Nokian kurssi vajosi alimmilleen 12 vuoteen, nyt spekuloidaan jo sillä tuleeko joku kiinalainen murhaturska ja nielaisee kojun kokonaisena.
Kuinka tässä näin kävi? Nokia oli suomalaisen innovatiivisuuden lippulaiva, olimme maailman teknisin kansa. Kerrankin lyötiin Ruotsi, kansa seurasi Nokian ja Ericssonin kvartaalilukemia kuin pitkää nyrkkeilyottelua. Ericsson otti kerta toisensa jälkeen lukua, Nokia tanssi kehässä kuin perhonen ja pisti lailla ampiaisen.
Ensimmäistä mobiilipuheluani yritin soittaa Ericssonin puhelimesta, kolmisen päivää, sitten vaihdoin Nokiaan. Käyttöjärjestelmä - jos neljää yksiväristä tekstivalikkoa kolmella vaihtoehdolla voi sellaiseksi kutsua - tuntui heti omalta. Kesäisin uimarannalla ei tullut mieleenkään työntää kännyä shortsin etutaskuun, sillä joko tasku olisi revennyt tai mustamaija korjannut talteen. Sen verran pullea se oli.
Ostin siihen vyöklipsin joka oli aikalailla samankokoinen kuin nykyinen puhelimeni. Nokialaisia minulla tuli ja meni, mallit kehittyivät ja pienenivät. Banaanimalli liukukuorella jäi minulta väliin. Siinä mallissahan kuului kapulan soidessa vetää antenni ylös hampailla, Miami Vice tyyliin. Se oli haluttu malli.
Kun simpukkamallit tulivat mietin että sehän voisi olla kätsä taskupuhelin. Nokialla ei vaan ollut tarjota. Mutta koska nokialaisen käyttöjärjestelmä oli niin tuttu, päätin pysyä merkissä. Joten tyydyin liuku-näppäimistölliseen, olihan sekin lyhyempi kuin vanha puhelimeni. Muttei ohuempi, mikä oli siihen aikaan halutuinta.
Sen kamera oli kohtalainen, opin ettei tarvitse aina kantaa erillistä kameraa mukanaan. Mutta hämäräkuvausominaisuudet olivat surkeat. Ja valikko-ajattelu, jossa kuuden valikon alla on kuusi uutta, ja niiden alla kuusi uutta, alkoi tuntua vaivalloiselta käyttää. Ajattelin että kosketusnäytöllinen jossa kosketetaan pelkkiä symbooleja voisi olla lennokas käyttää. Nokialla ei vaan ollut tarjota.
Löysin kilpailijalta puhelimen jossa oli kaikki toivomani ominaisuudet. Parempi kamera, juohevampi käyttöjärjestelmä, ohuempi kuori ja kosketusnäyttö. Mikään ei puhunut enää nokialaisen puolesta - ei kotimaisuusastekaan - tv:stä olin nähnyt kuinka kiinalaisia laturinvalmistajia kohdeltiin kuin vankileirillä. Seuraavan kvartaalin aikana osake sukelsi jälleen, markkinaosuus oli tippunut. Ymmärsin että olin käyttäytynyt samanaikaisesti monen muun kuluttajan tavoin. En ollut jaksanut enää odottaa.
Nokia ei ollut enää vähään aikaan ollut innovatiivinen. Se ei osannut lukea mitä markkinoilla seuraavaksi halutaan, tyytyi vain kopioimaan ominaisuudet millä muut menestyivät edellisellä kvartaalilla. Tuloksena oli ihan okei puhelimia - soittaahan pystyy kahdella vessapaperirullallakin joiden välinen tiukka karhunlanka värisyttää voipaperia - mutta ei ne mitenkään haluttavia olleet. Edes toimiessaan.
Ympärilläni näkyi että Nokia oli edelleen vahvoilla liikemies-segmentissä, miehillä jotka pukeutuvat beige-housuihin jonka nahkavyössä känny makaa nahkaisessa kotelossa vaaka-asennossa. Aika tylsästi.
Etlan tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö sanoo nyt että Nokia sopisi parhaiten Microsoftin kännykkädivisioonaksi. Näin varmasti on, se on yhä suurin ja sillä on eniten alansa patentteja. Kuten Microsoft, se on kuin jäähtynyt tulivuori josta muinoin pulppusi kuumia ideoita. Nyt se tyytyy yksinkertaisesti olemaan suurin kukkula. Ja kun Nokiaa kritisoidaan näköalattomuudesta se vastaa uhmakkaasti että muskeleita riittää, kassavarat ovat muhkeat ja verkosto laajin.
Olkoot, muttei se saa minua heidän puhelimia haluamaan, kehitys menee jossain muualla. Sitäpaitsi, tukevasti paikallaan nököttävää ja muskeleitaan itsevarmasti pullistelevaa dinosaurusta on nopeasti muuttuvassa ilmastossa kiusallista katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti