Horisontista vyöryy valtava uhkaavan näköinen mustansininen pilvirintama. Mutta vielä on painostavan kuuma, kostea ja tyyni. Ja ihan hiljaista. Linnut lakkasivat laulamasta varttitunti sitten, nyt lehtikään ei enää värähdä. Yhdistettynä metsäpalosavun aiheuttamaan keltaiseen valoon tunnelma on epätodellinen.
Viisi minuuttia myöhemmin helvetti on irti. Valtavat pihamäntymme taipuvat samanaikaisesti kuin ison kämmenen painamina. Minä juoksen kalsarisillani nurkan ympäri takapihan puutarhavarusteita pelastamaan, ympärillä jyrisee ja salamoi. Vastaani lentää lasten leluja, katkenneita oksia ja havuja. Jälkeenpäin istahdan märkänä eteisen jakkaralle, sydän jyskyttää ja adrenaliini virtaa - se tuli niin äkkiä.
Pari viikkoa aikaisemmin seisoin autolautan kaupassa.
- Katso, eikö olekin söpö? Viidesluokkalainen poikani kysyy.
Hän on valinnut matkamuistokseen valkoisen pehmolelun. Katson kaupassa hänen ikätovereitaan ja mietin että taisin päästä aika halvalla. Useimmat muut ovat kalliiden merkkitavaroiden kimpussa, harvalla on edes vanhemmat mukana. Yksi hänen ikäisistään mulkkaa pussihousuissaan poikani valkoista nallea kuin halpaa makkaraa.
Myöhemmin autossa on aikaa miettiä. Piruvie, jos hän haluaa nallen niin en minä rupea sitä häpeämään. Ostan vaikka kolme! Kyllä noita koruja, huppareita ja raybaneja ehtii vielä ostaa kyllästymiseen, raivoon ja epätoivoon asti. Samalla joudun kuitenkin vähän haikeana myöntämään että taidamme elää hänen viattoman lapsuutensa viimeisiä hetkiä. Ensi kesänä kaikki voi olla jo toisin.
Mutta kyllä hänelle sitä pitkän lapsuuden mahdollisuutta on sitten varjeltukin. Joka kerta "normaalin" maailman painaessa päälle ja hänen epäröidessään kahden vaiheilla, olemme sanoneet että muut tekee mitä tekee, me tehdään mitä me tykätään. Jolloin hän on aina valinnut sen mikä tuntuu hyvältä, eli leikin.
Nyt suunnittelemme isä-poikajuttuna langattoman verkon rakentamista, ja molemmille lapsille omat huoneet. Ja hän on saanut ensimmäisen treffipyynnön ja rakkauskirjeen. Minun ensireaktioni oli hämmennys - se tuli niin äkkiä.
Tiedän että kohta lentelee taas tavaroita, pinnoja katkeaa ja palaneiden päreiden katku leviää Venäjälle asti. Ulkomaailma ja tuleva on kuin se hiljainen ja vielä etäinen mutta koko horisontin levyinen tumma pilvirintama. Kesä oli ihana ja pitkä, helle ei ottanut loppuakseen koskaan, mutta tiedän että mitä kauemmin lämpöä kestää sitä kovempi on sitä seuraava ukkonen. Seisomme turbulenttien muutosten kynnyksellä. Hän on kohta teini-ikäinen - ja minä idiootti.
Toivon että hän aina halutessaan uskaltaa etsiä meiltä suojaa myrskyn keskeltä, mutta että jossain määrin pitää myös uhmata ja riskeerata. Täytyy nimittäin oppia ratsastamaan myrskyllä - koska sellaista elämä on - ja hänellä siihen on hyvä lähtökohta. Hän on herkkä, paljas ja täysin avoin mutta samalla sopivasti epäilevä ja varovainen. Eikä hän enää laula niin kuin ennen. Aivan kuin hän aavistaisi jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti