Keisarin uudet aatteet

Jari Sarasvuo hakee jälleen otsikoita toteamalla Taloussanomissa että suomalaiset tekevät liian vähän työtä: "Ihmiset eivät kerta kaikkiaan kestä näin matalaa peruskuormaa. Nehän masentuvat käsiin". Hänhän on aikaisemminkin toteuttanut huomiotalouden lainalaisuuksia, hankkimalla mediassa huomiota eriskummallisilla tempauksilla ja epäkorrekteilla lausunnoillaan. Ja huomion myötä hänen oma liikevaihtonsa kasvoi, mikä toi jälleen lisää huomiota. Eli toimii?

Talousneron oma lento tyssäsi kuitenkin ensimmäiseen kunnon matalasuhdanteeseen. Enkä ihmettele, hänen asiakkaansahan toimivat reaalitaloudessa, ja ilmeisesti heidän liikevaihtonsa syöksyi siinä missä muidenkin. Jarin komeista ja kalleista opeista huolimatta.

Sarasvuon lentorata muistuttaa kovasti pyramidipelin elinkaarta. Sarasvuo teki mahtavaa liikevoittoa, siitä uutisoitiin, ja asiakkaat ajattelivat menestyksen olevan monistettavissa. Ostettiin kuningas Midaksen kosketusta. Ja niin kauan kuin ostettiin, Sarasvuo teki aina vaan parempaa tulosta, josta taas uutisoitiin. Mikä toi Sarasvuolle jälleen uusia asiakkaita.

Bernie Maddoff onnistui muutamasta matalasuhdanteesta huolimatta tekemään sijoitusrahastollaan jatkuvasti hyvää tulosta. Vaikka hänen sijoittamiinsa yhtiöillä meni heikosti. Myöhemmin selvisi että Maddoff maksoikin tuotot vanhoille asiakkailleen uusien asiakkaiden sijoituksista. Reaalimenestystä ei koskaan ollut ollutkaan.

Sarasvuo osoitti lopulta itse ettei keisarilla ollut vaatteita - vai pitäisikö sanoa käytännössä toimivia aatteita. Mikäli teoria siitä että jokainen pystyy oikean valmennuksen avulla mihin tahansa, pitäisi paikkansa, on vaikea ymmärtää miksi yhtiöllä joka on täynnä sen opin valmentajia, menee huonosti heti suhdanteiden laskiessa - on konsultin tarpeessa. Mitä huomiotalouteen tulee, niin Sarasvuon pääoma onkin nyt kulutettu loppuun - susi-huudot on käytetty - ketään ei enää kiinnosta. Ja sitä että hän on viimeaikaiseen kehitykseen pettynyt ja kutsuu nyt negatiivisia otsikoita kirjoittavaa lehdistöä riistomediaksi, on kai pidettävä osoituksena siitä ettei Sarasvuo itsekään ymmärtänyt oppiensa kaikkia ulottuvuuksia. Että voimalla on aina vastavoima.

Hurmioituakseen Sarasvuon julistuksista täytyi haluta hurmioitua, olla alunperinkin samaa mieltä ja saada vääristyneelle kuvalleen gurun vahvistuksen. Muuten Potemkinin kulissien ohi näki lapsikin.

Nettihuutokaupoissa myydään nyt Sarasvuon Huomiotalous-kirjoja halvalla, mutta kukaan ei anna ensimmäistäkään tarjousta. Mistä voi päätellä että kyse oli lyhytaikaisesta hypestä, eikä ajan hammasta kestävästä opuksesta menestyksekkääseen johtamiseen.

Kirjassaan Sarasvuo esittelee ajatuksiaan ihmisyyden ydinolemuksesta, mm. toiveesta saada toteuttaa itseään tärkeämpää tarinaa. Tässä kohtaa Sarasvuo lähtee kuitenkin karkeaan itselähtöiseen yleistykseen. Unelmaa itseään suuremmista teoista pidetään itseasiassa pettyneen ja epävarman yksilön merkkinä. Tasapainoiselta ihmiseltä tuo tarve puuttuu usein kokonaan. Joten se että Sarasvuon kursseilla oli johtoporrasta tungokseen asti on kai lähinnä traagista?

Huomiota kuuluu saada lapsena vanhemmiltaan - varsinkin pojan isältään. Eikä tasapainoisia johtajia synny vakuuttelemalla pikakurssilla tasapainottomille heidän olevankin kaikkivoipaisia. Historiamme tuntee kyllä muutaman esimerkin mitä sellaisella aistiharhalla voidaan saada aikaiseksi.

Ennenkaikkea hyvään johtamiseen tarvittaisiin sisäistä onnea, sillä ulkoinen huomio on vain sen laiha lohtu. Siksi toivon että Jari löytää sen pian.

Lepakonmetsästys

Henkilökohtaista-ilmoitusten lukeminen on minulle elämys. Ihmiset kertovat niissä tietämättään itsestään paljon ja tietoisesti mahdollisimman valikoidusti. Rehellisimmillään ilmoitukset ovatkin kun niissä kuvaillaan mitä toivotaan toiselta osapuolelta. Toiveiden tulkitseminen tosin vaatii aikamoisen koodikielen sisäistämistä.

"Halipulaa" potevat haluavat rutkasti musimusia. Ongelmaton tarkoittanee ettet polta tai juo. Vastaavasti "pikkupaheet ok" kertoo että ilmoittaja itse polttaa ja juo, eikä aio lopettaa. Kun haetaan raitista, toivotaan kutakuinkin absolutistia. Ja kun haetaan seuraa pimeneviin syysiltoihin kaiken hyvän merkeissä, se merkinnee että punkkua ja pihviä on luvassa. Ja ehkä vähän hankypankya suklaan jälkeen. Alkoholi on aika keskeinen asia, monet määrittelevät toiveensa sen kautta.

Nainen joka kertoo jo ilmoituksessa, että mikäli kontrolloimistarvetta on, et kohdista sitä häneen, on ilmeisesti kokenut kontrolloimista edellisessä suhteessa. Ja mies joka kirjoittaa että eronottajanaiset älkööt vaivautuko - elinkautinen luvassa? - on varmasti kokenut tulleensa syyttä jätetyksi. Kummankin on vielä liian aikaista notkua palstoilla, he tulevat vääjäämättä näkemään entisen kumppaninsa uudessa. Ja kun kirjoitetaan että "vakivastaajat älkööt vaivautuko", tietää että kyseessä on vaki-ilmoittaja, muutenhan hänellä ei olisi ikäviä kokemuksia mainituista.

Yksi selkeä ryhmä on sporttiset ja julistukselliset salaattireippailijat jotka eivät salli läskiryppyä lähelleenkään. Kaapissa on 30 lisäravinnepurkkia, lahjatelevision peittää pöytäliina ja sohvaa ei ole. Suositellaan armeijan alokasajan metsäkeikalla omimmillaan olleille ja sen sissimuonalla hengissä selvinneille. Myös seksuaaliset omavaraisuustaidot suotavat, biorytmejä on monenlaisia.

Kun nuorekas nainen etsii 35-45v miestä, jättäen oman ikänsä mainitsematta, tietää että aika jäntevää harppua on listalla - valiopuumaa. Vastaavasti kun mies ilmoittaa olevansa "miehenkokoinen", hän on tuskin salaattireippailija. Mutta nallekarhumainen voi olla astetta pienempi, rauhallinen löntystelijä joka käyttää pehmoeccoja, villapaitaa ja sammareita. Heidän pillereillään kontrolloidaan lähinnä verenpaineen ja -sokerin ääripäitä. Ok-näköistä käytetään itsestään kun ei haluta ottaa kantaa, tavallisennäköinen on keskivertopyöreä ja hoikka on usein laiha. Ulkonäkö on toinen avainseikka

Pitkätukkainen mies haluaa rock-, farkku- ja bootsihenkistä seuraa, mikä on minusta aika huvittavaa. Että tyylin täytyy olla samanlainen; farkut, farkkutakki ja sama molemmilla. Mikäli tuo olisi valtaosalle oleellista, käyttäisin kesällä vilpoisaa mekkoa ja vaimoni ajaisi päänsä.

Eräät pystyvät tivistämään toiveensa yhteen riviin: Haetaan naista (58430). Toiset taas yksilöivät enemmän kuin tilaan mahtuu. Silloin toiveet liittyvät usein varallisuuteen ja koulutukseen; akateeminen hakee usein akateemista. Mutta kun nainen hakee purjehdus- ja mökkiseuraa, se ei tarkoita että hänellä olisi purjevene ja kesämökki. Vaan että sinulla pitää olla. Rehellisin näkemäni oli nuoremmalla naisella joka haki varakkaan bisnesmiehen seuraa. Selvennettiin vielä että, joko olet mukava tai paljon matkoilla - ei tarvinnut arvailla.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on kummalliset lyhenteet. Haetaan trans-, btm-, top-, tv- tai cd-henkilöä. Monikohan kotimekaanikko on mennyt neidon johtovyyhtä setvimään ja treffeillä järkyttynyt kun naisella itsellään on ristiriitaiset komponentit? Eikä lepakolla haeta lentävää rottaa joka välttää törmäilyt kirkumalla - ei edes sen näköistä. Ja jos keski-ikäinen pari Vantaalta hakee toista pariskuntaa mökilleen kaiken kivan merkeissä niin bridgenpelaajat älkööt vaivautuko. Räsypokkaa on luvassa.

Nälkäpäivät

Loviisan kouluissa on harjoiteltu nälkäpäivää varten jo muutaman kerran. Uusi keskuskeittiö ei pystynyt arvioimaan menekkiä oikein, jolloin viimeiset jäivät ilman. Muutama neuvokas tilasi jopa pitsoja lähetillä kouluun.

Olen ymmärtänyt että ruoka valmistetaan aamuyhdeksältä ja että viimeiset syövät annoksensa puoli yhden aikoihin. Lienee selvää että se on turhaa, ravintoarvot nimittäin syöksyivät kello kymmenen jälkeen. Siihen verrattuna pitsakin on terveysruokaa, sehän syödään vartin kuluessa sen valmistumisesta.

Vaimoni syö kunnallisella työpaikallaan - tai ainakin yrittää. Ruoka on usein mautonta ja lihakastikkeen rakenne kiisselimäinen. Mikä viittaisi siihen että siihen laitetaan esim. maissijauhoa, rakennetta paksuntamaan. Hyvää lihakastikkettahan ei tarvitse suurustaa, se paksunee itsestään kun paistinpalat mureutuvat ja samalla niistä liukenee kollageenia ja pinnasta irtoaa syitä. Liuennut kollageeni pitää ihon kimmoisana ja parantaa verinahan kuntoa estäen mustelmien synnyn - se tekee vaareille ja mummuille gutaa.

Mutta usein kastikkeessa on lihaa vähänlaisesti, eikä sitä ole kypsytetty tarpeeksi. Ehkä se johtuu siitä että mainio kalopsi syntyy 4 tunnissa, jolloin valmistus täytyisi aloittaa joskus aamuviiden aikoihin.

Häpeän puna poskillaan vaimoni jakaa sitten asiakkailleen sitä ruokaa mitä ei itse saanut alas. Mutta asiakkaat ovat nälissään ja odottavat malttamattomina.
- Juu sitä riittää kaikille, on tossa vielä pohjalla, tulen kohta sinnepäin, hän rauhoittelee ja annostelee lihapalat tasan kaikkien kesken. Tiukille menee.

Onhan siinäkin nostalgiaa, palata mielissään lapsuuden pulavuosiin. Jolloin viimeinen jäi ilman ja keittoon kaavittiin vähän pettuakin, rakennetta paksuntamaan.
Voi tietysti ajatella että on taloudellista ja ekologista olla valmistamatta yhtään hukka-annosta. Mutta oman kouluni pihalla oli aikoinaan oma sika, jolle ylijäänyt ruoka syötettiin. Ja lopuksi syötiin se sika, jolloin tuli korkoa perunankuorillekin. Siitä on vaikea pistää paremmaksi.

Kaikki selvitykset graafeineen ja asiakastyytyväisyys-kyselyineen, ovelasti asetettuine vaihtoehtoineen, ovat teddykarvaista itsepetostamme varten, tarkoitamme muka omiemme parasta, vähäisistä resursseistamme huolimatta - maailman parhaassa maassa köyhyydellä on ahneen kasvot.

Vanhukset eivät yksinkertaisesti kehtaa kysyessä sanoa mitä oikeasti ajattelevat meistä - kuolemansa varttujista - osa myös pelkää jäävänsä kokonaan ilman ruokaa jos pullikoivat. Ihan oikeasti.

Ja lapset, joilta ei edes kysytä, kantavat jo nyt mukanaan syötävää kouluun. Kohta voidaankin todeta että kouluruoka on turha, kun niin harva sitä syö. Kevytmaitokin vaihdettiin ykkösmaitoon, siitä säästyy alle sentti per ateria. Mutta todellinen säästö tulee siitä, että puolet lapsista juo nyt mieluummin vettä kuin valkoista vettä. Vaikka heidän kasvavat luunsa huutavat kalkkia ja opiskelevat aivonsa rasvaa. He myös syövät vaarallisen vähän, koska ruoka ei maistu miltään. Joten todellinen säästö tulee - terveyden kustannuksella - siitä että mautonta ruokaa menee vähemmän kuin hyvää ruokaa. Näinhän ohjattiin ihmisiä käyttämään yksityisiä terveydenhuoltopalvelujakin. Huononnettiin julkista vaihtoehtoa.

Taloudellisesti lyhytnäköinen ja itseäänkin vahingoittava idiotismi saa huutamaan apua kädet levällään. Mutta yhtä hyvin voisi ymmärtäväisesti hymyilevän demokratiamme hätkähtämättä, mennä suoraan hirteen. Säästyisi nuorena näkemästä ja vanhana kokemasta - sekä muutama euro mukamas-rahaa.

Idän sisäänheittäjät

Keskustelufoorumilla venäläisestä postimyynti-morsiamesta kokemuksia omaava mies ylistää naisen ominaisuuksia kuin auton lisävarusteita: näyttävyyttä on, osaa laittautua ja on parempi sängyssä kuin kotimainen versio. Toinen kehuu että venäläiset naiset ovat uskollisia, pitävät kodin kunnossa, tekevät hyvää ruokaa sekä hoitavat miestään erinomaisesti.

Jonkin aikaa etsin sellaista postausta jossa kehuttaisiin postimyyntimorsiamen olevan aina samalla aaltopituudella, kuin toinen puolisko ja henkevä keskustelukumppani. Mutta pakko on antautua - ei löydy. Ehkä ongelmana on ettei ole yhteistä kieltä minkä kautta ajatuksia vaihtaa?

Viimeksi seurasin näitä kyyhkyläisiä marketin p-paikalla. Korkeakorkoisissa lilanvärisissä kengissä ja verkkosukissa eteenpäin sipsuttavaa merkkivaatteisiin pukeutunutta naista ja hänen perässään lompakko kädessään hiippailevaa nuhjua setää. Vääränkokoinen beige pusakka lepattaean, tökerösti lyhennettyjen laajahkojen alefarkkujen päällä. Naisella näytti olevan tuuheat keinotekoiset hiustenpidennykset takana, miehellä ne olivat kyllä aidot sekä takalähtöiset, mutta tehtyään matalaprofiilisen ja painovoimaa uhmaavan kierroksen pään ympäri ne päätyivät viimein viipaleeksi otsalle.

Epäsuhta oli samaa luokkaa kuin vaihdettu elämä Pietarin Talvipalatsin edustan ihmisvilinästä Tohmajärven takaisen rapatien päässä olevaan ränsistyneeseen, pimeään ja verhottomaan rintamamiestaloon. Jossa pitäisi sitten ryhtyä suomimiehen reippaaksi sisäköksi ja moottoroiduksi patjaksi - otan osaa. Avioliitossa jossa toinen pysyy viikkorahojen takia, hänellä on harvoin enempää kuin velvollisuuksia. Sellainen avioliitto kuuluisi lähinnä ammattiliiton siunattavaksi. Siis jos seksin ostaminen ei olisi rikos.

Mikäli täyden suomalaisen sosiaaliturvan saa avioliiton kautta parissa vuodessa, lihalemmenkipeä Ilpo joutuu laatumuijia tuomaan kuusi vuosikymmenessä. Sillä harva kestää Ilpon lempeä pesässään pitkään. Ja kun suomalaisia, omasta mielestään ansiotonta arvonlaskua sisämarkkinoilla kokeneita sulhoja on tuhansia, ostomorsiamia tulee meille idästä paljon. Kaksi viikkoa häiden jälkeen perässä seuraa usein pari yllätysmuksua sekä heikkojalkainen anoppi, parhaimmillaan jopa mystinen veli jolla on sormus sormessa mutta jonka vaimoa ei näy missään... Juuri sitä verovaroillamme rahoitettavaa perheenyhdistämistoimintaa mitä persut ovat kauhistelleet suu auki. Mutta jostain syystä muuten niin suorapuheinen ja tarkkaavainen Timo Soini katsoo vihellellen muualle. Kannatus alueella onkin vahva.

Perussuomalaiset ovat itsetyytyväisinä paistatelleet suorapuheisuuden valossa, osoittaessaan innokkaasti kaikkia maahanmuutomme ongelmia. Niitähän riittää, mutta tämä aivan ilmeinen näyttäisi heiltä mystisesti unohtuneen, idän sisäänheittäjät. Ties monennetta vaimoaan rajan takaa hakevat miehet.

Tumma pizzerianomistaja koetaan rajan tuntumassa, palaneiden pizzerioiden perusteella uhkana - vie meidän työt ja naiset - vaikka kumpaakaan ei ole monella ollut pariinkymmeneen vuoteen. Mutta näillä herroilla tie sydämeen ei kuljekaan ensisijaisesti vatsan kautta, eikä vaaliuurnille peilin ohi. Sillä ironista kyllä, omaa maahanmuuttoavustamistaan ajatellen heidän kannattaisi äänestää vihreitä, ja heidän venäläisten vaimojensa kuulua SETA:an.

Vuori on jo täällä

Onhan tuollakin työllistävä vaikutus, ajattelen ja parantelen 10/14-otettani ratista. Hiidenmaan maaseudulla tyttö istuu tien reunalla maalaamassa pensselillä bussipysäkin joka toista reunakiveä valkoiseksi. Jokaikisen saaren pysäkillä on joko reilu täyshirsinen töhertämätön tuulensuoja tai vähintään penkki. Jota ei ole tarvinnut yhdistää kettingillä betoniporsaaseen.

Kuressaaressa vasarat paukkuvat, ja pensselit heiluvat metronomien lailla. Pienet kaivinkoneet mylläävät puutarhoita ja ajoleikkureilla leikataan puistojen jo ennestään lyhyitä nurmikoita. Täällä ilmiselvästi rakennetaan maata. On vaikea sanoa onko henki peräti kansallinen - jokainenhan tekee täälläkin ensisijaisesti itselleen. Mutta kun näky toistuu kortteli korttelin jälkeen, se ainakin tuntuu kollektiiviselta. Talkoita näkee paljon, viereiseen taloon vaihdetaan juuri joukolla kattopeltejä. Joka ilta kokonaiset perheet kerääntyvät ruosteisen grillin ympäri syömään. Kun pimeys laskeutuu näen enää "nahkhiirten" lennon tummaa taivasta vasten. Mutta naapurista kantautuu vielä puheensorinaa sekä naurua ja seuraavana aamuna he ovat taas katolla. Tere hommikustia toivotetaan täällä näköjään myös tuntemattomille, se tuntuu hyvältä. Tunnen itseni tervetulleeksi.

Haapsalussa yhdessä umpeenkasvaneessa puutarhassa harvahampaiset äijät polttavat tupakkaa parin autonromun välissä. Konepelti kelpaa pöydäksi, ympäristö puutarhajuhliin. Pöydässä ei ole valtavasti antimia, vähän leipää ja snapsia, mutta heillä on ilmiselvästi yhdessä hauskaa. Satamassa tuoksuu terva ja tuore öljymaali, valtava pitsihuvila on äskettäin maalattu. Koko ajan fiksataan.

Näen paljon tehottomuutta - meidän mittapuun mukaan - mutta valtavasti intoa ja kekseliäisyyttä. Happamia naamoja on vähän, mitä nyt joskus ahtailla parkkipaikoilla - ahaa, noikin oli Suomesta. Paikalliset ovat hyvinvoivan näköisiä, mietin dieettiä, mutta kyllä he samaa syövät kuin mekin. Stressikö meitä siis lihottaa? Sehän tiedetään että väsyneenä syö mitä sattuu, eikä nälkäisenä pitäisi mennä kauppaan. Panen lisäksi merkille että täällä naiset ovat selvästi naisia ja miehet miehiä. Ryhti on ylväs, ei Anu Saagim täysin väärässä ollut - vaikkei sitä saisi sanoa.

On aika pirun paradoksaalista että me läähätämme koko vuoden lisien perässä, voidaaksemme lomillamme matkustaa kaksi viikkoa ilmapiireihin joissa tahti on hitaampaa; samanhan olisi voinut kokea kaksitoista kuukautta kotona mikäli olisimme kaikki jättäneet juoksematta. Eikä meillä enää mitään yhteistä rakenneta, puretaan vaan niitä mielestämme kalliita rakenteita joita esi-isämme rakensivat, nyt täällä näkemälläni innolla ja ylpeydellä. Sitäpaitsi, pienen Kuressaaren kartalta löydän kolme punaista ristiä. Mehän ajamme yöllä sairaan lapsen kanssa Porvooseen - että kellä nyt sitten on vähemmän? Ero löytyy kuin 10/14-rattiotteestani, täällä kello on kymmenen vaille täydellistä, Suomessa kymmenen yli.

Loviisallakin olisi mahdollisuus näyttäytyä yhä useammalle vieraalle kauan kaivattuna henkisenä kotina. Paikkakunnaksi missä rasvaa on vähemmän suonissa, stressiä harvemmin aivoissa ja ystäviä useammin ympärillä. Me todella voisimme elää lomatunnelmissa vuoden ympäri, eikä tarvitsisi mennä vuoren luo, sillä vuori on jo täällä. Mutta päältä katsottuna ja kaiken ryönän alta sitä on vaikea hahmottaa.

Mitä se edellyttää? Suunnanmuutosta ja asenteen vaihtoa. Pienen, hitaan ja lähellä olevan arvon tunnustamista, nauttimista asioista jotka tuntuvat hyviltä olematta kalliita. Vilkkuvia teemapuistoja siihen ei tarvita, eikä Suomen suurinta puukauhaa. Puitteiden ei tarvitse olla hienoja, kunhan ne ovat aitoja, mukavia ja harmonisia - LWT-tapahtuman pöytään lyömää näyttöä todellisesta voimavarastamme ei voi kieltää.

Lopulliseen metamorfoosiin ei oikeastaan tarvita kuin halua, itsensä kuuntelemista ja muiden rohkaisemista - se on mahdollista. Meillä on jo kaikki: loistava sijainti, tarpeellinen historia linnakkeineen ja välttämätön vanhakaupunki sekä tervanhajuinen Laivasilta. Pisteet täytyy vain yhdistää viivoilla ja alue värittää, jolloin se ilmestyy eteemme.

Mutta ei se onnistu pelkästään kirjoituttamalla kaupungin merellinen ja perheenomainen lämminhenkisyys esitteeseen - se on elettävä. Pahempiakin rangaistuksia on.