Kello on kolme aamuyöllä, auringon päivällä lämmittämistä viljapelloista nousee usva. Ilta oli hauska mutta pitkä, juoppokuskilta vaaditaan venyvät hermot. Seuraavalla kerralla vaihdetaan rooleja, sössötys tulee jatkumaan vielä kotipihassa, ainakin viiteen asti. Kun viimeiset jankkaajat on saatu ajettua koteihinsa on hermosauhujen aika. Jännä huomata että hiljaisuus ei olekaan hiljaisuutta, luonto elää omaa elämäänsä vuorokauden ajasta riippumatta. Siili kipittelee tien yli ja katoaa kanervikkoon. Kuikka kutsuu partneria tyynellä metsälammella. Ihana viileys.
Etäisyydet maaseudulla ovat pitkät, kotiin on vielä 15 kilometriä. Hyvä musiikki taitaa pitää kaikkein parhaiten hereillä. Naapuritkin. Aggressivinen rytmi saa tunnetason nousemaan, biisissä on asennetta. Kukaan ei tallo sellaisen varpaille joka näyttää mukiloivan väärästä katseestakin – jo pelkällä asenteella pääsee elämässä pitkälle. Luu pokalle, rööki huuleen vaikka ilmanpaine painaa tuhkat silmille. Tyhjä soratie, pellon halki kiemurrellen. Näkyvyyttä on satoja metrejä, lisävalot piirtävät tietä reunustavaan heilimöivään viljaan kirkasta keilaa. Kaasua!
Muut voivat tulla koettamaan. Subarussa on voimaa, ja neliveto. Sitä paitsi pienessä pelossa tietää elävänsä, kuin omassa pelkokerroinkisassa jossa ei tarvitse voittaa kuin itsensä. Haetaan auton rajoja, ja omia. Kokemusta on. Samoja mutkia on ajettu nappulasta asti. Tien profiili on kirjattu selkärankaan, aivan kuten rallikuskillakin. Nyppylän päältä pieni hyppy, pehmeä jarrutus, takapää luisuun ja vastaohjaus. Etupyörä käy ojan puolella, mutta niin sen pitääkin jos aikoo optimaalisessa kulmassa tulla ulos seuraavaa varten. Talla pohjaan, pitkä suora. Sitten kevyt jarrutus... vasen täys sata, oikee eri viiskymmentä... vasen aukee... jänis! vaistomainen väistöliike, kädet vispaavat, puu!, rustistuvan pellin ontto ääni ja kuolema hetkessä. Verisistä nelipistevöistä roikkuen, aivan kuten kuollut rallikuskikin.
Viikatemiehen mutkaan päättyy tänäkin kesänä aivan liian monen nuorukaisen elämä. Sekunnin murto-osassa, vailla tarkoitusta ja harkintaa. Koska nuoren mieli on sellainen. Impulsiivinen ja epävarma. Elämä on sekavaa, oman paikkansa löytäminen on hankalaa. Oman arvonsa hahmottaminen on vaikeaa, kaikki ovat koko ajan vaatimassa jotain. Kuka oikein olen, ja mitä tunnen? Välittääkö siitä kukaan? Haluaisiko kukaan edes olla tällaisen honkkelin kanssa – tuskin. Ajatus omasta perheestä on kaukainen, äiti ja isä ovat aina olleet olemassa, vaikkei välit tällä hetkellä loistavat olekaan. En tiedä mistä ne riidat aina syntyvät, kaikki mitä sanon tai teen menee väärin. Mitä teen intin jälkeen? Millaisia omista lapsistani tulisi? Toivottavasti parempia kuin minusta.
Kaikki nämä sekavat ajatukset päättyvät viikatemiehen mutkaan. Hetkeä ennen kuin myrsky laantuisi ja palaset loksahtaisivat paikoilleen. Kuva hahmottuisi ja elämä alkaisi. Sen sijaan se loppuu yksin suuren männyn juurella, musiikin vielä soidessa autossa ja ambulanssimiesten käydessä toteamassa höyryävästä peltirusinasta että ruumisautoa tässä tarvitaan.
Ja auringon noustessa punaisen omakotitalon pihaan kaartaa poliisiauto. Äiti herää kumeaan ääneen autonoven sulkeutuessa. Poika sieltä varmaan vihdoin tulee, on aika lukea lakia, pelästyttää tuolla lailla! Pöpperöisenä hän hoipertelee keittiöön, raottaa verhoa ja näkee poliisit rappusilla. Maa pettää alta ja kellot pysähtyvät äkkiarvaamatta useammassa kodissa, ja siitä hetkestä lasketaan alkaneeksi elämän kolmas vaihe. Kuolleen lapsen vanhempana.
Kaikille nuorille haluaisin toivottaa hyvää kesää, nuorina ne ovat parhaita, täynnä seikkailuja. Eikä tätä kesää kannata jättää viimeiseksi. Pojille haluaisin toivottaa harkintaa, ennenaikainen kuolema on todennäköisempi kuin uskottekaan. Ja sen seuraukset lähiympäristölle suurempia kuin kuvittelette. Tytöille toivotan rohkeutta nousta kyydistä kun siltä tuntuu, aavistaminenkin on viisautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti