Saunan ympärille on suomalaisten langanlaiha identiteetti rakennettu. Presidentti Tarja Halonenkin pääsi latteutta allekirjoittamaan tyrkyttämällä pesukopin suomensukuiselle astronautille, Timothy Kopralle. Hänellä oli tilaisuus puhua koko maailmalle miten pitkälle ollaan tultu, kuinka Suomesta kumpuaa maailmalle menestystarinoita, vaikeista lähtökohdista huolimatta. Tahdolla ja yhteishengellä olemme matkanneet jäätyneeltä naurispellolta avaruuteen. Sensijaan hän kertoi lahjoittavansa koottavan saunan, kansakuntamme symbolin numero yksi - liukuhihnalla valmistetun kevythirsikopin.
Saunassa on mukava istua, en muuta väitäkään. Mutta suhteettoman suuren osan se identiteetistämme on varastanut. Puhutaan että sauna on pyhä paikka, siellä synnyttiin ja sinne kuoltiin. Minun veikkaukseni on, että synnyttäminen hoidettiin saunassa lähinnä koska ei haluttu sotkea tupaa. Kuolleelle ulkosauna lienee taas ollut luonteva kylmäsäilytystila. Veikkaan että viikonlopuksi kankea eno pusattiin sen verran syrjään jotta mahtui peseytymään. Vainajan ”temppelissä” välivarastointia tuskin haittasi edes siankinkun palvaus – säilyypä paremmin. Sitäpaitsi, ei se sauna yksin meidän ole, onhan niitä ruotsalaisillakin. Ai niin, hehän eivät heitäkään vettä kiukaan päälle. No sehän meidät sitten erottaakin.
Jokaisessa maassa on kansallissankarinsa - varmaan juuri sen takia ettei tarvitsisi ylpeillä pesutilallaan - Jean d’Arc, Isaac Newton, Aleksanteri Suuri... onhan noilla muilla millä leveillä. Mitä meillä on? Mannerheim, Aalto ja Kekkonen? No, jos nyt nimenomaan halutaan rajata Suomen historia viimeiseen sataan vuoteen. Oli Suomella historia ennen sitäkin, osana upeaa kuningaskuntaa ja tsaarinvaltaa. Idän ja lännen risteyksessä. Tästä meillä on perintönä lukuisia kaupunkeja ja kartanoita, maanteitä ja rautateitä. Ruotsin kuninkaat olivat meidänkin. Luovutaanko tästä ajasta koska ”menestyjät” tulivat silloin muualta? Suomalaisethan tekivät lähinnä tarvittavan ruumiillisen työn – mitä hävettävää siinä on? Niin tekivät ruotsalaisetkin talonpojat. Entä tsaarinaika? Maailmanhistorian hienoimpiin esineisiin kuuluvat tsaariperheen toisillensa pääsisäisenä antamat jalokiviset pääsiäismunat. Fabergén nimellä ne on ehkä signeerattu, mutta suomalaiset kultasepät ne valmisti. Suomalaiset olivat yksinkertaisesti hyviä työntekijöitä.
Suomalaiset ovat uskomattoman sitkeää kansaa. Näissä olosuhteissa eläminen, metsästäminen ja maan viljeleminen vaatii tahtoa ja taitoja. Kovina katovuosina ruokapula ja kulkutaudit niittivät hurjaa satoaan maailmassa vailla lääkkeitä. Saunassa oli kasa ruumiita ja sen takana rivi pieniä puisia ristejä. Silti siitä taas vaan keväällä noustiin, uutta matoa koukkuun ja seuraavaa kapaloa nurkkaan.
Suomessa on käyty satakunta sotaa, raunioita on riittänyt. Suomalaiset ovat kuin muurahaiset, potkaise keko nurin ja hetken päästä he ovat rakentaneet kaiken uudestaan, kerta kerran jälkeen. He näyttävät toimivan yksilöinä, mutta keko on yhteinen. Kansakuntamme identiiteetti ei todellakaan lepää saunassa vaan yhteishengessä, kollektiivisessa sisussa. Kyvyssä voittaa vaikeuksia ja kääntää olosuhteita edukseen, käden taidoissa ja mielen sitkeydessä. Rintamalla tuskin mietittiin mitä kieltä rinnalla taisteleva kaveri puhui, mistä hän oli kotoisin tai mitä uskontoa hän tunnusti. Sama koskee mullasta noussutta ja metsästä tullutta talouttamme. Tärkein oli päämäärä, ja se saavutettiin kekseliäisyydellä, peräänantamattomuudella ja kovalla työnteolla - yhdessä.
Siksi on niin hämmästyttävää lukea milloin mikäkin kieli- tai etnisryhmä nyky-Suomesta pitäisi sinne sen saman saunan taakse viedä. Siitä peräkammarista johtaa kuulkaa ovi maailmaan, se kannattaisi yrittää avata eikä naulata kiinni. Sen ulkopuolella ei seiso enää ruotsinkielinen linnanherra hopeakahvaisella kävelykepillään kintuille huitomassa, tai saksalainen ruukkipatruuna knallihatussaan, lamauttavia kaalipieruja päästelemässä. Ne hahmot ovat pään sisäisiä, se marttyyrius on vapaaehtoinen. Eihän Koprallekaan ollut edes taivas rajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti