Kun lapset riitelevät niin yleensä ei kannata edes yrittää selvittää kuka aloitti. Riittää kun mekkalan saa loppumaan. Jos yrittää selvittää kuka löi ensin, löytää itsensä määrittelemästä mikä on tönäisy ja mikä lyönti. Tai onko ilmeily ärsyttämistä ja kuiskaaminen itselleen, toisen härnäämistä.
Kielikylpyjä on vuosien aikana kokeiltu monessakin koulussa ja päiväkodissa. Kielisaunaan en ole sensijaan törmännyt, ennen kuin poskiläpsiminen poliittisesta ”saunaillasta” LS:n tiloissa alkoi. Koska en ollut paikalla joudun tyytymään arveluihin illan kulusta. Arvelen löylyjen olleen kosteita ja puheiden kuivia. Ja olen itse monta kertaa kyennyt peseytymään selvin päin, joten pidän täysin mahdollisena että muutkin kykenevät siihen. Epäviralliseen jutusteluun ja viihtymiseen sauna on erinomainen paikka mutta päätöksiä suosittelen silti tekemään muualla, vaatteet päällä ja avoimesti. Ja muistutan että miesten keskenään saunailloilla keksimät loistavat ideat ovat yleensä loistavia vain niin kauan kunnes ne altistuvat naisten arviointiin. Usein hohto karisee seuraavana aamuna, ihan omankin arvioinnin seurauksena.
Mitä tulee taas vaatimukseen hallita molempia kotimaisia, mikäli haluaa toimia kaupunkimme virkamiehenä niin täytyy todeta että se on lakisääteinen. Piste. Ja mikäli ei täytä pätevyysvaatimuksia, ei voi olla pätevä virkaan. Jos ei osaa toista kotimaista kieltämme niin suosittelen opettelemista. Ja jos ei kykene oppimaan niin voidaan varmasti selvittää mistä se voisi johtua. Onko kyseessä fyysinen vika vai onko este henkisellä puolella? Jos vika on fyysinen niin suosittelen lämpimästi puheterapeuttia. Erilaisten yksinkertaisten harjoitusten avulla voidaan kieltä (se suussa oleva) notkistaa niin että vieraan kielen ääntelyt onnistuvat.
Jos rajoite taas johtuu haluttomuudesta, niin jäämmekö kaipaamaan henkilöä joka ei edes halua oppia asioita? Tiedän maahanmuuttajia jotka ovat oppineet tarvittavan osan kielistämme noin puolessa vuodessa, ehkä meidän pitäisi etsiä päteviä henkilöitä heidän joukostaan? Heillä on ainakin korkea motivaatio.
Mikäli puhuminen vieraalla kielellä tekee pahaa, ensimmäiset kokeilut saa mielestäni suorittaa vaikka humalassa. Itkeminenkin on sallittua foneettisen neitsyyden menetyksen hetkellä. Olen seurannut kyseisiä kokeiluja joskus ravintolassa, jolloin ne menevät suurin piirtein niin että perussuomalainen (PerSu) mies on bongannut ruotsinkielisen (Rkp), leijonaharjaisen ja rehevän naisen jolla on antelias kaula-aukko. Muutaman valtavan kaljakulauksen jälkeen kammataan naama ja työnnetään paita housujen sisään, siirrytään naisen viereen baaritiskille ja sanotaan ”Gukväll!”. Siitä se kuulkaa lähtee, missä on tahtoa on tie.
Ja ajatus ”puhtaasta” ruotsinkielisestä elämästä kulttuurireservaatissa on eltaantunut aikoja sitten. Lapsemme tulevat elämään monikielisessä ympäristössä joka elää ja muuntuu meidän mukanamme, muttei aina niin kuin ajattelimme. Liittoja, niin taloudellisia kuin henkisiä, syntyy jatkuvasti yli kielimuurien ja kuntarajojen. Mikäli haluttomuus rakentaa aidosti kaksikielistä ympäristöä, jossa kieliryhmät toimivat edes osittain samoissa koulutiloissa, johtuu pelosta että toinen kieliryhmä turmelee omat lapsemme, suosittelen miettimään uudestaan miltä se kuulostaa. Kieliongelmammehan johtuvat nimenomaan ryhmien eriytyneisyydestä. Jonka taustalla on jonkinlainen kastiajattelu vuosisatojen takaa. Kyseinen asetelma ei enää päde, joten yrittäkää nyt jo päästä sen yli.
Omassa elämässäni kielet ovat olleet välineenä päästä minne haluan. Sivuuttaakseni kuuluisaa ”kyykkäsitaattia”, voisin todeta että olen valmis vaikka hirnumaan, mikäli se edistää asioita haluamallani tavalla. Olen toki kiitollinen jokaisesta kielestä minkä olen oppinut, silti identiteettini koostuu niin paljon muustakin.
Tunnen tai olen ainakin tavannut useimmat saunailtaan osallistuneet/kutsutut. Mukavia ja järkevän tuntuisia ihmisiä kaikki. Siksi ihmettelen kovasti henkistä taantumista uhmakkaan lapsen tasolle, heti kun kielikysymys astuu kuvaan. Kunnioitusta ja varteenotettavuuttako sen pitäisi herättää?
Muistutan että lapset syntyvät ilman kielellisiä ennakkoluuloja, avoimina ja halukkaina oppimaan kaikkea. Stereotyyppiset kliseet kieliryhmien erilaisuudesta ja niitä edellyttävä suvaitsemattomuus opitaan kotoa. Herkkänahkaisilta, muuntautumiskyvyttömiltä ja itsetuntovammaisilta vanhemmilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti