Vuori on jo täällä

Onhan tuollakin työllistävä vaikutus, ajattelen ja parantelen 10/14-otettani ratista. Hiidenmaan maaseudulla tyttö istuu tien reunalla maalaamassa pensselillä bussipysäkin joka toista reunakiveä valkoiseksi. Jokaikisen saaren pysäkillä on joko reilu täyshirsinen töhertämätön tuulensuoja tai vähintään penkki. Jota ei ole tarvinnut yhdistää kettingillä betoniporsaaseen.

Kuressaaressa vasarat paukkuvat, ja pensselit heiluvat metronomien lailla. Pienet kaivinkoneet mylläävät puutarhoita ja ajoleikkureilla leikataan puistojen jo ennestään lyhyitä nurmikoita. Täällä ilmiselvästi rakennetaan maata. On vaikea sanoa onko henki peräti kansallinen - jokainenhan tekee täälläkin ensisijaisesti itselleen. Mutta kun näky toistuu kortteli korttelin jälkeen, se ainakin tuntuu kollektiiviselta. Talkoita näkee paljon, viereiseen taloon vaihdetaan juuri joukolla kattopeltejä. Joka ilta kokonaiset perheet kerääntyvät ruosteisen grillin ympäri syömään. Kun pimeys laskeutuu näen enää "nahkhiirten" lennon tummaa taivasta vasten. Mutta naapurista kantautuu vielä puheensorinaa sekä naurua ja seuraavana aamuna he ovat taas katolla. Tere hommikustia toivotetaan täällä näköjään myös tuntemattomille, se tuntuu hyvältä. Tunnen itseni tervetulleeksi.

Haapsalussa yhdessä umpeenkasvaneessa puutarhassa harvahampaiset äijät polttavat tupakkaa parin autonromun välissä. Konepelti kelpaa pöydäksi, ympäristö puutarhajuhliin. Pöydässä ei ole valtavasti antimia, vähän leipää ja snapsia, mutta heillä on ilmiselvästi yhdessä hauskaa. Satamassa tuoksuu terva ja tuore öljymaali, valtava pitsihuvila on äskettäin maalattu. Koko ajan fiksataan.

Näen paljon tehottomuutta - meidän mittapuun mukaan - mutta valtavasti intoa ja kekseliäisyyttä. Happamia naamoja on vähän, mitä nyt joskus ahtailla parkkipaikoilla - ahaa, noikin oli Suomesta. Paikalliset ovat hyvinvoivan näköisiä, mietin dieettiä, mutta kyllä he samaa syövät kuin mekin. Stressikö meitä siis lihottaa? Sehän tiedetään että väsyneenä syö mitä sattuu, eikä nälkäisenä pitäisi mennä kauppaan. Panen lisäksi merkille että täällä naiset ovat selvästi naisia ja miehet miehiä. Ryhti on ylväs, ei Anu Saagim täysin väärässä ollut - vaikkei sitä saisi sanoa.

On aika pirun paradoksaalista että me läähätämme koko vuoden lisien perässä, voidaaksemme lomillamme matkustaa kaksi viikkoa ilmapiireihin joissa tahti on hitaampaa; samanhan olisi voinut kokea kaksitoista kuukautta kotona mikäli olisimme kaikki jättäneet juoksematta. Eikä meillä enää mitään yhteistä rakenneta, puretaan vaan niitä mielestämme kalliita rakenteita joita esi-isämme rakensivat, nyt täällä näkemälläni innolla ja ylpeydellä. Sitäpaitsi, pienen Kuressaaren kartalta löydän kolme punaista ristiä. Mehän ajamme yöllä sairaan lapsen kanssa Porvooseen - että kellä nyt sitten on vähemmän? Ero löytyy kuin 10/14-rattiotteestani, täällä kello on kymmenen vaille täydellistä, Suomessa kymmenen yli.

Loviisallakin olisi mahdollisuus näyttäytyä yhä useammalle vieraalle kauan kaivattuna henkisenä kotina. Paikkakunnaksi missä rasvaa on vähemmän suonissa, stressiä harvemmin aivoissa ja ystäviä useammin ympärillä. Me todella voisimme elää lomatunnelmissa vuoden ympäri, eikä tarvitsisi mennä vuoren luo, sillä vuori on jo täällä. Mutta päältä katsottuna ja kaiken ryönän alta sitä on vaikea hahmottaa.

Mitä se edellyttää? Suunnanmuutosta ja asenteen vaihtoa. Pienen, hitaan ja lähellä olevan arvon tunnustamista, nauttimista asioista jotka tuntuvat hyviltä olematta kalliita. Vilkkuvia teemapuistoja siihen ei tarvita, eikä Suomen suurinta puukauhaa. Puitteiden ei tarvitse olla hienoja, kunhan ne ovat aitoja, mukavia ja harmonisia - LWT-tapahtuman pöytään lyömää näyttöä todellisesta voimavarastamme ei voi kieltää.

Lopulliseen metamorfoosiin ei oikeastaan tarvita kuin halua, itsensä kuuntelemista ja muiden rohkaisemista - se on mahdollista. Meillä on jo kaikki: loistava sijainti, tarpeellinen historia linnakkeineen ja välttämätön vanhakaupunki sekä tervanhajuinen Laivasilta. Pisteet täytyy vain yhdistää viivoilla ja alue värittää, jolloin se ilmestyy eteemme.

Mutta ei se onnistu pelkästään kirjoituttamalla kaupungin merellinen ja perheenomainen lämminhenkisyys esitteeseen - se on elettävä. Pahempiakin rangaistuksia on.