Pohjois-Korean ydinkokeen jälkeen seisomme jälleen yhden ydinaseisiin liittyvän selkkauksen partaalla. Liiankin hyvin muistan lapsuudestani kylmän sodan tunnelmat. Univormupukuiset vahapäät istuivat käsi punaisella nappulalla, ilmeettöminä odottamassa vastapuolen liikettä. Väitetään että kerran meinasi lähteä parvi ydinohjuksia matkaan koska tietojärjestelmä antoi virheellisiä signaaleja maata lähestyvistä ydinohjuksista. Luultiin että kuolema tulee itselleen, jolloin kannattaa (sotilaallisesti ajatellen) pyyhkiä vastapuolikin maailmankartalta. Jos USA:n presidenttinä olisi silloin istunut kenraali, en ehkä istuisi tätä kirjoittamassa.
Veikkaukseni on että suuret ydinasevallat tulevat nytkin, tarpeen vaatiessa, riisumaan nousukkaan ydinaseista vaikka väkivalloin. Säilyttääkseen omiin ydinaseisiinsa perustuvan ylivaltansa. Miten se on perusteltavissa moraalisesti on minulle mysteeri, mutta lienee silti ”kaikkien” edun mukaista.
Terminator-elokuvissa maailmaa hallitsevat robotit. Juoni kulkee suunnilleen niin että ihmiset kehittelivät toinen toistaan älykkäämpiä robotteja, kunnes ne tulivat niin älykkäiksi että riistäytyivät hallinnasta ja kaappasivat koko maailmassa vallan, ylivoimaisten aseidensa avulla. Tuttu kauhukuvio joka pelästyttää ihmisiä edelleen, kun näkevät vaikka itsestään nurmikolla työskentelevän ruohonleikkurin. Mutta todellisuudessa tällainen kontrollista riistäytyminen ei tule tapahtumaan. Usein unohdetaan nimittäin ettei koneilla ole omia pyrkimyksiä. Niitä eivät ohjaa tunteet ja halut. Kuten ahneus, kostonhimo tai käännytyspyrkimys omaan uskontoon. Mainitakseni muutamia ihmisikunnan jaloista ominaisuuksista.
Ei rahan vieminen toiselta koneelta anna robotille minkäänlaista jess-tekstirivien saattelemaa tyydytystä, ja ilman tunnemotivaatiota sensuuntaisia taipumuksia ei tule esiintymään. Mikäli ihminen ei sitten jatkuvasti ohjelmoi omia pyrkimyksiään järjestelmään. Uskonnon yhtälö tulee koneen logiikan mukaan olemaan niin absurdi että luullee sitä ohjelmointivirheeksi ja deletoi sen. Halveksuntaan kone ei pysty. Ja jos toinen kone hyökkää robottia vastaan tietoverkon kautta, robotti pyrkii kyllä varmasti katkaisemaan yhteyden, ja suojautumaan. Mutta tuskin lähettämällä matkaan ydinohjuksen ja jalkautumalla laser-pyssy tanassa. Onhan niitä ”älykkäämpiäkin” menetelmiä, kuten eristäminen.
Väistämättä herää ajatus, olisiko ehkä helpompaa tulla toimeen koneiden kanssa. Mitä hyötyä meillä on ollut tunteista? Millaiseen tilanteeseen ne ovat meidät saattaneet? Mitkä tunteet ovat ihmisissä päällimmäisinä – mitkä ominaisuudet ohjaavat maailmaa? Pyrkimys parempaan yhteiseen tulevaisuuteenko?
Niin taloudellisesti kuin ekologisestikin hallitsevana ominaisuutena on ahneus. Oma etu ajaa aina yhteisen edun yli. Jopa lyhytaikainen oma etu ajaa pitkäaikaisen oman edun yli. Kymmenestä dollarista tapetaan ja hetken tarpeen tyydyttämiseksi raiskataan. Lääkkeitä ja ruokaa riittäisi kyllä kaikille – jos heillä olisi millä maksaa. Sodat raivoavat ja kansoja alistetaan.
Robotilla olisi varmasti parempaa tekemistä, kuten tietokannan siivous ja defragmentointi, RJ45-kaapelisysteemin vaihto langattomaan sähköön perustuvaan järjestelmään. Sekä sen haittavaikutuksilta suojautumiseen. Sen päällimmäisenä ”pyrkimyksenä” olisi luultavasti mahdollisimman sujuvan tiedonkulun luominen, sekä tämän turvaamiseen tähtäävän varajärjestelmän suunnitteleminen. Konelogiikka tuskin sulkisi ”silmänsä” faktoilta, ja valehtelisi itselleen. On vaikea uskoa että se laskisi todennäköisyyksiä ylioptimistisesti, ”best case scenario”:n mukaisesti. Kuten ihminen ilmastonmuutoksen suhteen. Nytkin kone tekee laskennat, kunhan ihminen syöttää sille mieleisensä parametrit. Saaden haluamansa laskelmat – ja toivoen parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti