AIVRAH

Heikki Hiilamo kirjoittaa blogissaan osuvasti: "Maahanmuuttajavihamielisyys on osin yksi seuraus epäonnistuneesta sosiaalipolitiikasta. Ironista on se, että samat puolueet, jotka ovat rapauttaneet perusturvaa ja lyöneet laimin työllistämistoimia, osoittavat nyt ymmärrystä sille kiukulle ja kaunalle, jota ne ovat politiikallaan itse ruokkineet".

Suomalaisen sosialidemokratian peruspilareiden pystyttäjät kääntyisivätkin haudoissaan, kuullessaan Eero Heinäluomaa ja Jutta Urpilaista taistelemassa ihmisten eriarvoisuuden puolesta. Yhtenäisyyden voiman hajottaen ja köyhää köyhän kimppuun usuttaen. Enää puuttuukin narsistinen aistiharha siitä, että pystyy tämänkin jälkeen määrittelemään itsensä kansantalojen juhlapuheiden kautta. Tekojen sijasta.

Solidaarisuus tarkoittaa Wikipedian mukaan "yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Käsite ei rajoitu ainoastaan toistensa lähellä oleviin ihmisiin, vaan sillä voidaan tarkoittaa jopa maailmanlaajuista kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan".

SDP:n legendaarinen ajattelija Yrjö Kallinen (1886-1976) kuvasi puheissaan ihmisiä, jotka kulkevat arkipäivänsä läpi unenomaisessa tilassa ja toistavat oppimiaan valmiita lauseita. Ollen kiinnostuneita vain omasta menestyksestään ja haalien maallista mammonaa, samalla kilpaillen keskenään ja sivuuttaen kanssaihmisensä.

Heikkojen esitaistelijoiksi ilmoittautuneet demari- ja persujohtajat kuuluvat itse maamme taloudelliseen eliittiin. Harvalla suomalaisella on varaa säännöllisesti lentää Englantiin jalkapallopelejä katsomaan, kuten Timo Soinilla. Tai ansaitse 14.000 euroa yksinkertaisesti olemalla läsnä kahdessa kokouksessa, kuten Jutta Urpilainen. Heidän oma elämäntyylinsä on räikeässä ristiriidassa edustamansa aatteen kanssa.

Suomessa tarvittaisiin nyt radikaalia feministipuoluetta, sillä moni miesäänestäjä on aika höntti. Riittää että joku tv:ssä väittää ramadanin vieton Suomessa yleistyessä, meidän kaikkien saunakaljat saattavat olla vaarassa. Sen jälkeen on samantekevää oikaistaanko asia myöhemmin ylilyöntinä, uhkan kuva on meihin poltettu kuin kuuma kiukaan luukku kannikkaan, "AIVRAH". Palaneen persukarvan haju onkin vaalien ykköstuoksu.

Nainen on selvästi parempi hahmottamaan keskustelun tiimellyksessä, yksinkertaistavien vertauskuvien ammottavat loogiset aukot. Mies taas tähtää väittelyn suoraviivaiseen murskavoittoon, tietäen mihin loppukaneettiin tulee päätymään, ja järjestäen sitten argumenttinsa niin että siihen päädytään. Se vaatii usein aika räikeää mutkien oikomista.

Entä ilmatilan hallinta? Taannoisessa Sinnemäen ja Soinin tv-väittelyssä, Soinin alaleuka kyllä nyki rytmikkäästi, mutta akustista tilaa ei ollut.

Tai ehkä me tarvitsemme perhepuoluetta - kyllä uusnatsillekin maistuu pannari. Ja äidin pusu, silloin kun muut natsit eivät näe. Maailma tarvitsee oikeasti katkeruudelta tilan syöviä lutuisia asioita. Miksei siis mikään puolue tartu näihin ketään loukkaamattomiin teemoihin? Logoksi sydänpiparimuotti ja sitten torille jakamaan pieniä lohdutusriepuja joissa on aamunyhvyn tuoksua.

Eihän tuo ole läheskään niin lapsellista kuin yhteiskuntamme nykyinen ilmapiiri, jossa pienimmästäkin yhteiskunnallisesta epiksestä itkuiset aikuiset repivät elektroniikkaleluja toistensa käsistä ja kamppaavat muita taapertavia ratikan ovella.

He toimivat niin koska ovat väsyneitä. Eikä silloin juokse järki tai esiinny myötätunto; se on koko populismin henkireikä. Siinä unenomaisessa tilassa kulkevia voi helposti lahjoa pienillä namuilla ja tottelevaisiksi pelotella valtavilla pimeän komeron mamuilla.

Minusta keinot näyttävät oman aatteensa myyneen henkilön rappiollisen moraalin ja ymmärtämättömyyden savuverholta.