuu heidän ihonväristään tai uskonnostaan? Etnisestä taustastaan?
Jos hyväksymme suvaitsemattomuuden itsellemme, ja oikeutamme itseämme määrittelemään minkä maan kansalaiset elävät kuin eläimet, kuka on geneettisesti tyhmä, likainen ja ahne, silloin täytyy hyväksyä että muutkin saavat ajatella meistä niin. Että jos esimerkiksi Venäjällä tulee tämän taloudellisen kriisin seurauksena systeemin romahdus, joka synnyttää häpeää ja nälänhätää, kuten Saksassa tapahtui ennen toista maailmansotaa, niin esimerkiksi Suomen kokoisen maan ryöstäminen on heidän mielissään oikeutettua. Oletetaan että kaaoksessa muutama pommi räjähtää venäläisissä kerrostaloissa, jäljet näyttäisivät johtavan Suomeen, vaikka ketään ei pidätetä. Maiden välit viilenevät, äärioikeisto Suomessa vahvistuu saaden tahtonsa läpi, venäläisiltä evätään oikeus omistaa maata Suomessa. Heidän kesämökkinsä ja kiinteistönsä pakkolunastetaan pilkkahinnalla. Venäjän tiedotusvälineissä leviävät kuvat ulospotkittavista ja nöyryytetyistä venäläisistä, Joku esittelee uutiskameralle häädössä saamiaan ruhjeita. Meistä suomalaisista maalataan kollektiivinen kuva, kansasta joka alistaa, ryöstää ja lyö. Meidät esitetään pilakuvissa harakkana jolla on suussaan hopeakello, istuen pesässä joka on ääriään myöten täynnä lusikoita ja rihkamaa. Ja kaikkihan tietävät millainen harakka on... varasteleva ja viekas, rumaääninen säksättävä ja parvessa lentävä mustanpuhuva elukka. Joka levittää tauteja ja kuolemaa. Sen jälkeen saamme kokea käytännössä, mitä tarkoittaa olla heidän silmissään arvottomia.
Näin pyrin ajattelemaan, kun muukalaisten meuhkaaminen ärsyttää ja törmään tapoihin joita en voi sietää. Tai rahoitan systeemimme hyväksikäyttäjiä, jolloin rasisti sisälläni saattaa nostaa päätään. Sillä totuus lienee että olemme itse luoneet omat ongelmamme, emmekä kyennet ratkaisemaan heidänkään.
Valot kansalta
Jos katsotaan energiatasetta niin energiansäästölampuista, ja hehkulampuista luopumisesta, saattaa hyvinkin tulla fiasko. Olen itsekin kokeillut kyseisiä lamppuja, enkä ole täysin tyytyväinen. Täyden valaistustehon saavuttaminen kestää liian kauan ja valon väri tuntuu kylmemmältä. Jos niiden elinikä on niin pitkä kuin luvataan, niin hinnasta en mene valittamaan. Kaikki maksaa, ja jos energiaa säästyy pystyn kustannusnousun hyväksymään. Mutta nyt väitetään että näiden uusien lamppujen valmistaminen vie niin paljon energiaa ja luonnonvaroja ettei loppukädessä säästöä synny.
Tekniikoissa on vielä puutteita ja kehitystyötä kannattaa tottakai jatkaa. Led-lamppujen hinnat ovat pilvissä ja loisteputkilamputhan eivät vielä toimi saunassa - meille suomalaisille pyhässä paikassa. No tähän ehdotan lasiluukun hankkimista puukiukaaseen, jolloin liekkien lepatus ja hiilloksen hehku antavat todella viihtyisän ja romanttisen valon saunaan. Näin kylven itsekin usein, vaikka valaisinkin löytyisi. Aij, jos on sähkökiuas? No siitä kannattaa hankkiutua eroon sen tullessa tiensä päähän, paskoista löylyistä pääsee eroon siinä samalla! Kun asiaa tarkemmin mietti niin kuinka järkevältä oikeastaan kuulostaa kivikasan posottaminen metallitangoilla, joita kuumennetaan johdattamalla niihin sellainen oikosulku että metalli hehkuu punaisena?
Hehkulampuissa hehkuu puolestaan metallilanka, siksi niitä kai ollaankin kieltämässä sähköä tuhlaavina. Ja esimerkiksi katulampuissa yleisimpiä elohopealamppuja täytyy EU:n direktiivin mukaan vaihtaa uudenlaisiin suurpainelamppuihin. Näiden hiukan pienemmän virrankulutuksen vuoksi. Säästö tosin hukkaantuu koska lamppujen tehoa täytyy vastaavasti nostaa, saavuttaakseen samantasoisen valaistuksen. Myös itse valaisimet menevät useimmiten vaihtoon. Ainoastaan Helsingin kaupungille, jolla on 47.000 elohopealamppua, operaatio maksaa n. 20 miljoonaa euroa. Mainittakoon nyt vielä että tavallisten hehkulamppujemme korvaajaksi kaavailtu loisteputkilamppu sisältää elohopeaa, mutta ehkä ainakin planeettamme elohopeatase pysyy näin tasaisena?
Hölmöläisethän saivat valoa tupaan sulkemalla sitä pihalla säkkiin ja pästämällä ulos vasta pirtissä. Menetelmälle nauraville suosittelen tutustumista tieteen viimeisimpiin saavutuksiin, esimerkiksi valoansaan. Fyysikot ovat nimittäin onnistuneet rakentamaan monimutkaisen laserjärjestelmän, jonka avulla atomien liikkeitä pystytään hidastamaan niin että säteiden kohtauspaikkaan muodostuu ilmassa leijuva plasmakenttä, jonka lämpötila on lähellä absoluuttista nollapistettä. Kun plasmakenttään ammutaan valonsäde, fotonit voidaan siihen vangita ja haluttuna ajankohtana päästää takaisin ulos, identtisinä aallonpituutta myöten. Kerrottakoon että taskussa kannettavaan valoakkuun on vielä matkaa, mutta miettikää miltä kannettava ARP-puhelin näytti 80-luvulla, ja kuinka alkeellinen se oli. Puhumaankin pystyttiin vain yhteen suuntaan kerralla... hmmm... ominaisuudestahan voisi edelleen olla hyötyä esimerkiksi puolisoiden välisissä puheluissa. Miksi ihmeessä se poistettiin?
Ehkä loisteputki- ja led-valojen energiataseesta saadaan ajan mittaan paljon kauniimpi, ja valon aallonpituudesta sekä syttymisajoista siedettäviä. Kun kehitys kehittyy ja valmistusmäärät nousevat kannattavuuskin saattaa löytyä. Tai sitten tekniikat ovat vain polku johonkin vielä tuntemattomaan tekniikkaan – luovuttaa ei kannata.
Lopuksi todettakoon, että viemällä hehkulamput väkisin kansalta, ennen kuin korvaava tekniikka on valmis, tai edes säästävä, ei tulla saavuttamaan kuin lisää halveksuntaa. Eikö digiboksifiasko opettanut kenellekään mitään?
Tekniikoissa on vielä puutteita ja kehitystyötä kannattaa tottakai jatkaa. Led-lamppujen hinnat ovat pilvissä ja loisteputkilamputhan eivät vielä toimi saunassa - meille suomalaisille pyhässä paikassa. No tähän ehdotan lasiluukun hankkimista puukiukaaseen, jolloin liekkien lepatus ja hiilloksen hehku antavat todella viihtyisän ja romanttisen valon saunaan. Näin kylven itsekin usein, vaikka valaisinkin löytyisi. Aij, jos on sähkökiuas? No siitä kannattaa hankkiutua eroon sen tullessa tiensä päähän, paskoista löylyistä pääsee eroon siinä samalla! Kun asiaa tarkemmin mietti niin kuinka järkevältä oikeastaan kuulostaa kivikasan posottaminen metallitangoilla, joita kuumennetaan johdattamalla niihin sellainen oikosulku että metalli hehkuu punaisena?
Hehkulampuissa hehkuu puolestaan metallilanka, siksi niitä kai ollaankin kieltämässä sähköä tuhlaavina. Ja esimerkiksi katulampuissa yleisimpiä elohopealamppuja täytyy EU:n direktiivin mukaan vaihtaa uudenlaisiin suurpainelamppuihin. Näiden hiukan pienemmän virrankulutuksen vuoksi. Säästö tosin hukkaantuu koska lamppujen tehoa täytyy vastaavasti nostaa, saavuttaakseen samantasoisen valaistuksen. Myös itse valaisimet menevät useimmiten vaihtoon. Ainoastaan Helsingin kaupungille, jolla on 47.000 elohopealamppua, operaatio maksaa n. 20 miljoonaa euroa. Mainittakoon nyt vielä että tavallisten hehkulamppujemme korvaajaksi kaavailtu loisteputkilamppu sisältää elohopeaa, mutta ehkä ainakin planeettamme elohopeatase pysyy näin tasaisena?
Hölmöläisethän saivat valoa tupaan sulkemalla sitä pihalla säkkiin ja pästämällä ulos vasta pirtissä. Menetelmälle nauraville suosittelen tutustumista tieteen viimeisimpiin saavutuksiin, esimerkiksi valoansaan. Fyysikot ovat nimittäin onnistuneet rakentamaan monimutkaisen laserjärjestelmän, jonka avulla atomien liikkeitä pystytään hidastamaan niin että säteiden kohtauspaikkaan muodostuu ilmassa leijuva plasmakenttä, jonka lämpötila on lähellä absoluuttista nollapistettä. Kun plasmakenttään ammutaan valonsäde, fotonit voidaan siihen vangita ja haluttuna ajankohtana päästää takaisin ulos, identtisinä aallonpituutta myöten. Kerrottakoon että taskussa kannettavaan valoakkuun on vielä matkaa, mutta miettikää miltä kannettava ARP-puhelin näytti 80-luvulla, ja kuinka alkeellinen se oli. Puhumaankin pystyttiin vain yhteen suuntaan kerralla... hmmm... ominaisuudestahan voisi edelleen olla hyötyä esimerkiksi puolisoiden välisissä puheluissa. Miksi ihmeessä se poistettiin?
Ehkä loisteputki- ja led-valojen energiataseesta saadaan ajan mittaan paljon kauniimpi, ja valon aallonpituudesta sekä syttymisajoista siedettäviä. Kun kehitys kehittyy ja valmistusmäärät nousevat kannattavuuskin saattaa löytyä. Tai sitten tekniikat ovat vain polku johonkin vielä tuntemattomaan tekniikkaan – luovuttaa ei kannata.
Lopuksi todettakoon, että viemällä hehkulamput väkisin kansalta, ennen kuin korvaava tekniikka on valmis, tai edes säästävä, ei tulla saavuttamaan kuin lisää halveksuntaa. Eikö digiboksifiasko opettanut kenellekään mitään?
torstai 2. huhtikuuta 2009
Syötäviin verrattavat aineet
Kaupasta oli kotiin kulkeutunut kaksi pakkausta saman valmistajan kananlihan suikaleita. Kun oli valmistuksen aika huomasin harmistukseni että toinen pakkaus sisälsi valmiiksi marinoituja suikaleita, vaikka molempien piti olla naturelleja. Ensinnäkin en halua maksaa siitä oranssista marinointimoskasta, ja lisäksi ruoka maistuu aina samalta valmiiksi maustettuja käytettäessä. Joten päätin pestä paskan pois. Hämmästykseni oli suuri kun laitoin sen pestyn lihan kaukalon, naturellin kaukalon viereen. Naturellissa oli kauniita vaaleanpunaisia tasarakenteisia kananlihan paloja, pestyssä oli kasa epämääräisiä slirvakkeita, nahkoineen ja kalvoineen. Värjätty kastike oli peittänyt kaikki raaka-aineiden värierot ja rakenteiden epätasaisuudet. Ja sitten paistettaessahan kaikki kananliha muuttuu vaaleaksi, joten seikkaa ei enää helposti huomaa. Kilohinta oli molemmissa sama, eli siitä oranssista limastakin peritään lihan kilohinta. Koska molemmat pakkaukset olivat saman painoisia, toisessa oli näin ollen huomattavasti vähemmän lihaa – ja vielä kakkoslaatuista.
Salamat silmistä lyöden päätin taas päivittää elintarviketietoni, vaikka se masentaakin joka kerta. Marinointivisva sisältää mm. ”aromivahvennetta”, oikealta myrkkynimeltään natriumglutamaatti. Sen väitetään aiheuttavan hermosoluvaurioita hypotalamuksessa ja heikentävän sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa sekä aiheuttavan allergisia reaktioita. Läski & näppylä-styrkkaria siis. Yritän välttää ainetta viimeiseen asti, olenkin korvannut sen menestyksekkäästi ruuanlaitossani lipstikalla, jota löytyy isoja määriä mm. lihaliemikuutioista, lihaahan niissä on vain noin 5%. Yhdellä puskalla lipstikkaa tyydyttäisi pienen kylän lihaliemi-tarpeen.
Joka toisessa leivässä on ”jauhonparannetta”, myrkkynimeltään stearyylitartraatti tai L-kysteiini, joka on osittain eläinperäistä. Ei sitä kuulkaa uskoisi eläintä syövänsä, kun paakkelsia mussuttaa! Anteeksi, nyt taisi mennä muutamalta vegaanilta pulla väärään kurkkuun. Seuraavaksi haluaisinkin sitten tylyttää lihansyöjien suosimien makkaroiden nitriitit ja nitraatit jotka voivat muuttua suolistossa syöpää aiheuttaviksi nitrosoyhdisteiksi. Upeaa, syöpämössöä elävässä luonnonsuolessa! Makkaroista löytyvät myös mystiset ”lihaan verrattavat aineet”. Kaverini työskenteli aikoinaan makkaratehtaalla sianpään kaapijana, joten minulla on harmaa aavistus mistä kudoksista on kysymys. No, mieluummin vedän, suu marrillaan ja silmät kiinni, sian poskiontelon sisuksia kuin edellä mainittuja yhdisteitä.
Se tosiasia että elintarvikkeisiin työnnetään täytteeksi, voiton maksimoiseksi, rehellisten raaka-aineiden sijasta, kaikkea proteiinihöttöä, tärkkelystä ja muuta paisuvaista, saa minut raivon partaalle. Kaupan marjakeitoissa on muutama prosentti marjoja, loppuosa on jotain muuta. Useimmiten halvinta mahdollista ”sellua”. Tuotteen kyseenalainen maku luodaan sitten jälkikäteen, aromeilla, makeutusaineilla ja hapoilla sekä näiden boostereilla. Hyi hitto!
Tauriinia esiintyy etenkin energiajuomissa. Luen Wikipediasta että ”tauriinia on suhteellisen helppoa valmistaa teollisesti. Lähtöaineena on 1,2-dikloorietaani eli etyleenidikloridi, jota saadaan öljynjalostuksen yhteydessä tuotetusta eteenistä liittämällä eteenimolekyyliin klooria”. Nami nami, voikohan sitä eteeniä juoda suoraan öljynjalostamon hukkaputkesta, jos ottaa kyytipojaksi klooria? Tukkaahan minulla on enää nimeksi muutenkin.
Muutamissa maissa ollaan vihdoin kieltämässä energiajuomat ala-ikäisiltä. Missä on Suomen paljon kehuttu holhousmentaliteetti, kun sitä kerrankin tarvittaisiin? Mielestäni kyse on modernista zombie-juomasta, joka sulattaa aivot ja saa aikuisetkin vaeltamaan lappu kourassa ja tyhjä katse silmissään, lähikaupan hyllyjen välissä itsekseen mumisten vailla selvää päämäärää. Elävinä kuolleina, kunnes löytävät virtahyllyn ja sutina voi taas alkaa.
Yöt ovat nukkumista varten, silloin jaksaa päivänsäkin ilman hyperboostereita. Ja jos valmistaa itse ruokansa, niin näkee mitä pataan menee. Se on sitä äitien ja isien tekemää, ja Sulo-enon suosimaa, aitoa oikeaa ruokaa! Eineksistä kelpaa käytettäväksi ainoastaan foliovuoka, minkä voi pestä ja täyttää esim. omalla makaroonilaatikolla. Pesussa käytetyt kumihanskat neuvon hävittämään asianmukaisella tavalla, tai tulee näppylöitä. Niin kuin minulle siitä marinaadista.
Salamat silmistä lyöden päätin taas päivittää elintarviketietoni, vaikka se masentaakin joka kerta. Marinointivisva sisältää mm. ”aromivahvennetta”, oikealta myrkkynimeltään natriumglutamaatti. Sen väitetään aiheuttavan hermosoluvaurioita hypotalamuksessa ja heikentävän sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa sekä aiheuttavan allergisia reaktioita. Läski & näppylä-styrkkaria siis. Yritän välttää ainetta viimeiseen asti, olenkin korvannut sen menestyksekkäästi ruuanlaitossani lipstikalla, jota löytyy isoja määriä mm. lihaliemikuutioista, lihaahan niissä on vain noin 5%. Yhdellä puskalla lipstikkaa tyydyttäisi pienen kylän lihaliemi-tarpeen.
Joka toisessa leivässä on ”jauhonparannetta”, myrkkynimeltään stearyylitartraatti tai L-kysteiini, joka on osittain eläinperäistä. Ei sitä kuulkaa uskoisi eläintä syövänsä, kun paakkelsia mussuttaa! Anteeksi, nyt taisi mennä muutamalta vegaanilta pulla väärään kurkkuun. Seuraavaksi haluaisinkin sitten tylyttää lihansyöjien suosimien makkaroiden nitriitit ja nitraatit jotka voivat muuttua suolistossa syöpää aiheuttaviksi nitrosoyhdisteiksi. Upeaa, syöpämössöä elävässä luonnonsuolessa! Makkaroista löytyvät myös mystiset ”lihaan verrattavat aineet”. Kaverini työskenteli aikoinaan makkaratehtaalla sianpään kaapijana, joten minulla on harmaa aavistus mistä kudoksista on kysymys. No, mieluummin vedän, suu marrillaan ja silmät kiinni, sian poskiontelon sisuksia kuin edellä mainittuja yhdisteitä.
Se tosiasia että elintarvikkeisiin työnnetään täytteeksi, voiton maksimoiseksi, rehellisten raaka-aineiden sijasta, kaikkea proteiinihöttöä, tärkkelystä ja muuta paisuvaista, saa minut raivon partaalle. Kaupan marjakeitoissa on muutama prosentti marjoja, loppuosa on jotain muuta. Useimmiten halvinta mahdollista ”sellua”. Tuotteen kyseenalainen maku luodaan sitten jälkikäteen, aromeilla, makeutusaineilla ja hapoilla sekä näiden boostereilla. Hyi hitto!
Tauriinia esiintyy etenkin energiajuomissa. Luen Wikipediasta että ”tauriinia on suhteellisen helppoa valmistaa teollisesti. Lähtöaineena on 1,2-dikloorietaani eli etyleenidikloridi, jota saadaan öljynjalostuksen yhteydessä tuotetusta eteenistä liittämällä eteenimolekyyliin klooria”. Nami nami, voikohan sitä eteeniä juoda suoraan öljynjalostamon hukkaputkesta, jos ottaa kyytipojaksi klooria? Tukkaahan minulla on enää nimeksi muutenkin.
Muutamissa maissa ollaan vihdoin kieltämässä energiajuomat ala-ikäisiltä. Missä on Suomen paljon kehuttu holhousmentaliteetti, kun sitä kerrankin tarvittaisiin? Mielestäni kyse on modernista zombie-juomasta, joka sulattaa aivot ja saa aikuisetkin vaeltamaan lappu kourassa ja tyhjä katse silmissään, lähikaupan hyllyjen välissä itsekseen mumisten vailla selvää päämäärää. Elävinä kuolleina, kunnes löytävät virtahyllyn ja sutina voi taas alkaa.
Yöt ovat nukkumista varten, silloin jaksaa päivänsäkin ilman hyperboostereita. Ja jos valmistaa itse ruokansa, niin näkee mitä pataan menee. Se on sitä äitien ja isien tekemää, ja Sulo-enon suosimaa, aitoa oikeaa ruokaa! Eineksistä kelpaa käytettäväksi ainoastaan foliovuoka, minkä voi pestä ja täyttää esim. omalla makaroonilaatikolla. Pesussa käytetyt kumihanskat neuvon hävittämään asianmukaisella tavalla, tai tulee näppylöitä. Niin kuin minulle siitä marinaadista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)