Lehtien mukaan julkkisparin Aitolehti-Eerikäisen pari vuotta kestänyt avioliitto on päättymässä. Ongelmat alkoivat Eerikäisen mukaan vuodenvaihteessa ja 15.1 asia oli hänelle selvä. Kuka sanoo vielä, että nykyään erotaan liian harkitsemattomasti?
Näkemäni mukaan, päätöksen tehtyään, asian ääneen pukeminen voi helpostikin kestää kaksi viikkoa, mutta itse ongelmat alkoivat kyllä paljon aiemmin. Noin vuosi sitten kirjoitinkin ympärilläni uhkaavasti huojuvista tuttaviemme taloista. Ne kaatuivat kaikki.
Toisissa ongelmat näkyivät selvästi vuosikausia, toisissa keskusteltiin hillitysti katkeraan loppuun saakka - eivät olleet riitelijätyyppejä. Liittoja on monenlaisia, mutta näissä kaikissa tapauksissa oli yksi yhteinen nimittäjä: remontti oli juuri valmistunut ja pinnat hohtivat uutuuttaan.
Olisi lapsellista ajatella, että liitot olisivat yhä pystyssä ilman näitä remontteja, mutta kyllä sellainen suhdetta koettelee. Niissä punnitaan pariskunnan dynamiikka ja yhteistyökyky, siksi esimerkiksi meillä remontteja on viisaasti vältelty. Monesti voisikin olla halvempaa maksaa timpurille, ja lähteä itse kahden viikon lemmenristeilylle Karibialle, kuin halkoa koko talo keskeltä.
Jotkut käyttävät taas remonttejaan hautaamaan kaikki yhteisen rakkauden valuviat, kohtuuttomuudet, loukkaukset ja vääryydet. Vuosikausiksi purkupurujen, siirtolavojen ja lopulta uuden parketin alle. Mutta kuten tiedetään, huonosti alustetulla on tapana myöhemmin kupruilla. Silloin vanhat virheet korjataan sorkkaraudalla.
Keskustellessamme eroista, kahdeksanvuotias poikani antoi viiltävän tarkan analyysinsa siitä, kuinka naista kohdellaan.
- Sitä pussataan, halataan ja annetaan välillä kukkia.
Kyllä tuolla olisi aika monta liittoa pelastettu. Remonttimiehen aikajännekäsitys eroaa nimittäin oleellisesti kahdeksanvuotiaan vastaavasta. Remontin ajaksi, neuvon voisi vaikka kirjoittaa leveällä tussilla eteisen kipsilevyyn. Näkisi aina kun hoipertelee tajuttomuuden rajamailla ohi; kun projekti on päällä ja vuoden kuluttua taas aikaa. Sillä aivan liian moni on kylläkin palannut romantiikka-pisteeseen, sen vuoden kuluttua, mutta toinen ei ollut enää siellä. Toiset eivät kohtaa enää koskaan.
Useimpien perhe-elämä alkaa, kun siittiö kohtaa munasolun. Ja vain vähän myöhemmin solu jakaantuu kahdeksi soluksi; prosessi on alkanut ja vuosia myöhemmin koko perhe muodostaa taas, monen elämälle, yhden kokonaisen solun: kodin. Mutta joidenkin solujen elinkaaret voivat olla tavattoman kuluttavia. Ennenaikaisesti kuolemassa olevaa solua riivaakin usein kaikkien vaivojen kirjo. Puupäisyydestä, lapsettomuushoidoista ja sairauksista aina uskottomuuteen, alkoholismiin ja väkivaltaan asti. Geeniperimän osuus ei ole ihan vähäinen ja hylkimisreaktioita hallitaan vain harvoin tahdonvoimalla.
Vasta viime aikoina - työstettyäni katkeruuttani tuttavieni vaikeuksista - olen alkanut nähdä tällaisen solun elinkaaren loppua jälleen uuden syntynä. Jolloin kuoleman kynnyksellä solu jälleen jakaantuu. Ja vähän ajan kuluttua on muodostunut kaksi uutta solua, joissa on jälleen otollisemmat olosuhteet hyvälle kodille. Elämä jatkuu.
Onneksi olkoon, heille jotka löysivät pirullisen älypelin ratkaisun ensimmäisellä yrittämällä. Osanottoni heille, jotka kokosivat vuosikausia, vain huomatakseen ettei laatikossa koskaan ollut ollutkaan kaikki palaset. Ja voimia sekä onnea, heille jotka kykenemättömän ihmisen voimattoman itkun jälkeen, päättävät vielä kerran laittaa uuden madon koukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti