perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kannatetaanko?

Koska minun kantaani ei allaolevissa asioissa olla vielä kysytty, ajattelin itse ehdottaa. Ja tarpeen vaatiessa olen valmis myös kannattamaan.

Koskien Laivasillan tanssipaviljonkia: Tehokkaimmin paviljongin läpinäkyvyyden saisi estettyä käyttämällä tarkoitukseen suurta kylpytynnyriä. Niitähän saa nykyään myös alumiinisina. Tiivis kansi varmistaisi tanssijoiden kuivana pysymisen ja estäisi tehokkaasti melun leviämisen lähiympäristöön. Sitkeimmät joraajathan raakkuvat nykyisellään alueella parikin vuorokautta, joten naapurit olisivat uudistuksesta varmasti mielissään. Olen varma että myös nuoriso kannattaisi hanketta koska rakennelmaa voitaisiin käyttää esimerkiksi vaahtobileisiin. Lisävarusteiksi voitaisiin ajatella sivukahvat, jotka helpottaisivat rakennelman siirtoa, sekä ison kattilahatun teettäminen varmistamaan lämmön pysyvyyden talvisia tapahtumia varten. Lapinjärveltä löytyy alan asiantuntija joka tarpeen vaatiessa varmasti ompelisi hatun vaikka kukonaskel-kankaasta. Ja sen liikennevaloilla varustetun vessanhan voisi tuunata sarjaan sopivaksi muotoilemalla se ulkoa mehumaijaksi. Metallinen sisäpuoli kelvannee sellaisenaan, lähtöletkuun tosin jouduttaneen tilaamaan klemmari.

Koskien uuden Loviisan vaakunaa, minulla on muutamakin ehdotus:
A) ”Peukaloruuvi jossa vasen käsi, vihreällä pohjalla”, kuvaa osuvasti tapaa jolla fuusio syntyi. Maanläheinen väri viittaa maalaisliittoon, käsi ruotsalaiseen yhtymäkohtaan historiassa.
B) ”Umpilisäke (tulehtunut), sinisellä pohjalla”, Ruotsin kuninkaan väitetään vetäneen maamme itärajan Ruotsinpyhtäälle, peukalo kartalla. Peukku oli Vastilan kohdalla jolloin viivaan tuli sen muotoinen uloke. Venäläisiksi itsensä mieltävät vastilalaiset suuttuivat niin että kaivoivat tien poikki, kuoppa täyttyi sittemmin vedellä, jonka jälkeen ainoa kulkureitti Vastilaan kulki Venäjän kautta. Sininen kilpi viittaa Loviisan aateliseen historiaan.
C) ”Bonsai-puu punaisella pohjalla”, luonteva symboli kuvaamaan kaupungin elinkeino- ja väestörakenteen kehittymisestä viimeisten vuosikymmenten aikana. Uskoa tulevaisuuteen kuvaa oksalla oleva yhteinen pesä, sekä siinä makaavat närhen munat.
D) ”Harmaa kivi jossa musta piste, hopeisella pohjalla”, vaatimaton ja liki näkymätön – silti voimakas. Musta pastilli viittaa järjen ja sisun ristiriitaiseen suhteeseen fuusion puskuvaiheessa.
E) ”Kaksipäinen vasikka tummanruskealla pohjalla”, alueella on pitkä kaksikielinen historia, nuori eläin huterilla jaloillaan kuvaa uuden kunnan haasteellista lähtökohtaa ja herkkää vaihetta. Kilven väri viittaa irtirepäistyyn istukkaan, jonka syömällä jaksaa taas kieliriidellä.

Viralliseksi kunnallisruuaksi ehdotan klimppisoppaa, jossa jokainen klimppi lautasella kuvaa jokaisen vanhan kunnan kunnanjohtajan uutta toimialavirkaa, ja muita kiveen hakattuja vanhoja rakenteita ympäri kuntia. Yhteen klimppiin sijoitetaan kaikki rusinat, muissa on pelkkiä jauhoja. Asukkaat ovat liemessä.

Uuden Loviisan kunnalliseläimeksi ehdotan vompattia, sitä ahkerasti maata kaivavaa pikku epeliä. Pernajassa kunnan ylijäämävarat kaivetaan tunnetusti parhaillaan maahan kirkonkylässä, vesi- ja viemäriputkien muodossa. Olen varma että vastaavia poteroita ja tunneleita syntyy kiitettävällä vauhdilla, ennen vuodenvaihdetta, muissakin kunnissa. Ja mainittakoon vielä vompatin yhtäläisyys ihmiseen, eli uros ulostaa sattumanvaraisesti koko reviirilleen, naaras siistiin läjään.


eino-nitti.blogspot.com

Ei kommentteja: