Nollan ja yhden kappaleen väliltä on kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ennakoinut uusien ydinvoimaloiden tarpeen maassamme. Mitä jos kyse ei olekaan pelkästä pekkaroinnista, pelikentän tehosekoittamisesta? Onko Suomessa ehkä alkamassa jälkiteollinen aika? Jolloin raskaan teollisuuden paetessa kaukomaille, energian tarve Suomessa pienenee dramaattisesti.
No, leikkimällä ikävät asiat unohtuvat nopeasti. Kaupunginvaltuuston jäsen Nina Pere on tehnyt hyvän aloitteen lasten teemapuiston rakentamisesta ns. ”salttispuiston” viereen Laivasillalle. Hienoa! Minne lapset haluavat, sinne vanhemmat menevät. Sen ovat huomanneet myös kauppakeskukset, joissa on tänä päivänä ties mitä vieteriä ja vilkkua. Teemapuiston sponsoriksi saattaisi suostua vaikka Fennovoima, jonka edustajat varmaan mielellään kuvauttaisivat itsensä kiiltävissä puvuissaan seuraavaa Sisu-lehteä varten, riemuitsevien lasten keskellä? Puiston nimeksihän voisi laittaa vaikka Fennovoi-maa. Niin sitten kun Gäddbergsö todetaan epäsopivaksi ydinmiilua varten, ja FV pudottaa Loviisan seudun mielestään kuin pahan tavan, ja lähtee ihan simona vetään, niin ei tarvitsisi raaputtaa kuin muutama tarrakirjain telineistä ja meillä on lasten oivalluksiin kannustava oi-maa! Äkkiä joku konttoriin ehdottamaan ennenkuin aikaikkuna sulkeutuu ja innostus hyväntekeväisyyteen kärsii äkillisen inflaation!
Fennovoima nimittäin ilmoittaa verkkosivuillaan sponsoroivansa mm. seuraavia tahoja: Elämää ja musiikkia vanhassa Loviisassa –kirja, Koripallohokki ry, Loviisan Riento ja Loviisan Tor. Välittämisen painopiste on siis nuorisossa ja liikunnassa, mutta myös paikallinen kulttuuri näyttäisi olevan lähellä yhtiön sydäntä. Sama kaava toistuu Pyhäjoen ja Simon kohdalla. Yhtiön harjoittama hyväntekeväisyys keskittyy siis melkein poikkeuksitta niihin paikkakuntiin jotka ovat ehdolla ydinvoimalan, ja sitä kautta mahdollisesti myös ydinjätteen, sijoituspaikaksi. Eikö se ole vähän rumaa?
Seurasin taannoin Fennovoiman Loviisan konttorista purkautuvaa mieslaumaa. Puheensorina oli innostunutta ja leppoisaa. Insinöörinplanttu, kallis puku ja vastuu planeettamme tulevaisuudesta on aika absurdi yhdistelmä. Nuorista miehistä, jotka vielä 10 vuotta sitten istuivat lan-partyssä, on kasvanut hirveiden voimien valjastajia. Ja he näyttävät olevan vakuuttuneita oikeellisuudestaan. Minä epäilen että he näkevät kyllä numeroita loogisesti, joita tietokonesimulaatiot ehkä puoltavat, mutteivät vielä kykene omaksumaan asian kaikkia eettisiä ja moraalisia ulottuvuuksia. Niinkuin en minä sen matemaattisiakaan.
Mutta mitä kerron 9-vuotiaalle pojalleni joka osaa lukea lehtiä ja pelkää kamalasti sitä näkymätöntä mutta tappavaa säteilyä? Puhelinluettelosta hän osaa ulkoa toimintaohjeet säteilyvaaran ja evakuoinnin varalta, kodin ja rakkaiden lelujen jälkeen jättäminen tietysti kauhistuttaa. Hän tietää myös miksi meidän lääkekaapissamme on joditabletteja. Tekstitelevisiosta hän on löytänyt paikkakuntakohtaiset säteilyarvot, ja seuraa niitä tarkasti – joskus salaa ja peloissaan. Aina ei uni tahdo tulla, ja hänestä tuntuu kuin sydän muljahtelisi kurkussa – kämmenet hikoavat. Säteilystä on tullut hänen mörkönsä.
Pitäisikö minun, arvon herrat, ehkä sanoa että evakuointiohjeet, joditabletit ja säteilyarvot löytyvät meidän jokaisen kotoa ilman kunnollista syytä? Ettei tarvitse huolehtia, ja että jos maailma ahdistaa niin Sisu-lehden takakannesta löytyy puhelinnumero Nuorten Kriisipisteeseen. Numero on painettuna hyväntekeväisyytenä, lehden kustantamaan ilmaiseen ilmoitukseen, osana Fennovoiman ”yhteiskuntavastuun ohjelmaa”? Joudun hetken etsimään sanoja... irvokasta, niinhän se olikin.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Vastarannan kiiskit
Meidän kylillä kaksi maajussia päättivät kerran hankkia kimpassa kylvökoneen, säästääkseen kustannuksissa. Kun he sitten pari vuotta myöhemmin riitaantuivat pahasti, toinen raivostui niin että veti polttoleikkurilla kylvökoneen keskeltä poikki ja palautti naapurille oman puolikkaansa. Asennetta!
Nuoruudessani kävin läpi rockabilly-kauden. Siinä vähintään yhtä tärkeänä osana, kuin musiikki, oli pukeutuminen ja asennoituminen. Selkään ommeltiin tekstit ”Rockabilly rules OK” sekä ”South´s gonna rise again”. Eihän me tiedetty mitä se tarkoitti, mutta hyvältä se kuulosti. Ja pään päälle piti muotoilla, sokeriveden avulla, pari croissantin muotoista torvitorttua. Jalkaan laitettiin ”läskärit”, kaikkien teddypoikien suosimat sähkönsiniset kengät joissa oli muutaman sentin tasapaksut kumipohjat. Tyylikästä viimeisen päälle ja kapinallisia oltiin. Myöhemmin meille selvisi että sitaateilla vastustettiin yhdysvaltojen pohjoisten valtioiden pyrkimyksiä mm. kieltää orjuuden...
Kannatettavaa kapinallisuutta sen sijaan ovat viime aikoina osoittaneet alueemme pohjoiset osat. Lapinjärvellä päätettiin hankkia kouluihin ainoastaan lähiruokaa, todeten että kutakuinkin kaikki muut ruokatarvikkeet, paitsi kala, saadaan omalta alueelta. Bravo! Kunnollinen puhdas ruoka on yksi peruspilareista nuortemme elämässä. Lyhyet kuljetusmatkat ovat ekologisuutta. En edes välitä, vaikka päätöksen tehneissä elimissä istuisi kourallinen ruoantuottajia.
Elimäen Osuuspankki soutaa vahvasti vastavirtaan. Kun pohjoismainen suurpankki lakkauttaa kyläkonttorin, EOP avaa muutaman viikon kuluttua samoissa tiloissa omansa. Kun pankin itsenäisyys uhkaa mennä Elimäen yhdistymisessä Suur-Kouvolaan, vaihdetaan rekisteröityä kotipaikkaa. Hurraa! Maaseutu täytyy pitää elossa, ja maaseudun ihmiset ovat sitkeitä. Seniorit kulkevat kilometrejä lumisateessa potkukelkalla, maksaakseen laskunsa pankissa 8 euron kappalehintaan. He eivät myöskään heti vaihda pankkia, koska toisessa pankissa on 0,2% edullisempi korkomarginaali. Periaatteellisuuden ääripäänä mainittakoon sitten se kaveri, joka kielsi valokuidun vetämisen maillaan, vaikka se olisi mennyt samaan ojaan hänen hyväksymänsä paineviemäriputken kanssa. Periaatteen mies, ei mitään nykyajan kotkotuksia hänen maillaan! Tuloksena onkin että hänen maillaan viuhuu suoraviivaisesti ainoastaan torttu ja bitti joutuu kiertämään. Google seuraa tilannetta voimattomana.
Tasaisin väliajoin joku vetää ison herneen nenäänsä, koska on nähnyt nuoren sisätiloissa pipo päässä. Kuulkaa, se on sen pipon tarkoituskin! Kuten sellaisten housujen käyttämisen mitkä estävät kävelemisen. Ja ne ajat, jolloin oli pakko syödä kaiken otetun, ovat ohi. Silloin kun maha on kylläinen, kannattaa lopettaa. Ylimääräinen varastoituu nimittäin vyötärön kohdalle. Kyllä ihminen sitten ajan mittaan oppii paljonko ruokaa nostaa lautaselleen – vai kuinka? Ja jos ei retiisi maistu, niin ensinnäkään en moiti, ja toisekseen ei se maistu myöhemminkään, jos remmi kädessä opetetaan.
Meillä on kasvanut jo muutama sukupolvellinen ihmisiä joista tuli kunnollisia, vaikka poimivat sipulin palan kerrallaan kastikkeesta ja käyttivät naurettavia vaatteita. Ottakaa vaikka esiin valokuva-albuminne ja tarkistakaa. Mikä tärkeintä, meille on kasvamassa sukupolvi, joka ei tule hiljaa hyväksymään vanhempansa ympäristökäyttäytymisen - ja joilla on siihen oikeus. Sitä onkin vaikeampi sivuuttaa kuin tyylillisesti arveluttavat vaatteet. Joudumme vielä puolustuskannalle ja ehkä tottumuksiaan kannattaisi suosiolla tarkistaa jo nyt? Toisen huomauttaessa astuvat taas voimaan ne kylvökoneen pilkkomisen, ja valokaapelin kyykyttämisen, aiheuttamat periaatteet. Eli ylireagoiminen.
Nuoruudessani kävin läpi rockabilly-kauden. Siinä vähintään yhtä tärkeänä osana, kuin musiikki, oli pukeutuminen ja asennoituminen. Selkään ommeltiin tekstit ”Rockabilly rules OK” sekä ”South´s gonna rise again”. Eihän me tiedetty mitä se tarkoitti, mutta hyvältä se kuulosti. Ja pään päälle piti muotoilla, sokeriveden avulla, pari croissantin muotoista torvitorttua. Jalkaan laitettiin ”läskärit”, kaikkien teddypoikien suosimat sähkönsiniset kengät joissa oli muutaman sentin tasapaksut kumipohjat. Tyylikästä viimeisen päälle ja kapinallisia oltiin. Myöhemmin meille selvisi että sitaateilla vastustettiin yhdysvaltojen pohjoisten valtioiden pyrkimyksiä mm. kieltää orjuuden...
Kannatettavaa kapinallisuutta sen sijaan ovat viime aikoina osoittaneet alueemme pohjoiset osat. Lapinjärvellä päätettiin hankkia kouluihin ainoastaan lähiruokaa, todeten että kutakuinkin kaikki muut ruokatarvikkeet, paitsi kala, saadaan omalta alueelta. Bravo! Kunnollinen puhdas ruoka on yksi peruspilareista nuortemme elämässä. Lyhyet kuljetusmatkat ovat ekologisuutta. En edes välitä, vaikka päätöksen tehneissä elimissä istuisi kourallinen ruoantuottajia.
Elimäen Osuuspankki soutaa vahvasti vastavirtaan. Kun pohjoismainen suurpankki lakkauttaa kyläkonttorin, EOP avaa muutaman viikon kuluttua samoissa tiloissa omansa. Kun pankin itsenäisyys uhkaa mennä Elimäen yhdistymisessä Suur-Kouvolaan, vaihdetaan rekisteröityä kotipaikkaa. Hurraa! Maaseutu täytyy pitää elossa, ja maaseudun ihmiset ovat sitkeitä. Seniorit kulkevat kilometrejä lumisateessa potkukelkalla, maksaakseen laskunsa pankissa 8 euron kappalehintaan. He eivät myöskään heti vaihda pankkia, koska toisessa pankissa on 0,2% edullisempi korkomarginaali. Periaatteellisuuden ääripäänä mainittakoon sitten se kaveri, joka kielsi valokuidun vetämisen maillaan, vaikka se olisi mennyt samaan ojaan hänen hyväksymänsä paineviemäriputken kanssa. Periaatteen mies, ei mitään nykyajan kotkotuksia hänen maillaan! Tuloksena onkin että hänen maillaan viuhuu suoraviivaisesti ainoastaan torttu ja bitti joutuu kiertämään. Google seuraa tilannetta voimattomana.
Tasaisin väliajoin joku vetää ison herneen nenäänsä, koska on nähnyt nuoren sisätiloissa pipo päässä. Kuulkaa, se on sen pipon tarkoituskin! Kuten sellaisten housujen käyttämisen mitkä estävät kävelemisen. Ja ne ajat, jolloin oli pakko syödä kaiken otetun, ovat ohi. Silloin kun maha on kylläinen, kannattaa lopettaa. Ylimääräinen varastoituu nimittäin vyötärön kohdalle. Kyllä ihminen sitten ajan mittaan oppii paljonko ruokaa nostaa lautaselleen – vai kuinka? Ja jos ei retiisi maistu, niin ensinnäkään en moiti, ja toisekseen ei se maistu myöhemminkään, jos remmi kädessä opetetaan.
Meillä on kasvanut jo muutama sukupolvellinen ihmisiä joista tuli kunnollisia, vaikka poimivat sipulin palan kerrallaan kastikkeesta ja käyttivät naurettavia vaatteita. Ottakaa vaikka esiin valokuva-albuminne ja tarkistakaa. Mikä tärkeintä, meille on kasvamassa sukupolvi, joka ei tule hiljaa hyväksymään vanhempansa ympäristökäyttäytymisen - ja joilla on siihen oikeus. Sitä onkin vaikeampi sivuuttaa kuin tyylillisesti arveluttavat vaatteet. Joudumme vielä puolustuskannalle ja ehkä tottumuksiaan kannattaisi suosiolla tarkistaa jo nyt? Toisen huomauttaessa astuvat taas voimaan ne kylvökoneen pilkkomisen, ja valokaapelin kyykyttämisen, aiheuttamat periaatteet. Eli ylireagoiminen.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Median nappulat
Mikkoset Myrskylästä komeilevat taas lehden kuin lehden sivuilla. Timoa pidetään ”mielipideautomaattina” ja hänen vaimoaan kampaajamestari (ei pidä sekoittaa kampaajaan!) Ninaa pidetään Timon säestäjänä. Perheeseen kuuluu myös heidän kaksi poikaansa, Matias ja Mikael.
Pariskunta on pongahtanut netin keskustelupalstojen kärkeen, jos vihassa mitataan. Timo ilmoittaa opettavansa työkseen medianhallintaa. Katson cv:tä hänen verkkosivuillaan, ja mieleeni piirtyy käyrä jonka huippukohta oli 1973-1989 välisenä aikana. Löydän myös hinnaston, joka on vielä markoissa. ”Polttaritervehdyksen” jossa TTAM jututtaa (?!) hinnaksi mainitaan 1500 markkaa. Lankapuhelimen suuntanumero on uudemmassa 019-muodossa, josta voinkin päätellä hänen sivujen päivitetyn kokonaisuudessaan viimeksi 1996-2001 välisenä aikana. Viimeisin, ja ainoa vuoden 2003 jälkeen, mainittu tuotanto on vuodelta 2006. Se on jätevesipuhdistimen mainoselokuva. Seiska-TV:tä (jos sitä nyt voi TV:ksi kutsua) hän on tehnyt vuosina 2001-2003. Suuruuden päivät näyttäisivät siis olevan takanapäin, lehtitiedoissa esiintynyt yrityksen velan suhde liikevaihtoon (3:1) inspiroi varmasti uusiin ideoihin.
Minäpä kerron mitä minä luulen, luulen että Myrskylässä käkätetään. Syystä että mediaa tunnutaan tällä hetkellä hallittavan. En minä sitä epäile etteivätkö he olisi oikeastikin omaperäisiä. Mutta epäilen että viimeaikainen negatiivinen julkisuus on aika pitkään ollut tarkoitus valjastaa taloudellisesti. Että Mikkosten tosi-tv-ohjelman pilotti-osa oli tarkkaan suunniteltu närkästyttämään valtaosaa kansasta, joka silti katsoisi ohjelmaa.
Perheensä elämän myyntiä televisioonhan on menestyksekkäästi toteuttanut aikaisemmin mm. entinen rock-suuruus Ozzy Osbourne. Puoli maailmaa on nauranut aivonsa huumeilla polttaneen tähden toikkaroinneille. Hänen tapauksessaan mediasuunnitelman lienee laatinut hänen vaimonsa, liikeneroksikin kuvailtu Sharon Osbourne. Sarjan jälkeen miehen musiikin myynti onkin ponnahtanut uusiin lukemiin. Eihän se laadullisesti ole lähelläkään Black Sabbathin edes huonointa kautta. Mutta huomiomaailmassa paras ei aina myy parhaiten. Toinen puoli kolikosta on, että akvaario-julkisuuden myötä Osbournen perheen lapsien lapsuus meni enemmän tai vähemmän pilalle. Seurasi suuria alkoholi- ja huumeongelmia, joiden vahinkoja kai korjataan edelleen.
TTAM:n verkkosivuilla lapsia tituleerataan leikkisästi ”erik.assistenteiksi”. Medianappuloita siis, sanan varsinaisessa merkityksessä. Me Mikkoset -ohjelmassa lapsilla oli oma osio, joka näytti aika aidolta. Vanhempien provosoiva sanailu näytti sen sijaan harkitulta - ja hyvin leikatulta.
Elämistä julkisuudesta tulleilla tuloilla on yrittänyt mm. Matti Nykänen. Muttei hän julkisuuttaan ole hallinnut. Lapsensa hän on kuitenkin pitänyt sotkusta erossa. Ninan täytyykin lopettaa lapsien puolesta puhumisen, mikäli omatkin ovat kauppatavaraa. Mediamopo on karkaamassa lapasesta.
Seuraavaksi Myrskylän suunnalta tulee kuulumaan rouskutusta. Huomiotaloutta opettanut ja edustanut Jari ”YT” Sarasvuon lausumasta ”Tule lama kultainen!” on tullut hänelle purukumia, josta paha maku ei tule heikkenemään vielä pitkään aikaan. Tulevaa liikevaihtoa on vaikea ennustaa, mutta palkkaisitko itse miehen, pelastamaan firmaasi lamasta, joka ei kykene varjelemaan siltä omaansa? Näkemyseromme johtuvat varmaan siitä että Jarilla on laajempi kokemus taloudesta kuin minulla – minä en nimittäin ole vielä koskaan lomauttanut ketään.
Myrskylässäkin tullaan vielä syömään omia sanojaan. Jääköön nyt sitaatit tässä vaiheessa syöttämättä. Ennustan että Timo tulee selviämään ”mediaprojektista” Ninaa pienemmillä vaurioilla, koska uskon hänen olleen aika pitkälti oma itsensä - eikä hän ole äiti.
Pariskunta on pongahtanut netin keskustelupalstojen kärkeen, jos vihassa mitataan. Timo ilmoittaa opettavansa työkseen medianhallintaa. Katson cv:tä hänen verkkosivuillaan, ja mieleeni piirtyy käyrä jonka huippukohta oli 1973-1989 välisenä aikana. Löydän myös hinnaston, joka on vielä markoissa. ”Polttaritervehdyksen” jossa TTAM jututtaa (?!) hinnaksi mainitaan 1500 markkaa. Lankapuhelimen suuntanumero on uudemmassa 019-muodossa, josta voinkin päätellä hänen sivujen päivitetyn kokonaisuudessaan viimeksi 1996-2001 välisenä aikana. Viimeisin, ja ainoa vuoden 2003 jälkeen, mainittu tuotanto on vuodelta 2006. Se on jätevesipuhdistimen mainoselokuva. Seiska-TV:tä (jos sitä nyt voi TV:ksi kutsua) hän on tehnyt vuosina 2001-2003. Suuruuden päivät näyttäisivät siis olevan takanapäin, lehtitiedoissa esiintynyt yrityksen velan suhde liikevaihtoon (3:1) inspiroi varmasti uusiin ideoihin.
Minäpä kerron mitä minä luulen, luulen että Myrskylässä käkätetään. Syystä että mediaa tunnutaan tällä hetkellä hallittavan. En minä sitä epäile etteivätkö he olisi oikeastikin omaperäisiä. Mutta epäilen että viimeaikainen negatiivinen julkisuus on aika pitkään ollut tarkoitus valjastaa taloudellisesti. Että Mikkosten tosi-tv-ohjelman pilotti-osa oli tarkkaan suunniteltu närkästyttämään valtaosaa kansasta, joka silti katsoisi ohjelmaa.
Perheensä elämän myyntiä televisioonhan on menestyksekkäästi toteuttanut aikaisemmin mm. entinen rock-suuruus Ozzy Osbourne. Puoli maailmaa on nauranut aivonsa huumeilla polttaneen tähden toikkaroinneille. Hänen tapauksessaan mediasuunnitelman lienee laatinut hänen vaimonsa, liikeneroksikin kuvailtu Sharon Osbourne. Sarjan jälkeen miehen musiikin myynti onkin ponnahtanut uusiin lukemiin. Eihän se laadullisesti ole lähelläkään Black Sabbathin edes huonointa kautta. Mutta huomiomaailmassa paras ei aina myy parhaiten. Toinen puoli kolikosta on, että akvaario-julkisuuden myötä Osbournen perheen lapsien lapsuus meni enemmän tai vähemmän pilalle. Seurasi suuria alkoholi- ja huumeongelmia, joiden vahinkoja kai korjataan edelleen.
TTAM:n verkkosivuilla lapsia tituleerataan leikkisästi ”erik.assistenteiksi”. Medianappuloita siis, sanan varsinaisessa merkityksessä. Me Mikkoset -ohjelmassa lapsilla oli oma osio, joka näytti aika aidolta. Vanhempien provosoiva sanailu näytti sen sijaan harkitulta - ja hyvin leikatulta.
Elämistä julkisuudesta tulleilla tuloilla on yrittänyt mm. Matti Nykänen. Muttei hän julkisuuttaan ole hallinnut. Lapsensa hän on kuitenkin pitänyt sotkusta erossa. Ninan täytyykin lopettaa lapsien puolesta puhumisen, mikäli omatkin ovat kauppatavaraa. Mediamopo on karkaamassa lapasesta.
Seuraavaksi Myrskylän suunnalta tulee kuulumaan rouskutusta. Huomiotaloutta opettanut ja edustanut Jari ”YT” Sarasvuon lausumasta ”Tule lama kultainen!” on tullut hänelle purukumia, josta paha maku ei tule heikkenemään vielä pitkään aikaan. Tulevaa liikevaihtoa on vaikea ennustaa, mutta palkkaisitko itse miehen, pelastamaan firmaasi lamasta, joka ei kykene varjelemaan siltä omaansa? Näkemyseromme johtuvat varmaan siitä että Jarilla on laajempi kokemus taloudesta kuin minulla – minä en nimittäin ole vielä koskaan lomauttanut ketään.
Myrskylässäkin tullaan vielä syömään omia sanojaan. Jääköön nyt sitaatit tässä vaiheessa syöttämättä. Ennustan että Timo tulee selviämään ”mediaprojektista” Ninaa pienemmillä vaurioilla, koska uskon hänen olleen aika pitkälti oma itsensä - eikä hän ole äiti.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Oivalluksia
Pääministerimme liukuu suksillaan, aurinko paistaa keväthangille, on aikaa ajatella – kaukana todellisuudesta. Syntyy kuningasajatus, jonka ehkä lakeija vahvistaa loistavaksi. Sitten kipinkapin kertomaan medialle että korotetaan eläkkeelle pääsyn ikärajaa. Ja nopeasti ennen kuin joku muu ehtii omimaan loistoidean.
Keväinen Lappi näyttäisi olevan luovuuden kehto. Keksin minäkin kerran, puolivahingossa, kotimatkallani rankan Rukalla vietetyn pääsiäisen jälkeen, nestemäisen pierun. Mutta en minä heti ruvennut siitä ääneen, muille autossa oleville kuuluttamaan. Vaan ensin kartoitin kaikessa hiljaisuudessa tilanteen, ja mitä kauemmin asiaa mietin niin sitä selvemmäksi tuli että vaikenen loppuiäksi. Eräällä huoltoasemalla Varkauden kohdalla hävitin todistusaineiston luovuudestani – sillä blackhorset eivät enää olleet nimensä veroiset.
Vanhanen saattaa olla oikeassa, elämme nykyään 10 vuotta kauemmin kuin eläkejärjestelmää luodessa. Mutta viisas olisi työntänyt viestin kantajaksi (lue tykinruuaksi) jonkun puoliviattoman ihailijabroilerin puolueen sisältä. Sillä jos ihmisiltä kysytään niin eläkkeelle haluttaisiin jo 48-vuotiaana. Lyhyempi työaika ja korkeampi palkka, ne ovat aina toivomuslistan kärkipäästä. Ihminen, joka kirkkain silmin ja hymyssä suin, kertoo ylpeänä keksineensä vastakkaista, ei ymmärrä omaa parastaan. Tai on vieraantunut todellisuudesta. Ja sitten se Kalli... onko se vieraantunut ajattelukyvystä, vai mikä sitä vaivaa? Touretten syndroomako? Veikkaan että hän onkin kaksoisagentti, joka tekee sabotaasia opposition laskuun. Keulakuvat eivät ole hääppöiset, kannatuskäyrästä löytyy totuus, vuoteen 2019 asti en jaksaisi vastaavaa taapertamista seurata.
Surullisinta koko asiassa on että jotenkin saa vaikutelman, että työ on yhtä kuin työpanoksensa väkisin myymistä kiittämättömille ja sietämättömille työnantajille. Että vuodesta toiseen joutuu pakottamaan itsensä työpaikalle, jossa vain hyvät tavat estävät räjähtämästä muiden silmille. Tyhmät työkaverit, tehtävät mitkä eivät vastaa omaa pätevyyttä ja kohtuuttomia vaatimuksia. Ja sitten, 63 vuoden iässä odottaa kuin palkinto paskasta työelämästä, eläke, auvoiset päivät jolloin saa rahaa tekemättä mitään.
Olen seurannut läheltä muutaman ihmisen siirtymistä eläkkeelle. Ei se ihan helpolta näyttänyt. Isäni, joka on tehnyt työtä teini-ikäisestä asti, vanhentui eläkkeensä ensimmäisinä kuukausina 10 vuotta. Kotona oli yksinäistä, pudotus tarvitusta unohdetuksi näytti rankalta. Sitten hän rupesi tekemään pieniä työtehtäviä, tutuille ja sukulaisille. Nyt hän on palannut osa-aikaisesti työelämään, tekemään päivystysluontoista työtä, jossa kutsu käy usein keskellä yötäkin. Sen näkee miehestä, silmiin on palannut loiste. Ja selkä on suora.
Työn tulisi antaa ihmiselle kontakteja muihin ihmisiin, ylpeyttä osaamisestaan ja mielekästä sisältöä elämään – niin, ja tietysti elannon. Josta taas seuraa ylpeyttä itsensä elättämisestä ja maksamiensa verojen kautta tunteen siitä että auttaa muitakin. Että kykenee antamaan oman panoksensa yhteiskunnalle.
Nyt olemme siinä tilanteessa että eläkkeelle ”karataan” ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Asiaa jopa aikaistetaan vapaaehtoisella eläkesäästämisellä. Ota nyt Matti silmä käteen, vapaaehtoisuudesta löytyisi avain työssä pysymiseenkin! Mielekkäämmät työolot täytyy luoda, alituinen kiire täytyy saada kuriin. Pikkupomojen kusipäisyydelle laitetaan stoppi. Työpaikkakiusaajille tulee merkintä luottorekisterin kaltaiseen järjestelmään, ja mikäli teko ei uusiudu niin merkintä poistetaan viiden vuoden kuluttua. Työnantajille luodaan palkitsemisjärjestelmä, joka perustuu siihen kuinka kauan keskimääräisesti siinä firmassa pysytään töissä. Yksityisillekin subventoidaan kuntosalipalvelut ja uimahallien kausikortit. Luodaan kannustimia kurssittaa ja kouluttaa itseään omassa hyvinvoinnissaan, myös henkisellä puolella.
Ai mistäkö rahat otetaan? Mene hiihtämään, niin ehkä keksit! Tai soita mulle, tai soita Susanille. Hänkin keksi tavan rahoittaa uudet kumitissinsä – nehän taitavat itse maksaa itsensä.
Keväinen Lappi näyttäisi olevan luovuuden kehto. Keksin minäkin kerran, puolivahingossa, kotimatkallani rankan Rukalla vietetyn pääsiäisen jälkeen, nestemäisen pierun. Mutta en minä heti ruvennut siitä ääneen, muille autossa oleville kuuluttamaan. Vaan ensin kartoitin kaikessa hiljaisuudessa tilanteen, ja mitä kauemmin asiaa mietin niin sitä selvemmäksi tuli että vaikenen loppuiäksi. Eräällä huoltoasemalla Varkauden kohdalla hävitin todistusaineiston luovuudestani – sillä blackhorset eivät enää olleet nimensä veroiset.
Vanhanen saattaa olla oikeassa, elämme nykyään 10 vuotta kauemmin kuin eläkejärjestelmää luodessa. Mutta viisas olisi työntänyt viestin kantajaksi (lue tykinruuaksi) jonkun puoliviattoman ihailijabroilerin puolueen sisältä. Sillä jos ihmisiltä kysytään niin eläkkeelle haluttaisiin jo 48-vuotiaana. Lyhyempi työaika ja korkeampi palkka, ne ovat aina toivomuslistan kärkipäästä. Ihminen, joka kirkkain silmin ja hymyssä suin, kertoo ylpeänä keksineensä vastakkaista, ei ymmärrä omaa parastaan. Tai on vieraantunut todellisuudesta. Ja sitten se Kalli... onko se vieraantunut ajattelukyvystä, vai mikä sitä vaivaa? Touretten syndroomako? Veikkaan että hän onkin kaksoisagentti, joka tekee sabotaasia opposition laskuun. Keulakuvat eivät ole hääppöiset, kannatuskäyrästä löytyy totuus, vuoteen 2019 asti en jaksaisi vastaavaa taapertamista seurata.
Surullisinta koko asiassa on että jotenkin saa vaikutelman, että työ on yhtä kuin työpanoksensa väkisin myymistä kiittämättömille ja sietämättömille työnantajille. Että vuodesta toiseen joutuu pakottamaan itsensä työpaikalle, jossa vain hyvät tavat estävät räjähtämästä muiden silmille. Tyhmät työkaverit, tehtävät mitkä eivät vastaa omaa pätevyyttä ja kohtuuttomia vaatimuksia. Ja sitten, 63 vuoden iässä odottaa kuin palkinto paskasta työelämästä, eläke, auvoiset päivät jolloin saa rahaa tekemättä mitään.
Olen seurannut läheltä muutaman ihmisen siirtymistä eläkkeelle. Ei se ihan helpolta näyttänyt. Isäni, joka on tehnyt työtä teini-ikäisestä asti, vanhentui eläkkeensä ensimmäisinä kuukausina 10 vuotta. Kotona oli yksinäistä, pudotus tarvitusta unohdetuksi näytti rankalta. Sitten hän rupesi tekemään pieniä työtehtäviä, tutuille ja sukulaisille. Nyt hän on palannut osa-aikaisesti työelämään, tekemään päivystysluontoista työtä, jossa kutsu käy usein keskellä yötäkin. Sen näkee miehestä, silmiin on palannut loiste. Ja selkä on suora.
Työn tulisi antaa ihmiselle kontakteja muihin ihmisiin, ylpeyttä osaamisestaan ja mielekästä sisältöä elämään – niin, ja tietysti elannon. Josta taas seuraa ylpeyttä itsensä elättämisestä ja maksamiensa verojen kautta tunteen siitä että auttaa muitakin. Että kykenee antamaan oman panoksensa yhteiskunnalle.
Nyt olemme siinä tilanteessa että eläkkeelle ”karataan” ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Asiaa jopa aikaistetaan vapaaehtoisella eläkesäästämisellä. Ota nyt Matti silmä käteen, vapaaehtoisuudesta löytyisi avain työssä pysymiseenkin! Mielekkäämmät työolot täytyy luoda, alituinen kiire täytyy saada kuriin. Pikkupomojen kusipäisyydelle laitetaan stoppi. Työpaikkakiusaajille tulee merkintä luottorekisterin kaltaiseen järjestelmään, ja mikäli teko ei uusiudu niin merkintä poistetaan viiden vuoden kuluttua. Työnantajille luodaan palkitsemisjärjestelmä, joka perustuu siihen kuinka kauan keskimääräisesti siinä firmassa pysytään töissä. Yksityisillekin subventoidaan kuntosalipalvelut ja uimahallien kausikortit. Luodaan kannustimia kurssittaa ja kouluttaa itseään omassa hyvinvoinnissaan, myös henkisellä puolella.
Ai mistäkö rahat otetaan? Mene hiihtämään, niin ehkä keksit! Tai soita mulle, tai soita Susanille. Hänkin keksi tavan rahoittaa uudet kumitissinsä – nehän taitavat itse maksaa itsensä.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Suuret ajattelijat vs. Gäddbergsö
Sanotaan että vain tyhmät hämmästyvät. Olkoon sitten niin, mutten silti voi käsittää mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka on päättämässä kotikuntansa (Ruotsinpyhtää) valjastamisesta ulkomaisen ydinjätteen kaatopaikaksi. Missä on porkkana? Muutamassa ulkopaikkakuntalaisille menevässä työpaikassako? Kiinteistöveron tuotossako? Oman jäljen jättämisessä kallioperäämme – kirjaimellisesti?!
Fennovoiman Sisu-lehden kansi näyttäisi olevan kullattua paperia, sisäsivut ovat kierrätyspaperia. Joku on mokannut, yhdistelmä on mauton ja absurdi – kuin ydinvoimala Gäddbergsöllä. Lehdessä professori Aulis Aarnio pohtii syntyjä syviä, miettien mm. Robinson Crusoen moraalikoodia. Minä uskon että Robinsonilla oli miltei jatkuva nälkä, eikä kamppaillut hirveästi moraaliongelmien kanssa, esimerkiksi syödessään eläinten lihaa. Perjantaita hän ei tosin syönyt, suolaa ruokaansa hän kaipasi. Sensijaan hän ei kantanut tappavia myrkkyjä majaansa, sänkynsä alle. Tai tuhonnut ehdoin tahdoin rantaansa, saati kalastusvälineitään. Mutta se ei liity moraaliin, se on itsesuojeluvaistoa.
Ruotsinpyhtään kunnanvaltuutettu Antti Pajari (kok) on profiloitunut julkisesti Ruotsinpyhtään johtavaksi ydinvoimalobbariksi. Alussa mainitun hämmennyksen vallassa halusin tietää miehestä enemmän - ja etsin. Kokoomuksen ehdokas numero 6, Antti Pajari sai kunnallisvaaleissa 66 ääntä. Hän kysyy verkkosivullaan: ”Kuka päättää? Joku päättää aina! Päätätkö sinä?” Johon minun on pakko vastata: ”Sinä päätät - Rauhoitu! - Minä en päätä”. Mutta toivoisin että saisin olla mukana päättämässä, yhdellä äänellä kansanäänestyksessä. A.P. jatkaa kirjallista voittokulkuaan eksistentialistina toteamalla ”Kunta katoa, ihmiset eivät”, mikä saattaa kuulostaa lainaukselta Tarzanilta, muttei kyllä ole sitä. Tarzan eli viidakon ehdoilla, ja olisi luultavasti sanonut ”Ihminen kuole, säteily pysy”.
A.P. ei näyttäisi elävän viidakon ehdoilla, ehkä hänen mielestään viidakon tulisi sopeutua häneen? Kunnallisvaalikoneessa kysyttiin hänen kantaa toteamukseen ”Mielestäni ympäristö- ja luontoarvoista on joustettava, jos siten voidaan lisätä kunnan työpaikkoja tai asukkaiden taloudellista hyvinvointia”, johon hän vastasi "Ei automaattisesti, mutta jos laadittujen ympäristöselvitysten perusteella luonnolle tuotettu haitta minimoidaan ja työllisyyttä ja taloudellista hyvinvointia kehitetään luontoarvot huomioiden niin hyväksyn kysymyksessä esitetyn jouston”. Kun saksalaiset tuovat, paikallisten kalastajien kantamina, ydinjätteensä Gäddbergsölle, mieleni tekisi huutaa Antille, ”Kreegah... bundolo!”. Se on apinoiden kieltä, ja tarkoittaa ”Varokaa... tappaa!”. Upseerina Antti varmaan ymmärtäisi, että on aika juosta eikä joustaa!
Jos minulta kysytte niin lisäydinvoiman rakentaminen on perkeleestä. Mutta lisäydinvoiman rakentaminen muualle kuin Hästholmenin nykyiselle voimala-alueelle, se on jo mielipuolista. Mahdollisuutta ollaan perusteltu sillä että kilpailevilla yhtiöillä pitää olla tasapuoliset mahdollisuudet rakentaa. Ei pidä. Yksi tärvelty alue saaristostamme riittää, ryhtyköön Fenno-E.On vaikka Fortumin alivuokralaiseksi jos pitää oma kattila saada. Fortumin alueella on kutakuinkin kaikki vaadittu infra, apurakennuksia myöten. Ei samanlaista palettia tarvita kivenheiton päähän.
Ruotsinpyhtään päättäjät ovat paljon vartijoina. Vastuu on ehkä suurempi kuin soisi kourallisen ihmisiä kantavan. Päätöksen vaikutus ulottuu tuhansien vuosien päähän, se tulee määrittelemään jälkeläistemme elinympäristön. Jos minä olisin päättämässä saaristomme kohtalosta, toivoisin kyllä hiukan laajempaa mandaattia kuin muutaman kymmenen ihmisen äänet kunnallisvaaleissa. Eikö kansanäänestys, tai edes laajemman valtuuston päätös asiasta (uuden Loviisan alueelta), olisi rauhoittavampi? Edellyttäen siis että kuntalaisia halutaan koskien elinympäristöään kuulla?
Yli-ihmisestä kirjoittanut Nietzsche, toteaa teoksessaan Epäjumalhämärä (1889), että arkkitehtuurissa on kyse ”tahdosta, joka siirtää vuoria”. Me tarvitsemme nyt tahtoa joka pitää vuoret paikoillaan, Nietzsche on kuollut.
Kyllä me yhdessä pärjäämme ilman Gäddbergsön ydinvoimalaa ja ydinjätteen loppusäilytyspaikkaa. Älkää tehkö mitään peruuttamatonta. Aikaa on - täältä ikuisuuteen.
Fennovoiman Sisu-lehden kansi näyttäisi olevan kullattua paperia, sisäsivut ovat kierrätyspaperia. Joku on mokannut, yhdistelmä on mauton ja absurdi – kuin ydinvoimala Gäddbergsöllä. Lehdessä professori Aulis Aarnio pohtii syntyjä syviä, miettien mm. Robinson Crusoen moraalikoodia. Minä uskon että Robinsonilla oli miltei jatkuva nälkä, eikä kamppaillut hirveästi moraaliongelmien kanssa, esimerkiksi syödessään eläinten lihaa. Perjantaita hän ei tosin syönyt, suolaa ruokaansa hän kaipasi. Sensijaan hän ei kantanut tappavia myrkkyjä majaansa, sänkynsä alle. Tai tuhonnut ehdoin tahdoin rantaansa, saati kalastusvälineitään. Mutta se ei liity moraaliin, se on itsesuojeluvaistoa.
Ruotsinpyhtään kunnanvaltuutettu Antti Pajari (kok) on profiloitunut julkisesti Ruotsinpyhtään johtavaksi ydinvoimalobbariksi. Alussa mainitun hämmennyksen vallassa halusin tietää miehestä enemmän - ja etsin. Kokoomuksen ehdokas numero 6, Antti Pajari sai kunnallisvaaleissa 66 ääntä. Hän kysyy verkkosivullaan: ”Kuka päättää? Joku päättää aina! Päätätkö sinä?” Johon minun on pakko vastata: ”Sinä päätät - Rauhoitu! - Minä en päätä”. Mutta toivoisin että saisin olla mukana päättämässä, yhdellä äänellä kansanäänestyksessä. A.P. jatkaa kirjallista voittokulkuaan eksistentialistina toteamalla ”Kunta katoa, ihmiset eivät”, mikä saattaa kuulostaa lainaukselta Tarzanilta, muttei kyllä ole sitä. Tarzan eli viidakon ehdoilla, ja olisi luultavasti sanonut ”Ihminen kuole, säteily pysy”.
A.P. ei näyttäisi elävän viidakon ehdoilla, ehkä hänen mielestään viidakon tulisi sopeutua häneen? Kunnallisvaalikoneessa kysyttiin hänen kantaa toteamukseen ”Mielestäni ympäristö- ja luontoarvoista on joustettava, jos siten voidaan lisätä kunnan työpaikkoja tai asukkaiden taloudellista hyvinvointia”, johon hän vastasi "Ei automaattisesti, mutta jos laadittujen ympäristöselvitysten perusteella luonnolle tuotettu haitta minimoidaan ja työllisyyttä ja taloudellista hyvinvointia kehitetään luontoarvot huomioiden niin hyväksyn kysymyksessä esitetyn jouston”. Kun saksalaiset tuovat, paikallisten kalastajien kantamina, ydinjätteensä Gäddbergsölle, mieleni tekisi huutaa Antille, ”Kreegah... bundolo!”. Se on apinoiden kieltä, ja tarkoittaa ”Varokaa... tappaa!”. Upseerina Antti varmaan ymmärtäisi, että on aika juosta eikä joustaa!
Jos minulta kysytte niin lisäydinvoiman rakentaminen on perkeleestä. Mutta lisäydinvoiman rakentaminen muualle kuin Hästholmenin nykyiselle voimala-alueelle, se on jo mielipuolista. Mahdollisuutta ollaan perusteltu sillä että kilpailevilla yhtiöillä pitää olla tasapuoliset mahdollisuudet rakentaa. Ei pidä. Yksi tärvelty alue saaristostamme riittää, ryhtyköön Fenno-E.On vaikka Fortumin alivuokralaiseksi jos pitää oma kattila saada. Fortumin alueella on kutakuinkin kaikki vaadittu infra, apurakennuksia myöten. Ei samanlaista palettia tarvita kivenheiton päähän.
Ruotsinpyhtään päättäjät ovat paljon vartijoina. Vastuu on ehkä suurempi kuin soisi kourallisen ihmisiä kantavan. Päätöksen vaikutus ulottuu tuhansien vuosien päähän, se tulee määrittelemään jälkeläistemme elinympäristön. Jos minä olisin päättämässä saaristomme kohtalosta, toivoisin kyllä hiukan laajempaa mandaattia kuin muutaman kymmenen ihmisen äänet kunnallisvaaleissa. Eikö kansanäänestys, tai edes laajemman valtuuston päätös asiasta (uuden Loviisan alueelta), olisi rauhoittavampi? Edellyttäen siis että kuntalaisia halutaan koskien elinympäristöään kuulla?
Yli-ihmisestä kirjoittanut Nietzsche, toteaa teoksessaan Epäjumalhämärä (1889), että arkkitehtuurissa on kyse ”tahdosta, joka siirtää vuoria”. Me tarvitsemme nyt tahtoa joka pitää vuoret paikoillaan, Nietzsche on kuollut.
Kyllä me yhdessä pärjäämme ilman Gäddbergsön ydinvoimalaa ja ydinjätteen loppusäilytyspaikkaa. Älkää tehkö mitään peruuttamatonta. Aikaa on - täältä ikuisuuteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)