Julkisuuteen pulpahti viime viikolla tieto, yllättäen ja pyytämättä, että Loviisassakin toimii useampi salaseura, salakapakaksi ei yksikään halunnut tietenkään tunnustautua. Kannatuskupongeilla verhoiltua alkoholimyyntiäkään ei enää ole, vaan käytäntönä on tästä eteenpäin BYOB (Bring Your Own Booze). Poliisin kieltolakihenkinen ratsia porvoolaiseen klubiin sai nähtävästi miettimään rahalla ostetun kannatuslipukkeen ja rahan eroa.
Kutsu on käynyt itsellenikin monenlaisiin seuroihin ja yhdistyksiin. Hyväntekeväisyyttä harrastavat seurat tekevät tuiki tarpeellisia asioita, usein pieniä tekoja jotka muuten yksinkertaisesti jäisivät tekemättä. Svartholman grillifarssi on varmasti vielä monen muistissa, talkoohengellä ja hyvällä tahdolla rakennettu tiiligrillihän teilattiin Museoviraston toimesta, yhden tai parin tiilikierroksen liian korkeana. Rakentajat pahoittivat mielensä niin pahasti että löivät grillin palasiksi, jolloin se tietysti sulautui saumattomasti englantilaisten aikoinaan murukasaksi räjäyttämään ympäristöön. Svartholmassa kokoontui aikoinaan myös mystinen juomaseura Hypotenus, joka järjesti seremonioita viininjumala Bacchuksen kunniaksi, lausuen ja laulaen raittiiden ärsyttämiseen tehtyjä puheita ja lauluja.
Välillä on ollut vähän huono omatunto etten ole antanut vapaa-ajastani useampaan suuntaan. Moni klubi ja seura on järjestänyt paljon lapsille suunnattua ja sairaita auttavaa toimintaa, joissa olen ollut hengessä mukana. Toisinaan myös rahallisesti. Herrakerhoista en ole koskaan ihmeemmin perustanut, ehkä sekin aika tulee vielä. Tiedän että kyse on tärkeästä sosiaalisesta verkostoitumisesta, siis sanan varsinaisessa mielessä. Ennenhän se oli välttämätöntä, mikäli mielit tehdä kauppaa ja menestyä. Väitetään että henkilöt keillä on kyseinen verkosto kunnossa, elävät pitempään. Sietää elääkin, sillä nykyajan kiireissä moni ei yksinkertaisesti ehdi tai jaksa näihin järjestöihin panostaa. Monessa järjestössä on tästä syystä jäsenten keski-ikä jatkuvassa nousussa. Yritysmaailman terävin kärki verkostoituu tänä päivänä kansainvälisesti, urheilun tai harrastusten merkeissä. Mikä saattaa tapahtua esimerkiksi hiihtomajassa Alpeilla, tai rantabaarissa Malediiveilla. Juomaseuroissa heitä ei enää näy.
Eräs veljesseura harrastaa muutakin muuraamista kuin grillien. Ymmärsin että ovi olisi ollut auki mutta jo uskonnottomuuteni esti liittymisen. Näin on käynyt useamman rituaali-järjestön kanssa, mutta en osaa sitä surra. Minä en ollut heitä varten, eivätkä he minua. Joten olen rakentanut aika paljon legoilla lasteni kanssa. Mitä olen kuullut, niin paljoa en ole menettänyt. Tarinat kotiolot voittavasta toiminnasta, ovat lähinnä surullista kuultavaa. Mutta helppohan minun on sanoa, saan juoda kaljaa kotonakin - jos vaan maistuisi. Erakon harhoissani olen joskus miettinyt osan aikuisten kerhotoiminnasta olevan pelkkää intellektualismiin verhottua dokaamista. Ylemmyyden tunteessani olen ajatellut olevani, ainakin toistaiseksi, eri kohtaa alkoholinkäytön kaarta. Ja ettei liittyminen juomaseuraan ainakaan veisi minut haluamaani suuntaan.
Jos haluan humaltua niin siirrän mieluusti keskustelut Claude Monet:n minut kananlihalle saavasta värien käytöstä toiseen kertaan. Alkoholi-euforia nimittäin saa usein puhumaan tauotta koska rakastuu omaan verbaliikkaansa ja tietotasoonsa. Asian voi todeta nauhoittamalla illanistujaiset ja katsomalla yksin jälkeenpäin. Minulla on muutama sellainen nauha. Ne näyttävät siltä kuin nauha jäisi pykimään minuutin looppia, mutta ei, kyllä siinä ihminen vaan toistaa itseään ja sitä loistavaa lausettaan. Opettavaista pätkää voi katsella moneen kertaan, hikikarpalot otsalla, juhlien jälkeisenä päivänä – vaikka siinä köyttä rasvatessaan. Jää juominen vähäksi aikaa vähemmälle.
Nauhaa katsellessa, naamalla näkyvä väri on punainen, haimatulehduksen aiheuttama häivähdys on keltaruskea. Polviin nojatessa puskan takana, kasvojen väri on harmaa. Kompuroiminen portaissa aiheuttavat sääriluihin, lonkkaan ja toiseen olkapäähän, väriskaalan keltaisesta violettiin ja röpöskäisen pintastruktuurin, mikä viittaa ammattilaisen kädenjälkeen. Aamulla peiliin katsoessa kasvojen ilme on ilmiselvää Edward Munchia, olkoonkin että nenän paikka viittaa kubismiin. Ja rappukäytävä on kuin Jackson Pollockin jäljiltä. Perhanan lakeerikengät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti