Nappi otsaan

Ennalta tuomitseminen etnisyyden perusteella on yksipuolinen irtisanoutuminen vastuusta. Siitä että asiat ovat niin kuin ne ovat. Tummaihoisia vankeja on yhdysvaltalaisissa vankiloissa suhteessa enemmän kuin valkoihoisia. Yksinkertaisimman logiikan mukaan heidän ihonvärissään on siis jotain mikä saa herkemmin kääntymään rikolliselle polulle.

Ihmisillä on taipumus valita yksinkertaisimmat vastaukset monimutkaisimpiin kysymyksiin. Vaikeampi tie on myöntää, että muu yhteiskunta on myötävaikuttanut asiaan, ellei peräti aiheuttanut sen. Esimerkiksi syrjimällä työnhaussa, puhumattakaan tuiki tärkeässä sosiaalisessa verkostossa, jota pitkin kaikki joutuvat elämässään kiipeämään. Ajattele että esimerkiksi oman sukunimesi johdosta et tulisi koskaan saamaan työtä, koska teillä on sellainen maine. Ja että sinun tulee tyytyä ennalta määrättyyn osaasi, mieluiten hiljaa, riippumatta siitä mitä sinulla oikeasti olisi yhteiskunnalle annettavaa.

Tai sitten rasite voi olla niinkin yksinkertainen kuin että synnyt suurkaupungin väärään kaupunginosaan. Kulmille joilla huumelordit määräävät ja yleisin elinkeino on itsensä myyminen tai huumeiden jakeleminen. Niillä kulmilla ei hirveästi lainsäädännöstä välitetä. Siellä ajatellaan että koska minä en ole heitä varten, he eivät myöskään ole minua varten. Nähdyistä rikoksista ei siis kerrota poliisille mitään, asiat hoidetaan omassa piirissä. Silti melkein kaikki heistäkin valitsisivat rikoksettoman tien, jos vain näkisivät sellaisen mahdolliseksi.

Pahoilta kulmilta on äärimmäisellä päättäväisyydellä vielä mahdollista päästä pois, mutta ihonväriään ei voi muuttaa. Esimerkiksi Michael Jackson yritti, yksi maailman palvotuimmista tähdistä, jolla olisi luullut olevan kaikki onnea myöten. Mutta ihminen joka yrittää syövyttää itseään kemikaaleilla vaaleammaksi on tuskin sinut identiteettinsä kanssa.

Toinen ajattelun oikotie on ehdottaa kaikille tappajille nappia otsaan, niin kuin tekstaripalstoilla usein toivotaan. Tai käskeä lopettamaan paapominen vankiloissa, tarkoittaen paluuta vettä ja leipää -linjalle. Jos se toimisi, maissa joissa on kuolemanrangaistus ei tapahtuisi murhia, eikä Suomessa uusittu rikoksia silloin kun olot olivat vankiloissa epäinhimilliset - eikö vain? Kyseessä lienee oikeasti puhdas koston jano.

Vankilassa vietettävän ajan tulisi antaa mahdollisuus tekojensa kohtaamiseen ja oppimiseen itsestään niistä. Täytyisi myös olla jonkinlainen ovi auki rikoksensa edes jonkinasteiseen hyvittämiseen, tai halukin häviää. Kiduttamalla - tekstaajat vapaaehtoistöihin - voisi tietysti istuttaa pelkoa ja vihaa, ongelma on siinä ettei se palvele tarkoitustaan. Ajatus siitä, että rikoksesta tulisi seurata ruumiillista kärsimystä, tai hylätä mahdollisuus henkisen kärsimyksen käsittelemiseen, on vanhentunut ja toimimaton. On päivänselvää, että on olemassa henkilöitä joita ei koskaan tulisi päästää vapaaksi, mutta on yhtä selvää, että ne jotka päästetään olisi hyvä olla henkisesti vakaampia kuin vankilaan mentäessä.

Samoin olisi tärkeää, että jokaisen ihmisen tulisi saada aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Vailla rasitetta ihonvärin, sukunimen, asuinpaikan, uskonnon tai muun perusteella. Muutoin tehdään kyllä työ turhan helpoksi terroristi-, jengi- ja ammattirikollisvärvääjille. Heillehän näillä ei ole merkitystä, on vain päämäärä.

Niillä vesillä meidänkin kuuluisi kalastella, meidän elämän valtatiellä porhaltavien. Lähtöpisteestä, tienhaaroista ja umpikujista. Mutta itse aiheutetun kolarin sattuessa, ensimmäinen reaktio on sen sijaan paeta henkisesti paikalta ja omat lommot sekä toisen vammat nähdessään ehdottaa hänen pikaista lopettamistaan ennen kuin ambulanssi tulee.