Kimmo Sasin puhuessa eduskunnassa, eurooppalaisen talouskriisin riskeistä, mikäli kriisimaita päästetään vapaaseen pudotukseen, Timo Soini huuteli huolettomana taustalla: "lamoja tulee ja lamoja menee".
Viime viikolla Soini taas kysyi blogissaan (Ploki), monenako päivänä ihmisiltä jäi Lehman Brothersin laukaiseman finanssikriisin vuoksi syömättä?
En usko että Soinilta yhtenäkään, sen verran hyvin istuu puku vieläkin. Ja omaltakin kohdaltani voin vastata samoin, mutta yhdeltä kollegalta niiden päivien lounaat jäivät viimeisiksi. Hän hirtti itsensä autotalliin, heti finanssikriisin ensipäivinä.
Takanaan hänellä oli muutama konkurssi ennestään, neljättä hän ei ilmeisesti enää jaksanut läpikäydä. Kierre ja velan pyörre oli alkanut 90-luvun lamasta, josta hän ei enää päässyt sinnikkäistä pyristelyistään huolimatta, koskaan enää kunnolla jaloilleen. Tai edes taloonsa, jossa nykyään asuu joku muu.
Siksi Soinin korskeat ja ylimieliset olankohauttelut kuulostavat niin kylmiltä, todellisuudesta vieraantuneilta ja välinpitämättömiltä. On tietysti totta, että suhdannevaihtelut ovat normaaleja ja lamatkin väistämättömiä mutta niiden sykli on tihentynyt ja piikkien ääripäät ovat terävämpiä. Enää ei ehdi pinnalle vetämään henkeä pohjien välillä. Eikä kuule niinkään markkinasta joka hiljaa hiipui pois, vaan yrityksestä joka yksinkertaisesti ajoi seinään. Varaudu siihen sitten, kun työllistämisohjelman juhlapuheissa vuorostaan ylistetään kasvuhakuisia yrityksiä ja korostetaan että yrittämiseen liittyy luontevana osana riski, muutenhan ei edes luokitella yritykseksi.
Todellisuudessa monen yrittäjän kohdalla, suurin kannustin liittyy tekemisen mielekkyyteen ja tietysti toivoon itsensä elättämisestä. Ja toivon ollessa suuri, ihminen kestää raskaankin taakan. Mikäli yksikään instanssi valvoisi yrittäjien tekemiä työaikoja, ylityökorvauksia tai työoloja, lausunnot olisivatkin hurjat: aikoja ei edes kirjata eikä niistä saa korotettua palkkaa - hyvä jos ollenkaan - ja olot taas voivat olla niin epäinhimilliset että työläistä ei niihin saisi edes laittaa. Mutta laillisesti yrittäjä kohteleekin huonosti vain itseään.
Voitaisiin tietysti ajatella mallia jossa yrittäjää sakotetaan, mikäli hän rikkoo omaltakin kohdaltaan oman alansa työehtosopimuksia mutta mitä sakko auttaisi, tilanteessa jossa ihminen yrittää venyä taloudellisen ahdinkonsa vuoksi?
Koska kyllä yrittäjällekin kelpaisi ylityökorvaus ja lakisääteinen loma, siinä missä muillekin. Työnarkomaaneja on toki, sekä työntekijöissä että itsensä työllistävissä, mutta useimmiten rooli ei ole rakastettu vaan olosuhteiden sanelema. Joten myöskin syyttely omasta tyhmyydestä on aika hedelmätöntä ja ennenkaikkea julmaa.
Harva meistä ymmärtää maailmantalouden mekanismeja, välillä tuntuu ettei kukaan. Siksi suojautuminen onkin niin vaikeaa: täytyisi ottaa riski mutta olla varovainen, pitäisi satsata mutta säästää pahan päivän varalle.
Yksi asia on kuitenkin varma: lama sataa jälleen Soinin laariin. Hallitus ryvettyy ja valtiovarainministeri Urpilainen istuu lamaantuneena Kreikka-nurkassaan, johon itsensä huolella ja hymyillen maalasi. Pääministeri Katainen taas näyttää marionetilta, jonka oma ja puolueen tahto jäi sekavissa hallitusneuvotteluissa toisten puolueiden taskuihin.
Hallitusneuvottelut olivatkin skitsofreniset: toisaalta yritettiin neutraloida jytkyä, synnyttämällä hallituksen jossa ei-persulainen linja yhä toimii ja toisaalta hallituksen, jossa persujen täytyisi astua jonkinasteiseen hallitusvastuuseen - vaikka erivapauksien kera. Ei kelvannut perussuomalaiselle puolueelle.
No, ehkä kohta kuitenkin nähdään kuinka tuo toimii? Ja jos tuntuu ikävältä periä maan, jonka velkojen sekä lakisääteisten velvoitteiden hoitaminen, ilman reipasta talouskasvua lienee mahdotonta, voidaan kai todeta että lamoja nyt tulee ja lamoja menee. Ja eikun onnenpotku persuksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti