Monelle, yritysjohtajia myöten, tämänhetkinen taloustaantuma näyttää tulleen täytenä yllättyksenä. Nähtävästi toissakeväinen palkkaneuvottelukierros, jossa korotusodotukset olivat 15-25% luokkaa, monesti myös realisoituen, ei ollut tarpeeksi vahva indikaattori. Tai 5,5% inflaatio, tai 7% talletuskorko islantilaispankkiin. Mikä kelpasi mm. Espoon kaupungille, vaikka Islannin talouden perustasta oli varoitettu vuosia. Ei myöskään maailmantalouden veturin, USA:n valtava budjettivaje tuntunut huolettavan ketään? Kun syö omaa häntäänsä niin tarkkaavaisuus tuppaa hetkeksi unohtumaan. Maailmanlaajuinen 10 v. normaali talouskasvu syötiin viidessä vuodessa, ja rahoitettiin velalla. Tästä johdonmukaisesti seuraa vuosia ilman mainittavaa talouskasvua.
Suurten palkankorotusten vuoksi maamme kilpailukyky on nyt vähäksi aikaa mennyt. Mutta paljonko kansa sitten kostui korotuksista? Miettikääpä. Suurin voittaja lienee pankkisektori joka korkotuottoina hyötyi asuntojen ”ansiottomasta” hinnannoususta eniten. Nykyiset asunnot eivät suinkaan ole kaksi kertaa parempia kuin muutama vuosi sitten, vaikka maksavatkin tuplasti. Elokuvissa rahaa kutsutaan usein taikinaksi. Löysä raha toimii hiivan tavoin, se saa taikinan nousemaan.
Nyt tavallista tallaajaa anotaan kuitenkin taloustalkoisiin, kehoitetaan kuluttamaan niin kauan kuin rahaa riittää. Lomautuslappu kourassa motivaatio vaan tahtoo olla aika alhainen. Ei niinsanotusti nappaa.
Enkä moiti, jossain on edelleen muutama holvillinen rahaa odottamassa seuraavaa nousukautta. Vaikka valtavasta ottaa puolet pois niin jäljellä on vielä valtavaa. Matti Ylösen kirjoittaman Veroparatiisit-kirjan mukaan eurooppalaisiin rahastoihin on sijoitettu nimettömänä 11.500 miljardia dollaria. Nimettömän sijoittajan tulon ilmoittaminen verottajalle jää vapaaehtoispohjalle. Kyseisen summan verotuotoilla voitaisiin rahoittaa koko EU:n vuosibudjetti – kahteen kertaan. Menetetyn veron suuruus on tietysti spekulaatiota joten tutkimusten luvatussa maassa ehdotan että kartoittaaksemme ihmisten vapaaehtoista veronmaksuhalukkuutta, sovelletaan nimettömyyttä ja vapaaehtoisuutta myös palkkatuloverotukseen viiden vuoden ajan. Ja katsotaan, vaikuttiko se veronkertymään?
Kansainväliset suuryhtiöt kierrättävät tulonsa tytäryhtiöidensä kautta, maihin joissa on alhainen verotus tai missä se puuttuu kokonaan. Veroparatiisiin. Suomeen veron maksaminen on jälleen kerran – vapaaehtoista. Sitä kutsutaan verosuunnitteluksi. Maamme edelleenkin erinomaiset, yleiset ja veroilla rahoitetut palvelut, kelpaavat tietysti näillekin yhtiöille. Niitä osataan jopa vaatia, koska sellainen on veroparasiitin luonto. Imetään isännästä, paskotaan pesään ja kultamunitaan muualle.
On tietysti hellyyttävää nähdä pääministeriämme vuoroin vetoamassa yhtiöihin ja kansaan, että olisi malttia osingonjakoon ja uhrautuvuutta kotitalouksiin. Sitten laitetaan taas kansainvälisille suuryhtiöille, ja niiden kasvottomille omistajille jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Matti Vanhasesta, mukamas iso jalka alas ja vaaditaan moraalia ja ryhtiä - vapaaehtoispohjalta tietenkin. Kansalaisille kerrotaan vastaavasti uhrautuvuuden ehdot. Siitä toki uskoisin olevani Vanhasen kanssa samaa mieltä, että jos takana on kymmenen lihavaa vuotta niin pitäisi pystyä ottamaan pari laihaa vuotta. Niin yritysten kuin kotitalouksienkin.
Mutta mutta Vanhasen Matti, samanaikaisesti johtamasi hallitus valmistelee lakia joka mahdollistaisi Suomeenkin nimettömän rahastosijoittamisen. Nimettömän tilin avaaminen Luxemburgiin onnistuu jo nyt useimman suurimman pankkikonttorin kautta. Pitäisikö nyt iloita siitä että helpohko veronkierto on näinollen pian mahdollista meille kaikille? O tempora, o mores!
Olen varma siitä etteivät yritykset huvikseen vähennä väkeä, varsinkaan kun ei tiedä mitä saa jonain päivänä tilalle. Vaihtelevuudesta työvoiman laadussa ei saa puhua Suomessa. Suomessa kaikki ovat yhtä eteviä ja motivoituneita, ja saavat näinollen samaa palkkaa, jonka taso liikkuu vain yhteen suuntaan. Useimmilla yrittäjillä elämän mukauttaminen vaihtelevien tulojen mukaan on itsestäänselvyys, tai loppuu yrittäminen. Voisivatko ammattijärjestöt ajatella ehdottavansa jäsenilleen, joistain ”saavutetuista eduista” joustamista? Jotta selvittäisiin pahimman yli mahdollisimman vähillä irtisanomisilla? Vaikka ihan solidaarisuuden nimessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti