Pysähdyn jäätelökioskille, torin viereen. Aurinko pilkahtaa pilvien välistä, vaikkei mikään huippukeli olekaan. Aika moni perhe on rennon lomapukeutunut, lapsiperheet istuvat puutarhatuoleilla pienen pöydän ympärillä. Muutama satunnainen kulkija, kuten minä, istuu puistonpenkillä ankkurin vieressä.
Upotan hampaani kermajäätelöön ja katselen ohikulkijoita. Vastakkaisella puolella istuu farkkutakkiin pukeutunut lyhyenläntä mies, liian pitkät kellertävät farkkujen lahkeet ovat kuluneet takaa riekaleiksi. Hieman on elähtäneen näköinen, ja paskanen tukka. Mies pitää hirveää meteliä, hänen tuttavansa ovat kiusaantuneen näköisiä. Vierellä istuu hänen arviolta 6-vuotias poikansa. Tiedän koska kuulen miehen kolmannen kerran kehuvan kuinka iso ja pärjäävä hänen poikansa jo on.
Sitten tulee povarista puolen litran Saarenmaa-votkapullo. Ensin mies tarjoaa sitä toisella puolella istuvalle keski-ikäiselle miehelle, joka kieltäytyy kunniasta. Sitten mies kääntyy ja kysyy pojaltaan ottaisiko tämä ryypyn. Ei ota, ja mies kehuu jälleen poikaa hyväksi pojaksi. Sitten hän solvaa lähellä istuvaa vierasta naista ”ilkeäksi akaksi”. Miehen silmä rupeaa luppaamaan, nukkumatti heittää unihiekkaa. Poika on hätääntyneen näköinen, hän hakkaa isänsä hihaa nyrkillään ja sitten tulee itku. Rikottujen lupausten kyyneleet virtaavat ”ison ja pärjäävän” pojan poskilla.
–Isä, sinähän lupasit!
Ihmiset syövät jäätelöitään. Mökän vuoksi tilanne on tuskin mennyt keltään ohi, vaikkei uskoisi kun ympärilleen katselee.
Pala nousee kurkkuun ja hetken mietin miehen mottaamista. Sitten päätän antaa virkavallan hoitaa asian. Kymmenen minuutin kuluttua maija on paikalla. Mies ei tunnusta vierellään olevaa puolityhjää pulloa omakseen, joku muu sen siihen jätti. Sitten laitetaan isälle pilli huuleen, poika pääsee huojentuneena poliisiautoa tutkimaan. Ja kotiin. Isä pääsee toivottavasti putkaan.
Olen pienenä muutamat kotijuhlat nähnyt, eihän siinä ollut mitään tavatonta. Ja olihan muillakin lapset mukanaan. Aika vapaasti ja kenenkään sekaantumatta pystyi leikkimään. Turvaton olo tuli siinä vaiheessa kun tutut aikuiset muuttuivat tuntemattomiksi. Ja aina silloin tällöin jollekin lapselle lankesi aikuisen rooli. Vastuu siitä että puolenkymmentä kertaa kasvot tantereeseen lyönyt pääsee ”turvallisesti” kotiin sänkyyn. Yhdeltä sedältä irtosi kallosta osa päänahkaa, kun sattui takaraivo edellä kantoon kaatumaan. Ja pieni poika laitettiin saattomatkalle katsomaan että kaikki menee hyvin. Mies edellä pitäen päänahkaa paikallaan toisella kädellään ja tasapainoa toisella, poika perässä jarruttomalla polkupyörällään.
Siksi mietin lyömistä. Olin osaksi myös turhautunut koska ihmiset vaan lipittivät jäätelöitään, huolettomissa kesätunnelmissaan eivätkä antaneet vieraan pojan hätääntyneen itkun häiritä. Ehkä tapaus on niin tavallinen että omat fiilikset olisivat pilalla jatkuvasti jos puuttuisi edes selvään sikailuun. Beigejä bermudoitaan saisi repiä kerran päivässä.
Minulle pahaa mieltä ovat lähinnä aiheuttaneet kaikki ne kerrat jolloin olen päättänyt olla puuttumatta. Asia kalvaa mieltä vuosikausia jäkikäteen. Pystyn helposti luettelemaan ne kerrat viimeisen kymmenen vuoden aikana jolloin olisi pitänyt puuttua asioiden kulkuun, kaikkien pikkuserkkujeni nimiä en muista.
Mutta kuka jaksaa? Alkoholismi on sairaus - joka edellyttää sairaalta helvetin ison annoksen itsekkyyttä. Riippuvuuksista kärsineet, ja siitä myöhemmin vapautuneet, kertovat etteivät he välittäneet mistään muusta paitsi riippuvuutensa tyydyttämisestä.
Siksi terveiden täytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti