Kalsarit vohvelirautaan

1950-luvun tulevaisuuden ennuste on lähellä toteutumistaan, kenenkään ei tarvitse enää kokata ja sotata. Kaikki tarvitsemamme saadaan kohta pienestä synteettisestä ravintopilleristä. Ruoasta on tullut välttämätön paha ja sen valmistuksesta rasittava rutiini. Elintaso on jotain muuta.

Ilkeänpuoleinen teoriani on, että talo ja auto näkyvät naapurille asti, eineslaatikko ei; näkymättömän elintason kanssa nuukaillaan jotta näkyvään olisi varaa. Unohtamatta että toisessa äärilaidassa on ihmisiä joilla ei kertakaikkiaan ole valinnanvaraa.

Niin tai näin, kauppojen hyllyiltä löytyy sitä, mitä eniten menee. Ja elintarviketeollisuus on tietenkin opportunistinen, mikäli mansikan voi menekin kärsimättä korvata aromilla, se toki tehdään. Se on helpompaa ja se on halvempaa. Ja kuluttajan terveys on kuluttajan vastuulla.

Eikä tuotekehittelijöitä voi kekseliäisyyden puutteesta moittia. Markkinoilla oli vielä taannoin puuvillaa sisältäneitä lihapullia ja pesuaineista kielletyt fosfaatit löytyvät nyt leivänpäällisistämme. Energiajuomissa on alunperin sonnin spermasta eristettyä tauriinia ja limsoissa aspartyylifenyylialaniinimetyyliesteriä, eli mm. Yhdysvalloissa (!) kiellettyä aspartaamia. Näihin verrattuna vohveliraudassa paistetut, elinkaarensa päähän tulleet munamaitoiset kalsarit, kuulostavat suoranaiselta omavarais-ekologiselta terveysherkulta. Ravintokuitu kuin ravintokuitu, kuten elintarviketeollisuuden tiedottaja kasvikunnan puuvillaa lihapullissa puolusteli... jep, jep, suurin kina syntyy varmaan niistä rapeista saumoista...

Paljon parjattu natriumglutamaatti on väistymässä, koska sitä sisältävät tuotteet alkoivat jäämään hyllyihin. Nyt monessa tuotteessa on, ikäänkuin samaisen tuotekehityksen laatuleimana, maininta sen puuttumisesta. Vaikka kuluttajien boikotti sen aikaan sai.

Kyllä me pystymme monen muunkin lisäaineen häätämään. Mutta se vaatii määrätietoisuutta. Ruoan statuksen palauttamista, jonain muuna kuin välttämättömänä polttoaineena joka ainoastaan estää pyörtyilemästä pitkin päivää. Oikeat maut ja nautinnot tulisi opettaa keholle uudestaan, pojimmiltaan keho kyllä tietää, siksi se hylkii synteettisiä. Tarkkailkaapa ulosteitanne.

Kouluissa ruoka tulisi nähdä osana kasvatusta, mutta niin kauan kuin kouluannos voi olla halvempi kuin vankila-annos, lienee turha odottaa että lapset arvostaisivat kehoaan yhtään sen korkeammalle? Joten kotona ruoan on oltava hyvää, jotta kouluissa sitten nirsoilevat, kun eteen tulee kylmää ja ravintoköyhää mautonta moskaa. Ehkä sitten jonain päivänä jopa palauttavat ala-arvoisen ravintola-annoksenkin, eivätkä vaan korvat luimussa kahteen kertaan niele ja kokkia päälle kiittele. Ruoan pyhyys ei tarkoita sitä, että syödään vaikka homeista, vaan että arvostetaan sen hienoa alkuperää, puhtautta ja jumalallista makua. Vanha kansa söi eloon jäädäkseen joten uskon kyllä heidän ymmärtävän ettei kannata syödä kuollakseen.

Voisikin olla hyvä istua lasten kanssaan alas ja keskustella mitä lisäaineet ovat. Mutta se edellyttää että edes vanhemmat tietävät. Wikipediasta löytyy printattava lista, josta luen että esimerkiksi E433 on polyoksietyleenisorbitaanimono-oleaatti (polysorbaatti 80): elintarvikkeiden nonioninen pinta-aktiivinen aine jonka tiedetään aiheuttavan mm. maksan ja munuaisten vajaatoimintaa, keuhkotoiminnan huononemista, trombosytopeniaa ja askiteksen hengenvaarallista oireyhtymä, sikarokote Pandremixin ainesosa sekä ravintolisä E-Ferolin, joka aiheutti 38 keskoslapsen kuoleman vuonna 1984 USA:ssa. Tämän jälkeen voitaisiin yhdessä miettiä haluaako joku edelleen syödä sitä, vai sovitaanko ettei enää osteta? Lapset ovat mitä parhaimpia kyttääjiä.

Tällä hetkellä jokainen meistä syö lisäaineita viisi kiloa vuodessa. Ruokaamme laitetaan jopa eläinruoissa kiellettyjä aineita. Ai, miten se on mahdollista? No, koska eläimen ei voi odottaa lukevan sisällysluetteloa ja näin ymmärtävän mitä suostuu syömään.

Se kertoo asiasta kaiken oleellisen.