Olemme perheessäämme
tehneet parhaamme, pitääksemme maailman alituisen kiireen
kotimme seinien ulkopuolella. Ja korostaneet lapsille, ettei voi koko
ajan rynnätä yhdestä asiasta toiseen; harrastuksia saa
olla korkeintaan kaksi ja kun tehdään yhtä asiaa, ei
voi vielä ajatella seuraavaa. Tai tulee hulluksi.
No, hulluksi voi
tulla monesta syystä ja välillä usko omiin
kasvatusmenetelmiin horjuu todella pahasti. Kumpi on haitallisempaa,
luoda pari täydellistä mutta nopeasti loppuunpalavaa
himosuorittajaa vai totaalisen tohelonhuoletonta taivaanrannan
maalaria?
Aina kun äänet
yläkerrasta lakkaavat, tietää että vanhempi poika
lukee. Ja kun lukee, ei kuule. Toistuvasti unohtuvat simppelimmätkin
aamuaskareet raastavat pahasti vanhempien hermoja. Poika lukee
jumalauta harjatessa hampaansakin!
Nyt on kolmatta
kuukautta vessalukemisena menossa Apu-lehden juttu nimeltään
"Åken henki on yhä läsnä", jossa
Pirkko Mannola kertoo elämästään Åke
Lindmanin kuoleman jälkeen. Sori Pirkko, Åke oli aivan
varmasti fantastinen, mutta raivostun koska huonosti harjattuihin
kohtiin iskee karies ja paidalle tulee hammastahnaa. Ainakin meidän
on nyt aika siirtyä eteenpäin.
- Miksei kuulu
harjauksen ääniä? Et kai sä vaan lue taas?!
Ei vastausta, eli
lukee.
- Hei, nyt vauhtia!
Vai taasko Åken henki on läsnä? kysyn hieman
ivallisesti.
- Höh, Åken
henki elää nykyään meidän saunassa, poika
vastaa lakonisesti.
- Anteeksi mitä?!
- Åke
Lindmanin henki elää nykyään meidän kiukaan
tuhkaluukussa, poika jatkaa ja kuulen hammasharjan käynnistyvän.
Vaimoni on uhannut
polttaa kyseisen lehden kymmeniä kertoja, joten asia lienee
täysin mahdollinen. Joskin epäilen.
Seuraavaksi pitäisi
normaalin ihmisen pukea. Mutta jalkoihin menee uudelleen
pyjamahousut, vaikka kauppaan ollaan menossa. Ja anilliininpunaiset
sukat punttien päälle, ja remmisandaalien sisälle.
Vaaleanvihreän puolipitkän päällystakin ja
olkihatun kera, näky on uhkarohkea.
Nuorempi poika on jo
aamupalalla. Syötäväksi on valikoitunut viilipurkki,
joka tietenkin olisi tarkoitus kauhoa nenä Aku Ankassa. Ja
silloin ei voi lukea kanelipurkin kylkeä, joten viilin päälle
menee currya. Yhdistelmä on kuulemma erikoinen.
Vanhempi puhuu
kaikkitietävää kirjakieltä ja nuorempi härnää.
Hän tietää varsin hyvin mistä naruista vetää,
ärsyttääkseen toista. Eli puhuu ympäripyöreästi,
ristiriitaisesti ja puolet luikuria.
Joten vanhempi
suunnittelee ostavansa lelukaupasta valheenpaljastimen ja
teippaavansa nuoremman sormet pysyvästi laitteeseen. Nuorempi
hätääntyy ja ryntää kertomaan, että se
meinaa hankkia myös sellaisen puisen nuijan, jota heilauttaa
päänsä päältä ja sitten käsivarsi
suorana pamauttaa pöytään, huutaen "SYYLLINEN"!
Kerrassaan
loistavaa, meillä elää siis myös Ulvilan henki.
Mutta ehkä
voisin käyttää laitetta itsekin? Myöhemmin löydän
nimittäin vessasta jälleen Pirkko Mannolan haikeasti
hymyilevän naaman. Kuinka ollakaan, Åken henki elää
siis yhä vessassamme kuitenkin!
Nyt se lähtee.
