Kun ihminen tiedotustilaisuudessa selittää että tämä ei nyt ole ihan sitä miltä näyttää, aletaan olla tapauksen loppukäsittelyvaiheessa. Housut ovat kintuissa, kamerakännykän tallentamana. Paska on levällään kaikkien nähtävänä ja poliittisista huohotuksista on ääninauhoja sekä puheluista tunnistetietoja. Selittely on turhaa, kaikki ovat jo muodostaneet mielipiteensä.
Mutta silloin ihminen kertoo - ilmeisesti pääasiassa itselleen - että kyllähän tämä näyttää aika pahalta mutta tosiasiat eivät aina ole sama asia kuin totuus. Ainoastaan minä tiedän koko totuuden, ja te näette vain median sensaatioversion, ajojahdin! Kaikkihan tätä tekevät, miksi vain minua vainotaan maan tavasta? Mikä teitä vaivaa!
Mikäkö? Eduskunnan ja hallituksen uskottavuus on mennyt aikoja sitten mutta mitään ei tapahdu, senkin teflon-oliot. Päätätte itse omasta vastuustanne ja puoluekavereidenne kohtalosta, meidän asioidemme lisäksi ja yli ajaen. Ja koska samaa kähmintää on tapahtunut oikealta vasemmalle, kaikki istuvat samassa veneessä. Ei ole oppositiota. Kukaan ei voi vaatia mitään, saati raottaa täkkiä koska silloin ilmoille livahtaa myös oma pieru.
Puhujakorokkeelle marssii päivittäin ylimielisiä puhuvia päitä. Jotka selittävät kaiken näkemämme toiseksi. Yhteydet vain näyttävät ilmeisiltä, totuus on vinkkelöity, lauseet irrotettu asiayhteydestä - väärin lainattu, laittomasti saatu fakta. Olemme yksinkertaisia kun emme tajua kokonaiskuvaa. Ja kiittämättömiä kun vaadimme rehellisyyttä, vaikka toinen on kaikkensa antanut yhteisen päätöksenteon vuoksi. Avioliitto on karilla, omat lapset vieraita ja terveys kuralla - maan etu on sen vaatinut. Ja me vaan intämme että haluaisimme tietää lentolipuista, sohvista ja lautakasoista! Oikeasti emme ole sen tiedon arvoisia, on omaksi parhaaksemme ettemme tiedä kaikkea - emme yksinkertaisesti osaa käsitellä totuutta! Miksei se mene perille?
Koska me olemme kasvaneet oikeassa maailmassa. Meille ei pokkuroida marketeissa ja siltojen avajaisissa kakkupala kädessä. Meitä ei mielistellä suu muikeana torilla eikä työtämme kehuta - koska meillä ei ole kenellekään mitään konkreettista annettavaa. Itseasiassa meille tarvitsee olla hädin tuskin siedettävä, kunnes olemme maksaneet.
Olemme oppineet lukemaan asioiden todellisen laidan rivien välistä, olemuksesta ja silmistä tulkitsemaan mitä suu ei sano. Eikä meillä ole mitään kollektiivista valhetta jota suojella - me kusetetaan umpimähkään. Jätetään naapurilta saatu satanen tilittämättä ja kerran oltiin sairaana koska oli krapula. Autotallin rakennamme lupaa pyytämättä ja poliisille jätetään osinkotulot laskelmassa huomioimatta. Joten erotamme kyllä valheen, näemme tilaisuuden ja tunnistamme sen tekemän varkaan.
Kenkä puristaa siitä että jäädessämme kiinni joudumme vastuuseen. Jolloin kannetaan seuraukset, maksetaan itkien korotetut jälkiverot ja kiroillen sakot. Tai pyydetään anteeksi naapurilta rajapyykin yöllistä siirtoa. Ja tunnustetaan ettei sukupuolitauti ehkä tarttunutkaan latvialaisen huoltoaseman vessanpytyn renkaasta. Me vain sanoimme niin koska emme osanneet ratkaisevalla hetkellä muuta. Ja sitten yksi valhe johti toiseen ja lopulta salailu oli raskaampi kantaa kuin itse erhe. Silloin ymmärsimme että on parempi kertoa kaiken. Jolloin kävi ilmi että muut olivat tienneet koko ajan. Valhe oli elänyt enää vain itsessämme ja itsellemme.
Jälkeenpäin emme voineet ymmärtää mitä oikeastaan olimme suojelleet kaikkina niinä raskaina vuosina. Itsearvostuksemme ei romahtanutkaan siihen tunnustukseen. Päinvastoin, sen jälkeen pystyimme aloittamaan puhtaalta pöydältä, ja entistä vahvempina. Toisilta yhteinen taival päättyi siihen, joku taisi saada potkutkin, ja jälkeenpäin kaikki näytti ennalta määrätyltä. Tuli uusi alku.
Mutta se siitä jäi, että valehtelun tunnistamme entistä paremmin, ja se muistuttaa meitä omastamme; ymmärryksessämme ei siis ole vika, vaan syy. Joten säästäkää meidät edes myötähäpeältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti