Nyt kun pahin vaaliaallokko on tyyntynyt ajattelin heltyä antamaan liki pohjattomasta osaamisarkustani hiukan ilmaista imagoneuvontaa, oikealle ja vasemmalle. Mielestäni jonkun aikaa on jo ollut aistittavissa uusia tuulia poliittisella kentällä. Heidän, jotka uskovat pärjäävänsä sata vuotta vanhalla tematiikalla, on aika poistua areenalta. Myös ulkoisella olemuksella näyttäisi olevan entistä tärkeämpi rooli, ihan tutkimuksienkin mukaan. Seuraavissa vaaleissa rannalle jääminen saattaa olla kiinni vaikka väärästä farkkujen vyötärökorkeudesta. En minä pidä sitä välttämättä viisaana mutta älkää nyt sanansaattajaa ampuko.
Aloitetaan yleistäminen vihreistä, jotka ovat kipeimmin stailauksen tarpeessa: poppanat kuuluvat mattoon, eivät selkään ja juuttisäkit kuuluvat perunakellariin eivätkä jalkaan. Tukan pesemättä jättäminen on suurempi ympäristörikos kuin sen peseminen. Voin toki perustella näkemykseni - ennen kivityksen aloittamista. Tämän päivän, ja ennenkaikkea huomisen, vihreä keskivertoäänestäjä on keskituloinen normaalia elämää viettävä suomalainen. Hän ei hyväksy toisen omaisuuden polttamista vihreän vallankumouksen nimissä, eikä hän ole valmis kahliutumaan ydinjätejunan pyörään. Mutta hän on valmis yrittämään elämään ekologisemmin, mieluiten muiden joukossa. Joten älkää hyvät vihreät yrittäkö olla niin marginaalisia, jolloin valtavirran on helpompi hyväksyä teidät. Ja samaistua teihin. Kun vaalivoiton jälkeen katson lehdestä neukkutakkista Osmo Soininvaaraa lihaisa peukku pystyssä, niin joudun myöntämään että vielä en kykene. Ideologian allekirjoitan muttei sen edellyttämää nuhjuhabitusta. Siksi pysyttelen kaappivihreänä.
Otetaan sitten vaikka punaiset. Jutta Urpilainen on ottanut tyylikseen hottismummon, tarkoituksenaan ilmeisesti korostaa varteenotettavuuttaan. Suusta pursuavaa unelmahattaraa täytyy vielä hioa. Jos nyt käytetään Idols-termejä niin Jutta, "mun täytyy sanoa että ihan hyvin sä kyllä vedät - mä diggasin sun soundista - mutta sussa on se vika että sä esität demaria esittämässä demaria, yritä siis antaa enemmän itestäsi". SDP:läisyys ei saisi edellyttää niin haudanvakavaa jurpoilua. Uskottavilla miehillä saa olla muutakin päällään kuin pieneksi jäänyt pikkutakki ja vatsan kokoon nähden liian lyhyt verenpunainen solmio. Demareiden on ihan OK tunnustaa että tykkää kauniista esineistä, niin me muutkin teemme. Jos SDP:läinen omistaa Vuittonin väskyn, sen käyttäminen on jopa suotavaa, se inhimillistää. Demareidenkin ulkonäöstä pystyy päättelemään että harva on nähnyt nälkää, sen takia on naurettavaa esittää työnantajia ahmivina riistäjinä. Sen leiman ansaitsee koko yhteiskunta. Kokeilkaa siis ensi vaaleissa vaihteeksi kollektiivista syyllistämistä.
Entäs smurffit? No toivoa on... selkeästi parhaiten pukeutuva porukka. Etikettiä ja smalltalkia on useimmiten harjoiteltu. Vaarana on snobileima, jonka partaalla viimeisen päälle tyylikäs ja monikielinen Alexander Stubb taiteilee. Pälvikaljulla ja hikisellä Keijolla keskisuomesta, jonka karvaisia niskapoimuja ja niiden alapuolella sijaitsevaa takapuolta on liki mahdotonta erottaa toisistaan, voi olla vaikeuksia kannattaa "metroseveriä". Rajansa itsetunnon venymiselläkin. Voin lohduttaa Keijoja sillä että Stubbin ulkokuori on pitkän jalostuksen ja harjoittelun tulosta, kyseessä on nimenomaan mielikuva. Tosin samaan pyrkiminen on ihan sallittua mutta silloin täytyy teidän nurkilla sietää aikamoista homottelua. Entäs tinttimäinen Jyrki Katainen? Ei edelleenkään vakuuta, ei edes itkiessään. Liian smurffimainen.
Keskarit taas ovat aika hyvin päässeet eroon navettavaatteistaan. Ongelmana on se että heidän strategiansa on aikoinaan rakennettu juuri navetan ympärille, ja maajussien vähentyessä ideologia on tyhjän päällä. Aika ajanut ohi, omatkin muuttaneet kaupunkiin ja ainoat jotka jäävät pahemmin 2000-luvun urbaanijalkoihin ovat demarit.
RKP-kampaus, mallia Thors, on kieltämättä klassikko mutta kiellettäneen paloturvallisuuden nimissä lähivuosina. Tummansininen purhjehdustakki luumunkokoisilla kultanapeilla, kahdessa rivissä, sopisi paremmin blingiksi mustalle gangsta-räppärille. Vähän samaa vikaa kuin vihreissä, tutusta nutusta on vaikea luopua.
Persutko ovat uuden aikakautemme keulakuva? Saattaa hyvin olla, Soinin lupsakka persoona puree erittäin hyvin väliinputoaja-sukupolveen. Heihin jotka tottuivat edellisen laman jäljiltä parantamaan maailmaa parvekkeella laittomasti röökillä ja loskaiseen horisonttiin tuijottaen. Oma draivi ei sitten riittänyt nousemaan muun Suomen mukana ja suurimmaksi saavutukseksi jäi leijonavaakuna-tatuoinnin kaulaan hakkaaminen - patriootteja kun ovat. Ymmärtääkseni puolueen mainonnan siwamaisuus uppoaa myös hyvin vanhempaan sukupolveen, joka etsii kuumeisesti syitä maailman tämänpäiväiseen tilaan muualta kuin omasta toiminnastaan. Heei! Nyt kekkasin, syytetään nuorisoa nehän eivät olleet silloin edes elossa, joten väite on liki mahdoton todistaa vääräksi...
eino-nitti.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti