Åken sitkeä henki

Olemme perheessäämme tehneet parhaamme, pitääksemme maailman alituisen kiireen kotimme seinien ulkopuolella. Ja korostaneet lapsille, ettei voi koko ajan rynnätä yhdestä asiasta toiseen; harrastuksia saa olla korkeintaan kaksi ja kun tehdään yhtä asiaa, ei voi vielä ajatella seuraavaa. Tai tulee hulluksi.

No, hulluksi voi tulla monesta syystä ja välillä usko omiin kasvatusmenetelmiin horjuu todella pahasti. Kumpi on haitallisempaa, luoda pari täydellistä mutta nopeasti loppuunpalavaa himosuorittajaa vai totaalisen tohelonhuoletonta taivaanrannan maalaria?

Aina kun äänet yläkerrasta lakkaavat, tietää että vanhempi poika lukee. Ja kun lukee, ei kuule. Toistuvasti unohtuvat simppelimmätkin aamuaskareet raastavat pahasti vanhempien hermoja. Poika lukee jumalauta harjatessa hampaansakin!

Nyt on kolmatta kuukautta vessalukemisena menossa Apu-lehden juttu nimeltään "Åken henki on yhä läsnä", jossa Pirkko Mannola kertoo elämästään Åke Lindmanin kuoleman jälkeen. Sori Pirkko, Åke oli aivan varmasti fantastinen, mutta raivostun koska huonosti harjattuihin kohtiin iskee karies ja paidalle tulee hammastahnaa. Ainakin meidän on nyt aika siirtyä eteenpäin.

- Miksei kuulu harjauksen ääniä? Et kai sä vaan lue taas?!

Ei vastausta, eli lukee.

- Hei, nyt vauhtia! Vai taasko Åken henki on läsnä? kysyn hieman ivallisesti.

- Höh, Åken henki elää nykyään meidän saunassa, poika vastaa lakonisesti.

- Anteeksi mitä?!

- Åke Lindmanin henki elää nykyään meidän kiukaan tuhkaluukussa, poika jatkaa ja kuulen hammasharjan käynnistyvän.

Vaimoni on uhannut polttaa kyseisen lehden kymmeniä kertoja, joten asia lienee täysin mahdollinen. Joskin epäilen.

Seuraavaksi pitäisi normaalin ihmisen pukea. Mutta jalkoihin menee uudelleen pyjamahousut, vaikka kauppaan ollaan menossa. Ja anilliininpunaiset sukat punttien päälle, ja remmisandaalien sisälle. Vaaleanvihreän puolipitkän päällystakin ja olkihatun kera, näky on uhkarohkea.

Nuorempi poika on jo aamupalalla. Syötäväksi on valikoitunut viilipurkki, joka tietenkin olisi tarkoitus kauhoa nenä Aku Ankassa. Ja silloin ei voi lukea kanelipurkin kylkeä, joten viilin päälle menee currya. Yhdistelmä on kuulemma erikoinen.

Vanhempi puhuu kaikkitietävää kirjakieltä ja nuorempi härnää. Hän tietää varsin hyvin mistä naruista vetää, ärsyttääkseen toista. Eli puhuu ympäripyöreästi, ristiriitaisesti ja puolet luikuria.

Joten vanhempi suunnittelee ostavansa lelukaupasta valheenpaljastimen ja teippaavansa nuoremman sormet pysyvästi laitteeseen. Nuorempi hätääntyy ja ryntää kertomaan, että se meinaa hankkia myös sellaisen puisen nuijan, jota heilauttaa päänsä päältä ja sitten käsivarsi suorana pamauttaa pöytään, huutaen "SYYLLINEN"!

Kerrassaan loistavaa, meillä elää siis myös Ulvilan henki.

Mutta ehkä voisin käyttää laitetta itsekin? Myöhemmin löydän nimittäin vessasta jälleen Pirkko Mannolan haikeasti hymyilevän naaman. Kuinka ollakaan, Åken henki elää siis yhä vessassamme kuitenkin!

Nyt se lähtee.