Viimeisenä kesäloman iltana paluu arkeen ahdistaa jo. Tiedän kyllä miten asiat menevät, työhuoneen ilma on seissyttä ja kaikki tavarat makaavat samoilla sijoilla kuin ne jätinkin - on vaikea sanoa, onko kulunut kolme viikkoa vai kolme vuotta.
Aamulla en löydä edes housujani, enkä sukkiani ja kauluspaita menee nurinpäin (minkä sitten huomaan kello kahden maissa). Lomavaatetukseksi kun riitti pääasiassa shortsit ja sandaalit. Perusteellisten pukeutumisvaikeuksien vuoksi saavun työpaikalle valmiiksi myöhässä ja puolessa tunnissa kaikki muuttuu jälleen infernoksi. Ihmisten padottu tarve purkautuu aina ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Onhan se kiva että on kaivattu.
Ennestään tiedän, että pari päivää menee ennenkuin saa meille suomalaisille ominaisen höngän jälleen päälle - ähinäisen staccaton. Sitä ennen kaikki on hakemista: tavaroita vääristä kaapeista ja salasanoja muistista turhaan. Tekisi mieli vaan luovuttaa ja ryömiä takaisin riippumattoon sikiöasentoon.
Mutta rehellisyyden nimessä on sanottava, että normaali ruoka maistuu jo ensimmäisenä päivänä. Lomalla tuli aamiaiseksi syötyä ravunpyrstöjä tuoreen tillin kera, vaalean patongin päällä ja majoneesin alla. Nyt maistuu jälleen paahdettu ruisleipä ja juusto sekä tee. Ja ruoan kanssa vesi. Lomallahan janoon tulee helposti juotua kaikkea muuta kuin vettä: olutta, siideriä ja grillipihvin kanssa punaviiniä - ja vähän väliä muutenkin. Nyt on jälleen kolmasosa lautasesta vihannesten peitossa ja lasissa vanhinta voitehista.
Hyvä lautanen on jaettu sektoreihin, päivä osioihin ja viikko ruutuihin. Näin ne pysyvät oikeissa mittasuhteissaan. Viidessä ruudussa vietetään päivät töissä ja kahdessa ollaan kuin ellun kanat. Varsinkin meille miehille on terveellistä tehdä viikkorytmillä samoja asioita samoihin aikoihin: aamutoimet, päivän lehti, lounas ja sitten taas ruoka töiden jälkeen, uutiset, iltatoimet ja sitten aina saman mamman kanssa saman vällyn alle.
Ei ole sattuma, että armeija näyttää miltä näyttää. Ei ruutukuvio miestä haittaa kuin periaatteesta, hän sopeutuu yleensä viikko-ohjelmaan vinkumatta ja käyttäytyy siinä ennakoidusti. Siirtyminen ohjelmaan, jonka sivut ovat blancot on nimittäin tappanut yhden sun toisen meistä. Toisilta työelämän loppuminen tarkoitti ajan mittaan viikkostruktuurin totaalista häviämistä. Tilalle tuli liian paljon tyhjää olemista ja yksi nopeimmista mutta pitkäkestoisimmista tavoista torjua pitkästyneisyyttä on juoda. Lomani aikanakin yhden tuttavani elimistö tuli tiensä päähän, toimettomana ja runneltuna, metronomi lakkasi lopulta itsestään tikittämästä.
Uskon, että tyhjillään ollessa, eri stimulanteista haetaan helposti etupäässä vakituista rytmiä päivään: aamutupakka, aamupäiväsumppi, päiväkalja, ruokarööki kahvin kanssa, päivällisnapsu ja iltakalja iltakessun ja yömyssyn kera. Lopulta se on sekä kehys että sen sisältö.
Yksikin kiva harrastus voi pelastaa ennenaikaiselta kuolemalta. Jos taas elämme työn vuoksi teemme virheen mutta niin teemme myös, mikäli elämme työttä. Silti syyllistäminen - muiden ja itsen - tuntuu kohtuuttomalta, asia kun ei aina ole itsemme päätettävissä. Ja jos on, yksinkertaista se ei ainakaan ole. Oman arvon määräytyminen, euforinen kunnianhimo, halu, velat ja vastuut. Noillahan me pallottelemme. Ja viidellä pallolla jongleeraminen on huomattavasti helpompaa, mikäli kaikki pallot ovat samanpainoiset.
Kuulin miehestä joka soitti radion luonto-ohjelmaan, ihmetellen verkkopythoninsa leikkisää tapaa kiemurrella hänen vierellään sohvassa, pään kohdalta jalkopäähän ja takaisin, lukemattomia kertoja, aina miehen katsoessa televisiota. Luonto-ohjelman vetäjä selvitti kurkkuaan ja totesi ettei kyse suinkaan ole leikistä, vaan siitä, että käärme mittailee häntä.
Fiksu käärme. On hyvä ottaa nieltäväkseen vain sellaisia suupaloja mitkä varmasti menevät alas. Niin työorganisaatiossa, pankin lainatiskillä kuin tyttöystävien lukumäärässäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti