Puhelinjuntti

Kerran, kun vaimoni lopetti puhelun, hänelle oli poskeen jäänyt samanlainen punainen ja hikinen läntti kuin siinä mainoksessa. Puhelu oli kestänyt yli tunnin. Koska itse olen aina inhonnut puhelimessa puhumista ihmettelin, miten hän viitsii kulkea ympäri kotia pää kenossa ja puhua samalla kun tekee muita asioita. Välillä hän ilmeilee minulle kyllästyneesti, ikäänkuin hän olisi jo valmis lopettamaan puhelun. Hän pitää luuria 5 senttiä irti korvasta jotta minäkin kuulen kapulasta soljuvan puhetulvan. Sirkka vastasi ihmettelyyni että se joka on soittanut, päättää myös milloin puhelu päättyy. Jolloin kysyin, tarkoittaako se sitä, että toinen voi pitää toista langan päässä neljä tuntia vaikka vasten tahtoaan, sehän on panttivankiutta! Mikä on puhelinetiikassa kuulemma täysin hyväksyttävää.

Omat puheluni kestävät kapulani mukaan keskimäärin 20 sekuntia, kännykkälaskuni huitelee neljää euroa. Omasta mielestäni hoidan asiat tehokkaasti, Sirkan mielestä olen töykeä. Koska en suostu panttivankina olemiseen?! Puhelimessa puhuminen muistuttaa mielestäni erehdyttävästi itsensä tyydyttämistä. Kun tarve purkautua kasvaa liian suureksi, valitaan visuaalisen ärsykkeen sijasta, sopiva kohde puhelinluettelosta. Sitten käydään hommiin. Arkihuolet, työasiat, terveys, maailman tila, säätila ja muu jeesustelu purkautuu yllättäen verbaalisen ejakulaation tavoin jonkun pahaa aavistamattoman korvaan. Siksi ärsyynnyn jo valmiiksi kun oma puhelimeni soi, mikä on totuuden nimissä todella harvoin. Sirkka sanoo kyllä tietävänsä miksi. Olen puhelinjuntti. Kun itse joudun tällaisen audio-väkisinmakaamisen uhriksi, reagoin vaikenemalla. Eihän akti voi jatkua jos olen lahnana? Mikä on tietysti turha luulo. Kerran kaverini yritti vastata samalla mitalla, jolloin istuttiin molemmat raivona pari minuuttia luuri korvalla sanomatta sanaakaan. Sitten hän päätti puhelun, eikö se silloin mennyt juuri puhelinetiikan mukaisesti?

Vielä pahempaa on tekstiviestittely. Hankalin viestittelymuoto savumerkkien jälkeen, jossa hymiöt tehdään isolla savurinkulalla jonka sisällä on pari samanaikasta pikapössähdystä ja puolikuun muotoinen savumakkara. Kiveenhakatut hieroglyfitkin ovat mielestäni hienoja mutten välttämättä itse haluaisi niitä tehdä. Kun huomautan Sirkalle, että pilkun jälkeen tulisi laittaa väliaskel, olen pilkunhässijä. Paljon lähemmäksi totuutta on vaikea päästä, haluaisin nimittäin näppäimistöön myös retorisen kysymysmerkin, sen joka on ylösalaisin. Siinä missä Sirkka näpyttelee morsetusvauhdilla merkkejä menemään, minä etsin kieli suupielessä kakkosen takana olevaa äätä. Siksi käytän niitä valmiita viestipohjia. Eli kun hän kertoo tekstarilla tulevansa kotiin kello kuudelta niin vastaan ”Kiitos” tai Onnea”. Osaan ohjelmoida linux-kielellä, mutten ole vieläkään tajunnut ennakoivaa tekstinsyöttöä. Ajattelen esimerkiksi kirjoittavani sanan geneerissubstituutio ja luuri ehdottaa ehkä geeliä - todella hyödyllinen ominaisuus.

Kolumneissani en ole kertaakaan kyennyt esittämään asiani alle 3000 merkillä. 168 merkillä pystyn korkeintaan perustelemaan nukkumaanmenoa. Irkkailu, tsättäily ja tekstarit ovat typistäneet ja rappeuttaneet kirjoitetun tekstin tasolle, josta on vaikea nousta, mutta liki mahdotonta enää tasoa laskea. Haluaisin nähdä, miten minuun suhtauduttaisiin jos jättäisin puheestani, aikaa säästääkseni, vokaalit pois. Konsonantit ovat tosin joskus kostean illan jälkeen jääneet, mutta se toimii hyvin silloin, kun vastapuoli puhuu samaa kieltä. Silloin sisältö ei ole ollut niin tärkeä, vaan äänen tuottaminen. Itse asiassa tiedän suhtautumisen, koska kerran menin viisaudenhampaan poiston jälkeen suoraan töihin. Puhuin puhelimeen sekavia poski turtana ja pumpulit kraatterissa, jolloin minun luultiin olevan kännissä töissä. Jos vastapuoli olisi nähnyt runnellun naamaani hän olisi ymmärtänyt kysyä.

Puhelinviestittelyssä on se huono puoli, ettei näe vastapuolta, jolloin tulee vedettyä liian monta omaa johtopäätöstä. Netti-ihastuksien pohjalla onkin ihmisen kyky nähdä toisen tekstivastaukset juuri siinä valossa kuin haluaa. Joten toiseen päähän rakentuu ihanteellinen sielunkumppani. Sitten tavatessa saattaa toisen ominaistuoksu tai tapa syödä grillikylkeä raiskata haavekuvan pahemman kerran... Anteeksi nyt täytyy mennä, koska minä aloitin tämän pakinan, minä myös päätän mihin se loppuu. Soitellaan!