Raamatussa on jotain hämärää. Ikäänkuin se olisi muinaisilla leirinuotioilla kerrottujen parhaiden tarinoiden kokoelmaa - kokoonparsittua "best of"-potpuria. Tarinoiden juonet muistuttavat nimittäin suuresti niitä juonia mitä käskirjoittajat tänäkin päivänä kirjoittavat halutessaan herättää katsojan mielenkiinnon, avata heidän kyynelkanavansa tai pelästyttää puolikuoliaaksi. Dramaattisia käänteitä riittää, sekä rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelua - aliarviointiin asti vedetyin alleviivauksin ja ennalta arvattavin seurauksin.
Vanha testamentti on kuin yhtä muinaista katastrofielokuvien sarjaa. Ylimielisyydestä tai tottelemattomuudesta seuraa kauhea rangaistus. Siinä missä nykyelokuvassa huithapelin palotarkastajan laiminlyönneistä seuraa tuhansien ihmisten paistuminen elävältä palavaan pilvenpiirtäjään, muinaisessa versiossa tulee paimenheimon pienestä kämmistä tuholaisparvi ja syö koko sadon. Karja menehtyy johonkin paisetautiin tai sadan vuoden kuivuuteen. Tyhmyydestä sakotetaan.
Amerikkalaiset sankarielokuvat löytävät voittajansa vain Uudesta testamentista. Tarinaa miehestä joka uhrasi henkensä meidän muiden tekosien takia, vastaisi kai tänä päivänä lähinnä pomminpurkukohtauksen loppuvaihetta jossa rikosetsivä heittäytyy hidastetusti räjähtämäisillään olevan latingin päälle. Michael Boltonin kiekuessa kutrinsa suoriksi taustalla. Silmäkulma siinä voi kostua, vaikka ymmärtääkin asetelman epätodennäköisyyden - elokuvaa se vain on. Oikeassa elämässä etsivä olisi todennäköisesti delegoinut heittäytymisen ja suojannut sivummalla pukunsa muoviessulla.
Kertomuksella pääsiäisestä ja viimeisestä ehtoollisesta on yhteisiä elementtejä yhden Kummisetä-elokuvan avainkohtauksen kanssa. Siinä mafiapomot istuvat yhteisen pöydän ympärillä, syöden leipää ja juoden viiniä samalla sopien maailman jaosta. Mutta yksi heistä on pettänyt yhteisön, kolmestatoista miljoonasta hopeadollarista vuotanut tiedon heidän illallisestaan yhdelle vallanhimoiselle vihamiehelle. Ikkunan ulkopuolelle ilmestyy helikopteri josta avataan helvetillinen sarjatuli. Haavoittuneet ryntäävät ovelle, jonka takana odottaa lisää murhamiehiä. Katsomoissa petturia halveksitaan ja vihataan. Vaikka hänetkin taidettiin lahdata siinä samalla.
Luonteva jatko olisi että kolmen päivän päästä se vallanhimoinen vihamies hakee petturin yön pimeyden turvin ruumishuoneelta. Petturi on maannut elävänä arkussaan koko ajan. Veritahrat hänen paidallaan olivat tehosteita ja häntä kohti ammutut luodit paukkupatruunoita. Eloonjääneen mafiayhteisön myöhemmin kaivaessa hänen hautansa auki se on tyhjä. Mies on noussut kuolleista, ja nousee sen vallanhimoisen vihamiehen hierarkiassa taivaaseen, Sisiliaan. Siellä hän istuu kummisedän oikealla puolella ja tuomitsee eläviä kuolleiksi.
Huumoria on raamatussa vähänlaisesti, ja missä sitä esiintyy se on lähinnä tahatonta. Kuten että Nooa rakensi 500 vuotiaana arkin 40.000 eläimelle vuoden muonineen, tuhat vuotta ennen kuin rautaisia työkaluja tai nauloja ruvettiin käyttämään. Tai kuten että sama kansa tapetaan kolme kertaa. Mikä viittaa suuriin vaikeuksiin laajan ja sekavan materiaalin kronologisessa hallinnassa, tai hosumiseen. Kuten siinä länkkärissä jossa mies ammutaan kadulla rintaan, hän hoipertelee sheriffin toimistoon ja kaatuu kuolleena pöydälle puukko selässä. Kuvan ylälaidassa vilahtaa villasukkainen mikrofoni. Naurattaahan sekin.
Yksi elokuvien klassikkokohtaus raamatusta näyttäisi kuitenkin puuttuvan kokonaan, nimittäin sankaruutta palkitseva seksi reikä kyljessä teipattuna ja otsa ruvella. Veikkaan että kokoelmaan on sen tyyppisiäkin kertomuksia ollut tarjolla. Mutta että sen aikainen elokuvatarkastamo, kirkon pyhät miehet, ovat leikanneet ne pois. Ja niissä kohdin missä ei olla tarinaa pilaamatta onnistuttu saksimaan elimet kuvasta, ollaan softattu suorasukainen ristiin nussiminen haureuden harjoittamiseksi tai muunneltu vaikeaselkoiseksi fornikaatioksi. Kumpikaan termi ei nimittäin oikein kuulosta ajanlaskumme alun kiimaisen ihmisen vokabulaarilta.
Kyseessä lieneekin ohjaajan näkemys asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti