tiistai 7. heinäkuuta 2009

Jumalaton meteli

Vastaiskuna Vapaa-ajattelijain liiton Eroakirkosta.fi-palvelulle on Suomen evankelis-luterialinen kirkko lanseerannut oman sähköisen palvelunsa, Liitykirkkoon.fi. Eroakirkosta-palvelun kauttahan on kirkosta eronnut jo yli 150.000 henkilöä. Kanavan synnystä kirkko saa pitkälti syyttää itseään, aikoinaanhan eroaminen onnistui ainoastaan pyytämällä sitä kasvokkain papiltaan. Minkä moni varmasti koki nöyryyttävänä.

Liity-kirkkoon palvelun synnyttäminen on taistelemista samoilla aseilla kuin vapaa-ajattelijatkin, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Nuorisosta kilpaillessa palvelun ulkomuotokin saattaa vaikuttaa ratkaisuun. Sivustoja vertaillessa tulee mieleen kaksi tosikkoa, joista toinen on tahattomasti hauska ja lupaa rahallista säästöä, toinen taas ei ole ja veloittaa siitä. Imua molemmissa palveluissa on kuin puolikarkeassa vehnäjauhossa.

Kun vapaa-ajattelijat lanseerasivat uuden bussikylki-kampanjansa "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.", alkoi jälleen kerran meteli jumalattomuudesta. Parissa kaupungissa tekstiä oli pakko muuttaa kesympään muotoon, koska se koettiin loukkaavana. Kampanjan takia yksityishenkilö on tehnyt kantelun Mainonnan eettiselle neuvostolle, koska pitää kampanjaa YK:n ihmisoikeusjulistusta loukkaavana sekä kiihotuksena kansanryhmää vastaan.

Mikäköhän siinä loukkaa? Eikö seikkaa ole soveliasta edes pohtia – poissa silmistä poissa mielestä? Sloganihan on positiivinen, kepeä, rauhanomainen ja henkisesti vapauttava. Oman filosofiansa positiivisten puolien esiintuomista. Mitäköhän tapahtuisi jos kirkolta vaadittaisiin oman sanomansa muuttamista edes vastaavaan muotoon: ”Jumala on todennäköisesti olemassa” - olemassaolosta todisteiden puuttuessa?

Puhelinpylväissä on koko elämäni ajan kuulutettu: Jeesus tulee, oletko valmis? Turhaan olen päivystänyt. Minusta puffi on vääristävä kuin Suomi-Soffan kertoma toimitusaika. Minä vaadin sekä soffan että Messiaan tulolle joko pitävän päivämäärän, tai mainonnan lopettamisen valheellisena.

Tieteellisesti katsottuna todistustaakka jonkin ilmiön olemassaolosta langetetaan aina sille taholle joka väittää sen olevan olemassa. Se että miljoonia ihmisiä uskoo näin olevan ei riitä. Lyhykäisyydessän, on mahdotonta yrittää todistaa esimerkiksi väitettä ufojen - avaruusolioiden lentäminä – olemassaolosta vääräksi ennenkuin joku on todistanut sen oikeaksi. Siksi useimmat eivät edes yritä vaan antavat ufo-intoilijoiden rauhassa keuhkota, eihän toiminta vahingoita ketään. Maailmanloppuun vaihdetaan vain päivämääriä, sitä mukaa kun edellinen päivämäärä saavutetaan.

Suomi on suhteellisen edistyksellinen maa, taikauskolle ei ole meillä läheskään yhtä paljon tilaa kuin monessa muussa valtiossa. Meillä vallitsee myös uskonnonvapaus, jonka toivon lähivuosina laajentuvan uskonnottomuusvapaudeksi. Uskonnottomat eivät ole mikään homogeninen ryhmä, eri suuntauksia löytyy kuten uskovissakin. On itsensä agnostikoiksi, ateisteiksi, humanisteiksi, uskonnottomiksi tai vapaa-ajattelijoiksi mieltäviä. Itse edustan ateismia, koska en pidä harmaista alueista, muut suuntaukset eivät ole pohdinnoissaan yhtä jyrkkiä.

Mikäli tiedemaailman hyväksymät todisteet saataisiin, uskoisin Jumalaan. Saattaisin jopa hiukan pelätä ja palvellakin, mikäli hänellä todella olisi sellaiset voimat kuin raamatussa kerrotaan – en minä tyhmä ole. Annoin kuitenkin aikoinaan Hänelle vähintään reilun mahdollisuuden astua esiin ja näyttää voimansa. Astelin ukkosmyrskyn aikana rankkasateessa paljasjaloin savipellolle, ja pyysin tähtäämään syntisen kriteerit ihan riittävästi täyttävään daijuuni. Joko Jumalaa ei ollut olemassa, tai sitten hän oli surkea ampuja. Etten sanoisi satunnainen, kuten jokapäiväisissä syöpä-arpajaisissaankin. Joten päätin jatkaa uskomatta, pelkäämättä ja murehtimatta. Nauttien elämästä.

Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan puheen ollen, loppuun ote raamatusta. Psalmi 53:2 ”Mieletön se, joka ajattelee: ”Ei Jumalaa ole”. Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat, inhottavia ovat heidän tekonsa. Ei kukaan heistä tee hyvää.”