Kirkosta eroamiseeni johtaneet tunnelmat muistuivat elävästi mieleeni Ajankohtaisen kakkosen Homoillan aikana. Seurasin ohjelmassa esiintyneiden kirkon edustajien tunnekylmyyttä, vääränä pitämäänsä kohtaan, lievän hämmenyksen vallassa.
Yksittäistä naispappea, joka oli vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja, tuomittiin uskontovereidensa toimesta synnintekijänä. Studioon kivitettäväksi uskaltautuneet seksuaalivähemmistöjen edustajat pudistivat toistuvasti epäuskoisina päitään. Näki että osaa 2000 vuotta vanhat sitaatit loukkasivat kovasti. Nykypäivän tekniikkaa ja vuorovaikutteisuutta käytettiin illan mittaan ahkerasti; tekstareita ja nettiä, mutta keskustelun kantava äänensävy oli kuin homeinen henkäys menneisyyden kellarista. Kirkko ei selvästikään ole kaikkien.
Hämmentävä kokemus oli lähinnä sen vuoksi, että varsinkin Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen leveästi hymyilevät kasvot muodostivat absurdin yhdistelmän suusta ulos tulleiden, toisia nuijivien sanojen kanssa. Katakombeista lähteneen ja alkutaipaleella erilaisuutensa takia vainotun liikkeen odottaisi olevan ymmärtäväisempi. Mutta nähtävästi miljardiomaisuus sekä helvetin ja taivaan hallinnointi toivon ja armon monopolilla eivät enää mahdu samaan tilaan nöyryyden kanssa.
Ympäristön johdonmukainen reaktio iski kuin tuomitusta takaisin kimmonnut salama; Eroa kirkosta-nettipalvelun kautta kirkon jätti - kuin pahan tavan? - vajaat 20.000 henkilöä, ja haava vuotaa yhä. Eroakirkosta.fi osoitteessa pystyy eroaan myös perustelemaan. Mielenkiintoista on, että tuonkaltaisen illan jälkeen voidaan aina todeta osan eronneen kirkon liki kaiken tuomitsevan kannan johdosta, osa liiankin sallivan linjan takia. Eli jos kirkko haluaa jäsenmääränsä säilyttää, sen kannattaisi pysytellä erossa arvokeskusteluista kokonaan?
Quo vadis? Raamattu on kirkon peruskivi mutta samalla pallo jalassa. Sen sisältö on ajalta joka oli nykyisestä kovin erilainen. Pyhänä pidettyä tekstiä ei voi mennä muuttamaan, joten jäljelle jää tulkintojen luova muokkaaminen, ajassa muuttuvien arvojemme mukaisiksi - harva tuskin haluaisi muuta? Muuttumattomuushan tarkoittaisi yhä tänäkin päivänä vääräuskoisten kirjaimellista kivittämistä, ja helvetissä nähtäisiin jokaikinen. Ylpeitä ja ylensyöneitä myöten.
Mikäli kirkko joustaa raamatun totuusarvosta, modernin inhimillisyyden vuoksi, tulee uusi eropiikki. Mikäli se ei tee sitä, eroaminen jatkuu tasaisesti entisellään. Ole siinä sitten - tilanne on pirumaisen paradoksaalinen. Kirkon puolelta veikkaankin seuraavan siirron olevan tiukka itsesensuuri, näennäisillä muutoksilla mutta kaikkea muutosta jarruttaen viimeiseen asti. Niinkuin aina ennenkin. Nyt halutaan etteivät kirkon jäsenet eroaisi, vaan vaikuttaisivat kirkon sisällä. Miksi? Jos syntyisi iso kansanliike kirkon sisällä, tuosta raamatun totuusarvon heikentämisestä, tapahtuisiko silloin niin? Ei.
Tuskinpa monikaan luopui viime viikolla uskostaan mutta operaattori meni kyllä vaihtoon, ja useimmat siirtyivät oletettavasti suorakytkentään. Raamatussa ei mainita ihmisen ja Jumalan välillä sanallakaan pappeja, rovasteja, kirkkoherroja, piispoja tai arkkipiispoja. Nuo ovat kaikki raamatun omineen instituution omia keksintöjä. Työn, vallan ja rahan jakamiseksi raskaissa hierarkiaportaikoissa ja holveissa.
Tullaan viimein kirkon harjoittamaan hyväntekeväisyyteen: ainakin muissa varainkeräyksissä pidetään arvelluttavana, mikäli suurin osa kerätyistä varoista uppoaa keräävän organisaation struktuureihin, vain murto-osan päätyessä avustettavalle kohteelle. Miksei siis tässäkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti