(Meidän perhe) 0-1 (Fennovoima)

Nollan ja yhden kappaleen väliltä on kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ennakoinut uusien ydinvoimaloiden tarpeen maassamme. Mitä jos kyse ei olekaan pelkästä pekkaroinnista, pelikentän tehosekoittamisesta? Onko Suomessa ehkä alkamassa jälkiteollinen aika? Jolloin raskaan teollisuuden paetessa kaukomaille, energian tarve Suomessa pienenee dramaattisesti.

No, leikkimällä ikävät asiat unohtuvat nopeasti. Kaupunginvaltuuston jäsen Nina Pere on tehnyt hyvän aloitteen lasten teemapuiston rakentamisesta ns. ”salttispuiston” viereen Laivasillalle. Hienoa! Minne lapset haluavat, sinne vanhemmat menevät. Sen ovat huomanneet myös kauppakeskukset, joissa on tänä päivänä ties mitä vieteriä ja vilkkua. Teemapuiston sponsoriksi saattaisi suostua vaikka Fennovoima, jonka edustajat varmaan mielellään kuvauttaisivat itsensä kiiltävissä puvuissaan seuraavaa Sisu-lehteä varten, riemuitsevien lasten keskellä? Puiston nimeksihän voisi laittaa vaikka Fennovoi-maa. Niin sitten kun Gäddbergsö todetaan epäsopivaksi ydinmiilua varten, ja FV pudottaa Loviisan seudun mielestään kuin pahan tavan, ja lähtee ihan simona vetään, niin ei tarvitsisi raaputtaa kuin muutama tarrakirjain telineistä ja meillä on lasten oivalluksiin kannustava oi-maa! Äkkiä joku konttoriin ehdottamaan ennenkuin aikaikkuna sulkeutuu ja innostus hyväntekeväisyyteen kärsii äkillisen inflaation!

Fennovoima nimittäin ilmoittaa verkkosivuillaan sponsoroivansa mm. seuraavia tahoja: Elämää ja musiikkia vanhassa Loviisassa –kirja, Koripallohokki ry, Loviisan Riento ja Loviisan Tor. Välittämisen painopiste on siis nuorisossa ja liikunnassa, mutta myös paikallinen kulttuuri näyttäisi olevan lähellä yhtiön sydäntä. Sama kaava toistuu Pyhäjoen ja Simon kohdalla. Yhtiön harjoittama hyväntekeväisyys keskittyy siis melkein poikkeuksitta niihin paikkakuntiin jotka ovat ehdolla ydinvoimalan, ja sitä kautta mahdollisesti myös ydinjätteen, sijoituspaikaksi. Eikö se ole vähän rumaa?

Seurasin taannoin Fennovoiman Loviisan konttorista purkautuvaa mieslaumaa. Puheensorina oli innostunutta ja leppoisaa. Insinöörinplanttu, kallis puku ja vastuu planeettamme tulevaisuudesta on aika absurdi yhdistelmä. Nuorista miehistä, jotka vielä 10 vuotta sitten istuivat lan-partyssä, on kasvanut hirveiden voimien valjastajia. Ja he näyttävät olevan vakuuttuneita oikeellisuudestaan. Minä epäilen että he näkevät kyllä numeroita loogisesti, joita tietokonesimulaatiot ehkä puoltavat, mutteivät vielä kykene omaksumaan asian kaikkia eettisiä ja moraalisia ulottuvuuksia. Niinkuin en minä sen matemaattisiakaan.

Mutta mitä kerron 9-vuotiaalle pojalleni joka osaa lukea lehtiä ja pelkää kamalasti sitä näkymätöntä mutta tappavaa säteilyä? Puhelinluettelosta hän osaa ulkoa toimintaohjeet säteilyvaaran ja evakuoinnin varalta, kodin ja rakkaiden lelujen jälkeen jättäminen tietysti kauhistuttaa. Hän tietää myös miksi meidän lääkekaapissamme on joditabletteja. Tekstitelevisiosta hän on löytänyt paikkakuntakohtaiset säteilyarvot, ja seuraa niitä tarkasti – joskus salaa ja peloissaan. Aina ei uni tahdo tulla, ja hänestä tuntuu kuin sydän muljahtelisi kurkussa – kämmenet hikoavat. Säteilystä on tullut hänen mörkönsä.

Pitäisikö minun, arvon herrat, ehkä sanoa että evakuointiohjeet, joditabletit ja säteilyarvot löytyvät meidän jokaisen kotoa ilman kunnollista syytä? Ettei tarvitse huolehtia, ja että jos maailma ahdistaa niin Sisu-lehden takakannesta löytyy puhelinnumero Nuorten Kriisipisteeseen. Numero on painettuna hyväntekeväisyytenä, lehden kustantamaan ilmaiseen ilmoitukseen, osana Fennovoiman ”yhteiskuntavastuun ohjelmaa”? Joudun hetken etsimään sanoja... irvokasta, niinhän se olikin.