Elämme kesän viimeisiä päiviä

Horisontista vyöryy valtava uhkaavan näköinen mustansininen pilvirintama. Mutta vielä on painostavan kuuma, kostea ja tyyni. Ja ihan hiljaista. Linnut lakkasivat laulamasta varttitunti sitten, nyt lehtikään ei enää värähdä. Yhdistettynä metsäpalosavun aiheuttamaan keltaiseen valoon tunnelma on epätodellinen.

Viisi minuuttia myöhemmin helvetti on irti. Valtavat pihamäntymme taipuvat samanaikaisesti kuin ison kämmenen painamina. Minä juoksen kalsarisillani nurkan ympäri takapihan puutarhavarusteita pelastamaan, ympärillä jyrisee ja salamoi. Vastaani lentää lasten leluja, katkenneita oksia ja havuja. Jälkeenpäin istahdan märkänä eteisen jakkaralle, sydän jyskyttää ja adrenaliini virtaa - se tuli niin äkkiä.

Pari viikkoa aikaisemmin seisoin autolautan kaupassa.
- Katso, eikö olekin söpö? Viidesluokkalainen poikani kysyy.
Hän on valinnut matkamuistokseen valkoisen pehmolelun. Katson kaupassa hänen ikätovereitaan ja mietin että taisin päästä aika halvalla. Useimmat muut ovat kalliiden merkkitavaroiden kimpussa, harvalla on edes vanhemmat mukana. Yksi hänen ikäisistään mulkkaa pussihousuissaan poikani valkoista nallea kuin halpaa makkaraa.

Myöhemmin autossa on aikaa miettiä. Piruvie, jos hän haluaa nallen niin en minä rupea sitä häpeämään. Ostan vaikka kolme! Kyllä noita koruja, huppareita ja raybaneja ehtii vielä ostaa kyllästymiseen, raivoon ja epätoivoon asti. Samalla joudun kuitenkin vähän haikeana myöntämään että taidamme elää hänen viattoman lapsuutensa viimeisiä hetkiä. Ensi kesänä kaikki voi olla jo toisin.

Mutta kyllä hänelle sitä pitkän lapsuuden mahdollisuutta on sitten varjeltukin. Joka kerta "normaalin" maailman painaessa päälle ja hänen epäröidessään kahden vaiheilla, olemme sanoneet että muut tekee mitä tekee, me tehdään mitä me tykätään. Jolloin hän on aina valinnut sen mikä tuntuu hyvältä, eli leikin.

Nyt suunnittelemme isä-poikajuttuna langattoman verkon rakentamista, ja molemmille lapsille omat huoneet. Ja hän on saanut ensimmäisen treffipyynnön ja rakkauskirjeen. Minun ensireaktioni oli hämmennys - se tuli niin äkkiä.

Tiedän että kohta lentelee taas tavaroita, pinnoja katkeaa ja palaneiden päreiden katku leviää Venäjälle asti. Ulkomaailma ja tuleva on kuin se hiljainen ja vielä etäinen mutta koko horisontin levyinen tumma pilvirintama. Kesä oli ihana ja pitkä, helle ei ottanut loppuakseen koskaan, mutta tiedän että mitä kauemmin lämpöä kestää sitä kovempi on sitä seuraava ukkonen. Seisomme turbulenttien muutosten kynnyksellä. Hän on kohta teini-ikäinen - ja minä idiootti.

Toivon että hän aina halutessaan uskaltaa etsiä meiltä suojaa myrskyn keskeltä, mutta että jossain määrin pitää myös uhmata ja riskeerata. Täytyy nimittäin oppia ratsastamaan myrskyllä - koska sellaista elämä on - ja hänellä siihen on hyvä lähtökohta. Hän on herkkä, paljas ja täysin avoin mutta samalla sopivasti epäilevä ja varovainen. Eikä hän enää laula niin kuin ennen. Aivan kuin hän aavistaisi jotain.

Suomalainen voitti

Venäläinen ja suomalainen meni saunaan, suomalainen voitti. Koska venäläinen kuoli.

"Tämä osoittaa, että joitain ihmisiä on suojeltava itseltään", kirjoittaa tapahtuneesta saksalainen lehti. Olen heti puolustuskannalla koska mieleeni tulee oikopäätä yksi kuuma paikka, jossa pyrimme suojelemaan itseämme pääasiassa muita vastaan, sekä saksalaisia että neuvostoliittolaisia.

Itse tykkään saunoa niin että huulista lähtee tunto ja kehoni lähettää ristiriitaisia signaaleja - välillä saattaa käydä vilunväreitä ja karvat nousta pystyyn. Mutta kynsiä polttaa niin pirusti, jolloin istun sormien päällä. Mutta päätä ei saa tungettua mihinkään, päänahkaa kirvelee. Ei saa hätääntyä koska jos hengittää liian nopeasti palaa kurkku. Jälkeenpäin ihoni on laikukas pitkän aikaa. Dopingin otan jälkikäteen, 0,33 litran pullosta, ruskeaa jaffaa. Hikeä pukkaa vielä tunnin saunomisen jälkeen, tekisi mieli lähteä pesulle.

Onneksi tuollainen saunominen on vapaaehtoista, olisi ihan hirvittävää jos venäläinen olisi yrittänyt ovesta ulos mutta suomalaiset olisivat ulkopuolelta joukolla estäneet sen. Tai vaimoni lukitsisi minulta oven sillä sekunnilla kun olen päättänyt lähteä hornasta livohkaan. Päätöksen tehtyä ei nimittäin ole paluuta.
Itsensä turmelemisessa on erilaisia nyansseja. Pidämme surullisena, ja vähän pelottavana, jos tyttö viiltelee itseään partakoneen terällä. Sensijaan saunominen tajunnan ja sydämen keston rajamailla on jollain tavalla hienoa - eihän lajissa muuten akvaariosaunassa kilpailtaisi? Muttei itsensä lyömisessä piikkinuijallakaan kilpailla, taikka kuuman bitumin juonnissa. Tai mistä minä tiedän, Suomi on laaja maa.

Ruotsalaispsykologin mukaan tragedian taustalla saattoi olla Suomen ja Venäjän historialliset jännitteet. Arviota ei kannata ottaa hirveän vakavasti, sillä ruotsalaisethan eivät tiedä saunomisesta mitään. Heidän versionsa saunasta on laimea paistouuni, vain neilikat selästä puuttuvat - meillä heitetään löylyä niin että itkettää. Lisäksi hän arvelee ettei tilanne välttämättä olisi päässyt niin pahaksi jos saunassa olisivat istuneet havaijilainen ja fidziläinen. Ei niin, ja ruotsalaisen ja suomalaisen välinen kamppailu olisi loppunut vielä pikaisemmin. Mitä luultavimmin suomalainen olisi ottanut saunan ulkopuolella lukua, ja aikaisemmin ulos tullut ruotsalainen olisi elvyttänyt. Mutta suomalainen olisi voittanut.

Suomalaisia on menehtynyt viinanjuontikilpailuissa, hengityksenpidätyskisoissa ja ultrapitkillä juoksumatkoilla Afrikan halki. Liki kohtuuttomana onnenkantamoisena voidaan kai pitää, jos saa tietää voitostaan ennen kuolemaa, niinkuin viinanjuontikilpailussa tapahtui - jumankekka, mä tein sen!

Kun Tero Pitkämäki voitti kilpailuja liukuhihnalla Seppo Räty ilkkui kisastudiossa hänen heittävän väärällä tekniikalla. Otti liian kovaa vauhtia ja heittäytyi neitimäisesti lopussa. Itse Räty rymisteli juuri vasektomian läpikäyneen tyrannosauruksen tavoin viivaa kohti ja riuhtaisi viimeisellään olkapään paikoiltaan ja polven nivelsiteet paskaksi - mutta suomalainen voitti. Nyt kisastudiossa vuosia myöhemmin Rädyltä puuttui pari hammasta ja toinen silmä oli musta, joten arvelin hänen urheilevan jossain muodossa edelleen. Kamppailulajeja?

Maailmalla on saunaonnettomuuden jälkeen arveltu suomalaisia tyhmiksi. Eräässä lehdessä kirjoitetaan: "Tämä on varmaan järisyttävä tieto suomalaisille, mutta jos elävän olion panee kuumaan lämpötilaan, se usein kuolee. Tämä koskee myös ihmistä".
Törkeää, minusta sana "usein" on liioittelua, liki kaikki meistä ehtivät joka lauantai ajoissa ulos.

Itse olette tyhmiä... fläps! (läpsäisy pesukintaalla poskelle)... meidän sauna, ensi lauantaina klo 19. Ei vaseliinia, ei puranaa eikä brittikalsareita. Vain kuuma sauna, kaksi miestä ja yksi nahkavati - perkele tyhmät näytän!

Duudsonit, sotaveteraanit ja Tolpat

Duudsonit pilasivat salmiakki-kuvion, tuon Jussi-paidoissa esiintyvän vinoneliörivin. Vetäisemällä sellaisen niskaan tulee nykyään yhdistetyksi porukkaan joka lyö itseään nauraen nyrkillä naamaan, tai juo yllytyksestä tuopillisen yhteisräkää. Tai sitten omaa suoraselkäisyyttään ylistävään ja hiihtohaalareissa halonhakkuutaitojaan hellapoliisiehdokkaille karjuen esittelevään Juha Mietoon. Ei kiitos.

Salmiakki-kuvio on brändätty Duudson-tuotteeksi viimeisen päälle, penaaleissa, paidoissa ja lippiksissä, kohderyhmänä ilmeisesti koululaiset. Ihan nastaa, mutta kysymys herää paljonko Duudson-kuume on tähän asti maksanut veronmaksajille ja työnantajille, sairaala- ja työstä poissaolokuluina. Istuin itse odottamassa sairaalan vastaanotolla, vierelläni pieni poika jolla oli käsi poikki. Äiti kertoi ympäröivälle porukalle että poika oli väsännyt pyykkinarusta köysiradan, naru meni poikki ja poika tippui viidestä metristä kylki edellä maahan. Äiti manasi työstä poissaoloaan ja kirosi Duudsoneita, että sieltähän noi muksut mallia ottaa. Kun ei pysty millään kontrolloimaan mitä ne telkusta katselee.

En laittaisi myöskään "Kiitos 1939-1945"-paitaa päälleni. Ihan vaikka kunnioituksesta sotaveteraaneja kohtaan. Kiitos-paita on IKL:n väreissä ja mitä olen kantajien puheita sivusta kuunnellut, meillä on ihanne-Suomesta aika eri käsitys. Sama porukka on ominut leijonan vaakunastamme, t-paitoihin, tatuointeihin ja kultakäätyihin. Minulle itsenäisyys - josta kiitos kyllä kuuluu sodan käyneelle sukupolvelle - merkitsee sitä että meillä on oikeus itse päättää asioistamme, ja mikäli olemme kansana päättäneet esim. kuulua EU:hun, noudatamme myös sen sopimuksia ja määräyksiä. Jos direktiivit ovat takapauolesta, niitä kannattaa yrittää muuttaa. Ja jos ne ovat kohtuuttomat sieltä kannattaa irtaantua. Silti ei tulisi mieleenikään äänestää Itsenäisyyspuoluetta tai Perussuomalaisia maallemme suuntaa antamaan.

Svastika-symboli, eli hakaristi, oli taas alkujaan sanskriitin hyvän onnen merkki, Mesopotamiassa 7000 vuotta sitten. Sittemmin sen omivat Natsi-Saksa, jonka jälkeen se on koristanut paitoja lähinnä rasistisilla marginaaliryhmillä. Mutta ehkä aika parantaa nekin haavat? Kirkkomme käyttämä risti, krusifiksi, koristi nimittäin aikoinaan ristiretkeläisten haarniskoja ja kilpiä heidän kylväessään kuolemaa ja kauhua maailmalla. Silti se symboloi tänä päivänä kirkon mukaan lähimmäisenrakkautta, armoa sekä kaikkien uskovien pelastusta paratiisiin teoista riippumatta. Se on tainnut vaatia aika määrätietoista mielikuvamuokkausta, varsinkin kun paavien puheet kautta aikojen ovat olleet suorassa ristiriidassa mainitun tavoitteen kanssa.

Loviisalainen Tolpat-yhtye käytti salmiakki-kuviota kauan ennen Duudsoneita tai Lauri Tähkää. Kohta kai heiltäkin kielletään sen käyttäminen, kun joku rekisteröi sen omaksi. Tai lypsää sitä niin perusteellisesti että se käsitetään käytännössä yhden ryhmän merkiksi. Yksi Tolppien keskeisimmistä symboleista on niinikään ollut vaakunamme leijona - saa nähdä kuinka kauan se enää kiinnostaa? Heidän esiintyessään vieraissa kaupungeissa julisteet ovat kuulemma vetäneet paikalle keskimääräistä enemmän kaljua väkeä maihinnousukengissä. Asiaa ei paranna että Tolppien repertuaarista löytyy kappale nimeltään Rasvamulatti, jonka kertosäettä lähiömilitantit sitten huojuen euforiassa hoilottavat. Vaikka se kertoo jostain Suomi-Ilposta käristämässä itseään pilalle etelän auringossa. Samoin Bruce Springsteenin Born in the USA kappaleen kertosäettä lauletaan jenkeissä patrioottinen kyynel silmäkulmassa, vaikka se on vahva kannanotto USA:n hallintoa vastaan. Mahtaa turhauttaa.

Vanhan merkin tai sanan saa omia kuka tahansa ja muokata ihmisten mielissä haluamaansa suuntaan. Patrioottiseksi, eli isänmaalliseksi itseään kutsuva ryhmä Kansallinen Vastarinta julistaa tarra-kampanjassaan: "Monikulttuurisuus vahingoittaa lapsiasi". Okei, silloin en siis voi olla patrioottikaan, sillä onhan minussa ainakin metsäsuomalaista, rantaruotsalaista, luultavasti vähän germaanista haaraa ja kenties vähän laukkuryssääkin. Olen siis vahingoittunut.

Onpa tyhmää

Poltin kämmeneni hellan levyyn. Se ei näyttänyt kuumalta joten päätin kokeilla kädellä, rakkohan siitä tuli. Koin valtavan ahaa-elämyksen ja ryntäsin heti nettiin katsomaan mikä on tyhmyyden määritelmä. Aika jännää, olinko vihdoin törmännyt tuohon paljon puhuttuun ilmiöön?

Wikistä löysin seuraavaa: "Tyhmyys on ominaisuus tai tila, jossa tietoisuus ei ole järkevä". Hetken istun ymmälläni... enhän ymmärtänyt koko lausetta - mitä minulle on tapahtumassa!?

Sitten luen että sana "tyhmä" on peräisin sanasta "tuhma". Ahaa, tuhmuuden katsottiin siis ennen olevan tyhmyyttä. Ilkeät ja kurittomat yksilöt ajateltiin jollakin tavalla olevan hölmöjä tai vajavaisia. Sehän selittäisi miksi osa vanhemmasta väestöstä vieläkin kysyy vauvoista josko ne on ollut kilttejä? Tarkoittaen että esimerkiksi yöllä nälkäänsä huutaminen on tuhmaa. Minä taas olen pitänyt itse kysymystä tyhmänä.

Kirjailija Matthijs van Boxselin mukaan tyhmyys on mahdollista määritellä vain kielteisesti eli jonkin toisen ominaisuuden puutteeksi tai vastakohdaksi. Siksi sitä on varmaan luonteenpiirteistä tutkittu kaikkein vähiten? Koko aihe tuntuukin olevan vähän kiusallinen, kaikkia kuitenkin koskettava.

Van Boxselin mukaan tyhmyyteen liittyy lisäksi toimiminen tietämättään vastoin omaa etuaan. Ahaa, sehän taas tarkoittaisi että sisu on sen rinnakkaistuote, eli toimiminen hinnalla millä hyvänsä jonkin asian puolesta, piittaamatta siitä onko se edes järkevää. Oivallusteni myötä tunsin itseni taas fiksuksi.

Merrill Rick Chapmanin kirjan Tyhmyyden etsintä mukaan esimerkiksi teknologiateollisuuden on mahdollista luoda kokonainen teollisuudenhaara sisällöltään tyhjän doktriinin päälle. Hän kirjoittaa myös ettei yhdenkään johtajan tulisi luottaa yksittäiseen doktriiniin johtaessaan, vaan silloin tavallinen talonpoikaisjärkikin on parempi ohjenuora. Viisas mies, mutta millä Sarasvuo sitten eläisi?

Chapman ihmettelee että teknologiateollisuus kerta toisensa jälkeen törmää "ainutlaatuisiin" ja "yllättäviin" ongelmiin joiden ei voitu heidän mukaansa olettaa olevan ennakoitavissa - ajattelen finanssikriisiä ja teknokuplaa. Hänen mukaansa teollisuus yksinkertaisesti toistaa samoja erehdyksiä, vakaalla jatkuvuudella. Onpa tyhmää - mistä johtajille muka maksetaan? Chapmanin mukaan juuri siitä, eli korkea kyky hoitaa asioita on suorassa yhteydessä vakavan typeryyden kanssa. Tarkoittaakohan hän sillä sitä että johtajat usein tekevät päätöksiä oman mielensä mukaan, vaikka heitä neuvotaan toisin? Hmmm... vaihdetaanko puheenaihetta.

Idiootti on henkilö joka ei koskaan opi. Aijai... tuota en välttämättä olisi halunnut kuulla - se kuuma levy. No, Kanervan kännykäsi paloi kyllä paljon pahemmin. Ääliö taas on hidasjärkinen tomppeli. Eli sellainen joka lenkuttaa rytmikkäästi ovea kiinni, vaikka oma jalka on vielä välissä? Ja känniääliö on sellainen joka vetää lärveissään oven kiinni vaikka toinen on vasta ehtinyt laittaa oman jalkansa väliin, tai pilaa kaikkien ruokahalun oksentamalla punaviinissä haudutetun lihaisan mökkiateriansa pussin puuttuessa oman pikee-paidan kauluksesta sisään.

Netin perusteella esimerkiksi Johanna Tukiaista pidetään tyhmänä. Löydän linkin Seiska-tv:n sivuille jossa hän vahvassa humalassa sönköttää huulet hallitsemattomasti tuulessa heiluen, juuri vetämästään keikastaan vetoketju auki. Mutta jos tyhmyys edellyttää ymmärtämättömyyttä omasta tyhmyydestään niin silloin määritelmää ei kyllä voida soveltaa häneen. Hän sentään laskuttaa ja joku maksaa.

Nappi otsaan

Ennalta tuomitseminen etnisyyden perusteella on yksipuolinen irtisanoutuminen vastuusta. Siitä että asiat ovat niin kuin ne ovat. Tummaihoisia vankeja on yhdysvaltalaisissa vankiloissa suhteessa enemmän kuin valkoihoisia. Yksinkertaisimman logiikan mukaan heidän ihonvärissään on siis jotain mikä saa herkemmin kääntymään rikolliselle polulle.

Ihmisillä on taipumus valita yksinkertaisimmat vastaukset monimutkaisimpiin kysymyksiin. Vaikeampi tie on myöntää, että muu yhteiskunta on myötävaikuttanut asiaan, ellei peräti aiheuttanut sen. Esimerkiksi syrjimällä työnhaussa, puhumattakaan tuiki tärkeässä sosiaalisessa verkostossa, jota pitkin kaikki joutuvat elämässään kiipeämään. Ajattele että esimerkiksi oman sukunimesi johdosta et tulisi koskaan saamaan työtä, koska teillä on sellainen maine. Ja että sinun tulee tyytyä ennalta määrättyyn osaasi, mieluiten hiljaa, riippumatta siitä mitä sinulla oikeasti olisi yhteiskunnalle annettavaa.

Tai sitten rasite voi olla niinkin yksinkertainen kuin että synnyt suurkaupungin väärään kaupunginosaan. Kulmille joilla huumelordit määräävät ja yleisin elinkeino on itsensä myyminen tai huumeiden jakeleminen. Niillä kulmilla ei hirveästi lainsäädännöstä välitetä. Siellä ajatellaan että koska minä en ole heitä varten, he eivät myöskään ole minua varten. Nähdyistä rikoksista ei siis kerrota poliisille mitään, asiat hoidetaan omassa piirissä. Silti melkein kaikki heistäkin valitsisivat rikoksettoman tien, jos vain näkisivät sellaisen mahdolliseksi.

Pahoilta kulmilta on äärimmäisellä päättäväisyydellä vielä mahdollista päästä pois, mutta ihonväriään ei voi muuttaa. Esimerkiksi Michael Jackson yritti, yksi maailman palvotuimmista tähdistä, jolla olisi luullut olevan kaikki onnea myöten. Mutta ihminen joka yrittää syövyttää itseään kemikaaleilla vaaleammaksi on tuskin sinut identiteettinsä kanssa.

Toinen ajattelun oikotie on ehdottaa kaikille tappajille nappia otsaan, niin kuin tekstaripalstoilla usein toivotaan. Tai käskeä lopettamaan paapominen vankiloissa, tarkoittaen paluuta vettä ja leipää -linjalle. Jos se toimisi, maissa joissa on kuolemanrangaistus ei tapahtuisi murhia, eikä Suomessa uusittu rikoksia silloin kun olot olivat vankiloissa epäinhimilliset - eikö vain? Kyseessä lienee oikeasti puhdas koston jano.

Vankilassa vietettävän ajan tulisi antaa mahdollisuus tekojensa kohtaamiseen ja oppimiseen itsestään niistä. Täytyisi myös olla jonkinlainen ovi auki rikoksensa edes jonkinasteiseen hyvittämiseen, tai halukin häviää. Kiduttamalla - tekstaajat vapaaehtoistöihin - voisi tietysti istuttaa pelkoa ja vihaa, ongelma on siinä ettei se palvele tarkoitustaan. Ajatus siitä, että rikoksesta tulisi seurata ruumiillista kärsimystä, tai hylätä mahdollisuus henkisen kärsimyksen käsittelemiseen, on vanhentunut ja toimimaton. On päivänselvää, että on olemassa henkilöitä joita ei koskaan tulisi päästää vapaaksi, mutta on yhtä selvää, että ne jotka päästetään olisi hyvä olla henkisesti vakaampia kuin vankilaan mentäessä.

Samoin olisi tärkeää, että jokaisen ihmisen tulisi saada aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Vailla rasitetta ihonvärin, sukunimen, asuinpaikan, uskonnon tai muun perusteella. Muutoin tehdään kyllä työ turhan helpoksi terroristi-, jengi- ja ammattirikollisvärvääjille. Heillehän näillä ei ole merkitystä, on vain päämäärä.

Niillä vesillä meidänkin kuuluisi kalastella, meidän elämän valtatiellä porhaltavien. Lähtöpisteestä, tienhaaroista ja umpikujista. Mutta itse aiheutetun kolarin sattuessa, ensimmäinen reaktio on sen sijaan paeta henkisesti paikalta ja omat lommot sekä toisen vammat nähdessään ehdottaa hänen pikaista lopettamistaan ennen kuin ambulanssi tulee.

Täältä pesee

Tyttöporukan jäljiltä ranta on siivottomassa kunnossa. Kaljapulloja, roskaruoan tähteitä ja tupakantumppeja levällään hiekassa. Katson loittonevia selkiä mutten aio huomauttaa, koska sitä he odottavat. Päästäkseen kusipäälle haistattelemaan - kyse ei ole viitsimättömyydestä vaan nautinnosta.

Siivoamme hiljaa heidän jälkensä, lapsilla on vaikea ymmärtää tyttöjen käytöstä ja minun on vaikea sitä selittää. Toivon vain että he muistavat nuorina millaisina itse silloin näkivät kiroilevat, käkättävät ja sylkevät roskaajat.

Ylempänä rannalla on päihtynyt miesporukka joka huvittelee heittelemällä toisiaan päähän tyhjillä kaljatölkeillä. Ääni on kumiseva, molemmat kappaleet taitavat olla yhtä tyhjiä. Ei siinä mitään, hetken hölmöys jopa naurattaa - pudistelen päätäni muistaen omat hölmöilyni. Mutta hetken päästä heidänkin paikkansa on tyhjä, paitsi että jäljet jäivät korjaamatta. Autolla lähtivät, kauhistuneiden silminnäkijöiden seuratessa vierestä. Kuski ajoi vajaassa kolmessa promillessa, uimarantaan polkupyörillä kiiruhtavien lasten keskeltä. Joku oli tuloksetta yrittänyt huomauttaa, jolloin kuski laittoi nilkan suoraksi. Jalkakäytävällä makaa pieni keltainen kumiankka, pikkuista on viety kiireellä.

Edellisenä iltana Laivasillalla nuorukainen löi silmittömästi kaikkia vastaantulijoita, vaikkei kukaan mistään huomauttanutkaan. Ja kaksi päivää myöhemmin kolme ihmistä ammuttiin hampurilaispaikan jonoon Porvoossa. Olin seissyt samassa kohdassa viisi tuntia aiemmin.

Elämme erikoisessa ilmapiirissä. Jossa toiset lapset kasvavat aikusiksi täysin erillään vanhemmistaan, ja aikuisista ylipäänsä. Joskus tuntuu että nämä tikittävät aikapommit vaan kävelevät ympäriinsä ja odottavat että joku huomauttaisi jostain. Ja kun näin tapahtuu, he antavat palaa. Paine on pitkältä ajalta kerättynä ja impulssikontrolli hukassa, alkoholi kanava. Sisällä on ihan normaalia kasvamiseen kuuluvaa tuskaa ja hätää mutta työkalut, käyttöohjeet ja opastus puuttuvat.

Entä miten käsitellä loukkaantuneisuutta ja anteeksiantoa? Haluaisin sanoa ettei ole normaalia saapua työpaikalle pyssyn kanssa ja ampua työtoverinsa, taksitolppa-riitelyä seuraavana päivänä. Tai kuristaa äitinsä hänen sammutettuaan telkkarin kesken formulakisojen. Porvoon riita koski kuulemma auton hevosvoimien lukumäärää ja tupakkaan tulenpyynnön torjumista. Normaalimmaksi se vaan koko ajan käy.

Mitä tavallinen ihminen muuten tekee käsiaseella? Oikeutta on puolusteltu kuin USA:ssa, hokemalla "ihmiset tappavat, eivät aseet". Selvä, langetetaan sitten vastuu mahdollisista veritöistä aseteollisuudelle, tai aseluvan myöntäjälle. Heidän on seulottava kenelle voi myydä ja kenelle ei, tehdäänhän useimmat surmat luvallisilla aseilla. Epäonnistuessaan he joutuisivat maksamaan, yhteisestä rahastosta, korvauksia ja kustannuksia. Ja TV-luvankin saa pitää maksamalla parisataa vuodessa, aselupa on tietääkseni maksuton - miksi? Tarpeettomasti kaapeissa makaavat aseet poistuisivat maksullisuuden myötä kodeista pikaisesti.

Ei näitä tekoja rahalla estetä mutta ehkä ohjatessa maksullisuuden myötä lisääntyneitä resursseja nuorisotyöhön, osa silmittömistä veritöistä voitaisiin ennaltaehkäistä. Jos eivät vanhemmat pysty, yhteiskunnan on tehtävä se itsensä tähden - pelossa ei ole hyvä elää, eikä vihaamalla edetä.

Koskien muita turvallisuusasioita sanotaan aina että jos yksikin henki säästyy, se on sen arvoista. Koskien aseita sanotaan etteivät kaikki teot ole koskaan estettävissä - aika outo argumentti. Paitsi jos se on peräisin aseteollisuudelta.

Kato mun hauista!

Nokian kurssi vajosi alimmilleen 12 vuoteen, nyt spekuloidaan jo sillä tuleeko joku kiinalainen murhaturska ja nielaisee kojun kokonaisena.

Kuinka tässä näin kävi? Nokia oli suomalaisen innovatiivisuuden lippulaiva, olimme maailman teknisin kansa. Kerrankin lyötiin Ruotsi, kansa seurasi Nokian ja Ericssonin kvartaalilukemia kuin pitkää nyrkkeilyottelua. Ericsson otti kerta toisensa jälkeen lukua, Nokia tanssi kehässä kuin perhonen ja pisti lailla ampiaisen.

Ensimmäistä mobiilipuheluani yritin soittaa Ericssonin puhelimesta, kolmisen päivää, sitten vaihdoin Nokiaan. Käyttöjärjestelmä - jos neljää yksiväristä tekstivalikkoa kolmella vaihtoehdolla voi sellaiseksi kutsua - tuntui heti omalta. Kesäisin uimarannalla ei tullut mieleenkään työntää kännyä shortsin etutaskuun, sillä joko tasku olisi revennyt tai mustamaija korjannut talteen. Sen verran pullea se oli.

Ostin siihen vyöklipsin joka oli aikalailla samankokoinen kuin nykyinen puhelimeni. Nokialaisia minulla tuli ja meni, mallit kehittyivät ja pienenivät. Banaanimalli liukukuorella jäi minulta väliin. Siinä mallissahan kuului kapulan soidessa vetää antenni ylös hampailla, Miami Vice tyyliin. Se oli haluttu malli.

Kun simpukkamallit tulivat mietin että sehän voisi olla kätsä taskupuhelin. Nokialla ei vaan ollut tarjota. Mutta koska nokialaisen käyttöjärjestelmä oli niin tuttu, päätin pysyä merkissä. Joten tyydyin liuku-näppäimistölliseen, olihan sekin lyhyempi kuin vanha puhelimeni. Muttei ohuempi, mikä oli siihen aikaan halutuinta.

Sen kamera oli kohtalainen, opin ettei tarvitse aina kantaa erillistä kameraa mukanaan. Mutta hämäräkuvausominaisuudet olivat surkeat. Ja valikko-ajattelu, jossa kuuden valikon alla on kuusi uutta, ja niiden alla kuusi uutta, alkoi tuntua vaivalloiselta käyttää. Ajattelin että kosketusnäytöllinen jossa kosketetaan pelkkiä symbooleja voisi olla lennokas käyttää. Nokialla ei vaan ollut tarjota.

Löysin kilpailijalta puhelimen jossa oli kaikki toivomani ominaisuudet. Parempi kamera, juohevampi käyttöjärjestelmä, ohuempi kuori ja kosketusnäyttö. Mikään ei puhunut enää nokialaisen puolesta - ei kotimaisuusastekaan - tv:stä olin nähnyt kuinka kiinalaisia laturinvalmistajia kohdeltiin kuin vankileirillä. Seuraavan kvartaalin aikana osake sukelsi jälleen, markkinaosuus oli tippunut. Ymmärsin että olin käyttäytynyt samanaikaisesti monen muun kuluttajan tavoin. En ollut jaksanut enää odottaa.

Nokia ei ollut enää vähään aikaan ollut innovatiivinen. Se ei osannut lukea mitä markkinoilla seuraavaksi halutaan, tyytyi vain kopioimaan ominaisuudet millä muut menestyivät edellisellä kvartaalilla. Tuloksena oli ihan okei puhelimia - soittaahan pystyy kahdella vessapaperirullallakin joiden välinen tiukka karhunlanka värisyttää voipaperia - mutta ei ne mitenkään haluttavia olleet. Edes toimiessaan.

Ympärilläni näkyi että Nokia oli edelleen vahvoilla liikemies-segmentissä, miehillä jotka pukeutuvat beige-housuihin jonka nahkavyössä känny makaa nahkaisessa kotelossa vaaka-asennossa. Aika tylsästi.

Etlan tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö sanoo nyt että Nokia sopisi parhaiten Microsoftin kännykkädivisioonaksi. Näin varmasti on, se on yhä suurin ja sillä on eniten alansa patentteja. Kuten Microsoft, se on kuin jäähtynyt tulivuori josta muinoin pulppusi kuumia ideoita. Nyt se tyytyy yksinkertaisesti olemaan suurin kukkula. Ja kun Nokiaa kritisoidaan näköalattomuudesta se vastaa uhmakkaasti että muskeleita riittää, kassavarat ovat muhkeat ja verkosto laajin.

Olkoot, muttei se saa minua heidän puhelimia haluamaan, kehitys menee jossain muualla. Sitäpaitsi, tukevasti paikallaan nököttävää ja muskeleitaan itsevarmasti pullistelevaa dinosaurusta on nopeasti muuttuvassa ilmastossa kiusallista katsoa.