Satunnaisen maamiehen huomioita

Keskustalaisten lojaaliutta täytyy ihailla. Urheasti he seisovat puheenjohtajansa takana, mokasta toiseen. Ja Vanhanen itse on kuin ydinsodan kestävä torakka. Tasaisin väliajoin nurkissa possahtaa, ja tomun laskeuduttua kasan päällä seisoo aurinkoa vasten jälleen sama hahmo, siipiään kiillottaen. Tuo Nurmijärven Napoleon.

Lehdestä huomasin että hän on käynyt Ruotsinpyhtäälläkin. Hämmästykseni oli suuri kun samasta kuvasta löytyi paikallisia kunnallisvaaliehdokkaita, juuri äänestyspäivän kynnyksellä. Urheaa sakkia, itse olisin kyllä solminut kengännauhoja juuri silloin kun salama välähti. Huono karma ei nimittäin voi olla tarttumatta samaan kuvaan joutuviin.

Siellä hän hoinahteli, meidän pääministerimme, Eijan puutarhassa tunnistamassa belgialaisen tiilen ja Ruotsinkylän maamiesseuran talolla räystäitä tarkastamassa. Talon nurkalla yllätetyiksi joutuivat muutama mopopoika. Me lähdettiin aikoinaan aina karkuun kun näkyi epäilyttäviä hortoilijoita, yhdellä oli eripituiset jalatkin. Silloin ehti karkuun juostenkin, omenat paidan helman sisällä heiluen. Liekö Vanhanen sulautunut niin hyvin beigeen laudoitukseen etteivät nämä kaverit ehtineet? Vanhanen ei näytä sellaiselta kaverilta jolla olisi ollut mopossaan laitonta tehopilliä, korkeintaan sellainen kaasutin jossa oli säädettävä suutin. Mopolla paskarinkiä heitetään niin että toinen jalka laitetaan maahan ja mopo kallistetaan melkein makaamaan, sitten annetaan kaasua ja takapyörä sutii tyhjää niin että sora lentää. Mopo pyörii ajajan ympärillä, maahan syvät pyörteiset sutimisjäljet jättäen. Voin vain kuvitella mitä tapahtuisi jos joku näistä velmuista tekisi sellaiset jäljet Lepsämän pihaan. Olisi ollut mielenkiintoista myös kuulla pääministerin kommentit kuljettajalleen, sateisen syyspäivän annista, kun helmoiltaan kurainen musta luksusauto kaarsi jälleen yhden maamiesseuran talon nurkalta kohti ansaittua jokaperjantaista uuniperunaa. Pääministerin ehkä kaapiessa jonkun puufirman mainoskynällä savea pehmoeccojen alta.

Ei Loviisan Keskustan kampanjassa mitään vikaa ollut, eikä ehdokasvalinnoissakaan uskoakseni epäonnistuttu, kuten Asko Vilamaa kohteliaasti arveli. Vaikkei vaalirahasotkun euroista montaa senttiä varmaan paikallisyhdistykselle asti ole valunut, keplottelijan ja venkoilijan maine sinne kyllä yltää. Vanhanen saattaa hyvinkin nähdä peilistään miehen joka on poliittisilta pelaamistaidoiltaan ylivertainen - ajattelihan Kaikkonenkin olevansa pelimies. Hän saattaa myös kuvitella olevansa totuudessa pysymisen yläpuolella, kuten hänen edeltäjänsäkin, ja hän voi vapaasti loukkaantua etiikkansa kyseenalaistamisesta. Seuraavat valtakunnalliset vaalit tulevat kuitenkin näyttämään kuinka todellinen tuo peilikuva on. Pelkäänpä että paikallisjärjestöt tulevat vielä tuntemaan sen nahoissaan, kuten Loviisassa.

Satunnaisena maamiehenä olen pistänyt merkille seuraavaa:
Kävellessä märällä ja savisella pellolla muta lähtee pikkuhiljaa kiipeämään saappaiden varsia pitkin kunnes lopulta pääkin on ihan savinen. Sama toimii varmaan toiseenkin suuntaan, jos pää on savinen niin moska laskeutuu takuuvarmasti ennenpitkää juuritasollekin. Huomasin myös että on olemassa eräänlainen paskan saturaatiopiste, eli hetki jolloin paskaa on tarttunut vaatteisiin niin paljon että se rupeaa irtoamaan itsestään. Silloin saatoin hetkellisesti tuntea itseni jopa voittajaksi. Ohiajavien ilmeistä huomasin kuitenkin käsitykseni olleen jossain määrin valheellinen.

Pääministeri Vanhanen on pääministeri vain niin kauan kuin Kokoomus niin haluaa, tarkasti ottaen niin kauan kuin hän tekee kuten Kokoomus sanoo - marionetti lienee oikea termi. Paikallisjärjestöparat, yleensä jos laiva uppoaa niin hukkumisen uhallakin kapteeni jättää laivan viimeisenä. Mutta jos harhainen kapteeni hyppää kirkuen laidan yli, sellaisiin syvyyksiin minne aurinko ei paista, ei kylkeen välttämättä kannata hakata reikää seuratakseen perässä.