Käväisin runsaan 20 vuoden tauon jälkeen Tallinnassa. Edellisen kerran käydessäni Eesti oli siis osa Neuvostoliittoa. Tavat olivat sen mukaiset, miliisit veivät tullissa tyttöjen tamppoonit ja kavereiden hedelmät, ilmeisesti kotiin. Ruplia piti vaihtaa tietty määrä virallisen kurssin mukaan ja loput vaihdettiin pimeällä kujalla huomattavasti edullisempaan kurssiin. Nuorta miestä tietysti jännitti, ilmassa leijui mystinen agenttifiilis ja kielletty hedelmä. Hotelleissa oli epäilyttäviä siivoajia ja virkailijoita, lampunvarjojen alta etsittiin mikrofoneja.
Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen istahdan eestiläisen hotellin aulaan. Katselen ihmisiä, tunnelma on erittäin eurooppalainen. Vieressä meuhkaa Espanjan jalkapallojoukkueen kasvomaalattu kannustajaryhmä. Viereiseen pöytään istahtaa nuori venäläispari, kalliissa merkkivaatteissaan. Vähän kauempana vanhempi suomalaismies soittaa bisnespuhelun, kävelee sitten ympäri aulan. Hän nojaa baaritiskiin rahamiehen elkein ja juttelee kymmenisen minuuttia nuoren naispuolisen tarjoilijan kanssa. Suu jauhaa purkkaa, pää on lievästi takakenossa ja valo heijastuu orastavasta kaljusta. Sitten hän kävelee ulos pääovesta poplari päällään. Ryhmä iloisia norjalaisia valtaa aulan, kaikki ovat juhlatuulella. Otan kulauksen punaviinilasistani - erinomaista. Hetken päästä se vanhempi suomalaismies palaa nuoren naisen kanssa, poistuen hissiin.
Loput omasta ryhmästäni valuu iltaa varten pukeutuneina pöytääni. Menemme ensin keilaamaan, kaikilla on älyttömän hauskaa. Paitsi että saan kengät jotka ovat vielä lämpimät edellisen käyttäjän jäljiltä. Sitten kävelemme vanhan kaupungin läpi syömään. Olen mykistynyt sen kauneudesta, ja hansa-tunnelmasta. Tuntuu kuin olisin palannut keskiajalle, paahdetun mantelin katumyyjät ovat aikakaudelle tyylipuhtaasti pukeutuneita. Hiukan hävettää että odotin pitkätakkisia miehiä joiden takinvuoresta roikkuu rolex-kopioita. Roinaa ei näy pääkaduilla missään.
Saavumme ravintolaan jossa on keskiaikainen sisustus, kuluneita tuoleja ja pöytiä myöten. Salin puolelta raikaa laulu ja huuto, vastaan ryntää rivillinen miehiä lederhoseneissaan. Illan teemana on Oktoberfest. Alkuruuaksi otan makkarakvartetin papumuhennoksessa, koostuen mm. lammasmakkaroista ja bratwursteista. Olueksi valitsen paikallisen, keskiaikaisen reseptin mukaan valmistetun, hunajaoluen. Annos tuodaan pöytään valurautapannussa. Suolaiset makkarat ja hunajainen olut saa syömään välillä silmät kiinni. Siinä menee ensimmäinen tunti, eikä olut edes väljähdy, vaahto istuu kuin tatti. Sitten pöytään tuodaan villisikaa, ja toinen olut. Olin suunnitellut ottavani villisian kera punaviiniä, mutta en pysty. Hyvää punkkua saa Suomestakin. Siinä menee toinen tunti, sitten lyllerrämme salin puolelle jossa tuuba soi. Kannustamme rytmikkäästi taputellen polvihousuisia miehiä. Tempaudun mukaan tunnelmaan, olen hilpeällä tuulella. Miesten poistuttua alkaa soimaan vanhat tutut kappaleet, Mamma Mia:sta lähtien. Innostun tanssittamaan seurueemme naisia niin että hiki valuu silmämunia pitkin. Minulla on hauskaa, välillä tanssin yksinkin jolloin tyyli on masurkan ja moshaamisen väliltä. Mutta niin on muillakin.
Sitten ilta on päättymässä, viimeisen kappaleen aikana koen maagisen hetken, me tutut ja tuntemattomat kiljumme kuorossa "...somewhere over the rainbow..." vartalot 30 asteen kulmassa. Olen onnellinen. Sitten musiikki lakkaa ja paikalle tulee joukko tiukkapaitaisia trimmattuja venäläismiehiä. He laulavat kaulakkain venäläisiä kansallismielisiä lauluja. Aistin vastakohdan ja Tallinnan kauniin ja tyynen pinnan alla kuplivan paineen. Mieleeni palautuu hetki jolloin istuimme päivällä pikaruokaravintolassa syömässä. Ulkopuolelle pysähtyi Ferrari ja vaaleanpunainen limusiini, täynnä venäläisiä nuoria shamppanjapullot käsissään. Kun nousimme pöydästä, paikalle ryntäsi hampaaton eestiläismummo ja tunki suuhunsa ne muutamat ranskalaiset mitä meiltä jäi. Palanpainikkeeksi hän söi mukistani jääpalan.
Kävelemme takaisin vanhan kaupungin läpi, nupukiviset kadut ovat täynnä väkeä ja laulu kaikuu talojen välissä. Pysähdyn kirkon luona ja katson ylöspäin. Tornin takana nopeasti liikkuviin tummiin pilviin heijastuu tornin varjo. Seison keskellä vanhaa hansakaupunkia jonka vuosisadat saavuttavat minut sillä hetkellä. Syysilma on lempeämpi kuin Suomessa, olen päihtynyt ja haltioissani. Tilani on euforinen.
Jostain on joukkoomme liittynyt paikallinen velikulta joka laulaa ja kaulailee heimoveljeydessä kavereitani. Sitten hänen kätensä etsiytyy kaverini takin alle, povitaskua kohti, jolloin huudan ja liikun häntä kohti. Hän tekee, varkausyrityksen epäonnistuttua, valehyökkäyksen ja esittää jälleen humalaista. Pohdin vaihtoehtoja ja päätään, ehkä viisaasti, antaa tilanteen mennä. Vähän myöhemmin eräs seurueemme naisista häätää, saman väsyneen kaverimme kimpusta, provokatiivisen venäläisnaisen.
Modernissa hotellissamme käyn vielä suihkussa ja kertaan päivän tapahtumia. Tallinna on ristiriitainen, niinkuin minäkin. Sitten kaadun sänkyyn - tiedän palaavani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti