"Maassa maan tavalla" on erinomainen lausahdus. Se uppoaa takuuvarmasti suureen osaan kansasta, poliittisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Se taannee mielenrauhan; ettei joudu tekemisiin minkäänlaisten ikävien yllätysten kanssa. Tapoihin mihin ei ole ennen törmännyt.
Itse olen valmis allekirjoittamaan toteamuksen mikäli sillä tarkoitetaan että joka maassa kuuluu elää sen maan lakien mukaisesti. Jos kävelee kadun poikki siinä missä ei ole suojatietä kuuluu saada sakon, niinkuin ajon aikana kännykkään puhumisestakin. Sosiaaliturvamme väärinkäytöksistä kuuluu periä rahat takaisin ja verokortitta työskentelystä mätkäistä jälkiveroja - jokaiselle väärin tekevälle turistille, maahanmuuttajalle sekä syntyperäiselle suomalaiselle. Summa ei olisi ihan pieni, tehostetulla valvonnalla voitaisiin varmasti kattaa osan tulevista veronkorotustarpeistakin. Kannattaisi.
Sensijaan jos lausumalla tarkoitetaan että jokaisen maassa asuvan kuuluisi syödä pääsisäisenä mämmiä, lotota tai muhia kaavamaisesti vain lauantaisin, ollaan menty liian pitkälle. Ja jos mies hameessa aiheuttaa tyhjän nielemistä kannattaa muistaa että oli päivä jolloin nainen housuissa aiheutti saman. Jolloin tummaihoinen ei päässyt linja-autoon, tai nainen yksin ravintolaan. Asiat muuttuvat.
Nykynuorille tällaiset asenteet voivat tuntua käsittämättömiltä. Joku vanhempi taas voi allekirjoittaa kyseiset "maan tavat" hyvinä edelleen. Se johtuu siitä että maailma uudistuu sukupolven vaihdoksen välein: ihmisen arvomaailma ei hirveästi muutu elämän aikana mutta omilla lapsilla se on jo toinen. Tätä on monen vaikea hyväksyä.
Maassa maan tavalla - sanonta lienee ikivanha. Timo Soini omi sen omaan puolueohjelmaansa vuonna 2007. Minulla olisi muutama vastaava ja käypä seuraavaan ohjelmaan:
- "Älä tee syytä syyttömälle tai vikaa viattomalle". Tarkoittaa ihmisten mielissä sitä että jos toinen ei ole tehnyt mitään häntä ei pidä rangaista siitä mitä muut ovat tehneet.
- "Makunsa kullakin sano koira kun persettään nuoli". Mitä emme ymmärrä ei välttämättä ole väärin.
- "Kiusa se on pienikin kiusa". Osuu yleensä omaan nilkkaan, vastapuoli oppii tekniikan yllättävän nopeasti.
- "Kolme kertaa kun valehtelee, niin uskoo itsekin". Yleisistä väitteistä tulee äkkiä faktaa, mekanismia kutsutaan myös papukaija-ilmiöksi.
- "Edes joku tolkku pitää olla, sanoi hoitaja kun hullua elvytti". Järkevyys on suhteellista ja jokaisen henki samanarvoinen.
- "Ei ketään kukkaro kaulassa hirtetä". Ei niin, rahat otetaan talteen ensin. Tai työpanos.
- "Ei korppi korpin silmää noki". Kyllä nokkii, sellainen joka on valmis nokkimaan yhtä on valmis nokkimaan myös toista.
Oman maamme tavoista tulee lisäksi mieleen muutama joista tulisi hankkiutua eroon mahdollisimman pikaisesti:
- korruptiovapaus maksullisen arvovaltavaikuttamisen muodossa
- aivan järjetön kateus sekä kirjavat fobiat vierasta kohtaan
- sellerin piilottaminen salaattiin muun vihreän joukkoon.
Maahanmuuttajilla saattaisi vastaavasti olla muutamia arvoja edellisten jättämään tyhjiöön:
- meidän mallia laajempi heimo- ja perheajattelu
- rohkeus irtautua vanhasta ja heittäytyä uuteen
- couscous (se on vehnää - eli syötävää)
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Mene hyvä mies lääkäriin!
Tammikuisen lauantain iltapäivänä aivan tavallisessa suomalaiskodissa. Mies tulee linkaten sisään, kasvot aivan kalpeana. Ilmassa leijuu palaneen lihan haju.
- Helvetin helvetti, hitsasin tuolla tallissa enkä huomannut että lahke oli syttynyt tuleen. Kun vihdoin huomasin, puolet lahkeesta oli jo palanut! Koppasin pöydältä kahvikuppini mutta se olikin tärpätin trasselikuppi. Hangessa sain lopulta sammumaan...
Vaimo katsoo epäuskoisena käryävää jalkaa, siinä on kuuden sentin avohaava josta näkyy pätkä sääriluutakin.
- Herranen aika, minä soitan ambulanssin!
- Et soita! Ne tänne löydä kuitenkaan, sitäpaitsi ei ne lääkärit mitään tiedä. Viimeksi arvelivat tyrää rasvapatiksi... menen hetkeksi sohvalle lepäämään. Aijaiai!
Helmikuussa mies ottaa ennen saunaa reikään työntämänsä sideharsorullan pois. Haavan reunat ovat tulenpunaiset, jyskytys on silminnähtävää.
- Eiks se oo vähän paremman näköinen jo, mies kysyy.
- No miten sen nyt ottaa, onhan reikä vähän pienempi, vai johtuuko se vaan kaikesta nöyhdästä mikä on reunoihin tarttunut, vaimo vastaa lakonisesti.
- Nyt menet kyllä lääkäriin! Tohon täytyy nyt saada joku tolkku, tarvitsee varmaan ihosiirrännäisenkin!
- En mene, eikä mulla mitään ylimääräisiä palojakaan missään ole! Katsotaan nyt vielä..., mies mumisee.
Huhtikuussa jalka haisee niin pahalle että on pakko nukkua ikkuna raollaan.
- Katos muija, laitoin siihen bebanteenia, eiks näytäkin vähän paremmalta?
- Siihen kraatteriinko sitä työnsit?! Bepanthenia laitetaan vaurioituneen ihon päälle, ei sillä mitään virkaa siinä luun päällä ole. Huomenna menet lääkäriin, aivan varmasti menet!
- Meillä on ne Nikon häät ensi kuussa, ja olet luvannut tanssittaa minua siellä. Katotkin jumalauta että se jalka on hoidettu ennen sitä, vaimo jatkaa.
- Joo joo.
Kaksi viikkoa häihin. Mies väsää sängyllä istuen verkkarinpuntista ja maalarinteipistä rasvaista kangaspalaa lemuavan jalan päälle. Vaimo makaa selkä mieheen päin, kihisten raivosta.
- Et tuo sitä jalkaa tänne peiton alle! Mikset sä voi mennä sinne lääkäriin? Miksi!?
- Ei ne lääkärit mitään osaa mitä en itsekään. Sitäpaitsi katoin netistä että apteekista saa sellaista tekoihoakin.
- No mikset sä sitten mene apteekkiin ja hae sitä? Tolvana.
- Se maksaa 30 euroa per pala, ja tässähän mä nyt vastaavaa jo laitankin.
- Verkkarinpuntista! Voi pyhä Sylvi sun kanssas... Selvä, mutta kahden viikon kuluttua tanssitaan. Etkä valita sitten!
Häihin mennessä tulehdus on levinnyt polveen, eikä jalka enää kanna. Vaimo kieltäytyy puhumasta. Mies on väsännyt omatekoisen polvituen ohuesta muoviputkesta, taivepuolelle hän on sahannut loven jotta tanssiessa pystyy jalalla joustamaan. Buranaa on mennyt kourallinen.
- Ihan hyvinhän tää menee! Eiks menekin kulta?
- En puhu sulle. Tanssi! Ihan sama mulle vaikka irtoaa kokonaan... nonnii... nyt tuleekin polkka! Sit mentiin!
Heinäkuussa mies enää makaa. Hikikarpalot nousevat otsalle pelkästä kauko-ohjaimen painalluksestakin.
- Aaaaij! Aaaaaa! Aijaijaij! En kestä! Pitäisikö mennä lääkäriin kulta?
- Älä mene älä! Älä mene lääkäriin. Eiköhän katsota vielä vähän aikaa?! Sitäpaitsi eihän ne mitään tiedä, turhasta maksaa. Eiks niin, vaimo kysyy ja napauttaa kämmensyrjällä tykyttävää jalkaa.
- AAAAAH! Uijuijui... puuuh... puuh. Hohhoijaa... uuuh. Miten sä nyt tolleen! Et sä näe että mä oon kipeä! Et koske siihen! AAAAAIJ!
Elokuussa, mätäkuun aikaan, mies tuodaan paareilla sairaalaan. Hän on tajunnan rajamailla ja pystyy hädin tuskin puhumaan. Lääkäri katsoo epäuskoisena mustanlilaa ja reidenpaksuista haisevaa säärtä jonka verihyhmässä on kiinni pala verkkarinpunttia, sideharsorulla ja pala muoviputkea. Häissä jalka turposi nimittäin niin pahasti ettei putkea enää saanut pois. Näkee että palaa on yritetty sahata mutta lopetettu aina kun saha on reunoilta mennyt lihaan saakka. Lääkäri kohottaa katseensa miehen kasvoihin.
- Jaahas... että taas näitä tapauksia... Noh, ja mikäköhän sai arvon herran tulemaan sairaalaan?
- Muija käski.
- Helvetin helvetti, hitsasin tuolla tallissa enkä huomannut että lahke oli syttynyt tuleen. Kun vihdoin huomasin, puolet lahkeesta oli jo palanut! Koppasin pöydältä kahvikuppini mutta se olikin tärpätin trasselikuppi. Hangessa sain lopulta sammumaan...
Vaimo katsoo epäuskoisena käryävää jalkaa, siinä on kuuden sentin avohaava josta näkyy pätkä sääriluutakin.
- Herranen aika, minä soitan ambulanssin!
- Et soita! Ne tänne löydä kuitenkaan, sitäpaitsi ei ne lääkärit mitään tiedä. Viimeksi arvelivat tyrää rasvapatiksi... menen hetkeksi sohvalle lepäämään. Aijaiai!
Helmikuussa mies ottaa ennen saunaa reikään työntämänsä sideharsorullan pois. Haavan reunat ovat tulenpunaiset, jyskytys on silminnähtävää.
- Eiks se oo vähän paremman näköinen jo, mies kysyy.
- No miten sen nyt ottaa, onhan reikä vähän pienempi, vai johtuuko se vaan kaikesta nöyhdästä mikä on reunoihin tarttunut, vaimo vastaa lakonisesti.
- Nyt menet kyllä lääkäriin! Tohon täytyy nyt saada joku tolkku, tarvitsee varmaan ihosiirrännäisenkin!
- En mene, eikä mulla mitään ylimääräisiä palojakaan missään ole! Katsotaan nyt vielä..., mies mumisee.
Huhtikuussa jalka haisee niin pahalle että on pakko nukkua ikkuna raollaan.
- Katos muija, laitoin siihen bebanteenia, eiks näytäkin vähän paremmalta?
- Siihen kraatteriinko sitä työnsit?! Bepanthenia laitetaan vaurioituneen ihon päälle, ei sillä mitään virkaa siinä luun päällä ole. Huomenna menet lääkäriin, aivan varmasti menet!
- Meillä on ne Nikon häät ensi kuussa, ja olet luvannut tanssittaa minua siellä. Katotkin jumalauta että se jalka on hoidettu ennen sitä, vaimo jatkaa.
- Joo joo.
Kaksi viikkoa häihin. Mies väsää sängyllä istuen verkkarinpuntista ja maalarinteipistä rasvaista kangaspalaa lemuavan jalan päälle. Vaimo makaa selkä mieheen päin, kihisten raivosta.
- Et tuo sitä jalkaa tänne peiton alle! Mikset sä voi mennä sinne lääkäriin? Miksi!?
- Ei ne lääkärit mitään osaa mitä en itsekään. Sitäpaitsi katoin netistä että apteekista saa sellaista tekoihoakin.
- No mikset sä sitten mene apteekkiin ja hae sitä? Tolvana.
- Se maksaa 30 euroa per pala, ja tässähän mä nyt vastaavaa jo laitankin.
- Verkkarinpuntista! Voi pyhä Sylvi sun kanssas... Selvä, mutta kahden viikon kuluttua tanssitaan. Etkä valita sitten!
Häihin mennessä tulehdus on levinnyt polveen, eikä jalka enää kanna. Vaimo kieltäytyy puhumasta. Mies on väsännyt omatekoisen polvituen ohuesta muoviputkesta, taivepuolelle hän on sahannut loven jotta tanssiessa pystyy jalalla joustamaan. Buranaa on mennyt kourallinen.
- Ihan hyvinhän tää menee! Eiks menekin kulta?
- En puhu sulle. Tanssi! Ihan sama mulle vaikka irtoaa kokonaan... nonnii... nyt tuleekin polkka! Sit mentiin!
Heinäkuussa mies enää makaa. Hikikarpalot nousevat otsalle pelkästä kauko-ohjaimen painalluksestakin.
- Aaaaij! Aaaaaa! Aijaijaij! En kestä! Pitäisikö mennä lääkäriin kulta?
- Älä mene älä! Älä mene lääkäriin. Eiköhän katsota vielä vähän aikaa?! Sitäpaitsi eihän ne mitään tiedä, turhasta maksaa. Eiks niin, vaimo kysyy ja napauttaa kämmensyrjällä tykyttävää jalkaa.
- AAAAAH! Uijuijui... puuuh... puuh. Hohhoijaa... uuuh. Miten sä nyt tolleen! Et sä näe että mä oon kipeä! Et koske siihen! AAAAAIJ!
Elokuussa, mätäkuun aikaan, mies tuodaan paareilla sairaalaan. Hän on tajunnan rajamailla ja pystyy hädin tuskin puhumaan. Lääkäri katsoo epäuskoisena mustanlilaa ja reidenpaksuista haisevaa säärtä jonka verihyhmässä on kiinni pala verkkarinpunttia, sideharsorulla ja pala muoviputkea. Häissä jalka turposi nimittäin niin pahasti ettei putkea enää saanut pois. Näkee että palaa on yritetty sahata mutta lopetettu aina kun saha on reunoilta mennyt lihaan saakka. Lääkäri kohottaa katseensa miehen kasvoihin.
- Jaahas... että taas näitä tapauksia... Noh, ja mikäköhän sai arvon herran tulemaan sairaalaan?
- Muija käski.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Toivo jotain!
Langaton puhelin, kuvanauhuri ja autonavigaattori. Vain muutama vuosikymmen sitten nämä olivat kaikki scifiä - tieteisfantasioita. Selitin kerran 88-vuotiaalle ikäihmiselle että kaulastani roikkuvaan usb-muistitikkuun pystyy tallentamaan esimerkiksi 100.000 valokuvaa, tuhansia musiikkikappaleita tai muutama kokoillan elokuva.
- Jaa... ja missä ne siellä tikulla on, hän kysyi uteliaana?
Vastasin että ne eivät ole siellä varsinaisina kuvina, vaan ne on muunnettu matemaattiseksi informaatioksi, riviksi nollia ja ykkösiä, jotka on sitten tallennettu tikulle.
- No mutta missä ne numerot siellä tikulla on, hän jatkoi?
Kerroin että tikulla on muistipiirejä joihin numerot voi ohjelmoida.
Hänen kasvoilleen levisi sekavan pelokas ilme, näin hänen silmistään että nyt raksuttaa. Pienen hätääntyneen hiljaisuuden jälkeen hän sanoi:
- Hui... älä kerro enempää, älä puhu enää tuollaisia, en halua kuulla!
Hän hätääntyi koska ei voinut ymmärtää tietoteknologiaa. Että pystyy muuntamaan ison valokuvan näkymättömäksi, piilottamaan sen pieneen tikkuun, ja halutessaan muuntamaan sen takaisin valokuvaksi. Luulen että hän jollain tasolla pelkäsi että hänelle ehkä voidaan tehdä samoin. Mikä on täysin luonnollista - eikä enää aivan mahdotontakaan.
Teleportaatiota, eli materian siirtämistä langattomasti paikasta A niin että siirrettävä asia tai henkilö materialisoituu tyhjästä paikkaan B samalla kun tämä häviää paikasta A, on jo tehty. Yksi fotoni siirrettiin yhdestä teleportista erään joen länsirannalta toiseen teleporttiin joen itärannalle. Jos samaa yritettäisiin lähitulevaisuudessa ihmisellä niin voi olla että vain noin 80% materiasta tulisi menestyksekkäästi läpi, ja saaviin ehkä satunnaisessa järjestyksessä. Vapaaehtoisista siirrettävistä olisi tuskin kuitenkaan pulaa, niinkuin ei Marsin pelkälle menomatkallekaan. Tiede kiehtoo, ja ensimmäisenä oleminen.
Näkymätön mies oli aikoinaan yksi tv:n suosituimmista scifi-sarjoista. Kun hän riisui vaatteet ja kuminaamion, hän muuttui läpinäkyväksi. Nyt tiedemiehet ovat valmistaneet manttelin joka häivyttää esineet tietyillä valon aallonpituuksilla. Seuraavaksi se tulee tapahtumaan niillä aallonpituuksilla mitkä pystymme näkemään. Taivuttamalla tilan esineen ympärille. Se on siis olemassa ja paikoillaan muttei enää näy.
Näinhän se menee. Ensin meillä on mieltämme kiehtova tieteisfantasia, lopulta vastaava keksitään oikeasti. Miljardit lapset ovat kautta maailmanhistorian ennen nukkumaanmenoaan katsoneet ikkunasta pysättävän kiehtovaa kuutamme, lentäen sinne kuvitelmissaan. Jules Verne kirjoitti vuonna 1865 aiheesta kirjan Maasta Kuuhun ja vuonna 1969 matka toteutui oikeasti.
Johtuuko scifin vääjäämättömältä tuntuva toteutuminen siitä että mielemme on niin rajoittunut ettemme yksinkertaisesti voi kuvitella sellaista mikä ei olisi myöskin toteutettavissa? Vaiko siitä että pyrimme väsymättömästi toteuttamaan kaiken minkä pystymme kuvittelemaan? Jolloin ennemmin tai myöhemmin onnistumme siinä.
Se olisi perin lohdullista: sama tiede joka on saattanut meidät niin moneen umpikujaan tulee myös johdattamaan meidät niistä ulos. Tieteessähän on kyse kollektiivisistä unelmistamme, toiveistamme ja ponnisteluistamme erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Eli tieteessäkin toimii jonkinlainen demokratia - yleisin toive toteutuu lähes varmasti. Joten toivo jotain!
- Jaa... ja missä ne siellä tikulla on, hän kysyi uteliaana?
Vastasin että ne eivät ole siellä varsinaisina kuvina, vaan ne on muunnettu matemaattiseksi informaatioksi, riviksi nollia ja ykkösiä, jotka on sitten tallennettu tikulle.
- No mutta missä ne numerot siellä tikulla on, hän jatkoi?
Kerroin että tikulla on muistipiirejä joihin numerot voi ohjelmoida.
Hänen kasvoilleen levisi sekavan pelokas ilme, näin hänen silmistään että nyt raksuttaa. Pienen hätääntyneen hiljaisuuden jälkeen hän sanoi:
- Hui... älä kerro enempää, älä puhu enää tuollaisia, en halua kuulla!
Hän hätääntyi koska ei voinut ymmärtää tietoteknologiaa. Että pystyy muuntamaan ison valokuvan näkymättömäksi, piilottamaan sen pieneen tikkuun, ja halutessaan muuntamaan sen takaisin valokuvaksi. Luulen että hän jollain tasolla pelkäsi että hänelle ehkä voidaan tehdä samoin. Mikä on täysin luonnollista - eikä enää aivan mahdotontakaan.
Teleportaatiota, eli materian siirtämistä langattomasti paikasta A niin että siirrettävä asia tai henkilö materialisoituu tyhjästä paikkaan B samalla kun tämä häviää paikasta A, on jo tehty. Yksi fotoni siirrettiin yhdestä teleportista erään joen länsirannalta toiseen teleporttiin joen itärannalle. Jos samaa yritettäisiin lähitulevaisuudessa ihmisellä niin voi olla että vain noin 80% materiasta tulisi menestyksekkäästi läpi, ja saaviin ehkä satunnaisessa järjestyksessä. Vapaaehtoisista siirrettävistä olisi tuskin kuitenkaan pulaa, niinkuin ei Marsin pelkälle menomatkallekaan. Tiede kiehtoo, ja ensimmäisenä oleminen.
Näkymätön mies oli aikoinaan yksi tv:n suosituimmista scifi-sarjoista. Kun hän riisui vaatteet ja kuminaamion, hän muuttui läpinäkyväksi. Nyt tiedemiehet ovat valmistaneet manttelin joka häivyttää esineet tietyillä valon aallonpituuksilla. Seuraavaksi se tulee tapahtumaan niillä aallonpituuksilla mitkä pystymme näkemään. Taivuttamalla tilan esineen ympärille. Se on siis olemassa ja paikoillaan muttei enää näy.
Näinhän se menee. Ensin meillä on mieltämme kiehtova tieteisfantasia, lopulta vastaava keksitään oikeasti. Miljardit lapset ovat kautta maailmanhistorian ennen nukkumaanmenoaan katsoneet ikkunasta pysättävän kiehtovaa kuutamme, lentäen sinne kuvitelmissaan. Jules Verne kirjoitti vuonna 1865 aiheesta kirjan Maasta Kuuhun ja vuonna 1969 matka toteutui oikeasti.
Johtuuko scifin vääjäämättömältä tuntuva toteutuminen siitä että mielemme on niin rajoittunut ettemme yksinkertaisesti voi kuvitella sellaista mikä ei olisi myöskin toteutettavissa? Vaiko siitä että pyrimme väsymättömästi toteuttamaan kaiken minkä pystymme kuvittelemaan? Jolloin ennemmin tai myöhemmin onnistumme siinä.
Se olisi perin lohdullista: sama tiede joka on saattanut meidät niin moneen umpikujaan tulee myös johdattamaan meidät niistä ulos. Tieteessähän on kyse kollektiivisistä unelmistamme, toiveistamme ja ponnisteluistamme erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Eli tieteessäkin toimii jonkinlainen demokratia - yleisin toive toteutuu lähes varmasti. Joten toivo jotain!
torstai 11. maaliskuuta 2010
Grande Tohotin XL500
Ensin kiisteltiin siitä onko ilmasto lämmennyt, nyt kiistellään enää siitä mistä se johtuu. Toisten mielestä ihmisen on mahdotonta vaikuttaa niin laajaan kokonaisuuteen kuin ilmastoomme: on sattumaa että lämpeneminen menee tasatahtia maailman teollistumisen ja hyvinvoinnin nousun kanssa - no comments.
Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa äärimmäisiä ja odottamattomia maailmanlaajuisia sääilmiöitä. On laskettu että myrskyt, tulvat, kuivuudet ym. ääri-ilmiöt aiheuttavat suuryhtiöille 900 miljardin euron menetykset vuosittain, syöden 30% heidän voitoistaan.
Mietin että tuo motivoi jo varmasti ilmastotalkoisiin, paljon tehokkaammin kuin ylhäältä säädetyt rajoitukset. Ehkä se vihdoin kannustaa vapaaehtoisesti pienentämään kasvihuonekaasupäästöjä - jotta lohikäärme pysyy rauhallisempana - oman voiton maksimoiseksi? Sitten mieleeni hiipii epäilys että mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tilannetta pyritään tuskin ensimmäiseksi korjaamaan päästöjä vähentämällä. Rasvaa sitova laihdutuspillerikin myy kuin häkä. Voi ahtaa donitseja entiseen malliin, mutta rasva ei sitoudu kehoon vaan tursuaa kuin suikero rasvaprässistä vessanpönttöön.
Ihmisluonteen tietäen taidetaan alkuun pyrkiä ilmastoa manipuloimaan tieteen keinoin. Kuten Pekingin olympialaisten avajaisten alla, jolloin kylvettiin pilviin kemikaaleja jotta ne tiputtivat vesikuormansa vuorille, ennen saapumistaan Pekingin ylle. Pohjois-Koreassahan ei tarvita edes kemikaaleja, koska kaikki uutistoimistot joutuvat käyttämään samaa valokuvaa. Ja siinä paistaa aurinko.
Ja mitä löysinkään? - vaikka toivoin syvästi että olisin ollut väärässä. Löysin ionosfäärin kuumentimen! Joka on "laite jolla kyetään manipuloiman säätä. Laitteita on käytössä maailmalla useita kymmeniä, joista suurin on HAARP Alaskassa. Laitteella on mahdollista "irroittaa" ioneja ionosfääristä ja aiheuttaa energisiä ULF-aaltoja. Laitteella voidaan myös muuttaa suihkuvirtauksien suuntaa, joka vaikuttaa koko maapallon ilmastoon". Jaahas... ja mistäköhän niitä saa ostaa? Meinaan nimittäin heti alkuun tohottaa nuo lumivuoret pikapikaa Suomen pihoilta!
Tuossahan meillä on sitten seuraava maailmansodan aiheuttaja. Tasaisen rauhalliset olosuhteet meille ja raivomyrskyt heille, joilla ei ole vempelettä varaa ostaa. Inhimillisyyden nimissä Tiede.fi-sivuilla ehdotetaan tosin "hirmumyrskyjen, tsunamien, tulvien ym. tahallinen aiheuttaminen esim.HAARP-teknologialla, vahingonaiheuttajan maksettavaksi" - riittääköhän mun rahat jos tohotus menee pieleen? Opin myös että jos ionosfääriin tulisi reikä, seurauksena saattaisi olla jopa jääkausi, kun avaruuden kylmyys pääsisi syntyneestä aukosta sekoittumaan ilmakehään.
Tuo kaikki kuulostaa ihan James Bond-elokuvan juonelta: kyseinen laite joutuu vääriin käsiin ja G7-mailta kiristetään triljooneja. Mutta ei se ole sitä. HAARPin päärahoittajia ovat Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto - varmasti puhtaasti rauhanomaiseen ja tieteelliseen tarkoitukseen... No sittenhän voin varmaan nukkua yöni rauhassa? Ilman pelkoa että jonkun alokkaan toheloinnin seurauksena minut imetään jostain ilmakehän reiästä sänkyineni kaikkineni jonnekin Jupiterin tienoille. Mihinkähän tuo ihmisen kekseliäisyys tulee meitä vielä viemäänkään?
Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa äärimmäisiä ja odottamattomia maailmanlaajuisia sääilmiöitä. On laskettu että myrskyt, tulvat, kuivuudet ym. ääri-ilmiöt aiheuttavat suuryhtiöille 900 miljardin euron menetykset vuosittain, syöden 30% heidän voitoistaan.
Mietin että tuo motivoi jo varmasti ilmastotalkoisiin, paljon tehokkaammin kuin ylhäältä säädetyt rajoitukset. Ehkä se vihdoin kannustaa vapaaehtoisesti pienentämään kasvihuonekaasupäästöjä - jotta lohikäärme pysyy rauhallisempana - oman voiton maksimoiseksi? Sitten mieleeni hiipii epäilys että mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tilannetta pyritään tuskin ensimmäiseksi korjaamaan päästöjä vähentämällä. Rasvaa sitova laihdutuspillerikin myy kuin häkä. Voi ahtaa donitseja entiseen malliin, mutta rasva ei sitoudu kehoon vaan tursuaa kuin suikero rasvaprässistä vessanpönttöön.
Ihmisluonteen tietäen taidetaan alkuun pyrkiä ilmastoa manipuloimaan tieteen keinoin. Kuten Pekingin olympialaisten avajaisten alla, jolloin kylvettiin pilviin kemikaaleja jotta ne tiputtivat vesikuormansa vuorille, ennen saapumistaan Pekingin ylle. Pohjois-Koreassahan ei tarvita edes kemikaaleja, koska kaikki uutistoimistot joutuvat käyttämään samaa valokuvaa. Ja siinä paistaa aurinko.
Ja mitä löysinkään? - vaikka toivoin syvästi että olisin ollut väärässä. Löysin ionosfäärin kuumentimen! Joka on "laite jolla kyetään manipuloiman säätä. Laitteita on käytössä maailmalla useita kymmeniä, joista suurin on HAARP Alaskassa. Laitteella on mahdollista "irroittaa" ioneja ionosfääristä ja aiheuttaa energisiä ULF-aaltoja. Laitteella voidaan myös muuttaa suihkuvirtauksien suuntaa, joka vaikuttaa koko maapallon ilmastoon". Jaahas... ja mistäköhän niitä saa ostaa? Meinaan nimittäin heti alkuun tohottaa nuo lumivuoret pikapikaa Suomen pihoilta!
Tuossahan meillä on sitten seuraava maailmansodan aiheuttaja. Tasaisen rauhalliset olosuhteet meille ja raivomyrskyt heille, joilla ei ole vempelettä varaa ostaa. Inhimillisyyden nimissä Tiede.fi-sivuilla ehdotetaan tosin "hirmumyrskyjen, tsunamien, tulvien ym. tahallinen aiheuttaminen esim.HAARP-teknologialla, vahingonaiheuttajan maksettavaksi" - riittääköhän mun rahat jos tohotus menee pieleen? Opin myös että jos ionosfääriin tulisi reikä, seurauksena saattaisi olla jopa jääkausi, kun avaruuden kylmyys pääsisi syntyneestä aukosta sekoittumaan ilmakehään.
Tuo kaikki kuulostaa ihan James Bond-elokuvan juonelta: kyseinen laite joutuu vääriin käsiin ja G7-mailta kiristetään triljooneja. Mutta ei se ole sitä. HAARPin päärahoittajia ovat Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto - varmasti puhtaasti rauhanomaiseen ja tieteelliseen tarkoitukseen... No sittenhän voin varmaan nukkua yöni rauhassa? Ilman pelkoa että jonkun alokkaan toheloinnin seurauksena minut imetään jostain ilmakehän reiästä sänkyineni kaikkineni jonnekin Jupiterin tienoille. Mihinkähän tuo ihmisen kekseliäisyys tulee meitä vielä viemäänkään?
torstai 4. maaliskuuta 2010
Nynnyjä kolmessa polvessa
Etusormet heiluvat kilpaa. Pahimmat valittajat tuntuvat löytyvän sodanjälkeisistä suurista ikäluokista, heidän vinkuessaan nuorison vinkumisesta. Nuoriso on velttoa, hemmoteltua ja röyhkeää. Saamattomat piltit menevät pilalle tietokoneen ääressä, eivät sano päivää, sekä valittavat pahanmakuisesta ruuasta. Itsehän he tekivät niin kuin piti ja söivät minkä saivat.
Minusta tuntuu silti että heidän itsekuvansa on lievästi kaunisteltu. Sillä mitä laiskuuteen tulee niin useimmat heistä pakenevat eläkkeelle niin pian kuin suinkin pystyvät, mieluiten 55-vuotiaina vapaaehtoisen eläkevakuutuksen turvin. Vaikka maan etu vaatisi 13 vuotta pitempää työuraa. Mutta he ovat väsyneitä, työelämä imi heistä kaiken - hohhoijaa päiväunien paikka...
Raha-asiansa he ovat tietenkin aina osanneet hoitaa moitteettomasti, toisin kuin pikavipeillä pelaavat uusavuttomat nykyajan nuoret. Mutta mitä itse muistan ajasta jolloin he olivat nuorempia, niin kaikki oli samoin kuin nytkin. Pikavipin nimi oli silloin vekseli - silti yhtä tyhmä ja lyhytnäköinen ratkaisu. Epätoivo tai talouden huono suunnittelu siihenkin ajoi. Useimmat heistä kasvoivat kyllä ulos siitä, kantapään kokemusten kautta. Asuntolainansa ja serkun miehen yrityslainat he takasivat ristiin. Ja kun laman iskiessä "solidaarinen vastuu" laukesi, väitettiin ettei allekirjoittaessa oltu ymmärretty termiä. Mikä oli tietysti pankin vika.
Yksi heistä kirjoitti lehteen seuraavaan tyylisen tekstarin: "Hei anorektikko, seuraavan kerran kun oksennat, mieti niitä kellä on nälkä eikä rahaa ruokaan!". Peritty empatia on aina asunut heissä vahvana. Samaa ei voi sanoa asiantuntemuksesta, ymmärtääkseni buliimikko oksentaa syömänsä. Anorektikko ainoastaan jättää syömättä - usein tappavin seurauksin - jolloin tämän lyömättömän logiikan mukaan ruokaa jää enemmän muille. Vaikkakin yhä harvempi heistä näyttää enää aliravitulta.
Vanhoina hyvinä aikoina selkä pilattiin kunniakkasti sahalla, ei silloin mitään trukkeja ollut. Asbestikeuhko saatiin rakennustyömaalla ja polvet menivät pilalle jauhosäkkejä kantaessa. Mikäli vastaavaa tunnekylmyyttä soveltaisi toisinpäin, voitaisiin ajatella että kivun tulisi kestää kuin mies, eikä turvautua kaiken maailman nykyajan kotkotuksiin kuten mobilatiin ja tekoniveliin. Kelloteollisuus tarvitsisi titaanin, ravihevoset mobilatin.
Mitä tulee hyviin käytöstapoihin, kuten lakin ottamiseen päästä syödessä ja sisätiloissa, niin julkeutta on monenlaista. Yksi mummo löi kaupassa silloin 3-vuotiasta poikaani kasvoihin pienen television kokoisella käsilaukullaan. Poika pillahti itkuun, mummo tarkasteli harmistuneena ettei mokkaväskyyn jäänyt kyyneleen jälkiä ja jatkoi matkaa sanomatta sanaakaan. Sanoin pojalle ettei mummeli varmaan huomannut - valehtelin rumasti.
Talvensa tämä luunkova sodanjälkeinen sukupolvi haluaisi mieluiten viettää etelässä, Suomessa nimittäin viluttaa. Elämänlaatua he juovat tilastojen mukaan ennennäkemättömän paljon, tissuttelevat pieniä määriä kerralla mutta tasaisen tappavasti. Nuorison viikonloppukännejä he sensijaan taivastelevat kasvokkain yläruumis etukenossa, kämmenillä reisiin lyöden ja herranjestasta hokien.
Asiaan, milläköhän me nyt sitten saataisiin tuo veltto smegma ajettua meidän nuorisosta pihalle? Laittamalla 12-vuotiaina tukkimetsään? Ehkä karaisemalla henkisesti lyömällä remmillä selän verille, tai kenties sota tekisi eetvarttia?
Luulisi että jokainen soisi jälkeläisilleen parempaa kuin itsellään oli. Sukupolvien välistä kuilua voi leventää pilkkaamalla itselleen vierasta tai kaventaa tulemalla vastaan - dialogin avaamiseksi. Mielipiteitä saa tietysti olla mutta fiksu miettisi myös mikä on hyödyksi itselleen, toisen polkeminen vai näkökulman vaihto? Kunnioitus kun kasvaa kahteen suuntaan, tai ei kumpaankaan.
Minusta tuntuu silti että heidän itsekuvansa on lievästi kaunisteltu. Sillä mitä laiskuuteen tulee niin useimmat heistä pakenevat eläkkeelle niin pian kuin suinkin pystyvät, mieluiten 55-vuotiaina vapaaehtoisen eläkevakuutuksen turvin. Vaikka maan etu vaatisi 13 vuotta pitempää työuraa. Mutta he ovat väsyneitä, työelämä imi heistä kaiken - hohhoijaa päiväunien paikka...
Raha-asiansa he ovat tietenkin aina osanneet hoitaa moitteettomasti, toisin kuin pikavipeillä pelaavat uusavuttomat nykyajan nuoret. Mutta mitä itse muistan ajasta jolloin he olivat nuorempia, niin kaikki oli samoin kuin nytkin. Pikavipin nimi oli silloin vekseli - silti yhtä tyhmä ja lyhytnäköinen ratkaisu. Epätoivo tai talouden huono suunnittelu siihenkin ajoi. Useimmat heistä kasvoivat kyllä ulos siitä, kantapään kokemusten kautta. Asuntolainansa ja serkun miehen yrityslainat he takasivat ristiin. Ja kun laman iskiessä "solidaarinen vastuu" laukesi, väitettiin ettei allekirjoittaessa oltu ymmärretty termiä. Mikä oli tietysti pankin vika.
Yksi heistä kirjoitti lehteen seuraavaan tyylisen tekstarin: "Hei anorektikko, seuraavan kerran kun oksennat, mieti niitä kellä on nälkä eikä rahaa ruokaan!". Peritty empatia on aina asunut heissä vahvana. Samaa ei voi sanoa asiantuntemuksesta, ymmärtääkseni buliimikko oksentaa syömänsä. Anorektikko ainoastaan jättää syömättä - usein tappavin seurauksin - jolloin tämän lyömättömän logiikan mukaan ruokaa jää enemmän muille. Vaikkakin yhä harvempi heistä näyttää enää aliravitulta.
Vanhoina hyvinä aikoina selkä pilattiin kunniakkasti sahalla, ei silloin mitään trukkeja ollut. Asbestikeuhko saatiin rakennustyömaalla ja polvet menivät pilalle jauhosäkkejä kantaessa. Mikäli vastaavaa tunnekylmyyttä soveltaisi toisinpäin, voitaisiin ajatella että kivun tulisi kestää kuin mies, eikä turvautua kaiken maailman nykyajan kotkotuksiin kuten mobilatiin ja tekoniveliin. Kelloteollisuus tarvitsisi titaanin, ravihevoset mobilatin.
Mitä tulee hyviin käytöstapoihin, kuten lakin ottamiseen päästä syödessä ja sisätiloissa, niin julkeutta on monenlaista. Yksi mummo löi kaupassa silloin 3-vuotiasta poikaani kasvoihin pienen television kokoisella käsilaukullaan. Poika pillahti itkuun, mummo tarkasteli harmistuneena ettei mokkaväskyyn jäänyt kyyneleen jälkiä ja jatkoi matkaa sanomatta sanaakaan. Sanoin pojalle ettei mummeli varmaan huomannut - valehtelin rumasti.
Talvensa tämä luunkova sodanjälkeinen sukupolvi haluaisi mieluiten viettää etelässä, Suomessa nimittäin viluttaa. Elämänlaatua he juovat tilastojen mukaan ennennäkemättömän paljon, tissuttelevat pieniä määriä kerralla mutta tasaisen tappavasti. Nuorison viikonloppukännejä he sensijaan taivastelevat kasvokkain yläruumis etukenossa, kämmenillä reisiin lyöden ja herranjestasta hokien.
Asiaan, milläköhän me nyt sitten saataisiin tuo veltto smegma ajettua meidän nuorisosta pihalle? Laittamalla 12-vuotiaina tukkimetsään? Ehkä karaisemalla henkisesti lyömällä remmillä selän verille, tai kenties sota tekisi eetvarttia?
Luulisi että jokainen soisi jälkeläisilleen parempaa kuin itsellään oli. Sukupolvien välistä kuilua voi leventää pilkkaamalla itselleen vierasta tai kaventaa tulemalla vastaan - dialogin avaamiseksi. Mielipiteitä saa tietysti olla mutta fiksu miettisi myös mikä on hyödyksi itselleen, toisen polkeminen vai näkökulman vaihto? Kunnioitus kun kasvaa kahteen suuntaan, tai ei kumpaankaan.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Jotain rajaa
Se nyt vielä puuttuu että tässä pitäisi ruveta toisten omaisuutta ja elinkeinoa lainvastaisesti tuhoavia eläinaktivisteja puolustamaan. Jotka hiippailevat pimeässä minkkitarhan liepeillä, murtavat lukkoja ja päästävät tuhansia minkkejä metsiimme tuhojaan tekemään.
Mutta kyllä tuo viimeaikoina nähty kuvaus-aktivismi toimii. Syödessäni porsasta saatan miettiä minkälainen elämä sillä mahtoi olla. Turkislakkia en päähäni laittaisi, vaimokin saa pärjätä polyesterilla. Kun katsoo häkeissään nilkuttavia yksisilmäisiä vauhkoja raajarikko-kettuja tai voimatonta porsasta makaamassa omassa ulosteessaan ja suolet märkivästä avohaavasta pilkottaen, niin kyllä se miettimään laittaa. Onneksi.
Taivaskanavilta olen seurannut Sea Shepherd nimisen aluksen miehistön loputonta taistelua japanilaisia valaanpyyntialuksia vastaan. Manöövereillään - kuten tahallinen törmääminen, kemikaalien heittäminen kannelle ja köyden sotkeminen potkureihin - he yrittävät estää japanilaisia pyydystämästä valaita harppuunoillaan. Valaanpyytäjät vastaavat ampumalla aktivisteja kohtaan lamaannuttavalla LRAD-ääniaseella, pysähtyipä yksi oikea luotikin Sea Shepherdin kapteenin luotiliiveihin sekavissa tunnelmissa. Pyyntialusten kyljissä lukee "research" (tutkimustarkoitukseen), muuhun tarkoitukseenhan uhanalaisten valaiden pyytäminen on kielletty. Silti pystyy helikopterista otetuista kuvista jokainen toteamaan että kovin teollista on japanilainen tieteellinen tutkimustyö, alta aikayksikön on valas laitettu lihoiksi, kirkkanpunaisen veden ryöppyessä aluksen kyljissä olevista reijistä. En voi uskotella itselleni muuta kuin valaiden päätyvän japanilaisten ruokapöytiin. Miten voisin?
Kun maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vakuuttaa kaiken olevan maassamme pääosin kunnossa, kieltäytyen kuitenkaan ottamasta kantaa yksittäisiin eläinsuojelurikkomuksiin, niin miksi en ole vakuuttunut? Siksikö että yksi salaa kuvatuista sikaloista oli hänen sukutilansa - pinne josta hän vapautti itsensä toteamalla ettei hänellä ole sikatilaa vaan että se on nykyään hänen tyttärensä omistuksessa. Heti perään ministeriö myönsi 250 000 euroa valtiontukea sikayrittäjille "Uusia makuelämyksiä possunlihasta"-nimistä imagon parannuskampanjaa varten. Kampanjalla oli tarkoitus muokata sianlihan ja sen tuotannon imagoa trendikkäämmäksi. Valitan, se tuntui sillä hetkellä vain rivolta ja älyäni aliarvioivalta. Mauttomalta.
Turkispinteestä hän vapauttaa itsensä - ja meidät muut - toteamalla että "nyt julkisuudessa olevat kuvat eivät vastaa sitä, miten turkistarhoilla yleisesti ottaen eläimiä hoidetaan". Ei se mitään muuta, hohto meni kiiltävästä turkiksesta - pari vuosikymmentä sitten. Eläinten kasvattaminen järkyttävissä oloissa turhamaisuuden tähden ei ole tyylikästä.
Mitä minun pitäisi tehdä? Sulkea silmäni ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se minun vai ministerin vika että Hämeessä sijaitsevalta sikatilalta löydettiin 62 kuollutta sikaa elävien sikojen joukosta? No, ehkä vähän molempien, hän edustaa valvovia viranomaisia, minä ostan hyllyn halvinta lihaa. Sikatilallinen, jonka tilalla laiminlyönti havaittiin, tuomittiin 420 euron sakkoihin. Se tekee 6,77 euroa per sika, mikä vastaa noin puolta kiloa korppukinkkua. Mmmm....
Minä olen nyt pinteessä, jatkaakseni entiseen malliin minun täytyisi hyväksyä miten asiat ovat. Löytää rauha siitä että ruokani saattaa olla seurausta jääkylmästä piittaamattomuudesta elävää kohtaan. Nykyiseen valvontaan en enää luota ja sertifikaatit ovat vitsi. Kaikille epämiellyttävän aktivismin johdosta minun on nyt valittava puoleni, sillä enhän ole sokea ja tyhmää en suostu esittämään.
Mutta kyllä tuo viimeaikoina nähty kuvaus-aktivismi toimii. Syödessäni porsasta saatan miettiä minkälainen elämä sillä mahtoi olla. Turkislakkia en päähäni laittaisi, vaimokin saa pärjätä polyesterilla. Kun katsoo häkeissään nilkuttavia yksisilmäisiä vauhkoja raajarikko-kettuja tai voimatonta porsasta makaamassa omassa ulosteessaan ja suolet märkivästä avohaavasta pilkottaen, niin kyllä se miettimään laittaa. Onneksi.
Taivaskanavilta olen seurannut Sea Shepherd nimisen aluksen miehistön loputonta taistelua japanilaisia valaanpyyntialuksia vastaan. Manöövereillään - kuten tahallinen törmääminen, kemikaalien heittäminen kannelle ja köyden sotkeminen potkureihin - he yrittävät estää japanilaisia pyydystämästä valaita harppuunoillaan. Valaanpyytäjät vastaavat ampumalla aktivisteja kohtaan lamaannuttavalla LRAD-ääniaseella, pysähtyipä yksi oikea luotikin Sea Shepherdin kapteenin luotiliiveihin sekavissa tunnelmissa. Pyyntialusten kyljissä lukee "research" (tutkimustarkoitukseen), muuhun tarkoitukseenhan uhanalaisten valaiden pyytäminen on kielletty. Silti pystyy helikopterista otetuista kuvista jokainen toteamaan että kovin teollista on japanilainen tieteellinen tutkimustyö, alta aikayksikön on valas laitettu lihoiksi, kirkkanpunaisen veden ryöppyessä aluksen kyljissä olevista reijistä. En voi uskotella itselleni muuta kuin valaiden päätyvän japanilaisten ruokapöytiin. Miten voisin?
Kun maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vakuuttaa kaiken olevan maassamme pääosin kunnossa, kieltäytyen kuitenkaan ottamasta kantaa yksittäisiin eläinsuojelurikkomuksiin, niin miksi en ole vakuuttunut? Siksikö että yksi salaa kuvatuista sikaloista oli hänen sukutilansa - pinne josta hän vapautti itsensä toteamalla ettei hänellä ole sikatilaa vaan että se on nykyään hänen tyttärensä omistuksessa. Heti perään ministeriö myönsi 250 000 euroa valtiontukea sikayrittäjille "Uusia makuelämyksiä possunlihasta"-nimistä imagon parannuskampanjaa varten. Kampanjalla oli tarkoitus muokata sianlihan ja sen tuotannon imagoa trendikkäämmäksi. Valitan, se tuntui sillä hetkellä vain rivolta ja älyäni aliarvioivalta. Mauttomalta.
Turkispinteestä hän vapauttaa itsensä - ja meidät muut - toteamalla että "nyt julkisuudessa olevat kuvat eivät vastaa sitä, miten turkistarhoilla yleisesti ottaen eläimiä hoidetaan". Ei se mitään muuta, hohto meni kiiltävästä turkiksesta - pari vuosikymmentä sitten. Eläinten kasvattaminen järkyttävissä oloissa turhamaisuuden tähden ei ole tyylikästä.
Mitä minun pitäisi tehdä? Sulkea silmäni ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se minun vai ministerin vika että Hämeessä sijaitsevalta sikatilalta löydettiin 62 kuollutta sikaa elävien sikojen joukosta? No, ehkä vähän molempien, hän edustaa valvovia viranomaisia, minä ostan hyllyn halvinta lihaa. Sikatilallinen, jonka tilalla laiminlyönti havaittiin, tuomittiin 420 euron sakkoihin. Se tekee 6,77 euroa per sika, mikä vastaa noin puolta kiloa korppukinkkua. Mmmm....
Minä olen nyt pinteessä, jatkaakseni entiseen malliin minun täytyisi hyväksyä miten asiat ovat. Löytää rauha siitä että ruokani saattaa olla seurausta jääkylmästä piittaamattomuudesta elävää kohtaan. Nykyiseen valvontaan en enää luota ja sertifikaatit ovat vitsi. Kaikille epämiellyttävän aktivismin johdosta minun on nyt valittava puoleni, sillä enhän ole sokea ja tyhmää en suostu esittämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)