Emmehän me pojankoltiaiset ymmärtäneet, vanhassa lahoavassa liiterissä, tekevämme jotain flogistonin tapaista. Flogistonhan oli tiedemiehiä vuosisadan ajan riivannut mystinen eteerinen komponentti, jonka uskottiin saavan aineet palamaan. Eli esimerkiksi puun arveltiin koostuvan luonnollisesti ainakin siitä, mikä jäi jäljelle poltettaessa, eli tuhkasta ja sitten flogistonista, joka aiheutti palamisen ja sen myötä haihtui ilmaan.
Meillä oli vanhassa hillopurkissa viikkorahoillamme apteekista valetarinan avulla hankittua happoa ja metallia. Jännittyneinä seurasimme kaasun muodostumista metallin pinnalle, yhdellä sytkäri valmiina kädessään. No, räjähdyshän siitä seurasi ja parilta kaverilta syöpyi vaatteet pilalle mutta näöt onneksi säilyivät. Tymäkkää tavaraa tuo flogiston! Me tosin tiesimme sen olevan sillä kertaa vetykaasua.
Sensijaan Henry Cavendish ei sitä vielä tiennyt, hänen vuonna 1766 tehdessään saman kokeen. Hän arveli ensimmäisenä maailmassa eristäneensä puhdasta flogistonia. Eikä hän ollut ainoa kokeilija, koko tiedemaailma oli ollut mystisen aineen kimpussa jo vuosisadan. Komponentin olemassaolosta oltiin varmoja, koska aineet kevenivät palaessa, joten eri teorioita paikattiin milloin milläkin metafyysisellä selityksellä, jotta saatiin kaavion lopputulos täsmäämään. Niin että palanut sinkki kutsuttiin filosofiseksi villaksi jne.
Mystinen flogiston paljastui myöhemmin puhtaaksi hapeksi, joka näkymättömänä ilmaan sekoittui, aineen palaessa. Ainetta mitä etsittiin, oli siis koko ajan ollut laboratorio täynnä.
Törmätessäni nyt aikuisena uudestaan aiheeseen, ymmärsin yllättäen sen vaikuttavan ihan kaikkeen. Moni pariskuntahan on joutunut toteamaan ettei sitä flogistonia, sitkeistä yrityksistä huolimatta, koskaan syntynytkään. Ehkä ajateltiin, että kun kaikki ainesosat hankitaan ja sekoitetaan tasaisesti: kymmenen graania välittämistä, leiviskä aineellista, hyppysellinen romantiikkaa ja pauna arkea, niin lopputuloksena on automaattisesti onnellinen perhe ja hyvä avioliitto. Mutta oikeassa kemiassa toiveella ei ole jalansijaa, eivätkä kaikki osaset sekoitu keskenään koskaan.
Kun on kovasti satsannut, ja sekoittanut niin hyvin kuin osaa, saattaa eteen kuitenkin tulla tilanne jossa edessä on tappionsa myöntäminen - tai sen väistäminen. Viimeaikaisia perhetragedioita, jossa yleensä mies surmaa vaimonsa ja lapsensa, sekä sen jälkeen itsensä, on kovin vaikea ymmärtää, mutta kadotettuun toivoon ja häpeälliseen umpikujaan ne tuntuvat liittyvän. Kuolleena ei tarvitse myöntää tai kohdata.
Vaikka ulkopuolisen silmin, umpikujassakin voi aina kääntyä. On tietysti ongelmia mutta useimmiten ihan samanlaisia, kuin minkä kanssa jokainen meistä ajoittain painii: talouden kiikkerä tasapaino, terveyden haavoittuvuus, riippuvuuksien kirjo ja oman riittämättömyyden paikkaus milloin milläkin salvalla, joista kolmas osapuoli huonoin ja viina toiseksi vanhin voitehista. Hetken sovinto, huoleton minuutti ja yhdenkin yön levollinen uni - niistä kai moni päivittäin unelmoi.
Nykyään kun minulta kysytään miten menee, pyydän istumaan ja vastaan kysymällä, haluaako toinen totuuden vai sen version, jonka odottaa saavansa?
Ongelmien hetkellinenkin ventiloiminen voi estää suuremmat räjähdykset - tai luhistumiset. Tyhjiön muodostava kappalehan ei räjähdä, vaan luhistuu itsensä sisään. Kuin television vanhanaikainen kuvaputki johon hirvikiväärin luoti uppoaa. Siihen sekuntiin pysähtyy filmi ja näkymättömän vakuumin valtaa näkymäton ilma. Flogiston. Ja hämmentynyt ulkopuolinen näkee vain kasan sirpaleita. Sekä painolastin mikä ei keventynyt, vaan siirtyi muille.
Joten, kun seuraavan kerran kysyt ystävältäsi kuulumisia, katso myös että sinulla on muutama minuutti aikaa. Katso silmiin ja lue hetken kasvoja, fysiikan lakien vastaisesti tyhjiön voi ehkä nähdä. Tämän kevään kuumimmat lahjaideat mieheltä miehelle ovat ilmaisia ja huone täynnä: hetki aikaa ja flogiston; aikalisä ja hukkuvan happi.
