torstai 12. elokuuta 2010

Suomalainen voitti

Venäläinen ja suomalainen meni saunaan, suomalainen voitti. Koska venäläinen kuoli.

"Tämä osoittaa, että joitain ihmisiä on suojeltava itseltään", kirjoittaa tapahtuneesta saksalainen lehti. Olen heti puolustuskannalla koska mieleeni tulee oikopäätä yksi kuuma paikka, jossa pyrimme suojelemaan itseämme pääasiassa muita vastaan, sekä saksalaisia että neuvostoliittolaisia.

Itse tykkään saunoa niin että huulista lähtee tunto ja kehoni lähettää ristiriitaisia signaaleja - välillä saattaa käydä vilunväreitä ja karvat nousta pystyyn. Mutta kynsiä polttaa niin pirusti, jolloin istun sormien päällä. Mutta päätä ei saa tungettua mihinkään, päänahkaa kirvelee. Ei saa hätääntyä koska jos hengittää liian nopeasti palaa kurkku. Jälkeenpäin ihoni on laikukas pitkän aikaa. Dopingin otan jälkikäteen, 0,33 litran pullosta, ruskeaa jaffaa. Hikeä pukkaa vielä tunnin saunomisen jälkeen, tekisi mieli lähteä pesulle.

Onneksi tuollainen saunominen on vapaaehtoista, olisi ihan hirvittävää jos venäläinen olisi yrittänyt ovesta ulos mutta suomalaiset olisivat ulkopuolelta joukolla estäneet sen. Tai vaimoni lukitsisi minulta oven sillä sekunnilla kun olen päättänyt lähteä hornasta livohkaan. Päätöksen tehtyä ei nimittäin ole paluuta.
Itsensä turmelemisessa on erilaisia nyansseja. Pidämme surullisena, ja vähän pelottavana, jos tyttö viiltelee itseään partakoneen terällä. Sensijaan saunominen tajunnan ja sydämen keston rajamailla on jollain tavalla hienoa - eihän lajissa muuten akvaariosaunassa kilpailtaisi? Muttei itsensä lyömisessä piikkinuijallakaan kilpailla, taikka kuuman bitumin juonnissa. Tai mistä minä tiedän, Suomi on laaja maa.

Ruotsalaispsykologin mukaan tragedian taustalla saattoi olla Suomen ja Venäjän historialliset jännitteet. Arviota ei kannata ottaa hirveän vakavasti, sillä ruotsalaisethan eivät tiedä saunomisesta mitään. Heidän versionsa saunasta on laimea paistouuni, vain neilikat selästä puuttuvat - meillä heitetään löylyä niin että itkettää. Lisäksi hän arvelee ettei tilanne välttämättä olisi päässyt niin pahaksi jos saunassa olisivat istuneet havaijilainen ja fidziläinen. Ei niin, ja ruotsalaisen ja suomalaisen välinen kamppailu olisi loppunut vielä pikaisemmin. Mitä luultavimmin suomalainen olisi ottanut saunan ulkopuolella lukua, ja aikaisemmin ulos tullut ruotsalainen olisi elvyttänyt. Mutta suomalainen olisi voittanut.

Suomalaisia on menehtynyt viinanjuontikilpailuissa, hengityksenpidätyskisoissa ja ultrapitkillä juoksumatkoilla Afrikan halki. Liki kohtuuttomana onnenkantamoisena voidaan kai pitää, jos saa tietää voitostaan ennen kuolemaa, niinkuin viinanjuontikilpailussa tapahtui - jumankekka, mä tein sen!

Kun Tero Pitkämäki voitti kilpailuja liukuhihnalla Seppo Räty ilkkui kisastudiossa hänen heittävän väärällä tekniikalla. Otti liian kovaa vauhtia ja heittäytyi neitimäisesti lopussa. Itse Räty rymisteli juuri vasektomian läpikäyneen tyrannosauruksen tavoin viivaa kohti ja riuhtaisi viimeisellään olkapään paikoiltaan ja polven nivelsiteet paskaksi - mutta suomalainen voitti. Nyt kisastudiossa vuosia myöhemmin Rädyltä puuttui pari hammasta ja toinen silmä oli musta, joten arvelin hänen urheilevan jossain muodossa edelleen. Kamppailulajeja?

Maailmalla on saunaonnettomuuden jälkeen arveltu suomalaisia tyhmiksi. Eräässä lehdessä kirjoitetaan: "Tämä on varmaan järisyttävä tieto suomalaisille, mutta jos elävän olion panee kuumaan lämpötilaan, se usein kuolee. Tämä koskee myös ihmistä".
Törkeää, minusta sana "usein" on liioittelua, liki kaikki meistä ehtivät joka lauantai ajoissa ulos.

Itse olette tyhmiä... fläps! (läpsäisy pesukintaalla poskelle)... meidän sauna, ensi lauantaina klo 19. Ei vaseliinia, ei puranaa eikä brittikalsareita. Vain kuuma sauna, kaksi miestä ja yksi nahkavati - perkele tyhmät näytän!

Ei kommentteja: