Naisellinen puoleni

Päätin kysyä vaimoltani josko hän tietää miksi kirjoitukseni puhuttelevat varsinkin naisia.
- No?
- Koska olen niissä välillä labiili ja herkkä. Antaudun armottomasti tunteille.
- Aijai juu, tiedän... mutta eipä sitä puolta paljoa tässä kotona näy.

Väitän, etteivät miehet normaalisti päästä itseään siihen tilaan, koska he näkevät naiset sellaisina. Seuraavaksi puhummekin luontevasti yhteiskunnan normeista, sosiaalisesta paineesta ja pitkästä kulttuuriperinnöstä.
- Kuka sitten sanoo ettei mies voisi olla niinkuin nainen, vaimo kysyy
- Ei välttämättä kukaan, voihan kyse olla myöskin siitä, ettei mies halua olla kuin nainen.
- Ai millainen?
- No, arvaamaton ja hankala, niinkuin just sanoin.
- Toi nyt on ihan uskomattoman sovinistinen näkemys!
- Niinkö? Jokatapauksessa olen nyt päättänyt, että minulla on yhtäläinen oikeus inttää yhtä asiaa kivenkovaa tällä viikolla, ja ensi viikolla käännän yhtäkkiä kelkkani. Ei musta ota kato selvää...

Vaimoni näyttää siltä kuin haluaisi avioeron.
- Hyvä! Mutta sellainen sinä olet kyllä ollut koko ajan! Esittäessäni filosofisia mietteitäni aiheesta, olet tyrmännyt ne tylsinä horinoina siltä seisomalta. Ja nyt tulet mulle samoja tarjoamaan. Ominasi! Ihan uskomaton äijä...
- Tiedän, tää tuntuu tosi hienolta tää naisena oleminen.
- Pffft!

Sitten pohdiskelemme tuttavapariskunnan suhdetta, jossa nainen valitsi urakiidon ja mies jäi kotiin kahden pienen lapsen kanssa, tykäten siitä. Syntymäpäiväjuhlissa lapset kiipesivät aina isin syliin turvaan, äiti joi kahvia ja esitelmöi saavutuksistaan. Isi nosti herkästi kainaloista. Isi oli äiti - jommankumman on hyvä olla.

Kerroin, että mielestäni täydellinen tasa-arvo vaatii aika rankkaa luovuutta roolien välillä. Tai erehtymätöntä silmää jo nuorena, partneria valitessa, jotta tietää kummaksi aikanaan päätyy. Sitten ajatukseni hyppää: itseasiassa konservatiivien tulisikin tuomita sinkkuja sairaiksi ja moraalittomiksi.
- Kuinka niin?!
- Koska moni homo perustaa perheen ja on uskollinen. Joka on konservatiivien mielestä se instituution tila, johon kaikkien tulisi pyrkiä..
- Joo, ja kun on tarpeeksi kauan sinkku, ei pysty enää jakamaan hyllynpätkiään kenenkään kanssa, vaimoni jatkaa.
- Ja sitten niillä on niitä irtosuhteita.
Naurattaa.

Jatkan naisellista itsetutkiskeluani.
- Saan siis olla herkkä, ja vastoinkäymisiä kohdatessani välillä hauraskin. Jolloin sinä, joudut hädissäsi ja vailla työkaluja, miettimään miten kanssani tulisi toimia etten romahda - vaikkei siitä ole edes kysymys. Niin... ja sitten haluan luonnonvalkoisen sängynpeitteen jossa on tupsut kulmissa. Mä nyt vaan haluun.
- Ärsyttää tää sun yhtäkkinen homoilusi! Minä haluan olla miehen kanssa, vaimo tiuskii. Tää... tää tunteellinen avautuminen on tällaista jonninjoutavaa jaarittelua. Mä en nyt jaksa, hermot menee tällaisessa jankkaamisessa.
- Jos olisit mies, lähtisit nyt kaverisi kanssa kössiä pelaamaan, vastaan.
- Joo, ja tulisin takaisin kun sulla on jotain järkevää sanottavaa!
- Juuri näin.