Kinkkubingo

Tapahtuipa yhtenä talvisena iltana, että kuningattaren kaupungissa Eino katsasti yöperhosten parveilemista, sisätiloissa tietenkin. Jotkut kutsuvat tapahtumaa myös kinkkubingoksi, jossa parhaimmat voitot saadaan ennen valomerkkiä. Valomerkin jälkeen alkaa nimittäin polkumyynti.

Kinkkubingoa säestää useimmiten humppa, tai sen johdannainen. Vasemmalla puolellani istuu pippurikinkku, siemaillen välillä lasista jossa saattaa olla vaikka Metropolitan, mutta 90 prosenttia ajasta kädet ovat puuskassa. Jos jollain pöydässä on juttu, joka naurattaa muita naisia, niin silloin pippurikinkun ruoska sivaltaa. Liekö mennyt happamaksi? Pippurikinkun partneri istuu vaiti ja paikoillaan, vessaan hän poistuu kun saa siihen luvan. Silloinkin pippurinen odottaa aladoobia oven ulkopuolella, naama norsunkurtulla.

Terassin oven vieressä päivystää rankasti savustettu kinkku, syvät juonteet kasvoissaan. Terassilta hänen ei selvästikään tekisi mieli poistua, kun joku voi viedä röökipaikan, mutta jää ei sula tukasta jos ei välillä käy ravintolan puolella. Ulkonäkönsä puolesta hän muistuttaa erehdyttävästi serkkuaan, Berlun suosikkia, ilmakuivattua kinkkua eli poskiruttoa. Paitsi että ilmakuivatussa kinkussa on hiljattain vielä ollut verenkiertoa. Viipaleen menekkiä tosin hiukan rajoittaa läpikuultavuus strobovaloissa. Sama vaivaa perinteistä ohuenohutta, joka on kyllä taipuisa mutta pala voi jäädä käteen käsiteltäessä.

Tanssilattialla omia reisiään, leopardikuvioisen minihameensa päältä sivelee illan syöjätär, liekitetty kinkku (pubinimeltään ”fleimis”). Saaliiksi joutunee jälleen joku, joka on siinä tilassa ettei ymmärrä omaa parastaan. Tanssipartnerina näyttäisi olevan sipuliteemakkara rippipuvussaan, hänen jalkansa eivät liiku, mutta polvet kyllä joustavat. Kädet ovat nyrkissä ja käsivarret nykivät tasatahtia, sauvat puuttuvat. Siviilissä ”fleimis” saattaa olla vaikka koulun kuraattori, mutta viikonloppuisin hän räjäyttää nutturan ja astelee yöllisen kaupungin katuja 11 cm koroissa. Syöjättären mahdollisen saaliin ikähaarukka on Kimblen luokkaa.

Syöjättären touhuja seuraa, hiukan kateellisena pöydästään seinäruusuna, ylikypsä kinkku. Parasta ennen päivämäärää on selvästi väärennetty liian pienillä vaatteilla useamman kerran. Seuraavaksi hän kyllä pyytää sipuliteemakkaran tanssimaan, kun vaan väliin pääsisi! Jos ei pääse, niin verimakkarakin käy. Verimakkara on kaatunut nenä edellä pöydänreunaan, makkara on viiksissä nenän alla ja etuhampaat taskussa. Viimeisenä vaihtoehtona on vakikumppani, juustomakkara, joka notkuu ovensuussa. Hänen ympärillään on paljon tilaa vaikka ravintola muuten on kuin nuijalla lyöty.

Motellin toiminnan ollessa vielä voimissaan, joka toinen viipale oli vielä ulkomaalaista tippurista kinkkua - onneksi se aika on ohi. Motelli nimittäin veti puoleensa maalaispalvia niin että toukotyöt myöhästyivät. Eksottisemmasta päästä on myös siiamilainen kinkku. Siiamilainen kinkku on se joka on päästään kasvanut kiinni harmaasuolattuun. A-tikkaiden tavoin potkaleet vaihtavat tanssilattialla bakteerikantaa, muiden noudattaessa, heidän ympärillään, kehoitusta ”humppaa taikka kuole”.

Yksin nurkkapöydässä näyttäisi edelleen istuvan sama olutmakkara, joka istui siinä jo silloin kun itse pörräsin yössä. Hän ei seuraa ole koskaan kaivannutkaan, väljähtänyt olut riittää. Tästä syystä lääkäri onkin ollut huolissaan hänen maksamakkarastaan. Olutmakkarassa on jotain turvallista, maailma muuttuu muttei hän. Päästään hän lienee porukan tervein.

Loppuillan ohjelmasta vastaa haggis, skotlantilainen makkara, joka käytävällä näyttää kaikille vatsalaukkuaan ja mitä kaikkea siihen on saatu tungettua. Hänen vaimonsa, ryynimakkara, alkaa myös voida pahoin. Hän on juonut liikaa ja syönyt liian vähän. Verensokeri heittelehtii holtittomasti. Kaupassakäynti päivällä unohtui myös ja hän tajuaa juuri, ettei kotoa tule löytymään kuin löysä muna. Pitäisiköhän käydä naapurissa? Viimeksi hänellä oli ainakin tarjota kuoretonta nakkia. Hyvää Uutta Vuotta!