Ajattelin, että ymmärtääkseni suomalaisuutta, minun on katseltava Matkaoppaita, Fuengirolaa ja Tuuria. Ei mitään älykköjen itsesensuroituja fiinistelyhaastatteluja, vaan tavallisten suomalaisten elämää.
Fuengirolasta löytyi lähinnä ilmastopakolaisia. Muuten arki oli järjestetty mahdollisimman lähelle kotimaista: lihapullat olivat edelleen lihapullia ja kalja väljää. Ravintolan tv:stä seurattiin kaukopaikallisottelua Jokerit-HIFK, samanlaisin saatekirosanoin kuin Suomessakin. Ja ottelun jälkeen vaihdettiin luontevasti itsaritangoon, karaoken muodossa. Loppuillasta fennospastisuus olikin kuin pelkkä paha muisto seurantalolta vaan, ja vain toinen kenkä jalassa. Ja yksi ukkeli laski baaritiskin vieressä veitikkamaisesti housut polviin, paljastaen Homer-tyyliset valkoiset kalsarinsa - etelän ilmapiiri on niin välitön.
Koska itsenäisyyspäivänä kuuluu jakaa ansaittua kunniaa, nimeän täten Fuengirolan pöhnäiset kikkelivekkulit, maamme todelliseksi brandytyöryhmäksi maailmalla.
Matkaoppaat-ohjelmasta selvisi että votkaturistien aloittama kyykytysperinne maksajan oikeudella on yhä voimissaan ja rivikansalainen lomallaan varsin labiili: luoja varjele jos sataa vettä! Kerran luontoäiti oli yhtenä päivänä ajattelematon ja silloin turistit eivät päästäneet turkkilaista opasta sisätiloihin: nauttikoon sateesta kun kerta on siitä maasta missä sitä tulee!
Missä muualla voi hankkia nahkatakin ja humalan samanaikaisesti? Pitkäaikaisen suomialtistuksen johdosta, monissa Alanyan kaupoissa on nykyään kaljatarjoilu: emäntä sovittelee epärealistisen pieniä kokoja ja isäntä tuoppia suulle. Nimenomaan yliampuvat nahkavaatteet ja raskaat kultakäädyt näyttävät olevan kovassa huudossa. Ja onhan siinä aika räväkkä kontrasti: liidunvalkoisesta tulipunaiseksi palanut suomipohkeen nahka - johon on tatuoitu delfiinin kuva, eikä minkään ahvenen - ja mustat lehmänkuorihousut, sekä kaulaan kahlekuninkaan välineet, mutta kultaisena. Aika kitsch!
Ja Tuurissa käheät muijat raakkuivat puutarhatuoleistaan nasevuuksiaan, asuntovaunujensa ohikulkijoille. Eläköön Suomi-klassikko: kossu, puolukkamehu ja riemukas iva! Ja klassismi jatkuu Tuurin kyläkaupan julkisivuissa: on vaneripilaria ja spraymaalattua venetsialaista kultasomistusta.
Parkkipaikalle leiriydytään ilmeisesti viikoiksi, samanhenkisten seurasta nauttimaan. Helsinkiläiset miehet näyttävät mallia, pukeutumalla pelkkiin alasuojiin ja oluthuntuun. Ja toisessa ruudussa puetaan kontillaan joulukuusta heinäkuussa. Välillä Vesa Keskinenkin pärähtää kuvaan, jalkaterät sisäänpäin ja ääni mystisesti moduloituna, kuin joulupukin vaiettu veli havaijipaidassaan: syö suoraan kaupan hyllystä ja ruiskuttelee hikisenä jotain sytytysnestettä kainaloon. Mieleni kuva on kuin Salvador Dalin taulun tökerö väärennös: palavan kirahvin mittasuhteet ovat ihan vinksallaan mutta määritelmä pysyy: maskuliininen kosminen apokalyptinen ilmestys.
Etelä-Pohjanmaan keidas vetää väkeä kuin raato kärpäsiä. Ja miksei tekisi, kukapa ei haluaisi metrin mittaisen Rapala-uistimen tai kiinalaisen lehtipuhaltimen viidelläkympillä, vaikka puhallusteho ei missään nimessä ole suhteessa desibelitasoon? Tai älyhalpoja taulutelkkareita isukille illaksi asuntovaunuun, kolmen ohjelman samanaikaiseen katsomiseen. Ja mamille nahkakorsetin, jotta pääsee tyttären kanssa illalla Töysään, testaamaan vetovoimaansa kylän äijäbaariin, jossa vähemmän todellakin on enemmän ja huorahtava uusi musta - ol' tenho seireenillä taattu, Keijo vain polvistaan vetelä.
Aikalaisdokumentteja ei pidä väheksyä, kuten loistavilla kaitafilmifestivaaleilla saimme kokea. Kuvittelen mielessäni näiden sarjojen näyttämisen 50 vuoden kuluttua, hämmentyneelle yleisölle, seuraavin saatesanoin: Kuten näemme, 10-luvulla Bachuksen palvonta oli voimissaan, näillä härmäläis-gomorralaisilla esi-isillämme. Ja erot sukupolvien välillä olivat lähes hävinneet. Äidit ja tyttäret käyttivät samoja vaatteita ja isät sammuivat aikuisten poikiensa viereen pelipaidat päällä mutta alavartalot paljaina, näystä piittaamattomien aikalaistensa astuessa heidän yli, tarjoushuumainen katse tiukasti kiinnittyneenä kauppaan, joka nousi kuin valtava kovalevypyramidi karusta metsiköstä.
Voi vain kuvitella miltä nuo ohjelmat näyttävät ulkomaalaisen tai ei-aikalaisen silmin, joille aikaan sidotut itseironiset sisäpiiriläiset alasävyt, tai kuvakohteen tarkoituksellinen valikoiminen, eivät välity ensinnäkään. Heillehän kerrottu aukeaa kuin ne mykkäfilmit meille, historiallisena totuutena josta suuren osan joutuu itse kuvittelemaan. Auta armias jos heidän mielikuvituksensa ei ole aivan ilmiömäinen tai hyväntahtoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti