Usko pukkiin

Lapset laativat kiireettömänä lauantaiaamuna kirjeen joulupukille, vierekkäin saman täkin alla maaten. Ulkona oli vielä pimeä.
- Miten porot voivat lentää, nuorempi ihmetteli?
- En tiedä, ehkä ne ovat maagisia poroja, vastasin.
Jo kymmenvuotias oli tulevasta joulusta aivan yhtä tohkeissaan kuin edellisinä vuosinakin. Ehkä jopa enemmän, tällä kertaa ei nimittäin tyydyttäisikään siihen että pukki jättää lahjat rapulle. Tänä vuonna pukki tulee sisälle. Tuleehan?

On vaikea pysyä horjumattomana kun kokonainen maailma ympärillä liikkuu - omasta mielestä väärään suuntaan. Heikkona hetkenä sorruin siis ajattelemaan onko kymmenvuotiaan enää soveliasta uskoa pukkiin? Vai pitäisikö paljastaa se Suuri Salaisuus? Mitä jos koulukaverit kiusaavat moisesta? Harva kymmenvuotias uskoo nimittäin enää joulupukkiin, kaikki lapsenomainen on nykyään niin kuollettavan noloa. Aikuiseksi pitää tulla mahdollisimman äkkiä. Olenkin huomannut kuuntelevani radiosta samoja bändejä joidenkin kymmenvuotiaiden kanssa. Kumman pitäisi siinä tilanteessa oikein menehtyä nolouteen? Kovia juttuja kymmenvuotiaille ovat kuulemma diskot ja eritoten slovarit vastakkaisen sukupuolen kanssa. O tempora, o mores!

Sitten tulin taas järkiini, miten saatoinkaan sortua ajattelemaan niin typerästi. Kukaanhan ei pakota poikaa olemaan lapsi. Hän on pysynyt lapsena omasta tahdostaan, koska hänellä on siihen elinpiirissään mahdollisuus ja hän nauttii siitä. Leikit tyttöjen kanssa ovat sitä luokkaa että juostaan perässä, otetaan kiinni ja leikitään vankilaa. Se maailma sopii hänelle, siinä hän haluaa selvästi vielä elää. Miksi minä menisin sitä ehdoin tahdoin järkyttämään?

Olen varma että moni kaveri on sanonut hänelle, jo vuosia sitten, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Kerran hän sanoi niin minullekin. Vastasin että se on valhe, koska näin itse pukin omin silmin telkkarista viime vuonna. Se riitti. Yritämme perheenä välttää kaupoissa käyntiä joulun alla. Koska kun joka kaupassa on vähän erinäköinen pukki, pukilta tahtoo mennä katu-uskottavuus. Mutta ei kahden pukin samanaikaisella näkemiselläkään ole ollut merkitystä. Hän tietää - tahtoo uskoa - etteivät ne tusinapukit oikeita ole, he vain esittävät oikeaa pukkia.

Oikea pukki asuu Korvatunturilla, hän lukee jokaisen lapsen kirjeen ja toteuttaa parhaansa mukaan toiveet. Yhtenä vuonna kun ei tullut just sitä toivottua lahjaa, poika totesi viiden sekunnin pettymyksen jälkeen tyynesti etteivät kaikki voi saada kaikkea. Ei pukillakaan rajattomia resursseja ole, lahjoja täytyy riittää kaikille. Eihän siitä mitään tule että joku saa kymmenen ja joku jää ilman - se ei ole oikeudenmukaista. Ja sillä hetkellä toiseksi hartaimmasta toiveesta tuli hartain. Kyky sopeutua, ja iloita toiseksi parhaasta vaihtoehdosta, on hieno lahja josta on minulla, ja monella muullakin, opittavaa.

Lapsestani on tulossa iso, hän on pitkä mutta ei enää sukkapuikko, hänen rintakehänsä on leventynyt viime joulusta. Puolitoistametristä miehenalkua on haastava pitää sylissä. Jos laittaa poikittain tuntuu kuin ruumista kantaisi, jos pitää istumassa niin takaa ei näe mitään koska hänen päänsä on samalla korkeudella omani kanssa. Pian hän on samanpituinen.

Mutta mieleltään hän haluaa selvästi vielä olla pieni. Olkoon sitä sitten niin kauan kuin haluaa. Koska sinä päivänä kun luopuu lapsenuskostaan, sitä ei voi enää saada takaisin. Paitsi ehkä hetkellisesti juuri jouluna.

Pukki tulee siis meille tänä vuonna sisään, ja hetki tulee olemaan niin taianomainen että se on se oikea pukki joka tulee. Jos lahkeesta näkyy tuubisukka niin tulemme näkemään sen harmaana villasukkana. Ja jos parta heiluu, se johtuu siitä että pukki hekottaa. Jos pukki taas vaikuttaa tutulta, se johtuu siitä että pukissa on vähän meitä kaikkia ja kaikissa meissä on vähän pukkia. Polyesterinen kaulus tulee muuttumaan valkoiseksi turkikseksi ja pihaan ilmestyy lentäviä poroja ja säihkyvä reki. Kaikkihan sen näkevät - taianomaisesti. Jos vain avaa mielensä ja on hetken aikaa lapsi.